Tsuidaduida osaatsä uida, pysytsä pinnalla..

"Moro kamut! Tai terveppä terve, kuten mää tapaan sanoa! Mua kutsutaan Martaksi ja äiti sano, et mää oon vähänniinku jo vesipeto. Tainno, se kutsuu mua jo pallohulluksi vesipedoksi. Ja sitähän mää oon! Hullu mikä hullu!

Nyt oon hiffannut viimein, et luonnonvesissäkin voi uida. Uimalassahan mää oon kuulemma yks pösilö uimisen suhteen. En oikeen kyl ymmärrä miks sitä mun rotua pitää uimalassa erityisesti toistaa. Mami sanoo, et se on kuulemma myös joku adjektiivi, mut ei sit kertonut, et mitä se tarkottaa. Ihme juttu. Mut joo, uimalassa oon pitkän aikaa tykännyt uida. Ja uin kuulemma kovaa. Mut silti ne sanoo, et aivan kuin lilluttelisin vaan kylpylässä, kun mä en niin piittaa siel mitään lelua tai palloa hakea. Musta on vaan niin kiva uida, et nautin siitä mielummin. Mun puolesta mun uintikamu Luca saa hoitaa sen pallon hakemisen. Se on siinä niin hyvä. Semmonen diili meil on poitsun kaa, mä uin ja Luca noutaa. En ala sekaamaan pakkaa turhaan. 

Mut joo, mami käski kertoa mun uimisestakin. Korkkasin mun uinnit luonnonvesissä muutama viikko sitten. Sillon mami oli se, joka sano, et nyt mennään uimaan ja sillä sipuli. En aivan kyl tajunnut sillonkaa, et miten se meinaa sipulia uittaa, mut kai sil oli vaan nälkä sillon uinnis, ku aatteli noin kerta ruokaa. Ja kehtaa viel väittää mua ahneeksi rontiksi tommosen jälkeen. Ja pah! Menin sit uimaan ja yhtäkkiä mä tajusin, et se on sitä samaa tassujen heiluttelua vedessä ku uimalassakin. Uitiin sit mamin kaa hetki yhdes ja oli kyl kivaa. Oon kuulemma hyvä uimari, kun en ui mammaa päin tai raavi häntä veden alla. Samoilla hellekeleillä käytiin useamman kerran uimassa ja mami oli aina mukana. Käytiin me Järvenpäässäkin asti uimassa, mut siel en vaan tohtinut millään mennä. Mä vaan kahlasin ja riehuin pallon perässä. Yks kerta meil kuitenkin oli sit meiän kotikonnuilla mukana uimassa mun paras kamu, Peppi ja menin sit vahingossa hänen mukanaan uimaan. Se oli ihan puhdas vahinko. En muistanut, et mamma olikin rannalla eikä vedessä. No, siitä lähti mun ura uimarina. Enää ei tarvi kuin näyttää keppiä tai palloa, niin oon jo rannassa odottamassa. Uin pitkiä matkoja ja aikoja. Se väsyttää, mut silleen sopivasti. Kesällä helteillä se viilentää. Mustalla turkilla kun on vähän kuuma olla, nii vesi auttaa siihen hommaan kummasti. Samal tulee päivän lenkkikin tehtyä vähä niinku. Siistiä!

Mun on viel pakko sanoa, et yritin mä kerran saada Herttaakin uimaan. Se seiso rannassa ja pökkäsin vahingossa sitä veteen päin, niin et sen varpaat kastu. Voin kertoa, et se oikeen arvostanut mun ajatusta. Se nimittäin juoksi ku ravihevonen sieltä vedestä pois. Semmosii ne villikset on. Mä kyl toivon, et tosta pikkuisesta pirpanasta tulis mulle uintikamu. Yritin jo saada sille ensi kosketusta veteen ulkona, kun se seuraa mun perässäni nii vein sen keskelle vesilammikkoa. Ja hei, kaadoin mä jo kerran vesikiponkin sille. Kyl siitä täytyy tulla vesipeto. Haluun kamun, jonka kans uida. Mammakin heittää sitä palloa niin huonosti veteen, et siinä ei oo mitään haastetta. Sais mennä oppimaan sitä heittämistä jonnekin, ku munki täytyy aina kaikkea oppia ja osata. 

Nyt kamut pidätte mulle tassua pystyssä, et meiän mökkiloman aikaan ois ensinnäkin hyvät säät ja sit et pirpana ois jo niin iso, et se vois jo touhuta mun kans vedes. Mami kyl sano, et toivon liikoi, mut iteppä se on aina toitottanut, et unelmia pitää olla. Nii. Toivotaan siis parasta, pelätään pahinta!

Ja muistakaa hei nauttia uinnista te kamusetkin siellä ruudun toisella puolen! Se on suuuupeeerhauskaa!"

Terveisin,
Martta "the pösilö" uimapeto