Kerttu
Luonteeltaan Kerttu on oikea sylikoira - neiti rakastaa rapsuttelua ja keskipisteenä oloa. Kertun luonteessa on myös ripaus temperamenttia, mikä tuo kaikkeen Kertun kanssa touhaamiseen hivenen haastavuutta. Kerttu tykkää olla kaikessa tekemisessä mukana ja seuraileekin mielellään mm.arjen askareita. Tomeran sisukkaan luonteen takia neiti kokeileekin aina välillä rajojaan Herttaan - josko se tälläkertaa olisikin luovuttanut pomon paikkansa hänelle. Kuitenkin Kerttu on äärimmäisen leppoisa ja lupsakka koira. Kertun kanssa harjoittelemme säännöllisesti temppuilua ja tyttö osaakin jo mukavan määrän eri temppuja.
Kerttu tuli meille ns. "sattumalta". Etsin itselleni uutta harrastuskaveria ja perheenjäsentä sekä Hertalle kaveria, ja kuin sattuman kautta Hertan kasvattajalle oli tulossa pentuja - niin meille tuli sitten Kerttu. Pentuna Kerttu oli tumma aprikoosi, mutta vaalentui Hertan tavoin noin vuoden iässä lähes valkoiseksi.
Kertun kanssa olemme käyneet muutaman koirakurssin sekä kiertäneet mätsäreitä. Lisäksi harjoittelimme nuorempana hivenen agilityä.
Kesäisin Kerttu tykkää uida ja meneekin mielellään veteen vilvoittelemaan. Lisäksi koirakavereiden näkeminen, metsässä lenkkeily ja doboilu ovat Kertun mielestä kivaa!
Ruoka:
Pure Natural + erilaiset lihat
Paino:
Noin 4,5kg
-maahan
-paikka
-seuraa
-sivu
-tassu
-ota (pitää esinettä suussaan)
-toinen (toinen tassu)
-ympäri (kiertää itsensä ympäri)
-kasi (kiertää kahdeksikkoa jaloissa)
-kierrä (kiertää jonkun asian esim. puun tai tolpan)
-kieri (kierii)
-kuole (kuolee)
-seinä (etutassut seinää vasten)
-jalat (nostaa takajalat korkeammalle, esim.portaille)
-sukka (repii sukan jalasta)
(päivitetty 25.10.2016)
Kesäisin Kerttu tykkää uida ja meneekin mielellään veteen vilvoittelemaan. Lisäksi koirakavereiden näkeminen, metsässä lenkkeily ja doboilu ovat Kertun mielestä kivaa!
Ruoka:
Pure Natural + erilaiset lihat
Paino:
Noin 4,5kg
Temppuja, mitä Kerttu mm. osaa:
-istu-maahan
-paikka
-seuraa
-sivu
-tassu
-ota (pitää esinettä suussaan)
-toinen (toinen tassu)
-ympäri (kiertää itsensä ympäri)
-kasi (kiertää kahdeksikkoa jaloissa)
-kierrä (kiertää jonkun asian esim. puun tai tolpan)
-kieri (kierii)
-kuole (kuolee)
-seinä (etutassut seinää vasten)
-jalat (nostaa takajalat korkeammalle, esim.portaille)
-sukka (repii sukan jalasta)
(päivitetty 25.10.2016)