Match show 28.7.

Hurja viikko takana. Täytyy varmaan ihan tänään illalla huokaista helpotuksesta, sillä viikko on vihdoin ohi. Kyllä onkin tuntunut pitkältä viikolta, sillä tapahtumia tälleviikolle on nimittäin kertynyt ihan liikaa - varsinkin kun yksi tapahtuma oli vielä sellainen, että oli oma sekä koiran henki vaarassa.

Tiistaina lähdin sitten Martan kanssa kaksin käymään Teuvalla mätsärissä. Ilma oli suotuisa, vaikka tummia pilviä alkoikin kertyä taivaalle. Päästiin melkein perille asti, kun yhtäkkiä autossa kolahtaa jokin ja samantien alkaa savua tupruta konepellin alta ihan hullunlailla. Muutama sekunti, niin konepelli onkin jo tulessa. Auto äkkiä sivuun parkkiin ja itse äkkiä ulos autosta. Sinne jäi tietysti avaimet ja tulenlieskat kerkeää räsäyttää tuulilasinkin jo siinä hajalle. Siinä takaluukulle mennessä tajusin, että ai p*rkele, takaluukun saa auki vain avaimella tai sitten ratin vieressä olevasta napista. Siinä tilanteessa ei käynyt mielessäkään lasin rikkominen vaan sinne niin hullunlailla painamaan sitä takaluukun nappia. Siinä posahteli jo ilmeisesti öljyt pariin kertaan ja tulenlieskat aina tuplaantui sitä myöden, mutta pää kylmänä vain koira ulos ja äkkiä kauas autosta. Onneksi paikalle tuli samantien kaksi todella ystävällistä sekä tilannetajuista naisihmistä ja heille olenkin äärimmäisen kiitollinen kaikesta. En tiedä mitä olisin tehnyt tuossa tilanteessa, jos heitä ei olisi ollut. Sana "kiitos" ei riitä kuvaamaan sitä kiitollisuuden tunnetta mitä vielä tälläkin hetkellä koen. Kyllä meistä suomalaisistakin löytyy auttamisenhalua ja -taitoa tosipaikan tullen.
Täytyy kyllä sanoa, että kyllä siinä itku pääsi, kun koira oli vielä peräkontissa ja auto ilmiliekeissä..Saatiin kuitenkin palokunta yllättävän äkkiä paikalle ja kyllä he ihmettelivätkin kuinka nopeasti auto oli tuohon kuntoon palanut - eikä meinannut auto muuten millään sammuakaan, mutta onneksi palokunnan ammattitaito on täällä Suomessa niin loistava, että saivat vihdoin auton sammutettua. Huh!

Näiden kahden naisihmisen tsemppauksella lähdin sit Martan kanssa kehään, vaikka en kyllä vieläkään ymmärrä miten sain itseni puristettua siihen kuntoon. Oli toisaalta ihan hyvä saada muuta ajateltavaa, kun palokunta vielä sammutteli autoa loppuun, tsekkailtiin vakuutusasioita ja odoteltiin hinausautoa paikalle. Sinne niin sitten mentiin Martan kanssa kehään ja omasta huonosta fiiliksestä huolimatta Martta meni aivan loistavasti. Se ravas kuin pikku kehäkettu ja seisokin oikein nätisti paikoillaan. Tuomari katseli hampaat ja neiti ei ollut milläänsäkään - välillä kun neiti ei ole meinannut pysyä pöksyissään siitä ilosta, kun tuomari on tullut juttelemaan ja käpälöimään. Parikehässä meitä vastassa oli samojedi ja saatiinkin sitten tuomarilta kehuja neidin kehäkäytöksestä eli toisinsanoen, saimme punaisen nauhan. Isojen pentujen punaisten kokoomakehässä jaksoi neiti tälläkertaa jopa olla pelleilemättä ja loppuarvosanaksi saatiinkin sitten isojen pentujen PUN4. Ei siis ollenkaan huonosti - oli niin ihanaa saada jotain positiivistakin tuohon päivään, kun muuten tuntui kaikki asiat menevän pieleen. Mutta on mulla vaan niin upea neiti♥

Kuva : Jaana Kokkinen

Kuva : Jaana Kokkinen

Palkinnotkin oli minusta oikein hienot - nuo kanafileet oli ainakin ihan nappiin, sillä koko kolmikko on ihan hulluna niihin! Palapeli on musta itseasiassa jopa aika hauska idea palkinnoksi, varsinkin se oli vielä koira-aiheinen. Rotu ei kylläkään tärpännyt, mutta eiköhän tästä joku mun tuttu staffi-ihminen saa iloa :-)

Autollekin saatiin sit lopulta hinaaja ja päästiin vihdoin kotimatkalle. Kaunis kiitos kuuluu myös ihanille ystäville tsempeistä sekä kyytitarjouksista - kyllä tälläisessä tilanteessa tajuaakin kanssaihmisten tärkeyden♥ Nyt ollaan loppuviikolla pesty urakalla kaikkea tavaraa mitä jäi jäljelle ja yritetty saada sitä kitkerää savunhajua pois. Olen tällähetkellä siis kokonaan autoton, sillä lunastukseenhan tuo sit meni..Autottomuus ei itsessään minua haittaa, mutta omat työt ja pakolliset menot ovat vähän hankalia järjestää - koiratreenit ym menot nyt voivat olla tauolla hyvin tovin jos toisenkin. Kuitenkin pääasia tässä on, että että me selvisimme vain pelkästään säikähdyksellä. Toivottavasti vaan saadaan pian uusi auto tulille ja sen kanssa voidaan viettää yhteistä elämää vähän kauemmin kuin tälläiset puoli vuotta..

Tälläviikolla poikkeuksellista on ollut myös Martan naiseksi tuleminen - neiti nimittäin aloitti ensimmäiset juoksunsa keskiviikkona. Raukka on ollutkin vähän maassa ja hämmentynyt nyt koko loppuviikon - neiti varmaan ihmettelee, että mitä kummaa hänelle on oikein tapahtumassa. Jotenkin vain tuntuu, että aika on mennyt ihan hirmuisen nopeasti, sillä neiti on ollut talossa nyt aikalailla tasan 7kuukautta. Hassua ajatella, että painoa on tullut 5,3kiloiselle rääpäleelle reilut 20kg ja järkeäkin on saattanut tulla pääkoppaan jonkin verran. Pentumaisuus alkaa pikkuhiljaa kadota ja tilalla on vilkas juniori. Kasvamisen ja kehittymisen lisäksi neiti on tässä ajassa sopeutunut elämään villakoirien kanssa, kahteen kotiin sekä ennenkaikkea, sopeutunut arkirytmiini. Tai pitäisikö sanoa, että rytmittömyyteeni, sillä välillä elämä on yhdenlaista paikasta toiseen juoksemista, ettei meinaa oikein itsekään pysyä perässä. Voisinkin itseasiassa näperrellä jonkinlaista kasvamispostausta - siitä nimittäin pystyisi hyvin seuraamaan neidin  etenemistä kuukausittain ja samalla tulisi itsekin muistelleeksi viime kuukausia.

Nyt kuitenkin perehdyn kirjoittamaan yhtä kauan mielessä ollutta postausta, jonka yritän saada teille luettavaksi nyt alkuviikosta. En tiedä lupaanko turhia, mutta yritys on ainakin hyvä! Toivottavasti postaus herättää teissäkin ajatuksia ja saadaan taas kommenttiboksi täyteen teidän ihania kommentteja. Niitä on meinaan aina niin kiva lueskella ja todeta kuinka ahkera lukijakunta meillä onkaan..♥ hih!