Polskis ja molskis!

Nyt se on tapahtunut. Kertun parantuminen on lähtenyt niin hyvin käyntiin, että saatiin vihreää valoa eläinlääkäriltä uimiseen, niin lähdettiin sitten koko lauman kanssa uimaan Tampereen koirauinnille lauantaina ennen iltavuoroa. Se kuntouttaa neitiä hyvin ja tekee ihmeitä myös pääkopalle, kun saa tehdä välillä jotain kropallaan ihan konkreettisestikin. Kertusta on kuoriutunut varsinainen nero, kun ollaan tehty nyt sairaslomalla kaikkea älyllistä toimintaa. Ei mikään turha koira oikeestikkaan!

Mä en oikeesti ikinä (huom. ikinä!) olisi uskonut, että noista ois kehittynyt vesipetoja. Näinhän mä toki sanoin Martankin kohdalla, mutta siinä kohtaa olin sentään vähän realistisempi ja sanoin, että en olisi uskonut siitä tulevan näin vesihullu. Hulluhan siitä sitten loppujenlopuksi tuli. Villakoirien kohdalla en vaan jotenkin ymmärrä tätä - ne on joskus uinut kesällä louhoksella, mutta silloinkin yleensä niin, että olen ne veteen kantanut. Kerttu on kerran tai pari tullut itse sen jälkeen uimaan, kun oon kerran ne uimaan vienyt. Villikset on vaan niin hienohelmoja omalla tavallaan, vaikkakin sitten taas ovat välillä sellaisiakin kurapellejä, että aivan hävettää.

Meidän uintireissu oli järjetön hulabaloo. Martta riehui niinkuin aina, Kerttu kitisi stressipyllynä uudesta paikasta, Hertta oli jo menossa allasta kohti ja niin edelleen... ennen altaaseen menoa Hertta rupes haukkumaan, kun sitä turhautti kun se ei samantien päässyt uimaan, mutta sit ei kuitenkaan ite uskaltanut mennä altaaseen. Hertta meni hetkenpäästä altaaseen pienellä Anun avustuksella, mutta Kerttu tarvitsi ekaan kertaansa rohkaisua. Siellä se kuitenkin viipotti menemään!

Vedessä Martta paimensi ja ohjasi villiksiä uimaan eteenpäin. Kerttu tippui kerran puolivahingossa veteen ja ui kuin hyeena eteenpäin. Pirkosta on muuten tullut varsin itsenäinen nainen, sillä se ei tuu uimaan, vaikka kuinka lepertelisin ja seisoisin vaikka päälläni altaan toisella puolen. Se vaan katsoo muhun ilmeettömän vakavasti. Sitten, kun en huomaa neitiä, niin se ui sen minkä kerkeää vedessä. En jaksa ymmärtää tuon järjenjuoksua...:-D

Ylläoleva kuva kiteyttää sen miltä Martta näyttää uidessa. Se näyttää niin onnelliselta ja iloiselta tuolla. Siitä aivan huokuu se kuinka se nauttii! Se tekee kieppejä, mutkia ja uimahyppyjä katsoen koko ajan muhun - aivan kuin pikkulapsi näyttäen "Äiti, kato! Mä osaan! Äitiiii" -tyylillä kaikki osaamansa jutut. 

Anun mukaan me ei ensi kerralla edes tarvita uittajaa, sillä niin itsenäisesti villisneidit jo hakeutui veteen. Ne ui tosi tasaisesti - jopa Kerttu, joka oli ekaa kertaa uimalassa mukana. Se kitisi ja vikisi rampilla, kun muut ui, niin ryhmäpaine sai sen tulemaan itse veteen. Aluksi ne ui laitoja pitkin edestakaisin, mutta pikkuhiljaa jo kiemurtelivat keskemmälläkin allasta. Villikset on kunnon vesirottia, kun vesi tekee niistä ihan hirveän näköisiä uitettuja koiria :-D Pirkko on vaan lähinnä märkä korva, mutta Martta näyttää vedessä ihan just samalta kuin maallakin. Vaikeuksien kautta voittoon, villiksistä vesipetoja-projekti etenee siis mainiosti. Onnistuneet uintikerrat tuo selkeästi lisää varmuutta uiskenteluun!

Pitkä miinus lähtee uinnista just tuolle kuivaukselle. Pesu vielä jotenkuten menee, mutta kuivaus. Onneks sain tälläkertaa jeesiä noiden kuivaamiseen, muuten mulla ois varmaan hajonnut pää. Tavallaan oli kyl kiva pestä ja föönätä ne kunnolla tuolla, niin sai sitten kotona trimmata nuo turrikat taas villakoiran näköiseksi. Tavallaan siis ihan kätevääkin! Onneksi nuo ovat sentään lyhyessä turkissa - tää on yksi niistä syistä miksi. Mun kaveri totes, kun nupajin tästä hälle, että syy on selkeä tälle ärsytykselle eli mulla on kuulemma "liikaa koiria" - aivan oikein, no niimpä! :-D