ADHD-lauman selityksiä

Tempputaituri-blogi haastoi meidät niin mielenkiintoiseen juttuun, että oli ihan pakko ottaa osaa tähän. Haasteen tavoitteena on siis kertoa kolmikon mielenmaailmasta - toisinsanoen siis pölhöilyä ja sekopäisiä juttuja tiedossa! Varoitan jo nyt..koittakaa kestää meidän höpinöitä, sillä tälläisiä me ollaan oikeasti! :-D

Minä: "Tytöt, nyt mennään kuulkaas pitkästäaikaa montulle juoksemaan, eiks vain?"
Martta: "Täällähän mä jo oon ainakin tunnin venannut sua eteises, siis mieti nyt vähän hei muakin!
Kerttu: "Minäkin olen tässä, suoraan jaloissasi valmiina kohtaamaan kaikki vaaralliset haasteet!!"
Minä: "Hei Martta, voisiks olla pikkusen rauhallisemmin etkä härveltäisi siinä?"
Martta: "No muttaku mä tahdon!!! Tahdoon....tahdoooooooon...uloooooos! Nyt! Heti! Just!"
Minä: "Missä se Hertta nyt viipyy? Hertta, nyt ulos!"
Hertta: "Täällä mä nyt makaan viel..en mä haluu tulla, kun se Marttaki pyörii siellä kuin pieni raketti"
Minä: "Nonni, tuu jo! Ei me jäädä sua odottamaan! Nyt tuut jos tuut.."
Hertta: "Nojoojoo, täällähän mä jo oon..kyllä mä nyt oikeesti halusin tulla, kunhan huijasin"

Ulko-ovi aukeaa ja Martta unohtaa taas, että hänen perässä tulee muitakin. Saan toppuutella neitiä ja lähdemme pikkuhiljaa kävelemään kohti monttua. Montulle on vanhemmiltani matkaa noin kilometri eli matka ei todellakaan ole pitkä. Koirat kulkevat nätisti, vaikka alku näyttikin vähän pahalta, kun Martta säntäili sinne tänne. Montulle päästyämme koirat ovat innoissaan ja tunnistavat paikan. Kaikki koirat kuikuilevat suuntaani, koska päästän ne vapaaksi. Täällä saamme onneksi varmasti olla rauhassa muilta ulkoilijoilta.

Minä: "Vapaa, saatte mennä!"
Martta: "Täältä mä tuun maailma!!!!!!!"
Kerttu: "Hei Hertta missä sä meet, mennään yhes leikkimään!"
Martta vetää muutaman ilo ringittelyn lumessa ja palaa pian takaisin luokseni.
Martta: "Äiti, missä mun kaverit on?? Onko mut hylätty? Kamuuuut, missä ootte?? Veitkö sä tosissas meidät vaan kolmistaan montulle? Eikää....."
Minä: "Ei meillä kultarakas aina voi olla kavereita mukana täällä..menes nyt siitä juoksemaan"

Jatkamme montulta polun kautta takaisin tielle. Lumipaakut kertyvät villakoirien tassuihin, joten on pakko katkaista lenkki hieman lyhyemmäksi mitä aluksi ajattelin. Koirat on tosin sitä mieltä, että..

Kerttu: "Lähdetään jo, täällä on ihan mälsää..ois kylmäkin jo..tassuja palelee, hrrr!
Hertta: "Niimpä, oon niin samaa mieltä"
Minä: "Mennäänmennään siis, tulkaahan tänne! Saatte pian hihnat, joten riehukaa nyt viimeiset riehumiset.."
Martta: "Mitä häh?? Nytkö jo? Ei me nyt vielä voida mennä..tänne voisi vaikka tulla vielä joku kiva karvakamu..äitiiii"
*selvittelee hihnoissa olevia solmuja ja laittaa villiksille hihnat kiinni*
Minä: "Missä Martta?"
Martta: "Täällä mä! Tulen! Syöksyn suoraan syliisi! Ota koppi! Mammaaaaaaaaa......"

Matka jatkuu ja loppulenkki sujuu hyvin rauhallisesti, sillä koirat saivat purkaa turhat energiansa montulle. Pääsemme omalle kotipihalle ja koirat riekkuvat vielä hetken siinä silläaikaa, kun teen ulkohommia samalla. Kolmikkoa on muuten hauska seurata

Minä: "Sisälle! Koko konkkaronkka! Koskee myös Marttaa"
Martta: "Täh, miks sä mainitsit mut erikseen? Tässähän määäää ooon!"
Minä: "No nyt en kyllä osaa vastata........."
Martta ja Kerttu kipittävät sisälle, mutta Hertta jää portaille vielä haistelemaan ilmaa.
Minä: "Tuujjo"
Hertta: "Siellä on jo täyttä, en mä sinne halua. Hoida toi ipana ensin veke"

Sulatan koirien tassut lumipaakuista ja sitten koirat painuvat tyytyväisenä nukkumaan kukin omiin paikkoihinsa. Rauha on laskeutunut taloon..

Me heitämme tämän haasteen blogeille nimeltä Sudenhuudon, Hurjapäät ja Mutiaiset!