Viettihirviö vai eikö sittenkään?

Lauantaina auton nokka kääntyi kohti Nurmoa ja viettitestiä SKK:n kentällä. Piia vinkkas mulle jokin aika sitten, että "hei, ilmotappas Marttakin mukaan viettitestaukseen" ja mähän sitten tietysti ilmoitin meidät mukaan. Viettitesti itsessään kiinnosti jo mua, mutta ne "edut" ehkä sitäkin enemmän. Näillä "eduilla" tarkotan sitä, että halusin tietää saisiko sieltä esimerkiksi palkkaukseen jotain vinkkejä ja kyllähän sieltä ainakin jotain vinkkiä sai! Oli mielenkiintoista nähdä eri koirien suorituksia, mutta ennenkaikkea myöskin sitä oman koiran käyttäytymistä. Testaajina toimi kaksi maalismiesoppilasta, jotka kummatkin olivat oikein mukavia ja osaavia jo nyt :-) Ei saisi ehkä sanoa, että jotain juttua ei tee koskaan, mutta suojelusta mä voisin niin kyllä sanoa. Ei oo yhtään mun juttuni, eikä kyllä oikeastaan koirankaan. Omasta mielestäni se on liian totista torvensoittelua, ainakin meille. Kaikki arvostus kuitenkin suojelun treenaajille ja siinä kisaaville.

Testauksen suhteen mulla ei ollut oikeastaan mitään odotuksia. Alunperin aavistelin, että Martta ei välttämättä tule leikkimään ollenkaan maalimiehen kanssa - toisin kuitenkin kävi. Vaikkakaan leikki ei ollutkaan mitään hirveän kummoista, niin leikkiä silti. Nimittäin olen jo aikoja sitten tiedostanut sen, että mä saan revitellä ja leikkiä Martan kanssa oikein kunnolla - jopa niin, että voisin neidin tyyliin leikkiessä nostaa lelun avulla ilmaan ja se oikeasti syttyy siitä leikkimisestä. Mutta annas olla, jos leikkijä onkin joku muu. Tähän väliin voisi mainita muitakin esimerkkijä aiheesta - muille neiti voi hakea lelua, mutta kaikki tuollainen revittely on ihan nounou muille. Muita se tottelee kyllä, mutta meno on ihan erilaista mun kanssa kuin heidän. Mun kanssa tekemisessä on draivia, mutta esimerkiksi kaverin tekiessä saman niin neiti on vähän sillai "onks pakko?"... :-D Mun ollessa kotona neiti seurailee mun tekemisiäni sivusilmällä, mutta mikäli on yksin vanhemmillani, niin nukkua pösöttää silmää räpäyttämässä tiesmissä. Neiti on siis aikalailla "mammankoira", vaikkakaan ei onneksi niin, että siitä koituisi meille ongelmia. Tässä taas näkee kuinka jotkut koirat ovat ns. "yhden ihmisen" koiria, vaikka mullakin kulkee kotonani läjä kavereita, joita Martta suorastaan rakastaa!

Kuten sanoin, niin en odottanut neidin olevankaan mikään viettihirviö. Suoritus oli oikein Marttamainen, mutta myöskin mielestäni aika beussimainen. Neitiä on koulutuksellisesti helppo motivoida, mutta ei kuitenkaan ole ns. "räjähdysaltis" saati "lapanen". Aikalailla mennään siis sitä kultaista keskitietä. Tyytyväinen olen siis päivän saldoon! Toisella kerralla olisi neiti tietysti voinut syttyä enemmän, mutta kerittiin siinä käymään labbisneidin kanssa riehumassa, kun en tiennyt, että testi tehdään myös toistamiseen. Hyvä minä, kun en hoksannut aiemmin kysyä asiasta Piialta! Väsy siis jo varmasti painoi neitiä. Yllätyksekseni kuitenkin kummallakin kerralla neiti haukkui turhauman kautta. Aluksi luulin, että haukkuminen on vähän epäluulon ja epävarmuuden sekoitusta, mutta kyllä se ihan selkeesti turhaumaksi meni. Yllätyksellistä! Muuten suoritus oli sellainen kuin odotinkin. 

Mutta tässä videoitse vähän materiaalia..

Pahoittelut videon heilumisesta, tässä on taas yksi syy miksi ei kannata laittaa miestä kuvaamaan videota..:-D