maanantai 19. joulukuuta 2016

Luukku 19 : Tampereen hienous ja huonous

Ollaan maaliskuun alusta vaikutettu nyt Tampereen seudulla ja nyt muuton myötä kauemmaksi keskustasta on ehkä jo sopiva aika listata tän asuinpaikan plussat sekä miinukset! Oon koko elämäni asunut Pohjanmaalla täysin landepaukkuna tyttönä, joten muutos isoon kaupunkiin muuttamisesta oli aikalailla valtava. Juuri eilen ystäväni kanssa puhuttiin, että en siltikään osaisi enää kuvitella asuvani tässä elämäntilanteessa Pohjanmaalla. Se kertokoot siitä kuinka olen täällä viihtynyt. On paljon asioita mitkä saivat mut muuttamaan pois niistä vanhoista kuvioista ja hyvä niin - joskus se vaan tekee enemmän hyvää kuin pahaa. Nyt kävi niin. Toistaiseksi täällä siis tallustellaan, katotaan mitä aika tekee jatkon suhteen. En ole varmasti ainoa kaupunkilaistunut landepaukku, joten nyt ois koirallisena ihmisenä aika listata plussia ja miinuksia yhteen. Ja varmasti en ollut ainoa, joka pohti muuttamista myös koirien kannalta - onko tässä mitään järkeä vai ei?


Plussat
+aina löytyy uusia lenkkimaastoja, esimerkiksi Kaupin metsä on käsittämättömän lähellä keskustaa ja siellä ei voi ikinä mennä samaa reittiä, sillä polkuja on paaaaljooooon! Tampere on just siitä hassu kaupunki, että täällä on luonto tosi lähellä keskustaa. Maasto on vaihtelevaa, mutta kuitenkin helppokulkuista.
+bussit kulkee melkein joka paikkaan eli autoa ei koirankaan kanssa välttämättä tarvita
+koirat pääsee aika moneen kahvilaan/kauppakeskukseen tmv. mitä ei esimerkiksi Pohjanmaalla todellakaan ole..
+koirapuistoja monia eli voi käydä erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten kaverien kanssa leikkimässä. Jos jostain puistosta ei tykkää, niin voi käydä sitten jossain muualla. Myös koirapuistoon kulkeminen on helppoa, kun niitä on ympäri kaupunkia eikä niinkuin Pohjanmaalla - yksi per kaupunki.
+aktiivisesta koiraryhmästä löytyy aina kivoja uusia koirakavereita eli uusien frendien metsästys on ollut ainakin meille tosi iisiä! Välillä jopa tuntuu, että kaikkia uusia kamuja ei ehditä edes treffaamaan!
+porukka tuntee meidät jo kadulla ja välillä aina joku tulee kysymään, että "Onks tää Martta?" tai muuta vastaavaa. Musta se on tosi ihanaa, et tuutte moikkailemaan 

Sekä plussa että miinus
+/- kaupunki on aina kaupunki - täällä on vilskettä ja vilinää, niin hyvässä kuin pahassa! Koirat tottuu näppärästi ihmisiin, koiriin ja vilskeeseen, mutta joskus olisi ihanaa, kun kotiovea avatessa olisi jotain muuta vastassa kuin asfalttia. Koiraa on hankala päästää irti eli vapaanapito paikka pitää valita tarkemmin
+/- naapureina voi olla ketä vaan - myös niitä koiravihaajia. Meille on onneksi suotu tähän uuteen taloon vain koirista tykkääviä ihmisiä ja ollaankin itseasiassa lähimpien naapurien kanssa jo aika hyvää pataa. Ollaan käyty muunmuassa alakerran naapurin koiran kanssa yhteislenkillä :-)

Miinukset
-kerrostalo-elämä on aika tavallista elämää - koirilla ei voi olla esimerkiksi aidattua pihaa tai muita virikkeitä, eli joutuu itse tekemään aika paljon virikkeellistääkseen koiria
-lyhyessäkin matkassa menee aikaa eli jos treeneihin meinaa ehtiä ajoissa on lähdettävä todellakin ajoissa!
-treeniryhmiin hankalaa päästä, sillä hakijoita on todella paljon! Myös lajit voivat olla erilaisia, meillä treenataan Pohjanmaalla paljon hakua ja jälkeä, kun taas täällä mun mielestä keskitytään enempi hallissa tapahtuviin lajeihin. Mielipidekysymys tosin tämäkin.
-ihmiset välillä vähän liiankin avoimia, saattaa yhtäkkiä tulla halaamaan luvatta koiraa tai napata syliin
-koiran vapaanapitämisestä saattaa tulla huomautuksia eli siinä saa olla todellakin tarkka!
-haukkuherkän koiran kanssa asuminen voi muuttua hankalaksi eli kerrostaloelämä ei vaan sovi kaikille

Millaisia asumismuotoja teillä on? Voisitteko kuvitella asuvanne kerrostalossa tai päinvastoin, maalla "keskellä ei mitään" ? :)

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Luukku 18 : Vesipedon uimavinkit

"Nonni, sainhan määkin puhevuoron! Johan oli työ saada tuo mamma pois tieltä, et määkin pääsen näppäimistölle ja skriivaileen teiän kanssa. Täällä siis oon mää, Martta, jos teist ei muka vielä tunnistanut. Mamma aina sanoo, et jos oisin jätkä niin olisin aikamiespoika Pekko, mutku en mää ole. Niin olkoon mun nimi sit teille vaan pelkkä Martta tai Mape, niinku mamma sanoo.

Mamma sano, et mä voin kuulemma kertoo teille ensiluokkaiset uintivinkkini ku oon kuulemma uintimaisteri. Oon kuulemma suorittanut kaikki uintimerkit vähän niinkuin lasten uimakoulussa. Osaan uintihyppyjä, temppuja, kuntouintia ja tietty lillumista vedessä. Puhumattakaan siitä kiilaamisesta mitä aina uimalassa villiksille ja Pirkolle teen, ohjaan niitäki jo vedessä. Saapa nekin vähän liikuntaa, tekee ainakin tolle pikkupullukalle hyvää....hehehehehe!

Ensinnäkin, musta uinti on hauskaa. Se on ehkä ruuan ja mamin jälkeen kolmanneksi hauskinta hommaa. Tainno, puhun puppua, sillä nukkuminen vie kyl täl kertaa sen kolmoissijan. Mut hauskuudesta kertoo se, että mää kuulemma kitisen aina kun parkkeerataan koirauimalan pihahan ja pääsen ulos. Mää juoksen äkkiä superpikapisun jälkeen ovelle ja oon ihan hullu kuulemma. Mamma kuulemma häppee aina silimänsä päästänsä, kun mää oon messissä. No, entäs mä - mitä mä teen, kun mamma on messissä? Käy vähintäänkin samoon! Hitsin mamma!

Mun paras vinkki lienee se, että oo rohkia! Pirkon mielestäki nössöily on ihan pyllystä, siks me varmaan ollaan tälläsiä et mennään tukkaputkella jokapaikkaan. Ei elämässä kantsi nössöillä, ei me täällä sitä vartehen olla. Ota iisisti koko homma, niin siitä se lähtee! Aluks tietty jänskättää, niinku kaikkia meistä, mut kyl se jänskätys hälvenee uintikertojen myötä. Käske äitinkin olla rauhallinen!

Itteasiassa mää puhuin itteni pussihin, koska paras vinkki on oikeesti se, että ota mamma tai pappa mukaan nauttimaan ilosta! Mitä enempi roiskit ja pärskit, niin sitä hauskempaa teillä on. Tai ainakin sulla, sillä ette varmasti enää mee uimaan toista kertaa jos mammalta tai pappalta kysytään. Ne on meinaan litimärkiä hyvän uintireissun jälkeen! Taattu merkki on myös se, että ne ei oo hirveen ilonen teiän uintireissusta. Sillon voit hyvillä mielillä jo huokaasta, toista reissua ei tuu. Tää pätee vaan sillon, jos oot samanlainen perskärpänen tai kainalokarva niinkun mää oon.

Hei, nyt toi mamma tossa sanoo et mun uintivinkeistä ei tuu tollasilla mitään! Oon kuulemma huono suosittelemaan, täytyy siis jatkaa paremmilla meiningeillä. Kuten jo mainitsin, niin rauhallisuus on tässäkin valttia. Hauskuus tulee esiin sitten, kun tulee varmuus. Varmuus tulee vasta sitten, kun tulee kokemusta. Joten mene uimaan, niin siitä voi tullakin hauskaa! Kantsii uida ekaksi vaikka lämpöisillä keleillä tai jos innostutte uinnista talvella, niin koirauimala on aika kätsy. Eiks ne äidit oo sitä varten, et ne kustantaa lastensa harrastuksia? Niih! Jos oot vaikkapa epävarma niinkun mää olin, niin sillonkin se on hyvä paikka uinnin opetteluun. Mää esimerkiksi olin semmonen, et diggasin kyl vedest, mut en siitä, et tassut ei yltänyt pohjaan. Mamma yritti aina rehata mua uimaan, mut eipä siitä nyt pahemmin mitään tullu, niin alotettiin sit uiskentelu uimalalla. Se tuotti tulosta jo heti tokalla kerralla, kun mää aloin hiffata homman jujua. Siitä on oikeesti apua, meiän villiksetkin on nykyään jo vesipetoja! Myös pelastusliivit antaa jeesiä ja turvaa, niitä ei kantsi yhtään vähätellä. Mää käytän niitä edelleen, koska ne tuo turvaa, koska me koirat ei aina olla ihan sataprosenttisia uimareita eikä osata säädellä meidän jaksamista. Ne ei oo välttämättä merkki huonosta uintiasennosta tai kunnosta, vaan ne on merkki välittämisestä. Villiksien tapauksessa myös toisista koirista voi saada turvaa eli tuttu ja turvallinen uintikamu voi herättää uintihimot! Määkin käyn aina meidän poikaystävän eli beussi Lucan kaa uimassa. Pirkko tosin siihen on umpirakastunut, yrittää viedä multa mun oman poikaystävän muka salaa..pussaileekin sitä uimalalla ihan avoimesti, herranjestas!

Uinti ei saa koskaan olla liian rankkaa tai tylsää, niin se on hyvä keino saada se äippä antamaan herkkuja ja leluja. Kuka nyt ilmaiseksi uisi? Ööööh...täh?? Mä otin aluks sen tyylin, et yks herkku, niin yks askel, mut aloin sit hiffaamaan, että saan herkkuja jo siitä et oon vedessä. Oon kuulemma pulju luonteeltani muutenkin, kaikki herkut pitäis kuulemma saada. Silti mää oon tän talon lihaksikkain mimmi. Äääk, nyt jäin varmaan ilman iltaruokaa.......

Hyväksy se tosi asia, että kaikista ei välttis oo uintimaisteriksi. Osa ui, osa ei. Ei ihmisisistäkään kaikista oo esimerkiks opettajaksi, niin miks meistä koiristakaan pitäis olla. Pääasia pitää aina olla se, että on hauskaa ja sit vasta kaikki muu. Ei kantsi tehä sellast hommaa mistä ei oikeesti ees välitä.

Jos uinti alkaa käydä tylsäksi, niin erilaiset temput ja odottamiset tuo mukavaa vaihtelua. Mamma voi heittää palloa, käskeä mun kieppua tai vaikka mennä maahan rantavedessä. Se on musta jopa hauskaa, et voin tehdä vedessä kaikkea kivaa! Me käydään välillä ihan kuntouimassa ja sit välillä taas temppuillaan kaikkea kivaa. Kesällä me kisailtiin mamman kaa uimisessa ja mää tietty voitin, niin se perskules otti veneen ja sain kisata sitä vastaan. Oli muuten huisia, kun oli kerrankin kunnollinen vastus.

Meille hauskanpito on ollut nyt melkein vuoden verran noin kerran viikossa tapahtuvaa. Musta tuli kesän aikana aika lihaksikas tapaus, kun pääsin uimaan melkein joka päivä! Välillä kuule polskuteltiin mamin kaa reipas puolitoista tuntia vedessä yhessä. En tiennykkää, et mamilla ois noin hyvä kunto... Ja mamma kehu mua, et vaikka se uisi sorsaparvessa tai ihmisien keskellä, niin katselen ja tarkkailen sen lähettyvillä koko aika. Mut niinhän mä teenkin, eihän siinä oo mitään epäselvyyttä! Uinti on musta niin hauskaa puuhaa ja väsyttää jopa tälläsen beussinkin ihan totaalisesti. Kokeilkaahan!

Nyt kuule turkasen kivaa viikkoa jokaittelle! Ja ei oo tosiaan mun vika, et mamma on ollut näin laiska tän joulukalenterin suhteen, kyl mää teille oisin skriivaillu jo aiemminkin, mutta....tommosii noi vaan on, ei niist oo mihkään! Heissan vaan!"

t. Martta

perjantai 16. joulukuuta 2016

Luukku 16 : Kysy, kehu tai heiluta risua!

Nyt heitän pallon teille, laittakaa meille kysymyksiä, palautetta tai ihan mitä vaan! Me vastataan jokaiseen asialliseen kysymykseen - mä tiedän, että monikaan ei esimerkiksi Pirkosta tiedä vielä juuri mitään tai meidän yhteisestä laumaelämästä. Miten meillä sujuu? Mitä tavoitteita mulla on koirien suhteen? Millainen Pirkko on luonteeltaan? Mitä kaikkea jäynää Pirkko on keksinyt pentuaikanaan? Ottaisitko viidennen koiran? Nyt vain kaikki mahdolliset mieltäpolttavat kysymykset ja jutut esiin! 





Luukku 15 : Silloin, kun Pirkko oli pieni ja söpö...

....Ja enää se ei ole kumpaakaan! Haha :-D Neidistä on kasvanut kunnon möttiäinen, taitaa painaa nyt sen 14kg suunnilleen ja on kyllä aikasta vankka tapaus. Hyvä niin, sillä mun mielestä vielä pieni pentupyöreys on ihan sallittua! Pirkon olemuksesta tekee vielä puolet isomman neidin pentuturkki, joka onneksi alkaa pikkuhiljaa valmistua. Pitäisi varatakin muuten trimmaus ens vuoden puolelle, että päästään laittamaan neiti vähän aikuisemman näköiseksi kaveriksi.

Tässä muutamia ennen julkaisemattomia kuvia Pirkosta pentuna vielä kasvattaja Ninan työnä. Oli onni, että oli kesä ja paljon lämpöisiä päiviä, sillä meidän sisäsiisteys opettelu helpottui huomattavasti sen myötä. Pennut saivat paljon olla ulkona ja nauttia lämmöstä. Oih, olisipa vielä kesä! Voi noita aikoja - tuntuu, että noistakin on ikuisuus, vaikka oikeasti ei olekaan.


Aiheuttaako teissä nämä pienet ja ihanat cockerilapset pentukuumetta? Mussa nimittäin ei itseasiassa juuri ollenkaan, Pirkko on hoitanut tehtävänsä näköjään huolella..:-D

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Luukku 14 : Etsi lemmikillesi joululahja ja voita se!

Tsädääm, täällä ollaan! Puuttuvat joulukalenterin luukut ilmestyvät pikkuhiljaa näkyviin seuraavan parin päivän aikana, kunhan saan niitä viimeisteltyä loppuun asti. Nyt on kuitenkin sen ihanan jouluarvonnan paikka. Aah, pääsen ilostuttamaan jonkun joulua! Onko joku jo katsellut sille rakkaimmalle joululahjan? Mä en oo vasta katsellut kuin villiksille lahjat, mutta nuorimmaiset ovat vielä pähkäilyn alla. Se tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta, ehkä uudet Orbilocit vois olla hyvät! Hmm...onneksi vielä kerkeää miettiä ja metsästää:-)

Nyt on aika piristää näitä ihania pakkaspäiviä! Jos joku ei ole vielä hoksannut, niin Musti&Mirri otti meihin yhteyttä ja kyseli halukkuuttamme lähteä yhteistyöhön heidän kanssaan. Meille kyseinen firma on ollut jo vuosia tärkeä osa elämäämme - sieltä kun kaikki luut, ruoka ja suurinosa tarvikkeista tulee meille. Vastaus yhteistyöhön oli aikalailla selkeä, lähdimme innolla messiin! Siispä tekin pääsette nauttimaan tämän yhteistyön antimista ja ensimmäiseksi tietty on aika vähän pistää Mustin ja Mirrin valikoimaa teille kanssa tutuksi. Siispä pääsette valitsemaan heidän valikoimastaan mieluisan tuotteen lemmikillenne ja yksi teistä voittaa valitsemansa tuotteen itselleen. Eiks oo aika huisia?

Ohjeet ovat tosi helpot:
1. Mene Musti&Mirrin verkkokauppaan ja valitse mieluinen joululahja lemmikillesi. Se voi olla vaikkapa uusi remmi, lelu, valjaat tai ruokasäkki! Linkitä kyseinen tuote kommenttikenttään ja kerro vaikka miksi haluaisit juuri kyseisen tuotteen joululahjaksi.

Kommenttisi pitäisi näyttää siis aikalailla tältä:

"Meillä on jo pitkään ollut Martan remmi rikki ja nyt tahtoisin ilahduttaa neitiä uudella hihnalla. Tälläinen musta nahkahihna tuntuis mukavalta käteen, jos sitä kautta tulisi vaikka itsellekin lenkki-intoa enempi. 

https://www.mustijamirri.fi/feel-braid-monitoimitalutin-terashaalla-musta-c74445

heljakeskilusa@gmail.com"

2. Kirjoita kommenttikenttään toimiva sähköpostiosoitteesi! Arvonta on tarkoitettu ainoastaan blogini lukijoille. Jos et ole lukija, niin klikkaa itsesi mukaan joko Bloggerin tai Blogvinin kautta.

Ja sitten eikun tassut vain pystyyn kohti kattoa! Saadaan piristettyä hienosti näin joulun alla ainakin yhtä karvaperhettä joululahjalla - te ootte sen kyllä täysin ansainneetkinKiitos, että olette mukana seuraamassa meidän arkea!

Osallistumisaikaa kisaan on sunnuntaihin 18.12 klo 22:00 asti. Otan yhteyttä voittajaan sähköpostitse mahdollisimman pian kisan päättymisen jälkeen ja toivon nopeaa vastausta, että saadaan vielä palkinto ennen joulua perille. Onnea kisaan jokaiselle, mä oon ainakin ihan innoissani tästä!

(*postaus on toteutettu yhteistyössä Mustin ja Mirrin kanssa)

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Luukku 7 : Ennakkoluuloja meistä

Koska oon rohkea ja avoin ihminen, niin törmään usein meidän kohdalla myös erilaisiin ennakkoluuloihin. Mulle on ehkä helppo sanoa myös niitä vähän negatiiviseen sävyyn meneviä kommentteja, sillä en jää hiljaiseksi edes niiden edessä. Mua lähinnä vaan huvittaa se, että kuinka paljon etenkin iso ja musta koira herättää ihmisissä tuntemuksia. Eikä siinä, osalle se iso musta koira voi olla vaikka se paha kokemus vuosien takaa - kyllä mäkin menisin ennemmin pehmeän pörröistä heiluvaa cockerspanielia silittämään kuin Marttaa jos katsotaan vain pelkkää ulkonäköä. Mä ymmärrän enkä vaadikaan, että kaikki Martasta tykkäisivätkään - se, että se vaan pitää joka kerta tulla sanomaan erikseen mulle ääneen huvittaa. Suomalaiset ovat siitä juuri hassua kansaa, että positiiviset asiat jätetään usein sanomatta, mutta se negatiivinen on pakostakin päästävä sanomaan. Asia toki pätee asiaan kuin asiaan eli ei oo ainoastaan koirapiireissä tuttu jutut. Tässä siis joitakin viimeaikaisia meille kohdistuneita mietteitä..

"Miksi sinulla on tuollainen iso musta tappajakoira?" - Anteeksi, mutta voin kertoa Martan olevan koiristani se lempein. Neidin voisi vaikka vääntää solmuun jos haluaisin. Mikä tekee isosta ja mustasta koirasta tappajan? Yhtälailla pieni ja vaalea voi olla ärhäkkä. Seuraa koiran elekieltä ja kerro sitten viittaako sen olemus negatiivisuuteen.

"Miten noin nuori nainen voi hallita noin montaa koiraa?" - Vastakysymykseni on poikkeuksetta, että miten ikä vaikuttaa hallittavuuteen? Puolustuksena kerron yleensä, että meillä nuoremmilla voi olla tuoreemmat metodit ja opettamisenilo yleensä vähän vielä tuoreempaa ;)

"Etkö muuta tee elämälläsi kuin ole koirien kanssa?" - Voit sä niinkin ajatella! Täytyy kyllä sanoa, että kyllä mä omistan muunmuassa kavereita, muita kuin koiraharrastuksia, käyn töissä, pyöritän yritystä jajaja....niin eli, päättele siitä! Se, että tulen töistä kotiin vastuullisesti ja olen koirien kanssa paljon, ei tarkoita sitä etteikö minulla olisi omaa elämää.

"Ei kai koirasi nuku sängyssä???" - Nukkuu ja ei nuku. Riippuu vähän siitä jaksanko sitä hyörimistä ja pyörimistä sängyssä, niin välillä nukkuvat ja välillä ei.

"Miten jaksat trimmata ja pitää villakoirat noin siisteinä?" -  Asennekysymys. Pidän siisteistä ja huolitelluista villiksistä, joten haluan pitää ne sellaisina. Mitä tiheämpi trimmausväli, sitä helpompaa ja nopeampaa homma on. Jokainen tekee kuten haluaa, tää on mun tapa.

"Miten iso koira voi elää noin pienien koirien kanssa?" - Kysykää tätä Martalta, älkää multa! Miksei voisi elää? Ei se niitä syö tai polje jalkoihinsa, kun laumaelämä on kunnossa.

"Miten sä voit olla viihteellä baarissa? Missä koirasi ovat?" - Sama kysymys, mihin monet oikeat äidit varmasti törmäävät. M-i-t-ä? Koirathan ei pärjää yksin kotona ollenkaan...nehän eivät ole esimerkiksi työpäivääni yksin...tai nehän eivät nuku öisin? Ne tarvitsevat varmasti minua, kun nukkuvat kotona rauhallisesti.

"Miten rahavarasi riittävät noin moneen koiraan? Entä aikasi?" - Rahavarani lienee oma asiani, mutta oon koira-asioissa varsinkin aika höveli eli ostan aika paljon kaikkea turhaa ja vaihdan mielelläni tarvikkeita säännöllisesti uusiin. Ruoan laadukkuutta ja terveyttä arvostan taas muuten niin paljon, että laitan siihen mielelläni rahaa. Toisaalta myyn paljon turhia koiratavaroitani pois. Aika-kysymykseen totean vain, että "kaikkea sitä kerkeää, mitä haluaa".

"Kuinka iso talo sulla on, että mahdutte elämään siellä?" - Tällähetkellä asutaan enää vain isossa kaksiossa, se on riittänyt meille mainiosti. Meillä kulutetaan virta ulkona, ei sisällä.

"Kotisi on varmasti kaamea, sillä sitä hiekan ja karvan määrää!!" - Totta! :-D Mietin yks päivä imuroidessani, että mitähän mä siivoisin jos ei olisi koiria. Mutta rakastan siisteyttä ja puhdasta kotia, joten mielelläni mä siivoankin säännöllisesti. Pienillä asioilla (mm. tassujenpyyhkiminen ja kuramatto eteisessä) helpottaa päivittäistä siivoamista.

"Voiko teillä edes käydä kylässä, kun koiria on niin paljon siellä?!" - Ööööö?? Mitäää? Miksei voisi :-D Käy täällä mun kavereita säännöllisesti ja niillä on vaan hauskempaa, mitä enemmän koiria on..

"Haukkuva koira on vihainen, vie vihainen piskisi muualle" - Martta on alkanut haukahtelemaan koirakaverille leikkisästi, jos toinen ei heti alakaan leikkimään. Useimmiten se saakin haukahtelemalla toisen innostumaan, mutta omistajat ei aina ole samaa mieltä..pitää osata lukea koiraa ja sen elekieltä ennenkuin voi sanoa vihaisuudesta mitään.

"Miten pystyt elämään 4 hyvin eri energiatasoisen koiran kanssa?" - Tää on aiheellinen kysymys, koska no..se vaatii oikeesti järjestelyä. Yksi ei väsy koskaan, yksi väsyy kohtuullisesti ja 2 muuta väsyvät suhteellisen helposti. Kaikki kuitenkin ovat hyväkuntoisia ja energisia, mutta tarpeet ovat silti hyvin erilaiset. Sen takia tulee Pirkon ja Martan kanssa touhailtua välillä enempi kuin villisten kanssa, sillä niillä riittää loputtomasti virtaa tehdä :)

Oletteko törmännyt samoihin havantoihin? Vai vieläkin kummallisempiin juttuihin? :D

tiistai 6. joulukuuta 2016

Luukku 6 : Kiitos Isänmaa!

Valitsin vehreän kuvan siksi tähän, että se kuvastaa minusta eniten Suomea ja sen tämänhetkistä tilannetta. Meillä on kuitenkin täällä loppupeleissä kaikki enemmän kuin hyvin, vaikka aina ei sitä itsekään jaksa muistaa. Meillä on koti, hyvinvointivaltio, rauha ja kaikki tarvitsemamme.

Kiitos sotaveteraanit kaikesta - tämä kaikki on teidän ansiota

maanantai 5. joulukuuta 2016

Luukku 5 : 12 x viikonlopun kohokohdat

Täytyy sanoa, että välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä paperille asti niitä kaikkia hyviä asioita mitä tulee nähtyä ja koettua! Vaikka olenkin suhteellisen positiivinen ihminen, niin koen, että en tarpeeksi kiinnitä ja iloitse niistä normaaleistakin asioista. Nimittäin jokaisesta asiasta löytyy aina jotain positiivista ja siksi on musta kiva kaivella siitä välillä vähän raskaastakin koira-arjesta hyviä speksejä esiin :) Siispä me listataan nyt viikonlopun parhaimpia puolia, tässä olkaapas hyvä!
...ihana sunnuntainen lenkki koirien kanssa tuolla lumen keskellä!
...iso satsi kanaluita täytteeksi luuhyllyyn
...siivouspäivän kunniaksi koirat saivat myös kuivatut leivänpalat, voi sitä murujen määrää!
...kynsienleikkuu on aina niin mukavaa, kun se sujuu meillä niin helposti
...hyvät päiväunet sohvalla koko porukalla
...Pirkon tuhoamisvimma alkaa olla kait taputeltu, neiti alkaa jo hiffaamaan tätä meininkiä!

...naapurin koiran kanssa kivat leikit heti aamupissulla, voiko elämä olla parempaa?
...yksi iso yhteistyökuvio alkaa olla pikkuhiljaa valmis teille julkaistavaksi
...kannatettiin 6 myrkytetyn kultaisennoutajan tapausta osallistumalla hyväntekeväisyysmätsäriin Tampereella, koirat meni loppujenlopuksi jopa hyvin kehässä!
...kavereita kävi kylässä piristämässä ja koirat olivat...noh, innoissaan :-D
...poronlihaa ruokakupissa ja pakkasessa pitkästäaikaa
...taivaalta tulee lisäääääääää luntaaaaaaaaaaa!!!!! 
Aurinkoisen energista viikkoa itse kullekin! 

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Luukku 4: Pieni, mutta silti niin iso asia

Astun ulos rappukäytävään ja lähden kävelemään ulos. Tarvitsen aikaa purkaakseni päässäni vellovia ajatuksia. Mietityttää. Stressaa. Ärsyttää. Kaikki -  työ, koirat ja kaverin vointi. Vaellan ympäri katuja ja monet varmaan luulee, että olen eksynyt. Haahuilen ympäriinsä vailla päämäärää. Päätän istahtaa kadun varrelle olevalle penkille. Mukanani on ainoastaan Martta. Istun penkille yksikseni. Ohitseni lipuu ihmisiä, monia sellaisia. Osa katsoo minua mietteliäästi - miksi istun siinä, vaikka pakkanen puree poskia jo reippaasti ja käsiäkin jo vähän palelee. Luntakin tuiskuttaa taivaalta ja tuulikin on jo ehtinyt yltyä siinä. En kuitenkaan ole yksin, sillä seurassani on Martta. Tuo 30kiloa painava maailman rakkain otus, joka ymmärtää. Jos ei ymmärrä, niin yrittää ainakin. Ymmärtää, että nyt ei hösötetä tai rynnätä mihinkään. Nyt rauhoitutaan. Katsellaan ohitse lipuvaa ihmismäärää, niitä koiria ja tietysti puissa lenteleviä lintuja. Otetaan pieni irtiotto siitä hirveästä stressistä ja negatiivisuudesta. Tyhjätään pää kaikesta. On hetkiä, jolloin jokainen tarvitsee aikaa purkaakseen päätä ja tää on mun tapa. Kuljen pimeällä ympäri katuja ja pohdin elämän syntyjä syviä.

Eräs mies pysähtyy kohdalleni. Katsoo minuun tutkivasti ja päättää avata suunsa kysyäkseen minkä rotuinen koira minulla on mukanani. Vastaan kohteliaasti rodun ja hänen ilmeestään näen heti, että rotu ei todellakaan ole hänelle tuttu. Kerron beussista hieman taustatietoa ja hän on aivan myyty. Martta pomppaa miestä vasten ihan tohkeissaan, mitä ei yleensä kyllä tee ja tunkee melkein kokonaan miehen syliin. Pussailee, vaikka yleensä ei varsinkaan vieraille sitä tee. Miehestä näkee, että hän on touhaillut isojen koirien kanssa aiemminkin. Rupatellaan vielä tovi ja miehen lähtiessä hän kiittää mukavasta juttelutuokiosta sekä rapsutteluhetkestä hymyillen. Vastaan ja tulen hyvin iloiseksi. Päiväni on pelastettu. Pieniä, mutta silti niin isoja asioita. Kyllä meissä suomalaisissakin on vielä toivoa - pidetään yllä tuollaista asennetta!

Tälläiset hetket ovat elämän anti - kun saa olla ja nauttia. Pienikin asia voi pelastaa päivän - minulla se oli tuntemattoman kanssa mukava jutteluhetki. Ole läsnä ja välitä!

lauantai 3. joulukuuta 2016

Luukku 3: Pitkästäaikaa lomalla

Käytiin tuossa muutama viikko mökillä pyörähtämässä Etelä-Savossa, meitä ei ollakaan tuolla maisemissa nähty sitten kesän. Mä sattumalta juuri toissapäivänä ostin ja asensin talvirenkaat alle, vaikka pitkään asiaa pähkäilinkin. Onneksi asensin, sää oli melkein koko matkan kauhea ja lunta oli joka paikassa. Ensilumi saa muutenkin aina liikenteen sekaisin, aivan kuin Suomessa ei olisi koskaan lunta nähty ja suurimmalla osalla saattaa vielä olla kesärenkaatkin alla. Meidän oli tarkoitus olla mökillä neljä tai viisi päivää, mutta valitettavasti tuli mutkia matkaan ja oltiinkin vain sitten pari päivää maisemissa. Akkuja en kyllä ehtinyt siinä ajassa yhtään lataamaan, mutta ehkä tässä nyt sitten keväällä ehtii vähän ottaa rennommin. Mä oon ollut tosi väsynyt ja kiireinen, huomaa että joulu alkaa olla jo lähellä. Tuntuu, että mua riepotellaan 7päivää viikossa edestakaisin. Siksi tämä joulukalenterikin tulee olemaan suuri punnerrus!

Ensilumen lisäksi ainakin koirilla oli tosi kiva reissu. Koirat peuhasivat ne pari päivää ihan täysillä! Tuo oli meidän tämän talven ja Pirkon elämän eka lumen kohtaaminen. Ei paljon nuo 4 täyssekopäätä koiraa pysynyt sisällä, kun ne vaan paineli ympäriämpäri mökin pihaa ja yöllä vasta nukuttiin. Niillä oli niiiiiiin hauskaa! Ja ihme kyllä, kukaan ei halunnut edes uimaan. Pirkko meinaan kävisi vieläkin Näsijärvessä uimassa jos antaisin..Martan sieltä saa pois käskemällä, mutta Pirkko on tapaus isolla T-kirjaimella. Hän tekee, kun hän haluaa ja mitä hän haluaa. Mamma on ihan pyllystä sillon.


Lähtöpäivänä käytiin tapamme mukaan läheisellä vanhainkodilla vanhuksia moikkaamassa. Otin koko porukan mukaan toista kertaa ikinä ja aah - jos jostain oon ylpeä, niin noiden käyttäytymisestä! Jopa eräs ihana vanhempi rouva uskaltautui rapsuttamaan Marttaa, vaikka pelkäsi hurjasti isoja ja mustia koiria. Mä en ymmärrä miten jokainen noista menee jonkinlaiseen "käyttäydyn kunnolla"-moodiin - kukaan ei riehu, ei pelleile, ei apinoi, kuuntelee, nojailee päätään nätisti syliin, ei hypi ja tottelee ihan sataprosenttisesti. Ja ennenkaikkea, jokainen nauttii ihan satasella! Me ollaankin itseasiassa haettu kaverikoira-toimintaan täällä Tampereellakin päin, kun täältä ei tunneta ketään sellaista, että päästäisiin omatoimisesti kulkemaan johonkin. Testi meillä onkin muuten alkuvuodesta, en kyllä malttaisi odottaa.

Oli muuten väsyneitä koiria, kun tultiin kotiin - mulle tuo on aina enemmän lomareissu ja koirille kotiin pääseminen on taas enempi lomaa. Musta suurin anti koko reissulla on juuri se, että ei tarvi stressata koirista eikä muustakaan. Jos koirilla on hätä, niin ne saa vaan päästää vapaana ulos eikä ne mihinkään lähde. Jos ne on rasittavia sisällä, niin silloinkin ne saa päästää ulos. Kesällä ihan huippu uimaranta takaa sen, että koirat pääsevät tarpeen tullen vilvoittelemaan turvallisesti. Pihassa on muutenkin tilaa riehua ja jos tila alkaa käydä pieneksi, niin voi lähteä lähimetsään tai pellolle lenkille.
Tällähetkellä suurin haave olisi joko ulkomaanreissu tai sitten vaihtoehtoisesti koirien kanssa Lapin reissu. Kumpikin tekisi niin terää tähän ankeen pimeeseen talveen. Jos sitä keväällä pääsisi sitten johonkin.. Pirkon tultua taloon en enää pentukuumeessa, vaan matkakuumeessa - näin se muuttuu :D

perjantai 2. joulukuuta 2016

Luukku 2 : Kehäkäytöstä kehittämässä

Jos ei muuta olla tehty viimeaikoina, niin ainakin ollaan mätsäilty! Me ei koko kesänä oikein päästy minnekään mätsäilemään mun työvuorojen takia, mutta nyt on sopivasti ollut töissä iltavuoroja, niin ollaan viikonloppuisin päästy osallistumaan mätsäreihin. Jauuu!

Meillä on tavoitteena astua virallisiin Pirkon kanssa ensi keväänä ja tavoitteet ovat korkealla. Mä haluan kauniisti ja avoimen rohkeasti esiintyvän cockerin, joka tepastelee omilla jaloillaan kehään häntä heiluen. Nyt meille on ollut siis ihan tärkeintä se hauskanpito kehässä ja se, että Pirkko itse esittäisi itsensä. Toisinsanoen haluan sen olevan ihan itse ryhdikäs ja hyviin esiintyvä, sillä silloin cockeri on musta kauneimmillaan. Se seisoo omilla jaloillaan ja ravaa ihan itse ryhdikkäästi - ei sillä lailla, että mä melkein roikotan sitä näyttelyhihnasta. Niitäkin on nimittäin nähty. Näyttelyt on muutenkin meille sitä erilaista yhdessäoloa arkeen. Mä oikeasti viis veisaan menestyksestä, mulle tärkeintä on vain se hauskuus. Pirkon suhteen on toki lippu laivassa korkealla, kun edellytykset ovat niin suuret :-)

Lähdettiin ystäväni kanssa Hakametsään Tampereelle ihan extempore 5.11.2016 Auringonpaisteesta huolimatta oli oikeesti ihan pirun kylmä! Tuo tuuli teki -7asteen pakkasesta ihan järkyttävän purevan ja piinaavan - siksi mä ainakin näytin ihan michelinukolta. Mulla oli melkein enemmän päällä kuin viime vuonna -23 asteen pakkasessa! :-D Eli oli sanomattakin selvää, että myös koirilla oli kylmä. Siispä jatkuva lämmittely ja BOT:n käyttö tulivat tarpeeseen.

Aloitettiin kehäilyt Martan kanssa. Mua ärsyttää, kun näiden kahden kehät menee aina poikkeuksetta päällekkäin, vaikka yrittäisin kuinka sumplia niitä. Silti osallistun aina kummankin kanssa - Pirkko tarvitsee treeniä ja Martan mielestä taas kehässä on ihan parasta! Se on ihan pähkinöinä esiintymisestä - vähän liiaksikin, sillä mun sormet meinasi olla entiset tuolla kehässä. Oltiin punaisia koiria sitten lopulta kuitenkin. Punaisten kehässä jäätiin sitten viimeisten joukossa pois, kun Martta rupes pelleilemään oikein kunnolla :-D Martta ei olisi millään malttanut seistä paikoillaan. Ihan mälsää, kun vois liikkua ja mennä ja säntäillä ja pusutella äitiä ja tuomaria ja jahdata lintuja ja moikata kamuja jajajajaja....siispä pudottiin pois kehästä.



Siitä suoraan sitten juostiin Pirkon kehään. Kehään päästessä Pirkkoa vastassa oli lagottoneiti. Tuomarilla oli vaikea valinta ja sanoikin, että vanhimman oikeudella sekä kunnialla punainen nauha menee hälle. Mä olin taas supertyytyväinen neidin käytökseen, niin meitä tuo sininenkin nauha lämmitti mukavasti. Neiti esiintyi ja ravaaminenkin sujui varsin hienosti jopa toisen koiran takana. Ja sai Pirkko annettua tuomarille pari pusuakin...
Sinisten kehässä Pirkko rupes näyttämään parastaan, vaikka olikin jo aika väsynyt neiti. Mätsärit on hyvä tapa saada adhd-cockerilapsi väsyneeksi! Se oikein näytti, että "perhana, kyllä mussa on ruutia, kun minä itse niin haluan!!!!!!" - niinkuin neidillä on välillä tapana. Äiti ei tiedä mistään mitään, mutta Pirkko tietää kaiken. Niih. Siispä äidin yllätykseksi (...mutta ei Pirkon :-D) oltiin sinisten ykkösiä! Pirkko heilutteli häntäänsä koko ajan kehässä, mutta sijoituksen saatuamme se pysäytti hännän vispaamisen ihan kokonaan. Tuomarikin totes, että "heiluta nyt vähän ees sitä häntää", mutta ei. Neiti oli kuin viilipytty. Aivan kuin Pirkko ois tiennyt alustapitäen pärjäävänsä..
BIS-kehässä kaikkien meidän 8 ihmisen varpaita ja käsiä paleli sekä koirat olivat ihan jäässä. Miten voikaan tuo hirveä tuuli nostaa pakkasen purevuutta noin paljon? Voihan Suomi!

Kotiintuomisena siis oli Martta isojen PUN- ja Pirkko pienten pentujen SIN1 BIS3! Ei ole vielä ollut mätsäriä, jossa neiti ei olis pärjännyt - kunnon kehäkettu pienestä pitäen :-D Tästä on hyvä jatkaa!

torstai 1. joulukuuta 2016

Luukku 1: Aika heittää hyvästit järjelle..

...ja aloittaa joulukalenteri! Nähdessäni työvuorolistani joulukuulle tiesin jo, että jätän tämän blogin joulukalenterin toteuttamisen tänä vuonna väliin, mutta miettiessäni tarkemmin asiaa, niin päätin edes yrittää. Pohojalaanen mentaliteetti ei vaan voi antaa periksi ja jättää tämän toteuttamista muille, itse on yritettävä, vaikka sitten pienellä riskillä! Olen ollut koko syksyn todella surkea bloggaaja tai voisi sanoa, että jopa ihminen. Olen ollut niin paljon työasioissa kiinni, että aivan hävettää. Mulla on ollut vaan isoja rautoja koko ajan tulessa, joten moni asia on vähintääkin viivästynyt tai pahimmassa tapauksessa unohtunut. Oon vetänyt oman palkkatyöni lisäksi niin montaa isoa projektia käsissäni ja siinä välissä yrittänyt hoitaa näitä normaaleitakin asioita. Odotan siis ensi vuotta innoissani, jos tilanne vaikka vähän rauhoittuisi. Lieneekö toiveajattelua, sitä en taas tiedä.

Tiedän, että aiempiin vuosiin verrattuna tää joulukalenteri ei tule luultavasti olemaan niin monipuolinen kuin olette ehkä tottuneet. Lupaan kuitenkin olla yllätyksellinen! Annan teille kuitenkin mahdollisuuden ehdottaa näin aluksi niinkuin tapana on ollut. Aiempina on ainakin tullut niin hyviä postausehdotuksia esiin, että luotan teihin tänäkin vuonna. Kaikki käy, ihan oikeesti!

Nyt toiveita, ehdotuksia tai ihan mitä vaan kehiin! Olen avoinna ajatuksille :-)

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

No melkein unohdin..

...nimittäin kailottaa täälläkin, että viime viikolla mamman rakas Martta, Maatuska, Mape, Mapetsuikkeli, Maa, aasi, haisuli, honkkeli ja tietenkin se itse pe*kele täytti huikeet 2vuotta. 2 v-u-o-t-t-a!!!! APUA!
2vuoteen on mahtunut paljon iloa, onnistumisia, tapahtumia, löhöilyä, kilometrejä, työtunteja, monia kymmeniä kiloja nameja - enkä tietenkään voi kieltää, että kaikki olisi ollut aina ruusuilla tanssimista, ei tietenkään ole ollut. Mä oon välillä repinyt harmaita hiuksia päästäni yksitellen ja meinannut heittää kintaat tiskiin, huutanut kadulla täyttä kurkkua kaikki osaamani kirosanat ja treenikentällä oon  vesisateessa puoli-itkuisena miettinyt, miksi hitossa tätä edes teen. Onko tässä mitään järkeä??? Mä edelleen joudun jauhamaan samojen asioiden kanssa välillä, koska no..beussi on beussi. Asiat pysyy mielessä keskimäärin 3sekuntia. Olen ollut jo ihan valmis luopumaan tuosta koirasta, kun tuntuu, että välillä se on niinkuin joku pohojalaanen maalaisjuntti täällä kaupungissa. Asia mikä saa kuitenkin aina mut yrittämään uudestaan ja uudestaan on se, että tuo koira tekee vaikka hamaan tulevaisuuteen asti töitä mulle. Jos mä olen mukana, niin elämässä ei ole muuta. Se ei ole oikeastaan juuri koskaan musta mustasukkainen, paitsi kun rapsuttelen Pirkkoa, niin Marttakin änkee syliin. Jossainvaiheessa vertailin itseä vähän muihinkin koirakoihin - tuntui, että muut kehittyivät, mutta me ei. Sitten palasin maan pinnalle ja tajusin, että me tehdään töitä itsemme takia, ei muiden. Me kehitytään koirakkona omaan tahtiin. Mulle on ihan sama onko mun koiralla pari kisatunnusta tämän ikäisenä vai ei, sillä mulle ihan oikeasti tärkeää on se, että meillä on varmasti hauskaa tehdään me sitten mitä vain ja kaikista tärkeintä on tietty se, että meidän arki toimii. Mun koira on mun koira. Teen sen kanssa mitä haluan, koska haluan, miten haluan ja millä tavalla haluan. Musta on lapsellista aikuiselta ihmiseltä kommentoida muiden kehitystä, varsinkin jos itsellä alla on suhteellisen epäsosiaalinen ja arjessa vähän kinkkinen tapaus. Mutta kukin panostaa mihin haluaa, meillä se on arki ja sosiaaliset taidot - niiden kautta pystytään kehittymään mihin vain, meidän maailma on oikeastaan auki. Ilman niitä voi tulla vähän hankalaa ;-)

Martan välitön luonne vetoaa suurimpaan osaan ihmisistä. Se ei stressaa oikeastaan mistään, sille on iisiä olla vaikkapa bussissa tai tupatentäynnä olevassa koiranäyttelyssä. Se osaa toimia erikokoisten ja -luonteisten koirien kanssa, mikä helpottaa huomattavasti meidän arkea. Se kävelee remmissä ihan vierellä, mutta silti sitä ulkonäön takia väistetään toiselle puolelle katua. Se rakastaa pussailua, se rakastaa sylissä istumista, se rakastaa ihmisiä, se rakastaa ruokaa, se rakastaa toisia koiria, se rakastaa vapaana juoksemista, se rakastaa tekemistä. Se rakastaa mua. Se on välillä jopa hyvin ärsyttävää, mutta toisaalta mikä on parempaa kuin koiran aito rakkaus? Ei mikään.
Silti, mä olen maailman onnellisin beauceronin omistaja. Eilen olin tupareissani niin onnellinen, sillä jossain olen ainakin onnistunut - koirat moikkasivat vieraat nätisti ja tunkivat suhteellisen kiltisti syliin. Nauttivat sitten urakalla jokaisesta rapsutuksesta ja pussailivat tietysti palkkioksi vieraita! 

Onnea 2-vuotias Martta! 

maanantai 7. marraskuuta 2016

Kaunis päivä

Matkasin vanhemmille Pohjanmaalle tässä yks päivä pari viikkoa sitten ja olin kerrankin ajoissa valoisan aikaan matkassa. Kerran olen aiemminkin ollut kesän aikana valoisaan aikaan liikenteessä, mutta silloin en ehtinyt edes auringonkukka-pellolle aikataulusyistä pysähtymään, joten nyt oli ilo otettava irti ja pysähdyttävä! Mulla on kaikista muista koirista paitsi Pirkosta hienot mustavalkoiset kuvat seinällä koristamassa, joten onhan tuosta nuorimmaisestakin hieno seinäkuva saatava :-)

Törmäsimme reissulla vanhaan herrasmieheen, joka oli tuolla kalassa viettämässä ihanan raikasta syyspäivää. Menimme tyttöjen kanssa vähän kauemmas hänestä kuvailemaan, sillä en halunnut häiritä touhailullamme hänen kalaonneaan. Pirkko tietysti uteliaisuuksissaan halusi kovasti mennä hänen luokseen koko ajan ja jouduin useasti neitiä kieltämään menemästä. Papan luvalla annoin neidille luvan poistua kuvauspaikalta. Pappa rapsutteli pentua kovasti, vaikka kertoi pelkäävänsä koiria. Hänellä itsellään on kuulemma aina ollut vain kissoja, joten koirat eivät ole koskaan tulleet hänelle tutuksi. Pappa kertoi seurailleensa meidän touhuja sivusilmällä ja totesi, että "Oletpas jämpti, mutta rento ohjaaja koirien kanssa. Niistä näkee, että ne nauttii touhuta sun kanssa! Sait varmasti hienoja kuvia!" Tiedättekö miltä tuollaiset sanat kuulosti korvissani - vähintäänkin hunajalta


Eiköhän näistä kuvista joku pääse ihan seinällekin asti. Pirkko on niin ihanan lutuna nyt, kun sen pentuturkki on niin pörheä ja neidin tukka menee aina tuulessa ihan sekaisin! Hassua miten nopeasti tämä neidin pentuaika on mennyt, kun nyt on jo ikää mittarissa 6kk :-) Mä en kestä miten pussailtava tyyppi tuo muutenkin on, vaikka täytyy muistaa, että se on kotona välillä sellanenkin pirulainen. Neidin vois vaikka vääntää viiteen solmuun ja silti häntä vispais vaan hulluna edestakaisin....♥ Sellainen koiran musta kuuluukin olla, hellyyttävän ihana oma itsensä.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Polskis ja molskis!

Nyt se on tapahtunut. Kertun parantuminen on lähtenyt niin hyvin käyntiin, että saatiin vihreää valoa eläinlääkäriltä uimiseen, niin lähdettiin sitten koko lauman kanssa uimaan Tampereen koirauinnille lauantaina ennen iltavuoroa. Se kuntouttaa neitiä hyvin ja tekee ihmeitä myös pääkopalle, kun saa tehdä välillä jotain kropallaan ihan konkreettisestikin. Kertusta on kuoriutunut varsinainen nero, kun ollaan tehty nyt sairaslomalla kaikkea älyllistä toimintaa. Ei mikään turha koira oikeestikkaan!
Mä en oikeesti ikinä (huom. ikinä!) olisi uskonut, että noista ois kehittynyt vesipetoja. Näinhän mä toki sanoin Martankin kohdalla, mutta siinä kohtaa olin sentään vähän realistisempi ja sanoin, että en olisi uskonut siitä tulevan näin vesihullu. Hulluhan siitä sitten loppujenlopuksi tuli. Villakoirien kohdalla en vaan jotenkin ymmärrä tätä - ne on joskus uinut kesällä louhoksella, mutta silloinkin yleensä niin, että olen ne veteen kantanut. Kerttu on kerran tai pari tullut itse sen jälkeen uimaan, kun oon kerran ne uimaan vienyt. Villikset on vaan niin hienohelmoja omalla tavallaan, vaikkakin sitten taas ovat välillä sellaisiakin kurapellejä, että aivan hävettää.
Meidän uintireissu oli järjetön hulabaloo. Martta riehui niinkuin aina, Kerttu kitisi stressipyllynä uudesta paikasta, Hertta oli jo menossa allasta kohti ja niin edelleen... ennen altaaseen menoa Hertta rupes haukkumaan, kun sitä turhautti kun se ei samantien päässyt uimaan, mutta sit ei kuitenkaan ite uskaltanut mennä altaaseen. Hertta meni hetkenpäästä altaaseen pienellä Anun avustuksella, mutta Kerttu tarvitsi ekaan kertaansa rohkaisua. Siellä se kuitenkin viipotti menemään!

Vedessä Martta paimensi ja ohjasi villiksiä uimaan eteenpäin. Kerttu tippui kerran puolivahingossa veteen ja ui kuin hyeena eteenpäin. Pirkosta on muuten tullut varsin itsenäinen nainen, sillä se ei tuu uimaan, vaikka kuinka lepertelisin ja seisoisin vaikka päälläni altaan toisella puolen. Se vaan katsoo muhun ilmeettömän vakavasti. Sitten, kun en huomaa neitiä, niin se ui sen minkä kerkeää vedessä. En jaksa ymmärtää tuon järjenjuoksua...:-D
Ylläoleva kuva kiteyttää sen miltä Martta näyttää uidessa. Se näyttää niin onnelliselta ja iloiselta tuolla. Siitä aivan huokuu se kuinka se nauttii! Se tekee kieppejä, mutkia ja uimahyppyjä katsoen koko ajan muhun - aivan kuin pikkulapsi näyttäen "Äiti, kato! Mä osaan! Äitiiii" -tyylillä kaikki osaamansa jutut. 

Anun mukaan me ei ensi kerralla edes tarvita uittajaa, sillä niin itsenäisesti villisneidit jo hakeutui veteen. Ne ui tosi tasaisesti - jopa Kerttu, joka oli ekaa kertaa uimalassa mukana. Se kitisi ja vikisi rampilla, kun muut ui, niin ryhmäpaine sai sen tulemaan itse veteen. Aluksi ne ui laitoja pitkin edestakaisin, mutta pikkuhiljaa jo kiemurtelivat keskemmälläkin allasta. Villikset on kunnon vesirottia, kun vesi tekee niistä ihan hirveän näköisiä uitettuja koiria :-D Pirkko on vaan lähinnä märkä korva, mutta Martta näyttää vedessä ihan just samalta kuin maallakin. Vaikeuksien kautta voittoon, villiksistä vesipetoja-projekti etenee siis mainiosti. Onnistuneet uintikerrat tuo selkeästi lisää varmuutta uiskenteluun!

Pitkä miinus lähtee uinnista just tuolle kuivaukselle. Pesu vielä jotenkuten menee, mutta kuivaus. Onneks sain tälläkertaa jeesiä noiden kuivaamiseen, muuten mulla ois varmaan hajonnut pää. Tavallaan oli kyl kiva pestä ja föönätä ne kunnolla tuolla, niin sai sitten kotona trimmata nuo turrikat taas villakoiran näköiseksi. Tavallaan siis ihan kätevääkin! Onneksi nuo ovat sentään lyhyessä turkissa - tää on yksi niistä syistä miksi. Mun kaveri totes, kun nupajin tästä hälle, että syy on selkeä tälle ärsytykselle eli mulla on kuulemma "liikaa koiria" - aivan oikein, no niimpä! :-D

torstai 27. lokakuuta 2016

Mielummin hullu kuin täysin hullu

Saan jatkuvasti kuulla siitä miten voin elää neljän koiran kanssa. Miten niin miten? Onko siinä jotain kamalaa? Erilaista? Outoa? Ylitsepääsemätöntä? Tuo kysymys on nykyisin enemmän yleinen kuin harvinainen lause. Täytyy kyllä sanoa, että en itse edes ajattele koko asiaa - se on mulle itsestäänselvyys, että karvapäivä on jo neljä kotona odottamassa töistä tullessa. Jokainen kuuluu meidän laumaan tasavertaisesti. Oli sitten 4kg tai 35kg toveri. Se on mun päätös kuinka monta koiraa hankin ja millaisilla ikäeroilla. Itsepä nämä koulutan, maksan ja hoidan, niin eipä pitäisi kenelläkään olla sanomista. So simple, vai mitä? Ajattelin nyt kirjata mun ajatuksia realistisesti ylös, katsotaan samaistuuko kukaan näihin..

Myönnän jännittäneeni jonkinverran Marttaa hankkiessa villiksien ja Martan kokoeroa. Täysin turhaan, Martta on vain meidän lauman kasassa pitäjä. Se vahtii lenkillä, että jokainen pysyy varmasti mukana eikä karkaa kauemmas. Se juoksuttaa villiksiä etenkin ulkona ja Pirkon kanssa neiti taas leikkii yleensä vaan sisällä. Pirkko on taas yleinen leikittäjä ja pelle, sen mielestä on hauskaa leikittää ja ärsyttää muita. Neiti roikkuu välillä Martan poskissa, napsii Kertun häntää tai puree Hertan korvia. On aina superhyperiloinen muiden laumanjäsenten näkemisestä! Hertta taas on rauhan lähettiläs, se ei koskaan tee pahaa ja rauhoittaa näiden kahden nuorimman rämäpään menoa. Hertalla on kaikkiin hyvä auktoriteetti, sillä se ei turhista ärise tai pärise. Kerttu taas on laumassa selkeä poliisi. Sen mielestä kukaan ei saa leikkiä, syödä luuta tai olla rapsuteltavana ilman häntä. Yrittää komentaa muita välillä sen minkä ehtii, mutta sen komentamiset menee muilta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kukaan ei jaksa edes ottaa Kerttua tosissaan :-D Jokaisella on siis selvä oma rooli laumassa.

Pirkko täytti pari päivää sitten 6kk eli suomennettuna se merkkaa sitä, että neiti on asunut meillä 4kk. Se on asettunut mainiosti talon ja lauman tavoille, mitä nyt nuorimpana on eniten tuholainen ja ärsyttää välillä kaikkia sen minkä kerkeää. Hauska kaveri, joka vaatii paksun lompsan ja pitkät hermot. Oikein kunnon cockeri, sanon minä! Häntä heiluu kuin propelli, vaikkakaan järki ei aina leikkaa samalla tavalla kuin kroppa liikkuu.

Karu faktahan on se, että hitosti ne vie rahaa lompsasta, vaatii järkyttävästi hermoja, sänkyyn ei meinaa välillä mahtua, maine on mennyt näiden pelleilyjen takia varmaan koko talossa, järki on mennyt toilailuista, oon huutanut perkelettä kadulla naama punaisena enkä mä ikinä mihinkään kavereiden kanssa edes ehdi, sillä on koirat kotona mua odottamassa. Välillä oikeasti v*tuttaa, kun Pirkon korvat ja tassut on aina ihan kurassa vaikka käytäis ihan pelkkä pissalenkki ja talvella villakoirat on enemmän lumipalloja kuin villakoiria. Nää kulkee pääsääntöisesti hyvin yhdessä hihnassa, mutta välillä villikset jää haistelemaan huolella kaikki hajut, Martalla olisi kiire jo mennä ja Pirkko seilaa edestakaisin. Kulje siinä sitten hermostumatta, jos itelläkin on hermot piukeella. Siivousvihaajana ainainen siivoaminen on sanonko mistä? On niin turhauttavaa siivota ja todeta, että lattiat on ihan samannäköiset kuin ennen imurointiakin. Pirkko söi muuten toissapäivänä kerran käytetyn 60e Janutexin haalarin käyttökelvottomaksi, niin en edes tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. Vaikka se on pelkkää materiaa, niin jokainen koiranomistaja kyllä tietää kuinka tuollainen ottaa pattiin. Tekis mieli välillä repiä omien hiuksien suhteen myös Pirkon otsatukka. Tää ei oo nimittäin eka eikä varmasti viimeinen kerta. Voisko siitä kasvaa jo fiksu ja hyvätapainen koira? :-D

Välillä uskon, että nää on enemmän apinalauma kuin koiralauma. Silti kuitenkaan en vaihtaisi hetkeäkään pois. Ilman niitä mä en olisi elänyt kuitenkaan elämääni onnellisesti. Mä mielummin elän unelmaani kuin haaveilisin vain siitä. Elämä on liian lyhyt sellaiseen. Karvapäät on suoneet mulle monet naurut, ilot, onnistumiset ja ylpeydenaiheet. Ne on hyvin koulutettuja ja sosiaalisia tapauksia kaikki, joten niiden kanssa on ihana kulkea missä vain. Koko lauma on helppo arjessa, kavereiden luona, vanhempien työnä, lenkkipoluilla, eläinkaupassa, treenikentällä, näyttelyissä, vapaana metsässä tai juna-asemalla. Tuntuu hyvältä kuulla välillä kehuja muilta ihmisiltä, vaikka oon vähän jäävi myöntämään, että nää ois hyvin koulutettuja tai niin ihania mitä muut väittää. Kuulostaa niin hassulta, että oma koira vois olla sellainen. Saati koko lauma. Mikään koira tai lauma ei ole täydellinen, mutta tarviiko sen ollakaan? Se on täydellinen juuri sellaisena kuin se on. Ja täytyy myöntää rehellisesti vielä, että en varmasti saisi itseäni lenkille ilman näitä! Kuka nyt yksin tuolla hihhuloisi pimeässä ja sateessa? Ja onhan se välillä kiva, kun ei tarvi mihinkään liikkua, kun kaikki kaverit tietää, että mun työnä saa aina mieluusti kyläillä. Ja mun kaverit tulee vaan välillä kattoo pelkkiä koiria mun työ......
Tiedän, että toimiva neljän koiran lauma ei ole mikään itsestäänselvyys. Se vaatii rahaa, aikaa, kiinnostusta, tilaa, tiukkuutta ja ennenkaikkea huumorintajua. Niin kauan kun ne tuottaa iloa enemmän kuin surua, niin se on kaiken sen arvoista. Se on pätevä peruste kaikelle tälle hulluudelle.

Sanonta "Tuun hulluksi näiden kanssa ja vielä hullummaksi ilman näitä" pätee enemmän kuin hyvin näihin. Päivääkään en vaihtaisi pois. Tai ehkä yhden päivän..taikka kaksi...

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Onnidog - esittelyssä 3 leiriläistä

Vihdoin lomalla täällä mökillä lumien keskellä on aika päivittää tämäkin postaus. Tuli meille kaikille suurena yllätyksenä, että Etelä-Savo oli saanut lumipeitteen maahan - onneksi tuli vaihdettua just ennen lähtöä talvirenkaat alle. Ne tulivat todellakin tarpeeseen, kun eilen illalla myöhään tänne ajettiin viettämään muutamaa lomapäivää. Sattuneista syistä kuitenkin meidän lomareissusta tulikin yllättäen lyhyempi ja jo huomenna aamulla käännetään nokka kohti kotia. Mälsää, sillä luulin saavani lomailla stressin pois, mutta ehkä sitten keväällä taas.

Palatakseni aiheeseen, niin tätä on jo monesti toivottu tänne Onnidogin osalta. Tutustuin leirin aikana moneen upeaan persoonaan ja koiraan, tuollaisissa puitteissa oli eri paikoista tulleita sekä monenikäistä ja -oloista koirakkoa. Ikähaarukka vaihteli oikeasti aika nuoresta harrastajasta sinne vähän iäkkäämpiinkin harrastajiin. Musta juuri tuo teki leiristä niin ikimuistoisen, kun kokemuksia oli niin monenlaisia eri asioista. Siispä nyt esittelyssä muutama koiran kanssa mukaan lähtenyt koirakko!

Karoliina Etelä-Aho, 26, Helsinki 
Mata, portugalinvesikoira 2v.

Minkälainen olet itse luonteeltasi? Entä minkälainen koira Mata on?
En osaa sanoa "ei"eli lähden mihin vain ja oikeastaan koska vain! Se onkin syy minkä takia tehdään Matan kanssa vähän kaikkea. Tykkään kokeilla, sillä silloin näen istuuko esimerkiksi jokin harrastus meille vai ei. Tälläisellä leirillä kokeiluun on huippumahdollisuus!

Mata on Mata. Sillä on monta eri puolta. Se on rauhallinen ja leikkisä eli se saa usein leikkimään muut koirat. "Mun koira ei koskaan leiki, mutta ton koiran kaa se leikkii" on kommentti, jota kuullaan aika usein. Siitä löytyy kuitenkin itsepäisyyttä ja riiviömäisyyttä (köhköh, ruoan varastelua ja pöydän päälle hyppimistä...:-D). Lyhyesti: tottelevainen hömppä. 

Harrastatteko jotain?
Tehdään milloin mitäkin, käydään oikeastaan tosi erilaisilla kursseilla. Ollaan käyty alkeis-ja jatkopentukurssi, pentuagility, portugeesin vesikoiraleirillä, nose work, agility, 2 x kanttarelli ja arkitottelevaisuudessa. Me tehdään vähän kaikkea!

Nimeä 3 mukavinta lajia! 
Ehdottomasti pallopaimennus, se on ihan selkeä ykkönen! Ei olla ikinä kokeiltu sitä aikaisemmin. Se oli sellaista hauskaa hömppää, johon kummallakin syttyi kipinä. 
Toisena tulee peltojälki, se oli uusi hajujuttu meille. Arkeen mukava virkistysjuttu, sillä Mata tykkää haistella. 
Kolmantena pakko sanoa, että agility. Aikaisemmin kokeiltu agilityä yhtä estettä pienellä kentällä, niin nyt sai tehdä ja touhata. Oli samanlaista kipinää kuin pallopaimennuksessa - yhdessä tekemistä koiran kanssa. Mielenkiinnolla odotan huomista, sillä huomenna mennään paremmin vielä läpi ja päästään enemmän tositoimiin. Saa nähdä onko hitti vai floppi :-D

Mikä laji sai sinut syttymään?
Pallopaimennus! Hankin kyllä ehdottomasti tarvikkeet ja lähden treenaamaan sitä. Mata oli alusta asti rohkea ja lähti tönimään sitä. Neiti hiffas tosi nopeesti mikä on homman juju, niin on helppo lähteä tästä jatkamaan. Kouluttaja kutsui meitä jopa pallomestariksi, sillä homma oikeasti toimi meillä!

Oliko jokin laji sinulle yllätys - positiivisesti tai negatiivisesti?
Muut lajit (noudon vesitreeni ja nose work) on tuttuja, mutta ei saatu siihen oikeastaan mitään uutta juttua ohjaajalta. Mikä on tietysti ymmärrettävää, sillä kaikilla ei toimi kemiat ja leirillä on mukana monentasoista koiraa.

Miten muuten koiraleiri on sujunut? Olitko koko leirin ajan täällä? Tuletko ensi vuonna?
Oltin koko leirin ajan täällä. Tullaan ensi vuonna, jos työt sen sallii! Leiri on mennyt tosi hyvin, kyllä huomaa tässä vaiheessa, että koira ja itsekin alkaa jo väsyä. Eli on rankkaa hommaa, vaikka samalla koira on kyllä todella tyytyväinen puuhasteluun! Omassa arjessa ei aina ehdi huomioimaan koiraa, niin täällä on pystynyt antamaan kaiken ja se on ihan poikki. Onnellinen koira on paras koira. 

Mitä tykkäsit leiripaikasta?
Sanoisin, että koiraleirille erittäin hyvä. Täällä on tilaa tosi paljon, eli ei kyllä huomaa, että täällä on 130 koiraa mikä on toisaalta hyvä ja huono juttu, kun ikinä ei näe kaikkia kerralla. Mökkivalinta erittäin loistava myöskin eli ei mitään valittamista. Etäisyydet hyvät, sillä pystyy autottomana kävelemään joka paikkaan. Suurinosa tunneista on lähekkäin, niin on helppo kulkea niihin. 

Onko leirillä ollut joku epäkohta mikä olisi voinut mennä toisin?
Ruokailu on jännin puoli, sillä useimmilla leireillä on valmis ruokapaketti. Nyt on pitänyt itse etsiä ja tehdä ruokansa. Olisi mukavaa, että voisi ostaa ruokapaketin leiri-ilmoittautumisen kanssa, sillä itsekin jaksaisi silloin paremmin. Pitkä matkalaisena, kun rehaa koiranruoan tänne asti niin ei omia ruokia jaksaisi katsella, kun ei ole omaa autoa käytössä.

Kuvaile leiriä 2 sanalla. 
Virkistävä ja leikkimielinen. 

Palautetta, vapaa sana! 
Toivon, että Maria saa tästä leiristä palautetta minkä avulla saa tehtyä leiristä entistä paremman. Tämä on hyvä jo leirinä, mutta tässä on tosi paljon potentiaalia olemaan vieläkin parempi. Toivottavasti myös kouluttajat saa palautetta ohjauksestaan, sillä esimerkiksi koirakoulussa opettaminen on ihan erilaista kuin täällä. Olisin toivonut myös selkeämpiä ohjeita missä on mitäkin - missä huoneessa, missä kerroksessa ja niin edelleen. Ja info hieman selkeämmäksi, sillä tänään oli jotain hämminkiä itselläni, mutta toiminut muuten hyvin. Pakko sanoa, että pallopaimennuksessa oli ihan loistavaa, kun oli kaksi eri ohjaajaa! Ryhmässä oli kuusi koirakkoa, niin oli mukavaa, että sai enemmän ohjausta ja pystyi etenemään kunnolla. Sai heti ohjausta, kun tarvitsi. Ohjaajat oli kannustavia ja tsemppaavia! Peltojälkeen oli varattu hyvin aikaa ja ohjaaja oli sielläkin tosi mahtava!
Palautetta sen verran, että kentällä olevat aidassa olevat reiät olisi hyvä saada umpeen toiselta puolen kenttää. Kentät olivat vierekkäin, niin pieni väli olisi ollut hyvä, sillä monet koirat keskittyi liikaa toisiinsa ja omistajat ei kuulleet kaikkea kouluttajan sanomaa. Mikki olisi voinut olla kova sana. Kun oli kuitenkin extra-aitoja toisaalla niin tuohon olisi ollut mahdollisuus. 



Noora Suokas, 23, Muurame
Nana, kääpiösnautseri 5,5v.

Olette dobotunnilla. Mitä tykkäsitte? Oletteko harrastanut doboa aiemmin? Mitä teitte?
Ekaa kertaa doboiltiin Nanan kanssa ja tykättiin kyllä kummatkin tästä kovasti! Koira oli tosi taitava. Dobo on hauskaa ja erilaista tekemistä yhdessä koiran kanssa. 
Lämmiteltiin ihan ekana koira. Ensin harjoiteltiin tyynyllä, jossa oli ensin koiran etutassut ja sitten takatassut. Sen jälkeen mentiin pallon päälle, jossa koira sai temppuilla kaikenlaista. Me muunmuassa pyörittiin ja annettiin tassua. Sitten olikin vuorossa tehdä itse ja koira odotti vieressä vuoroaan. Loppuaikana me tehtiin pallon ja koiran kanssa yhdessä ennen loppujäähdyttelyä. 

Kuvaile leiriä muutamalla sanalla.
Ensi vuonna uudestaan! Tosi hauskaa ja opettavaista.

Onko sulla antaa palautetta leiristä?
Itse kun järkännyt tapahtumia, niin tietää, että voisi olla lisää vessoja, sillä tauot olivat kaikilla samaan aikaan. Yksi kuitenkin koulutuskentän laidalla oli ok. Osalle tunneista oli mun mielestä hankala löytää. Infosta sai kuitenkin hyvän opastuksen, mutta itse ei voinut löytää perille kauhean selkeästi. Mulle ainakin oli vähän epäselvää pitääkö itse mennä vai infosta. Muuten kokonaisuudessaan hyvä leiri ja hyvät ohjaajat! Opettavaista!

Teidän leirin TOP3-lajit?
Ehdoton ykkönen on meillä verijälki. Eka kerta jäljellä ja se meni todellatodella hyvin. Nana ei jäänyt kiertelemään yhtään, vaan meni suoraan jäljellä. Se tykkää muutenkin hajutyöskentelystä!
Toinen koira tykkäs taas agilitystä. Alkeissa oltiin, kun edellisestä kerrasta 3vuotta aikaa.

Sitten peltojälki. Nana tykkäs kun sai nenän kanssa mennä. Lyhyellä nurmikolla ensin ja yhtäkkiä huomasin meidän olevan polvenkorkuisessa viidakossa, jossa koiraa ei edes näy. Selvitti homman sielläkin näppärästi.

Entä onko teillä mitään harrastuksia normaalissa arjessa?
Ei arkena tehdä mitään erityistä, mutta sisällä välillä esine-etsintää leluilla ja sitten tietysti perus arkitottelevaisuutta. Ei sen suurempia, lenkkeilyä ja sen sellaista.

Miten löysit perille? Olitko koko leirin ajan?
Oltiin koko leirin ajan täällä. Tänne oli kyllä helppo tulla ja leiripaikallekin oli helppo löytää. En itse majoittunut täällä, kun asun tässä niin lähellä. Kaikki tekemiset on tässä äärellä. Ei mitään moitittavaa.

Tuutteko ensi vuonna uudestaan?
Ehdottomasti!

Petra Hultin, 23, Helsinki
Blacky, bordercollie 8kk

Miten päädyitte leirille? Kenen kanssa olet leirillä? 
Meitä on täällä koko kennel mukana, Blackyn äiti ja kuusi muuta pentua on meitä täällä mukana. Pentueesta puuttuu kaksi pentua. Kasvattaja ehdotti, että osallistuttaisiin tänne porukalla!

Ootteko ollut mukana koko leirin ajan? Millaista on ollut?
Me ollaan oltu neljä päivää mukana ja täällä on ollut superkivaa! Olen aiemmin halunnut kokeilla uusia juttuja mitä voitaisiin treenata Blackyn kanssa, mutta se on tavallaan vähän hankalaa - täytyy mennä monelle eri kurssille jos haluaa testata eri lajeja! Siksi tälläinen leiri oli paikallaan. En ole tiennyt monestakaan lajista yhtään mitään ja näin en ole päässyt innostumaan. 

Mikä laji yllätti positiivisesti?
Haku oli meistä aivan ihanaa! Ja dobo yllätti meidät myös! Tykättiin kummastakin hirmuisesti. Kummatkin oli sellaista kivaa ja rentoa tekemistä. Iloista meininkiä.

Mitä tekisit toisin? Jäikö jotain hampaankoloon?
Oon vähän pettynyt möllitokoon, sillä Onnidogin sivuilla luki, että siellä saisi käyttää nameja palkkana, mutta sitten ei saanutkaan. Meitä oli mukana monentasoista ja ikäistä koiraa. Me ei olla aiemmin paljon tokoiltu kisanomaisesti, niin oli vähän liian totista hommaa. Tuomari ei ottanut huomioon koiran ikää.

Kenestä ohjaajasta tykkäsit?
Arkitottiksessa ja tokossa oli mun mielestä asiansaosaavia ohjaajia! Heiltä sai hyviä vinkkejä tekemiseen ja he katsoivat koirakkoa koirakkona.

Olitko jollain luennolla? Palautetta niistä?
Olin hakuluennolla ja Liisa Tikan koiran takapään käyttö-luennolla. Eilinen takapään käyttö-luento oli mun mielestä oikeesti hyvä. Liisan Powerpoint oli kiva ja luentoa oli muutenkin helppo seurata.

Hakuluennolla mentiin mun mielestä liian syvälle. Suurinosa meistä oli kuitenkin aloittelijoita tai vähän hakua harrastaneita, että en itse saanut luennosta juurikaan irti. Harmittavaa!

Mukana ensi vuonna?
Joo, tullaan!

Tässä esiteltynä kolme mukana ollutta leiriläistä. Kaikki haastatellut olivat vahingossa kaikkina neljänä päivänä mukana olleita niinkuin varmaan suurinosa leiriläisistä muutenkin. Osa taisi tulla mukaan vasta perjantaina, mutta aika moni oli paikalla jo torstaina. Itseäni olisi ainakin harmittanut jos en olisi ollut mukana mestoilla kaikkia neljää päivää, onneksi työt sen minulle sallivat. Ensi vuonna mekin ollaan taas mukana! Oujee!