Luukku 4: Pieni, mutta silti niin iso asia

Astun ulos rappukäytävään ja lähden kävelemään ulos. Tarvitsen aikaa purkaakseni päässäni vellovia ajatuksia. Mietityttää. Stressaa. Ärsyttää. Kaikki -  työ, koirat ja kaverin vointi. Vaellan ympäri katuja ja monet varmaan luulee, että olen eksynyt. Haahuilen ympäriinsä vailla päämäärää. Päätän istahtaa kadun varrelle olevalle penkille. Mukanani on ainoastaan Martta. Istun penkille yksikseni. Ohitseni lipuu ihmisiä, monia sellaisia. Osa katsoo minua mietteliäästi - miksi istun siinä, vaikka pakkanen puree poskia jo reippaasti ja käsiäkin jo vähän palelee. Luntakin tuiskuttaa taivaalta ja tuulikin on jo ehtinyt yltyä siinä. En kuitenkaan ole yksin, sillä seurassani on Martta. Tuo 30kiloa painava maailman rakkain otus, joka ymmärtää. Jos ei ymmärrä, niin yrittää ainakin. Ymmärtää, että nyt ei hösötetä tai rynnätä mihinkään. Nyt rauhoitutaan. Katsellaan ohitse lipuvaa ihmismäärää, niitä koiria ja tietysti puissa lenteleviä lintuja. Otetaan pieni irtiotto siitä hirveästä stressistä ja negatiivisuudesta. Tyhjätään pää kaikesta. On hetkiä, jolloin jokainen tarvitsee aikaa purkaakseen päätä ja tää on mun tapa. Kuljen pimeällä ympäri katuja ja pohdin elämän syntyjä syviä.

Eräs mies pysähtyy kohdalleni. Katsoo minuun tutkivasti ja päättää avata suunsa kysyäkseen minkä rotuinen koira minulla on mukanani. Vastaan kohteliaasti rodun ja hänen ilmeestään näen heti, että rotu ei todellakaan ole hänelle tuttu. Kerron beussista hieman taustatietoa ja hän on aivan myyty. Martta pomppaa miestä vasten ihan tohkeissaan, mitä ei yleensä kyllä tee ja tunkee melkein kokonaan miehen syliin. Pussailee, vaikka yleensä ei varsinkaan vieraille sitä tee. Miehestä näkee, että hän on touhaillut isojen koirien kanssa aiemminkin. Rupatellaan vielä tovi ja miehen lähtiessä hän kiittää mukavasta juttelutuokiosta sekä rapsutteluhetkestä hymyillen. Vastaan ja tulen hyvin iloiseksi. Päiväni on pelastettu. Pieniä, mutta silti niin isoja asioita. Kyllä meissä suomalaisissakin on vielä toivoa - pidetään yllä tuollaista asennetta!

Tälläiset hetket ovat elämän anti - kun saa olla ja nauttia. Pienikin asia voi pelastaa päivän - minulla se oli tuntemattoman kanssa mukava jutteluhetki. Ole läsnä ja välitä!