Koirakavereiden tärkeys meille on..

...ihan valtava! Ilman koirakavereita me oltais vähänniinkuin auto ilman rattia tai koira ilman häntää. Meille koissukamut on ihan superjeejeemahtava juttu ja nähdäänkin säännöllisesti meidän omia koiraystäviä. Meillä on villakoirilla "omat" koiraystävänsä ja Martalla "omansa" - johtuen lähinnä siitä, että nää on niin erikokoisia ja ylipäätään, erilaisia leikkijöitä. Martta tykkää riehua, revitellä ja painia, kun taas villakoirat tykkää enemmän vaan juosta kilpaa. Silti, pystytään lenkkeilemään myös kolmen koiran kanssa kimpassa kera koiraystävien, mutta yleensä tulee jätettyä jommatkummat kotia odottamaan omaa lenkkeilyvuoroaan ja mentyä sitten toisen lenkkeilyvuoron jälkeen vielä toisten kanssa. Saa ainakin itse sitten tuplaliikunnat samalla :-D Musta on jotenkin niin paljon helpompi kulkea joko villakoirien tai sit pelkän Martan kanssa kaksin - samalla tulee nautittua siitä laatuajasta ja annettua koiralle aikaa yksilöllisemmin. Yksikseen kulkiessa pystyy keskittymään samalla myöskin mahdollisiin ongelmiin nopeammin ja tietysti myös palkkaamaan oikeista jutuissa, ajoissa.

Me ollaan nyt Martan kanssa kuljettu ahkerasti eri koirakamuja näkemässä - johtuen lähinnä siitä, että neiti saisi itselleen samankokoista tai -oloista leikkiseuraa ja näin turhat energiansa purettua. Villikset kun tuppaa olemaan vähän turhan pientä seuraa leikkimiseen - varsinkin kun tää teini ei välillä aina muista, että niiden kanssa ei saa leikkiä ihan niin rajusti, kuin omankokoistensa kanssa..

Niimpä ollaan nyt nähty vähän kaikenlaisia koirakavereita - ollaan nähty mm. staffia, collieita, parsonia, villakoiraa, lapinkoiraa, sekarotuisia, rotikkaa, vinttikoiraa, siperianhuskya, cavalieria sekä belggaripentu Haadesta ja kääpiösnautseri Elmoa. Eli monenmoista koiraa ja myöskin leikkijää on tullut tavattua! Musta on jotenkin niin tärkeää (etenkin pennun ja nuoren koiran) kehittymiselle nähdä niitä samanoloisia karvapäitä, mutta myöskin niitä vähän erilaisempia karvatassuja. Erilaisella tarkoitan nyt sitä, että koira näkisi niin lyttykuonoisia kuin puikkonokkia, isoja ja pieniä, tummia sekä vaaleita ja niin edelleen..näin koira tottuu kaikenoloisiin koiriin eikä ongelmia tuu sen suhteen jatkossa :-)

Koirakavereiden näkemisessä parasta on just se, että se on kokonaisvaltaisesti koiralle paljon rasittavampaa ja hauskempaa kuin esimerkiksi hihnalenkit. Mulla on kotona ainakin viisi kertaa väsyneemmät koirat silloin kun ollaan nähty koirakavereita kuin silloin kun itse olen käynyt niiden kanssa lenkillä. Koirakavereita nähdessä neidit saa lähes poikkeuksetta mellastaa vapaana ja kyllä, niitä kilometrejä kertyy mittariin kun painellaan ympäriämpäri menemään pitkin maita ja mantuja. Ja okei, on myönnettävä että koirakavereiden näkemisen lisäksi on ihana nähdä niitä hihnan toisessa päässä roikkujia eli itse koiranomistajia - musta on jotenkin niin kiva toimitella samankaltaisten ihmisten kanssa koirajuttuja ilman että sieltä tulee yhtäkään kommenttia siitä, että "onko sun aina pakko puhua koirista??" ja saada "vertaistukea" koiramaisille toilailuille.

Koiralaumassa tulee usein eri koirapersoonat esiin - osa tykkää mennä omissa oloissaan, osa riekkuu ja rellestää vähän kaikkien kanssa, osa on ns. "väliintulijoita" eli menevät vähän toisen koiran perässä mukaan, osa isottelee sekä haastaa enemmän ja niin edelleen. Meillä Martta on eniten tuota riekkumis-ja rellestäjä-tyyppiä ja villakoirat kulkevat eniten omissa oloissaan. Martan menoa koiralaumassa on hauska katsella, kun se on sellainen leppoisa liitelijä - ei turhia stressaa tai ärhentele. Ei ota välillä oikein tosissaan muiden kahinointia keskenään, vaan pikemminkin "menee väliin" ja keskittää muiden koirien ajatukset itseensä. Villakoirat taas kulkevat lähes poikkeuksetta omia polkujaan ja leikkivät oikeastaan vain keskenään. On jotenkin niin huvittavaa, että nää kaks on välillä niin innokkaita lähtijöitä esimerkiksi koirapuistoon, mutta sit tosiasiassa vaan juoksevat kilpaa keskenään :-D On toki muutamia koirakavereita joiden menoon villatkin lämpenevät (kuten parsoni Peppi), mutta pääosin ne "hylkii" muita ja leikkii mielummin keskenään. Ihan hassua! Hertalla tietysti vaikuttaa myöskin tuohon leikkimisintoon myöskin se, että pari vuotta sitten neidin kimppuun kävi pariin otteeseen sakemanni-uros ja isot koirat oli meille pitkään arka aihe. Nykyään tilanne on hanskassa niin kauan, kun iso koira ei tuki iholle ja silloinkin neiti vain väistää ja yrittää lähinnä vain paeta. Ennen Hertta jopa juoksutti ja leikitti isojakin koiria, mutta hyökkäyksien jälkeen se jäi kokonaan. Toisaalta ei mua haittaa ollenkaan vaikka jäikin ja pääasia, että mitään suurempaa ei tuolloin käynyt. Jännästi vain tuollaiset tapahtumat muuttaa koiran luonnetta ja eikä kyllä ihme - en mäkään kyllä koirana muihin luottais, jos mun päälle ois monta kertaa käyty. Luottamus on vaikea ansaita, mutta niin kovin helppo menettää. Mutta ehdottomasti pääasia on, että pärjätään tuon asian kanssa eikä asiasta ole koitunut meille ongelmaa - kiitos ystävällisten isojen koirien, ollaan päästy pelosta älyttömän hyvin yli :-)

Ollaan otettu nyt tavoitteeksi nähdä koirakavereita vähintään kerran viikossa. Se ei ole oikeastaan edes mahdottomuus toteuttaa, sillä useimmiten joltakulta koiraystävältä löytyy kalenterista sen verran tilaa, että keritään nähdä muutaman tunnin ajan. Joskus nähdään koirakavereita melkein päivittäinkin, mutta joskus saattaa venyä 1,5viikkoonkin ettei nähdä ketään - riippuen tietty vähän omista ja koirakavereiden menoista, että saadaanko aikataulut osumaan yksiin. Katsotaan nyt mitä syksy ja talvi tuo sit tullessaan - pysyykö meidän tavoite vai luvataanko ihan liikoja! Nyt ollaan ainakin ylitetty viime viikkoina tavoite reippaasti :P

Miten teillä koirat suhtautuu muihin tassuttelijoihin? Tykkäättekö lenkkeillä kimpassa vai ihan omalla porukalla? Löytyykö koiraltanne joku paras kaveri?