Pienin kasvaa ja vahvistuu

Instagram on ollut jo pitkän aikaa hyyyyvin aktiivinen (jopa ehkä liikaakin...), mutta kun puhelimella on niin helppo ottaa kuvia ja jakaa ne sinne. Pari sekuntia ja homma on valmis.  Blogi vaatii aina tietokoneen esiin kaivamisen ja himpun verran enempi aikaa, joten tää jää paljon helpommin tekemättä. Mua on oikeasti viimeaikoina riepoteltu edestakaisin - sähköposti huutaa työsähköposteja, tekemittömiä töitä on lukemattomia, jäätävä stressi edesauttoi mun kipeäksti tulemista, syksyn harrastuskuviot on ihan auki ja kyllä tuo muuttorulianssikin alkaa tuosta pikkuhiljaa käynnistyä. Ensimmäinen kysymys lienee, että miten voikaan yhdelle ihmiselle kertyä näin paljon tekemistä näin lyhyeen aikaan. Toinen kysymys lienee se, että miten mulle voi kertyä tavaraa puolessa vuodessa ihan liikaa..huh, kukahan jaksaisi taas muuttaa?! Onneksi tiedossa on monta ihanaa asiaa muutossa - iso asunto lasitetulla parvekkeella ja kunnon kokoisella kylppärillä. Niitä koiraperheenä arvostaa kovasti :-)

Nyt kuitenkin itse kuulumisiin. Pienokainen kasvaa kasvamistaan. En ehkä voi enää puhua pienokaisesta, sillä painoa neidillä on jo huimat 8kg. Ei mahdu neiti enää pentuboksiinsakaan kunnolla, täytyy varmaan käydä jostain ostamassa isompi muovihäkki matkustukseen. Alkaa olemaan auto täynnä koiria aina, kun yhdessä mennään.. Tämä 4kk potra neiti on mennyt jo kiloissa villistyttöjen ohi aikoja sitten - painaa jo nyt melkein tuplat mitä Kerttu :-) Toiset rokotuksetkin on jo saatuna ja 2 pentuvarausta lähti sen reissun myötä tälle neidille. Että olenkin kiitollinen ihanista tutuista eläinlääkäreistämme - he jos jotkut ovat aarteita, joista pidän kaksin käsin kiinni♥ Ison koiralauman kanssa tutut ja turvalliset eläinlääkärit ovat kuin avain lukkoon. Pirkon laumaan sopeutuminen meni kyllä ihan nappiin ja hyvin on jo arjenkin taidot hallinnassa. Villiksiä Pirkko käy joskus vielä silloin tällöin pentumaisesti härkkimässä kun nukkuvat, mutta muuten antaa hyvin olla rauhassa ja arvostaa uljasta ylhäisyyttään. Lenkillä vapaanaollessaan villikset jopa leikittää pienintä, mikä on jo musta tositosi hyvin! Neidin sisäsiisteys vaihtelee - välillä menee viikko ihan sisäsiistinä ja toisena viikkona sitten tulee taas vaikkapa yöllä pisut. Mutta en ota stressiä - se vie niin paljon aikaa, kun vain tarvitaan :-)

Pirkko on saavuttanut jo meillä kaksi eri lempinimeä, jotka ovat "pullukka" ja "tuholainen". Pullukka-nimi tulee siitä, että neiti nyt vain sattuu olemaan sen mallinen. Tuholainen taas juontaa juurensa siitä, että neiti on jo mukavasti merkannut eri tavaroita hampaanjäljillään. Meillä ei koskaan ole kukaan koirista syönyt mitään kiellettyä, mutta Pirkko on kyllä yhden hyllyn reunat pyöristänyt, pyykkikorin reunat karhentanut ja sängynreunan tehnyt persoonallisemmaksi. Meikkipussin kahvakin meni itseasiassa yks päivä uusiksi, kun neidin mielestä se oli ilmeisesti liian vanha ja raihnainen. Välillä siis tuntuu, että voisin tehdä tuosta lapaset tai seinätapettia. Hohhoijjaa..

Neiti on nähnyt nyt paljon Martan koirakavereita. Martan koirakaverit tosin painottuu pääosin isoihin koiriin, mutta ainakin tää neiti on nyt sitten tottunut isojen kanssa rellestämään. Aluksi oli vieraisiin koiriin hivenen varautunut, mutta nyt sekin ujous on jo kaikonnut. Lapsiinkin on jo jonkinverran totuttu - naapurin lapset ovat nimittäin aina yhtä onnellisia laumasta. Lapset jaksavat jo kaukaa huutaa tyttöjen nimiä kovaan ääneen kadulla. Pentu on siis saanut jo olla mukavasti lapsienkin kanssa "puolivahingossa" tekemisissä eikä ole nopeista liikkeistä, äänenvaihteluista tai muustakaan hämillään. Rakastaa vaan, kun joku rapsuttaa♥

Pennun motoriikan kehittymistä on ollut antoisaa seurata. Se kasvaa niin vauhdilla, kun saa mennä ja tehdä oman mielensä mukaan. Välillä on ollut tassut tiellä ja kompastuttu, mutta sieltä on noustu kovalla voimalla ylös ja eikun taas menoksi! Pirkko ui ekan kerran 7viikkoisena ja siitä lähtien on aina pienen matkaa uinut sen minkä jaksaa. Hassua ajatella, sillä Martalla meni vuosi uimaan opeteltaessa..:-D Metsässä tuo painelee sen minkä jaloistaan pääsee, nyt neiti onkin ollut mulla hakutreeneissä mukana melkein joka kerta tallaamassa maastoja. Ja tietysti ihastuttamassa treeniporukkaa! Tuo ihastuttaminen on muuten jännä juttu - meillä menee Pirkon kanssa kävellessä 200m ehkä joku 30min, kun Martan kanssa kävelee sen parissa minuutissa jos sitäkään. Pirkkoa vaan kaikki haluaa tulla rapsuttamaan ja pussailemaan - voin kertoa, että on tosi kiva alkaa opettamaan koiraa kävelemään kadulla, kun se on jo nyt oppinut, että kaikki ihmiset moikkaa ja pussailee häntä...pitkä ja kivinen tie varmasti tulossa tämän kanssa! Sosiaalinen koira on pääosin hyve, mutta ei tosiaan aina :-D

Pirkko kävi kerran mun tutulla trimmattavana ja olin itse siinä samalla oppimassa. Nyt oon muutaman kerran siistinyt neitiä ja yrittänyt oppia mittasuhteita cockerin trimmauksessa. On suorastaan lahja, että on hyvä pohja trimmaukselle jo olemassa, mutta toisaalta nyt on niin erilaisesta  rodusta kyse, että se ei paljon lohduta mieltä. Sakset ja kone pysyy hyvin ruodussa, mikä helpottaa hommaa huomattavasti - ei ainakaan virheet paista niin pahasti läpi kuin ehkä voisi. Pirkko ottaa mun sähläilyt ja trimmausyritykset hyvin lungisti nukkuen ja seisoskellen - sitä ei haittaa koneen hurina tai kuivaajan kova meteli ollenkaan. Se vaan chillailee ja torkkuu sen minkä kerkeää. Tosi helpottavaa kyllä mulle, kun oon vielä kohtuu epävarma cockeria trimmatessa.

Pentu on herättänyt monissa ihastusta siitä kuinka rohkea neiti on, mutta täytyy sanoa, että Martan pentuaikoihin verraten neiti on paljon ujompi versio. Ei missääntapauksessa pelokas tai ujo, mutta mietteliäämpi ja varmempi menijä kuin Martta. Martta meni jokapaikkaan aina kauhealla tohinalla eikä miettinyt ikinä mitään, mutta Pirkko on hivenen maltillisempi versio. Menee häntä vispaten jokapaikkaan, se taitaa ollakin Pirkon oma tuotemerkki. Hännänvispaus jaksaa huvittaakin monesti ihmisiä - pieni koira, mutta häntä vispaa kuin propelli. Ei haittaa hurjasti huriseva kirjasto-auto, kaikuva rappukäytävä, kaupan aula, Kodin Terran betonilattiat tai mitkään muutkaan neitiä. Se on vain iloinen, kun saa olla mukana ihastuttamassa! Yksi asia mikä on varma - neidissä ei ole "off"-nappulaa. Meillä on aina pennuilla ollut selkeät "on" ja "off"-nappulat, mutta ei tällä pennulla vaan. Ilmiselvä valuvika cockerissa. Ei ole virtanappia laisinkaan, ilmeisesti ovat kaikki maanantaikappaleita. Ne menee, tekee ja touhuaa sen minkä kerkeää. Mutta silloin kun nukkuu, niin nukkuu sitten pitkään - ekana yönä yöunet oli pennulla 10h täysin sikeässä unessa. Hah! Ollaan kyllä muutenkin koirien kanssa aikamoisia unikekoja. Moni tuttava itseasiassa välillä päivitteleekin, että miten meillä koirat voikaan nukkua niin pitkään haluamatta laisinkaan ulos...välillä noita vanhimpia saa jopa vetää ulos, kun millään ei haluttais jättää unia kesken. Mä tietysti ehkä meistä pahin unikeko tosin oon..eli en voi arvostella koiria, ne on tulleet täysin omistajaansa.

Sopivaa pentukurssia oon jo pitkään meille etsinyt, ois nimittäin pitkästä aikaa kiva päästä johonkin ryhmään pentuilemaan. Nyt olisi yksi tiedossa, joka sopisi varmasti ehkä työkuvioihinkin. Nyt kun tehosterokotuskin on jo saatuna, niin voidaan pentutreffeillä ja mätsäreissäkin ruveta käymään pikkuhiljaa, kun varoaika tuosta olisi vain ohi. Syksylle olisi kiva saada joku arkitottis tai toko-kurssi sitten pentukurssin jatkoksi. Ei pääsis käyttäytyminenkään unohtumaan sillätavoin neidillä syksyn pimeinä ja hiljaisina aikoina, kun ketään ei näy missään eikä itseäkään mikään huvita.

Oon loppuvuodelle vähän tsiikaillut, jos ilmoittaisin neidin johonkin pentunäyttelyyn. Hämeenlinnan pentunäyttely ois ainakin sopivan matkan päässä, ehkä siis sinne pitäis nokka suunnata. Sitä ennen kuitenkin lähdetään valloittamaan 1,5viikon päästä Jämsää ja koiraleiri Onnidogia! Mukaan lähtee tälläkertaa nuorimmaiset, sillä vanhimmaiset on helpoin saada hoitoon ja pienimmäiselle uudet maisemat tekee eniten terää. Mielenkiintoinen pidennetty viikonloppu tiedossa, tulkaahan moikkaamaan!