tiistai 26. toukokuuta 2015

Match show 17.5.

Oltiin Martan kanssa mätsäröimässä taasen Seinäjoella toissa sunnuntaina. Mätsäri oli Suomen Tanskandoggi ry:n Pohjanmaan aluetoimikunnan järjestämä tapahtuma. Paikanpäälle tultuamme vastassa meitä oli pitkän pitkä ilmottautumisjono. Ihmisiä oli siis eksynyt paikalle tosi paljon - taisi hyvä sää ja sijainti tehdä osansa.

Tuomarina pennuissa oli Minna Rasinpää. Martta meni parikehässä hyvin, jaksoi keskittyä ja seistä hienosti. Pistin vain merkille, että peitsaa hivenen - en tiedä johtuuko pennun kasvuvaiheesta vai muuten vain askeltyylistä, sillä en ainakaan tunnusta juokseeni liian hitaasti :-D Jumejakaan ei tiettävästi neidillä pitäisi kyllä olla.. Vastassa meillä oli kehässä jackrusseli. Meille napsahti tälläkertaa kehästä sininen nauha :-)

Päivä oli pitkä ilmottautumisjonojen ja kehäjärjestelyjen venymisen takia. Ilmoittautumispisteitä olisi voinut olla enemmän ja kehäjärjestelyitä olisi voinut suunnitella toimivammaksi. Mätsäri aloitettiin ensin yhdellä kehällä, jossa ensin oli yksitellen eri lapsi&koira, lapsi&lelukoira, veteraanit ja junior handler. Noiden kehien jälkeen kehissä alkoi yhtäaikaa pyöriä normaalisti urokset, nartut ja pennut. Kun nuo kehät oli läpikäyty, niin kehät supistettiin yhdeksi kehäksi ja alkoi unaiset urokset, siniset nartut, punaiset nartut ja sitten vasta pentujen kehät. Hassua, että pennut olivat viimeisenä tuolla kehässä, vaikka juuri niillä on se lyhyin pinna.. Meillä ainakaan ei tuollainen pentu ei jaksa (eikä pidä vaatiakaan vielä jaksamaan) keskittymään noin kauaa. Onneksi neiti jaksoi kuitenkin nätisti hengailla ja makoilla odottamassa vuoroaan eikä säntäillyt tai ryntäillyt suuremmin mihinkään. Oli siis toisaalta helppo odotella vuoroaan noin kauan, sillä koira oli niin väsynyt meininkiin.
Sinisten kehässä Martta meni taas tosi kauniisti ja viimeiset noin 10 koiraa ollessa jäljellä neiti alkoi pelleilemään kuin mikäkin. Tiedättekö sen pilkkeen koiran silmissä, kun se alkaa vääntelehtiä ja kääntelehtiä sekä repiä hihnasta? :-D No arvatenkin sit tiputtiin sieltä kehästä..eikä oikeastaan harmittanut ollenkaan, sillä päästiin kotimatkalle vihdoin ja viimein pitkän päivän jälkeen :)

Oon neidissä supertyytyväinen kolmeen asiaan - neiti meni hienosti kehässä, nukkui kehien aikana maassa nätisti ja piti suunsa kiinni hienosti. Ei siis haukahdellut toisille koirille tai ryntäillyt niiden luokse leikkimään lähes ollenkaan. Edistystä, jes!! :) Paikanpäälle oli tosin järjestetty poniratsastusta kehien viereen ja hevoset saivat Martan haukahtelemaan sillointällöin..
Seuraava mätsäri onkin vasta sitten 6.6, johon luultavasti suunnataan. Nuo on niin mukavia sosiaalisia tapahtumia, kun Martta tottuu häiriöön ja itse näen omia tuttuja koirakavereita. Ja ennenkaikkea, noi on niin mukava tapa viettää päivää ja samalla tulee kannatetuksi paikallista koiratoimintaa :) 

Kaikki kuvat ©Mira Mäkynen

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Yksi haaste takana ja toinen edessä

Mätsärit ovat nyt onnellisesti ohi ja yksi iso urakka sekä stressin aihe takana. Työntunteja mätsärin järjestämiseen kului monia kymmeniä, mutta mielestäni kaikki se oli kyllä sen arvoistakin. Oli kuitenkin hauska nähdä mätsäreistä myös tämä puoli - aiemmin kun olen ollut vain hivenen mukana auttamassa järjestelyissä, tuomarina kehissä ja itse osallistujana. Nyt kun oli yksin vastuussa koko tapahtumasta eli kaikki oli omilla harteilla oli ihan eri fiilis, kuin olla pelkästään osana tapahtuman järjestämistä.

Järjestelyt alkoivat paikan miettimisen ja varaamisen jälkeen sponsoreiden keräämisellä. Sain kerättyä aivan loistavan joukon sponsoreita mukaan tapahtumaan. On ehkä hieman rehevääkin sanoa, mutta mielestäni palkintomme olivat kyllä muihin alueella oleviin mätsäreihin verrattuna todella muhkeat. Mutta sitähän me luvattiin jo ilmoituksessa ;-) Tätä mieltä olivat myös muut mätsäriin osallistujat, eli se vaiva kerätä sponsoreita todellakin kannatti! Suosittelen siis näkemään vaivaa palkintoihin, sillä palkinnot on yleensä aika suuri valttikortti - vaikka toki eipä sinne mätsäriin mennä palkintoja kalastamaan, vaan pitämään hauskaa ja treenaamaan :-)

Sponsoripaketteja tuli haettua lähialueelta ja postistakin taisi tulla kuin toinen koti - niin usein siellä tuli käytyä. Aika moni paketti tuli kuitenkin meille rekkakyydillä kotiin mikä oli kyllä suuri plussa, sillä kukaan ei olisi kantanut sellaiia määriä tavaraa tai ruokaa postista kotiin..Sponsoreiden ollessa kunnossa alkoi ruusukkeiden sekä pokaaleiden etsintä ja niiden löytyessä alkoi niiden kuntoon laittaminen. Onneksemme saimme nuo puoliksi lahjoituksena lähialueen koiraharrastajalta, joten niihin ei kulunut kuin vähän rahaa. Kyllä siinä yksi ilta kului pelkästään höyryttämällä ruusukkeita hienon näköiseksi ja pari iltaa tehdessä niitä omanlaisiksi :-) Sponsoripalkintojen jaottelussa eri kehiin kului reilu 6h kahdelta ihmiseltä, eli yhteensä puoli vuorokautta. Huh, mikä urakka!

Ruusukkeiden ollessa kunnossa alkoi mainonta - lähialueen kauppoihin, kirjastoihin, koirapuistoihin ja eläinkauppoihin lähti läjä tapahtuman mainoksia. Lisäksi lisäsin tapahtuman Facebookkiin ja Koirat.comiin. Mainonta on kyllä tosi tärkeä osa tapahtumaa kuin tapahtumaa eli mitä enemmän jaksat tähän panostaa sitä enemmän väkeä yleensä eksyy paikallekin.

Viikolla hoidin vielä juoksevia asioita mm. kanttiinin ja kehien tavaroiden ostamisella. Pankissakin tuli käytyä hakemassa vaihtorahat kanttiiniin ja ilmottautumispisteille. Kotona viimeiset asiat vielä kuntoon - mm. numerosankojen, koirankakkailmoitusten ja ilmottautumislappujen tekeminen. Itse järjestelyt paikanpäällä alkoivat edellisenä iltana, kun menimme äitini kanssa järjestelemään paikkoja parin tunnin ajaksi, joten meidän ei tarvinnut aloittaa mätsäripäivää niin aikaisin aamulla kuin alunperin oli tarkoitus.
Mätsäripäivän aamulla aloitettiin järjestelyt kehien tekemisellä, ilmoittautumispisteiden jakamisella kolmeen eri paikkaan, ilmoituksien sekä tiekylttien jakamisella ympäristöön ja palkintojen järjestämisellä. Lisäksi laitoimme mm. myyntipaikat, kanttiinin ja kuulutukset kuntoon. Olin saanut järkättyä mätsäriimme aivan loistavan kökkäporukan, joten työt sujuivat joutuisasti. Mitä suurin kiitos siis teille - te mahdollistitte tapahtuman onnistumisen omalla työpanoksellanne Paikanpäällä olivat esittelemässä toimintaansa koirahieroja Marjatta Kakkuri ja myyntipisteen kanssa eläintarvikeliike Tassutrio. Mukana menossa oli lisäksi vielä koiratarvikekirppis, jossa ainakin minun vanhoja koiratarvikkeita meni yllättävän hyvin.

Kaikki sujui ongelmitta (tai ainakaan en tiedä möhlänneeni kovin pahasti..) ja olen kyllä ylpeä tästä yllättävän mittavasta suorituksesta. Päivä oli sateinen, joka tietenkin hieman rokotti osallistujien määrää. Uurastin mätsärin järjestelyjen parissa lähinnä yksin, joten urakkaa oman elämän, koirien, töiden, koulun ja mätsärijärjestelyiden sumplimisessa oli välillä vähän liikaakin. Stressi oli välillä ihan huipussaan ja saatoin olla muille hiukan äksykiukkuilija, kun asiat eivät onnistuneetkaan sillä aikataululla mitä olin suunnitellut ja miettinyt. Mätsäriä edeltävänä iltana meillä ilmeni vielä, että yksi tuomareistamme ei pääsekään paikalle, joten eikun puhelin sekä Facebook laulamaan ja etsimään uutta tuomaria tilalle. Kyllä siinä huokaisin jo helpotuksesta illalla, kun Riikalta tuli iltasella myöntävä vastaus. Oltais oltu aika pulassa jos ei oltais saatu uutta tuomaria kenestäkään - varsinkin kun aikataulu oli niin myöhäinen. Tuomarit osasivat hommansa ja saimme upean italiaanon palkittua mätsärin parhaimpana. Palkitsimme kehien lisäksi mätsäristä myös mätsärin vanhimman koiran ja kaksi iloisinta parivaljakkoa.

Näin ihania kommentteja sateli tapahtuman päätteksi Facebookin tapahtumasivulle ja koiraneitien Instagramiin:
 
"Kiitos mahtavasta tapahtumasta ja hyvistä palkinnoista, kyllä kannatti osallistua! Tosi iso plussa teille!"
"Kyllä samaa mieltä, ja oli jouhevat järjestelyt! :)"

"Oli kyllä hulppeat palkinnot! Ja hyvin onnistui meidän säheltäjienkin päästä joka kehään :D" 

"Kiitos meidänkin puolesta! Oli mukava tapahtuma ja tosi hyvät palkinnot. :)"

"Hienosti järjestetty tapahtuma!! :)"

"Pikkusisko oli ainakin ikionnellinen kun tuli toiseks ja sai pokaalin :D ja vielä ruusuke kun oli vaaleanpunainen :D hyvät oli kyllä palkinnot :) kiitos paljon :)"

"Viihdyttiin, vaikka sijoitusta ei tullutkaan. Oli muuten hyvät mätsärit, paremmat kuin Kauhajoen, koska teillä oli kuulutusvälineet <3"

  "Hei, kiitos vielä mätsäreistä! Hierontapaikka oli tosi hyvä ja sain kontakteja. Toivottavasti hyväntekeväisyyteen ja teillekin jäi euroja kassanpohjalle" - koirahieroja Marjatta Kakkuri

Kiitollinen. Väsynyt. Onnellinen. Taas yhtä kokemusta rikkaampi. Nuo sanat kuvaavat olotilaani tällähetkellä mainiosti. Jollaintapaa on myös vähän tyhjä olo, kun enää ei ole harteilla mitään suurta ja painavaa, jota täytyisi miettiä ja pohtia lähes koko ajan.

Nyt olen pyöritellyt mielessäni jo pidemmän aikaa ajatusta pentukurssin, näyttelytreenien ja mätsärin järkkäämisen välillä. Kaksi ekaa tulen järkkäämään varmasti jossakin vaiheessa, mutta tällähetkellä projektina olisi syksylle toinen mätsäri, sillä palkintoja ja tavaroita jäi vielä notkumaan nurkkiin. Niistä saa jo hyvän pohjan tulevalle mätsärille! En tiedä miksi lähden taas tähän urakkaan (kirosin jo tuon mätsärin jälkeen, että tähän en enää ryhdy, sillä rajoitti omaa henk. koht. elämääni aika runsaasti...), mutta tässä taas ollaa. Osa syynä saattaa olla sekin, että tapahtuma tulee olemaan osa opinnäytetyötäni, eli hyötysyhde on minulle suuri. Laittakaahan siis alla oleva tapahtuma kalenteriin ja tulkaahan sankoin joukon paikalle mukaan - luvassa on iloista ja kivaa tekemistä koko perheelle :) Alustavaan tapahtuma-ilmoitukseen pääset tästä!

torstai 21. toukokuuta 2015

Testikoira hakusessa!

Saanen ilolla ilmoittaa, että nyt kaipaisin teidän apuanne - tälläkertaa tarvitsen apuanne enemmän kuin positiivisissa merkeissä. Sain järjestettyä Back on Trackin kanssa todella kivan yhteistyön meille - tietysti teitä ihania lukijoita silmälläpitäen. Ollaan nimittäin saatu parin viimeisen viikon aikana niin upeaa palautetta ja kommentteja teiltä lukijoilta kommenttiboksiin, että olemme aivan mykistyneitä ja otettuja niistä kaikista sanoista..Huippua,  suuri kiitos kuuluu teille Olette piristäneet ja tuoneet hymyn huulille niinä vähän synkimpinäkin päivinä!

Mutta nyt on palattava asiaan, eli kun yhteistyölle näytettiin vihreää valoa, keksin heittää ilmoille ehdotuksen pienestä testiryhmä-tyyppisestä yhteistyöstä. Tiedän, että teiltä lukijoilta löytyy niin monenlaisia karvatassuja ja näin myös mahdollisia ongelmiakin, joten mikäs sen kattavampaa on saada tietoa käyttökokemuksista kuin etsiä sekä valita teistä yksi onnellinen testiryhmän osapuoli? Toisena osapuolena toimimme me tämän koiralauman kanssa.

Testituotteeksi valikoitui Back on Trackin Ruusunmarjarouhe. Näin heidän sivuillaan kuvaillaan kyseistä tuotetta:
"Back on Track Ruusunmarjarouhe lisää nivelten liikkuvuutta sekä ihmisillä että eläimillä. Ruusunmarjarouheessa on runsaasti kehon tarvitsemia vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita sekä antioksidantteja. Back on Track Ruusunmarjarouhe uunikuivataan, mikä tekee siitä laadukkaampaa ja säilyttää paremmin vitamiinipitoisuuden.
Ruusunmarjarouheen aktiivisia ja tehokkaita ainesosia löytyy kuoresta. Andeilta peräisin oleva ruusunmarjarouheemme on 98 %:sti tehty kuoresta. Ruusunmarjarouhe on valmistettu ruusunmarjoista, jotka ovat torjunta-aineettomia, villinä kasvavia ja vapaata kaikista epäpuhtauksista. Syvän punainen väri kertoo laadusta, uunikuivauksesta ja rouhitusta kuoresta"


Etsinnässä testiryhmään meillä olisi lihas- tai nivelvaivainen koira, jolloin hoito olisi tehokkainta, mutta myös muut koirat voivat tietenkin ilmottautua. Testiryhmäläiselle on kuitenkin olemassa kaksi vaatimusta: olet blogimme lukija ja sitoudut testaamaan tuotetta säännöllisesti noin 2kk ajan. Testin päätteeksi testaaja lähettää minulle sähköpostiin raportin testauksesta ja mahdollisista tuloksista, sekä mikäli vain mahdollista, niin lähettämään myös kuvia ja videoita.

Päätösvalta testiryhmäläisen valinnassa on minulla, eli nyt näppäimistöt laulamaan ja esittelyitä tulemaan tuonne kommenttiboksiin! Esittele meille siis itsesi ja koirasi, mahdolliset ongelmat tai vaivat sekä miten olet aiemmin hoitanut ongelmaa ja onko hoito tuottanut tulosta? Mitä voisit antaa testiryhmäläisenä projektiin (esim. sinulla on vaikkapa oma koirablogi tai kirjoitat muutenvain mielelläsi erilaisia juttuja? :-) Laitathan kommenttisi perään myös voimassaolevan sähköpostiosoitteesi.

Ja ettei hauskuus loppuisi kesken, niin arvomme kaikkien osallistujien kesken BOT fleecetakin koiralle! Ihan superhuippua vai mitä?! :)
Jäämme odottelemaan innolla teidän esittelyitä ja kertomuksianne ongelmistanne! :) 
Aikaa hakemuksien jättämiseen on 6.6 asti.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Mökkireissu

Nyt on taas akut ladattu ja ollaan valmiina kohtaamaan arki! Alkuvuodesta asti on ollut kaikkea tekemistä aivan mahdottomasti ja tehtävää on ollut ehkä vähän liikaakin, kun on ollut Martan kasvatuksen ja koulutuksen lisäksi mm. töitä, mätsärin järkkäämistä, koulujuttuja, tapahtumia, koulutuksia, kisoja ja työreissuja Helsingin suunnassa. Jossakin vaiheessa tuntui jo, että akut rupesi olemaan nollassa oman jaksamisen suhteen, joten oli pakko kaivaa kalenteri esiin ja suunnitella meille toukokuulle mökkiviikonloppu. Päästiinkin sitten vihdoin keskiviikkona lähtemään kohti Keski-Suomea ja meidän mökkiä. Mukaan matkaan lähtivät tietenkin myös koirat - eihän mökkiviikonloppu ilman heitä olisi mitään :-)

Matka meni hyvin sateessa ajaen. Vähän tietty oli kurjaa pissatella koiria sateessa, mutta eipä tuolle kelille oikein mitään voinut.. Koirat olivat todella nätisti ajomatkan ajan, mitä nyt Kerttu välillä vähän hiekkateillä kitisi.. Kertusta oonkin ihan superylpee, sillä automatkat ovat edelleen vähän stressinaiheita neidille. Perille päästiin iltasella, jonka jälkeen koirat saivat ruuan naamaan ja päästiin nukkumaan. Martta ja Hertta asettuivat samantien nukkumaan omiin paikkoihinsa, mutta Kerttu vielä tutkiskeli ja ihmetteli paikkaa tovin. Pian Kertullekin iski väsy ja sieltä se kömpi käpertymään kainaloon..

Pidennetyn viikonlopun aikana tuli saunottua, tehtyä mökkitöitä ja blogihommia, leivottua, löhöiltyä sekä tietenkin ulkoiltua. Mökillä on aina niin ihanan rauhallista olla ja ulkoilla kun seuranamme on vain luonnonrauha. Koirat saivat olla mökillä koko ajan vapaana, joten voitte kuvitella kuinka väsyneitä koiria meillä oli aina iltaisin.. Ekat pari yötä vietettiin toisella mökillä Rautalammella, josta siirryttiin sitten perjantaina tunnin päässä olevaan toiseen mökkiimme Naarajärvelle. Kummatkin mökit ovat niin ihania paikkoja viettää aikaa, kun maisemat ovat hienoja ja koirat saavat kirmata vapaana eikä tarvitse miettiä vapaanaolon vaaroja, kun paikka on kuitenkin niin turvallinen. Naarajärven mökillä on lisäks vielä todella matala ranta, joka sopii ihan mahdottoman hyvin koirille ja lapsille kahlattavaksi. Ehkä sitten ilmojen lämmittyä päästään taas mökkeilemään ja uimaan kunnolla :-)

Ja koska yksi mökkireissu ei vain voi mennä putkeen, niin meiltä hajos Kertun kevythäkki (jota ei oo vielä ees hirveesti käytetty...), multa revähti käsi ja Martalta repes vasemman etutassun kannuskynsi. Kyllä siinä yömyöhään kirosinkin kannuskynnen repeämisen huomattuani, että aina tälläiset vahingot sattuu yömyöhään ja mökillä keskellä ei mitään..ärgh! Saatiin kuitenkin aamulla tuttu eläinlääkäri täältä kotopuolesta kiinni ja parit hyvät neuvot tassun hoitoon. Eilen käytiin sitten eläinlääkärissä - tyhjän lompsan lisäksi saatiin 10 päivän antibiootit, tassusiteitä ja - liinoja sekä rasvaa. Nyt jatketaan sitten 10 päivää antibiooteilla ja yritetään putsailla tassua mahdollisimman paljon. Kaikkein suurin vaikeus lienee pitää tassu kuivana, sillä neiti rakastaa läträtä lenkeillä vedessä ja ojissa..

Eläinlääkärireissun jälkeen käytiin vielä juoksentelemassa koirapuistossa turhat energiat pois. Illalla meillä oli luvassa hakutreenit. Neiti oli ekaa kertaa mukana treeneissä ja oli kyllä hauska huomata kuinka nopeasti neiti hoksasi idean. Ekalla kerralla ignoorasi maalimiehen täysin, meni ohi ja katseli vain, mutta kun maalimies huusi neitiä nimeltä, niin neiti juoksi samantien syliin. Tiedänkin mistä tuo ignooraaminen johtuu, sillä ollaan nyt suunnistettu neidin kanssa metsässä ja  neiti menee metsässä reippaasti hivenen mun edellä eikä huomioi muita suunnistajia juuri yhtään. Siksi siis varmasti ignoorasi myös maalimiehen :-D Toinen maalimies olikin sit ihan helppo nakki, sillä juoksi samantien luokse. On hieno huomata, kuinka meidän treeniporukka alkaa hioitua yhteen ja juttua riittää kaikkien kanssa. Toivonkin todella, että tuo porukka pysyy kasassa ja aktiivisena, sillä me ainakin ollaan saatu vahva kipinä näihin lajeihin. Jälkeä tosin voidaan harjoitella itsenäisesti, mutta hakuun tarvitaan vankka ja tsemppaava porukka.

Kuten huomaatte, niin villakoirat on ihan hirveässä kunnossa - turkki rehottaa kuin mikäkin. Trimmausväli on venynyt melkein 2kk, vaikka normaalisti se on mulla ollut noin 3-4viikkoa. Nyt kuitenkin viimein ehdin sunnuntaina Hertan trimmaamaan siistiin kuntoon, mutta Kerttu odottaa vielä tekijäänsä..ehkä tulevana viikonloppuna sit kerkeis paremmin paneutua hommaan :-) Torstaina meillä onkin muuten Hertan kanssa päiväkotiin tapaaminen, eli neiti pääsee viihdyttämään lapsia niin osaamillaan tempuilla kuin rapsutusten vastaanottajana. Kivaa!

Nyt kipitämme koko sakin kanssa metsään lenkille, sillä sade lakkasi viimein. Onkin kiva lenkkeillä taas täällä tutussa ympäristössä tuollaisen miniloman jälkeen :-)

lauantai 16. toukokuuta 2015

Studiokuvat

Tää on yksi niistä postauksista, joka on vain roikkunut ja roikkunut luonnoksissa jo ihan liian pitkään. Lupasin studiokuvauksen jälkeen laittaa nythetipian pari kuvaa esille tänne blogiin, mutta toisin vain taas kävi..

Martta oli tuolloin noin 12viikkoa (eli 3kk), kun saimme kutsun tulla kuvattavaksi koulun studiolle yhteen projektiin. Olin jo silloin haltioissani kuinka rohkea ja sosiaalinen neiti onkaan, sillä siellä neiti paineli koulun ovesta suoraan sisään ja ihmisten syliin halittavaksi sekä pussattavaksi. Studion jatkuvat piippaukset taikka johdot eivät saaneet neitiä hätkähtämään - aivan kuin neiti olis luotu studiomallikoiraksi. Ehkä tuossa on sit meidän tulevaisuus, jos ei muussa pärjätä.. haha :-D

Tää eka kuva on kaikista kuvista onnistunein ja toinen näistä sitten se hauskin otos.. Ei Martta oikein piitannut mun pussausyrityksistä..haha :-D


Nakkasin studion lattialle tyynyn, niin ei mennyt kuin sekunti kun siellä jo joku makas ja poseeras..Ympäristönä tuo oli pennulle erinomainen sosiaalistamispaikka - oli ihmisiä, valoja, ääniä, johtoja, rauhoittumista, mutta samalla myöskin tekemistä, joka vaati keskittymistä. Jaksan oikeesti varmaan päivästä toiseen päivitellä kuinka pätevä tuo neiti on. Tuo sana on jo ehkä vähän kulunut mun suussa ja kun tarkemmin ajattelee, niin se jopa kuulostaa koiraihmisen sanomana oikeasti niin typerältä, mutta kun se sopii tähän tilanteeseen niin mainiosti. Neiti on vaan aika hassu hömppä♥

PS. Katsokaa kuinka pieni ja suloinen lapsi Martta on ollut? Tai onhan neiti vieläkin suloinen, mutta ei enää niin kovin pieni..nimimerkillä 22kiloa beussin rötkälettä nostavana sitä ei koe enää niin hirveen pieneksi..:-D

perjantai 15. toukokuuta 2015

Rahanmenoa ei voi estää..

Jos ei koiranomistaja kouluta, ulkoile, harrasta tai löhöile, niin hän luultavasti shoppailee. Shoppailee netissä, mutta ei ihan mitä tahansa tuotteita - vaan koiratuotteita. Jos valittavana on itselle 50euron takki tai koiralle 50euron arvoista tarvikkeita, niin voitte varmaan arvata kumpaan valintaan koiranomistaja kääntyy. Hyvä, arvasitte oikein - hän valitsee koiratuotteet :-D 

Me kirppistellään edelleen omia vanhoja tarvikkeitamme blogikirppiksellä, mutta sillävälin on hyvä suunnata katseensa jo tuleviin ostoshaaveisiin. Joo niimpä, kuulitte oikein! Mä puhun ostoshaaveista. Minä, joka on ollut vuoden alussa ostoslakossa kaikesta turhasta koiratavarasta..

Meillä on tällähetkellä muutamia sellaisia juttuja mitä tarvittais nythetipian, mutta suurinosa näistä on sellaisia, että voidaan hankkia nää vasta kesän mittaan. Voidaan siis jakaa koiramaisia kuluja muutamalle kuullu - eikö se vähän niin ois, että yks iso hankinta ja pari pientä per kuukausi :P

1. Iso säilytysastia ruualle olisi kätevä, vaikka meillä onkin kaksi säilytysastiaa jo - toisessa vain ei pysy kansi kunnolla kiinni, niin kunnollisella kannella varustettu astia olisi hakusessa..nimimerkillä Kerttu on jo muutaman kerran ollut siellä omin luvin syömässä.. 2. Martta tarvitsee uuden näyttelytaluttimen itselleen, että päästään valloittamaan näyttelykehiä kesällä! Meillä on ollut nyt käytössä ruskea nylontalutin mätsäreissä ja se on ollut kyllä ihan hyvä harjoitustalutin. Lisäksi hakusessa ois tuon hihnan jatkoksi snake-ketju.. 3. Jälkiliina ois ihan must have-juttu meille meidän jälkitreeneihin! Se onkin ollut jo pitkään hankintalistalla, mutta sopivaa ei oo vaan vielä löytynyt..Tää vaikuttaa kuitenkin laadukkaalta ja hyvältä! 4. Pelastusliivit kesäksi mökkireissuille ois kans päheet! Ja tietysti pinkkinä ;-) 5. Kumisuka on ehkä maailman loistavin keksintö koiralle, josta lähtee karvaa ihan liikaa.. En muistanutkaan enää millaista on omistaa koira, jonka kanssa asuessa imurointi tuntuu melkein "turhalta"...Eli suka on saatava meille pian apuun!
5. Uusi superiso matkavesipullo ois aika must have-tuote kesälle, ettei vesi lopu kesken reissun 6. Martan ruokakupit alkaa käydä uhkaavasti liian pieneksi, joten isommat ruokakupit ois kätevät! En oo toki vielä aivan varma millaiset kupit haluan - posliiniset, metalliset vai ehkä jopa muovisetkin. Sain Sopurahasta pari kivaa muovikippoa edullisesti, mutta kaipaisin vielä jonkinlaisia.. 7. Puruluiden syöminen on jokapäiväinen juttu kolmikolla, joten niitä kuluu kuukaudessa tosi iso läjä! 8. Myöskin nameja meillä kuluu aivan hirveä määrä kuukaudessa, joten ne ovat aina enemmän kuin tervetulleita!
 

(*Kuvat lainattu Petenkoiratarvikkeen sivuilta)

perjantai 8. toukokuuta 2015

Hei me aktivoidaan!

Mikä meitä vaivaa - taas uusi video! Nää on oikeastaan tosi kivoja toteuttaa, varsinkin kun olen päässyt tuon elokuvatyökalun kanssa suurinpiirtein sopuun :-D Outoa duunailla tuolla ohjelmalla videoita, kun normaalisti on tullut koulun puolesta käytettyä vain Adobe Premieria, joka on tosiaankin vähän eri luokan ohjelma kuin tämä Windowsin Movie Maker..

Mä oon jotenkin alkanut pitämään näistä videoista yhä enemmän ja enemmän, vaikka nämä vaativatkin aikaa ja panostusta omalla tavallaan enemmän kuin esimerkiksi kuvapostaukset. Voisinkin jopa ottaa tavoitteeksi julkaista aina joka kuukausi yhden videon, vai mitä ootte mieltä? :) Otetaan tietysti ilolla aihe-ideoita vastaan!

PSST...Ainiin! Lupaamani Racinel-tuotepalkinnon arvonta on viivästynyt ja viivästynyt ihan siitä syystä, että olen ollut viimeaikoina ihan törkeän kiireinen - on ollut paljon vaativia opiskelutöitä, mätsärivalmisteluihin on kulunut monia kymmeniä tunteja, työt ja koirat ovat vieneet aikansa sekä on ollut omia muita menoja. Nyt kuitenkin ehdin vihdoin arvonnan suorittaa ja arpaonni suosi tälläkertaa nimimerkkiä Iida - paljon onnea! Otatko minuun yhteyttä sähköpostitse (heljakeskilusa(at)gmail.com) mahdollisimman pian niin saadaan paketti sulle tulemaan? :) Kiitokset myös kaikille muille osallistujille - kai muistatte, että teille blogin lukijoille on tulossa uusi arvonta tai kuvakisa meidän Kurikan Kamu-kisan voiton johdosta, joten kannattaa pysyä kuulolla!

tiistai 5. toukokuuta 2015

Puhelinkuvia osa 9

Puhelimeen kertyy aina hirveä määrä kuvia kuukauden aikana ja nyt on aika purkaa nämä taas tänne postaukseksi. Osa näistä on nähty myös Instagramin puolella, mutta osaa ei ole nähty vielä missään eli uusia kuvia tulee nähtäväksi varmasti jokaiselle! :-)

Meillä on ollut viimeaikoina todella tapahtumarikasta arkea - on ollut vaihtareita ulkomailta, Kurikan Kamu-kisan esityksiä, mätsärin valmistelua, Martan sosiaalistamista eri paikkoihin ja asioihin sekä paljon muuta :-) Siksi näitä kuvia on siis kertynyt iso määrä!

Aiemmat puhelinkuvapostaukset voit lukea täältä ( 1 , 2 , 3 , 4 , 5 , 6 , 7  ja 8)
1. Meidän yksi lehtijuttu #kansikuvatytöt 2. Mätsärijuttuja - again! 3. "Sanoiks mua tyhmäks...Ai mäkö muka??" tuumaa Martta 4. Mikä onkaan parempaa kuin lenkki äidin ja koirien kanssa sumuisella pellolla
5. Kyllä on kurja kyläilypaikka, kun kiusataan vaa.. :-D 6. "Mamma kehui mua päteväks, kun ohitukset räyhäävien koirien kanssa sujuu jo mallikkaasti" riemuitsee Martta 7. Ihana iltalenkki, oih♥ 8. Perjantaina kotiin päästyäni auton nokka lähti kohti postia, josta tuli haettua "muutama" paketti..
9. Tälläinen oli kivunnut sänkyyn, kun nukuin päikkäreitä..onneks oli vanhat lakanat, kun joku oli mutustanut samalla peiton reunan märäksi.. 10. ja 11. Martan ja vaihtareiden kanssa luontoretkellä 12. Iltaisin on niin ihana kävellä, vaikka pimeä onkin välillä vähän pelottavaa..
13. Koirahierontaan menossa! 14. Mätsäripalkintoja kasaamassa - siinä meniki sit "muutama" tunti.. 15. Äänestämään menossa koirien kanssa! 16. Koko porukka sai Mustin & Mirrin aleista uudet valjaat. Nää on niin ihanat♥

17. Kun ei saatu mätsäristä herkkuja, niin piti syödä ees ruusuketta.. 18. Maanantaisella jälkikurssilla oli taas "vähän" naisvaltaista. En valita sillä meitä oli koossa tosi mukava porukka :-) 19. Metsä tulee siis tutuksi myös uuden harrastuksen myötä 20. Ekat mätsäri-ilmoitukset tuli laitettua reilu viikko sitten - nyt ollaan jo aika loppusuoralla ennen tapahtumaa!

Mitä te ootte touhaillut viimeaikoina? Oletteko lenkkeilleet paljon, kun sääkin on suosinut meitä vai oletteko kenties aloittaneet uuden harrastuksen? :-)

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Säästövinkit koirakuluissa

Koirat - tuo pohjaton kaivo rahalle. Mikäli kodissasi asuu koira tai useampia voin oikeastaan jopa taata, ettei ylimääräistä rahaa jää sinne lompakkoon ainakaan hirveästi - ellet sitten ole se miljönääri tai varsin hyvässä työpaikassa ;-)

Koira ja pelkkä sen omistaminen on itsessään aika hintavahkoa puuhaa - tuohon kun lisää vielä harrastukset sekä kaiken muun koiran kanssa touhuamisen, niin kyllä sitä rahaa vain palaa sievoinen summa. Mielestäni harrastukset on oikeastaan kustannuksiltaan jopa ehkä välineurheiluun verrattavissa oleva sijoitus - on treeni- ja kisamaksuja, pitkiä kisareissuja, vakuutuksia ja kaikkea muuta tarvittavaa tarviketta sekä härpäkettä. Jos miettii taas asiaa toiselta kantilta, niin eipä nykymaailmassa mikään ole enää ilmaista ja kyllähän sitä nyt kivasta harrastuksesta sekä elämäntavasta kannattaa maksaa ;-)

Tästä pääsemmekin siihen, että pennusta maksettu hankintahinta on oikeasti todella pieni summa rahaa siihen verrattuna kuinka paljon rahaa koiraan kuluu koko sen elinaikana. Koiran ensimmäinen vuosi taitaakin olla omistajan lompakolle se kallein, sillä uutta hankittavaa on paljon - varsinkin jos kyseessä on perheen ensimmäinen koira. Koiralle pitää hankkia ainakin hihna, panta, ruokaa, leluja, luita, rokotukset, madotukset, häkki, ruokakuppeja ja vaikka mitä muuta.

Koiraa hankittaessa on siis tarkasti mietittävä omia nykyisiä ja tietenkin myös tulevia rahavaroja - pysyykö tulosi samana myös tulevina vuosina? On arvioitava kuinka pystyy huolehtimaan ja vastaamaan rahallisesti tulevasta koirasta sekä mahdollisista siitä koituvista yllättävistä menoista - koira kun tarvitsee joka kuukausi saman määrän ruokaa, se voi tuhota ihan mitä tahansa tai siitä voi koitua yllättäviä eläinlääkärikuluja. Myös silloin kun sinulla itselläsi ei välttämättä ole sillä hetkellä pennin pyörylää siellä lompakossa...Tarkoitan näillä vertauksillani sitä, että kannattaa todellakin miettiä ennen koiran hankintaa, että onko oikeasti varaa ylläpitää ja hoitaa koiraa - myös viiden vuoden päästä. Muista, että koiran hankinta on tietenkin myös muista asioista kiinni kuin rahasta.

Loppujen lopuksi koiraan menevä summa on kuitenkin paljon myös itsestä ja omista valinnoista kiinni - ei koira tarvitse sitä kalleinta koiranpetiä tai uusimpia aktivointipelejä, vaan omistajana voit väsäillä nuo kummatkin helposti ja edullisesti itse. Pienillä teoilla voit siis säästää vuodessa huomattavan summan rahaa!

Olen ehkä tyhmä tai jopa hullukin, sillä aloin vuoden alussa keräämään meidän koiramaisia kuluja yhteen. Nyt varmaan jollekulle herää kysymys, että mikä järki tuossa kulujen keräämisessä on? Ainakin se, että haluan nähdä ihan konkreettisesti paljonko tähän kolmikkoon uppoaa rahaa vuoden aikana - tällähetkellä kun minulla ei siitä käsitystä (onneksi:-D) ole. Minulla onkin vuoden lopussa tarkoituksena kerätä koiramenoista kollaasi, josta näkyy kuinka paljon mikäkin osa-alue (esim. ruoka, eläinlääkäri ja harrastukset) vie kukkarosta rahaa.

Listasimme reilu vuosi sitten vinkkejä miten säästää koiramaisissa kuluissa (klik) ja ne pätevät kyllä varsin hyvin edelleen. Jotta kehtaisin katsoa vuoden lopussa koiramaisien kulujen summan ilman kauhistumista, niin otin ja mietin taas muutaman uuden säästövinkin. Näitä on hyvä miettiä ja kerrata päässä aina koiramaisen ostoksen ollessa ajankohtainen - näin säästyy varmasti monelta ei-niin-tarpeelliselta ostokselta.

Nyt muutaman kuukauden kuluja kirjanneena voin sanoa, että ollaan itseasiassa pysytty hyvin tinkaamaan turhista menoista. Luku on tällähetkellä aikalailla sellainen mitä kuvittelinkin eikä heräteostoksia ole ollut edes kovin montaa - suurintaosaa ostoksista on siis mietitty tarkkaan tai ne on ollut "pakollisia" juttuja.


1. Tee itse koiralle erilaisia aktivointijuttuja sekä leluja - esimerkiksi käytettyyn sukkaan voit kääriä pari muuta sukkaa ja laittaa päähän solmun, josta koirasi ilahtuu varmasti. Myös vessapaperirullasta tai pyyhkeestä saat oivaa tekemistä koiralle - kääri sisälle pari namia sekä laita solmuun ja nyt koirallasi on kivaa tekemistä!

2. Harrasta halvalla ja ilman erikoisvälineitä - suomennettuna siis: liiku ja tutustu kotisi lähimaastoon, äläkä lähde lenkkipaikalle autolla. Lähimaastostasi saattaa löytyä todella hyviä uusia paikkoja, kunhan vain etenet rohkeasti maastossa - esimerkiksi sieltä risupuskan takaa saattaa löytyä vaikka uusi ihana lenkkipolku!
Jos harrastat koirasi kanssa, niin treenaa ihan vaikka kotipihalla tai varaa hallivuoro treenaukseen porukalla, äläkä yksin. Porukalla treenaamalla saat varmasti myös hyviä neuvoja muilta koiranomistajilta sekä hyvää häiriötä omaan treenaukseen.

3. Lue tuotearvosteluita sekä kysy mielipitettä koirakavereiltasi eri tuotteista  - osta siis vain sellaisia tuotteita mitkä ovat saaneet hyvät arvostelut. Miksi tuhlaamaan rahaa sellaisiin tuotteisiin, jotka eivät todellisuudessa välttämättä kestä tai ole laadukkaita?

4. Tee budjetti ja kirjaa koiramaiset menot ylös - silloin tulet miettineeksi ja pohtineeksi onko kaikki ostoksesi varmasti järkeviä sekä samalla tulet huomanneeksi kuinka vähän tai paljon sitä rahaa oikeasti uppookaan siihen koiraan..

5. Ole luova! - kinua ja osta koirakavereilta vanhat tarvikkeet käyttöösi, tsekkaile nettikoirakirppiksiä, tee itse tai keksi ihan mitä vaan! Nyt voit antaa omalle mielikuvituksellesi vallan ;-)

6. Priorisoi mikä on tärkeää ja mikä ei - ei se koira välttämättä tarvi sitä uusimman malliston pantaa Hurtalta tai uutta hihnaa Rukalta, jos entiset ovat vielä ehjät ja hyvät. Älä siis tee mielitekoja sen takia, että tavara on vain uusinta uutta ja hienoa, vaan osta tavara silloin jos sille on oikeasti tarvetta ja käyttöä.

7. Vie eläinlääkäriin koira kimpassa kaverin koiran kanssa - ainakin täälläpäin näin saat laitettua käyntimaksun puoliksi, jolloin säästät mukavan summan rahaa mikäli koirien rokotusajankohdat sattuvat yksiin.

Mistä te pihistätte koira-asioissa, jos oma rahatilanne on tiukka? Vai näkyykö oma rahatilanne edes koirajutuissa - pihistätkö siis mielummin omista jutuista kuin koiramenoista? :-)

lauantai 2. toukokuuta 2015

Vappumätsäri 1.5

Oi, vihdoin asuinpaikkakunnallamme järjestettiin mätsäri ja vielä ihan kävelymatkan päässä! Voiko olla parempaa, kun ei aina tarvitse autolla mennä jokapaikkaan?

Suuntasimme mätsäripaikalle Martan kanssa pellon kautta, jonne Martta sai purkaa pahimmat energiansa. Mätsäri oli kirjattu alkavaksi tasan kahdeltatoista, joten meillä oli aikaa noin 30min hengailla ja totutella väkiporukkaan. Tuolloin paikalle oli saapunut jo aimo läjä koiria omistajineen - vappupäivä taitaakin olla hyvä päivä järjestää mätsäri. Lisäksi sääkin suosi, vaikka edellisenä ehtoona katsomani säätiedotus lupasikin sadetta..

Tää olikin Martan eka mätsäri asfalttipihassa ja mä olen niiiin ylpee tuosta pennusta. Kyllä huomaa, että ahkera mätsäreissä ja tapahtumissa ramppaaminen  sekä treenaaminen häiriössä näkyy jo koirassa - se ei enää sinkoile ja säntäile jokapaikkaan pää kolmantena jalkana. Ja neiti omistaa jo (tai pitäiskö sanoa, että toistaiseksi..hahah:-D) korvatkin!!


Bongailtiin ja käytiin juttelemassa tuttujen kanssa ennen kehien alkua. Nähtiin mm. hoitokoirani Rommi omistajineen ja Wilma miehensä, poikansa ja koirien kanssa. Lisäks tavattiin taas uusi beussi-ihminen täältä Etelä-Pohjanmaalta. Suunnitelmissa olisikin laittaa beussitapaaminen pystyyn tässä kevään tai alkukesän aikana.

Pitkän odottelun jälkeen saimmekin suunnata Martan kanssa kehään. Vastassa meitä oli melkein vuoden ikäinen shetlanninlammaskoira-narttu. Neiti ei oo vielä koskaan mennyt näin hyvin kehässä (=viimeviikkoinen parin kerran näyttelyravaamisen harjoittelu oli tuottanut tulosta) eli saatiin sitten punainen nauha. Tälläkertaa saimme tuomarin, joka oli todella mukava ja kopeloi koiran oikeasti kunnolla. Tuomari jutteli, tutki, kehui ja antoi vinkkejä - tälläisiä tuomareita ehdottomasti lisää, kiitos! Kauhajoen koiraharrastajat olivat muutenkin onnistuneet tuomarivalinnoissaan, sillä muita kehiä seuratessa huomasin, että jokaista koiraa tutkittiin ja juoksutettiin kunnolla, esittäjille annettiin vinkkejä koiran esittämiseen ja annettiin muutenkin positiivista palautetta. Tälläisissä mätsäreissä on oikeasti ilo käydä :-)



Punaisten kehässä meidät pudotettiin viimeisien joukossa pois, eli kotiinviemiseksi meille ei jäänyt kuin onnistunutta harjoittelua ja taas uusi (ja kiva!) mätsärikokemus. Lähdettiin sitten melkein samantien Martan kanssa porukoilleni vappua viettämään ja autossa olikin todella väsynyt koira, joka ei kotipihaan saapuessa ois halunnut kömpiä kopistaan pois..voi pientä

Nyt sitten siirrymmekin jännittämään oman mätsärimme onnistumista - eli tervetuloa jokainen viikon päästä lauantaina 9.5 mätsäriimme Kurikkaan. Luvassa on mm. tuotemyyntiä, muhkeat palkinnot, monipuolinen kahvio ja koirahierontaa :-) Pitäkää peukkuja, että päivästä tulee onnistunut!

Lisää kuvia vappumätsäristä löytyy täältä!