Voi apua. Se on nyt ohi.

Kuten olette varmaan täältä blogista jo lukeneetkin, niin meillä oli tänään vuorossa ekat viralliset näyttelyt. Kaikkein eniten jännitystä aiheutti se, että näyttelyt oli sekä mulle että koiralle ihan ihkaekat! Mä oon kyllä paljon näyttelyissä rampannut ja joskus ihan pikkuisena ollut muistaakseni kehässäkin, mutta muuten oon jättänyt ihan suosiolla näyttelytouhut muille.

Tänään startattiin aamulla kohti Seinäjokea. Paikalle päästyämme nähtiin jo ekat tutut parkkipaikalla ja saatiin heiltä tsempit kehään! Ostin heti sisäänpäästyäni näyttelyluettelon, josta rupesin bongailemaan tuttuja koiria omistajineen! Luettolossa olikin nopealla vilkaisulla monia tuttuja koirakoita :) Lisäksi kävin hallissa olevista kojuilta ostamassa parit koirakamppeet - shampoota, luita, näyttelykansiota ja sun muuta sellaista. Ostokset jäi ihme kyllä pieniksi, kerrankin osasin pitää näppini erossa kaikesta koirakamasta!

Sitten mentiin asettumaan oman kehämme laidalle. Oltiin ekoja beusseja paikalla ja pian muitakin samanrotuisia alkoi valua paikanpäälle. Näyttelyyn oli ilmottautunut myös Martan emä, veli ja puoliveli - saimme siis nähdä tuttujakin beusseja menossa mukana. Lisäksi viimeviikolla Äänekoskella mätsäreissä bongaamamme beussilapsukainen oli myös tullut osallistumaan näyttelyyn, hän tosin vielä pääsi pentuluokkaan. Martta vain hengaili ja makaili paikanpäällä, mutta tuttujen koirien tullessa paikalle, niin veti tietty parit pikkupainit veljensä kanssa. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että kuinka rennosti ja stressaamatta neiti osas olla!

Seurasin siinä sitten beussien menoa kehässä ja pian olikin sitten meidän vuoro. Sinne niin kehään ja voitte arvata, että jännittikö mua? Jännitys aiheutti mulle sen, että korjasin kehän alussa näyttelyhihnaa pari kertaa päämäärättömästi, mutta onneksi jännitys kaikkosi yllättävän nopeasti. Onneksi Martta on maailman paras koira eikä reagoi juurikaan näihin mun tunnetiloihin, ainakaan negatiivisesti. Siispä neiti meni kehässä ihan superhyvin! Tuomari juoksutti ensin meidät junioriluokan nartut yhdessä ja sitten siirtyi yksilöarvostelemaan koirat. Yksilöarvostelussa ensin juoksutti kehän ympäri ja nurkkaan edestakaisin (jossa muuten Martta rupesi hieman peitsaamaan, kun kehä niin pieni ettei paljon pystynyt juoksemaan kunnolla, kun tuli jo reuna vastaan) sekä seisotti. Seisoessa kävi monta kertaa katsomassa ja tutkimassa neitiä. Saankin olla vähän ylpeä neidistä, sillä Martta oli oman luokkansa ainut joka ei väistänyt käsittelyä eikä hampaiden näyttämistä? En siis ole turhaan käskenyt laajaa ystäväpiiriäni käsittelemään tuota koiraa. Se vaan heilutteli häntäänsä, kun tuomari tuli moikkaamaan. Jee!! :-) 

Tuomarina meillä toimi Malgorzata Wieremiejczyk-Wierzchowska, Puolasta. Oikein mukava maku jäi tuomarista käteen - oli sutjakka toimimaan, mutta silti tarkka työssään. Tuomarilta tuli muuten lopuksi oikein vielä kehuja siitä, kuinka söpö koira Martta on. Sen katse on kuulemma niin kaunis ja luottavainen. Mutta, niinhän se kyllä onkin♥

Martan arvostelu meni näin:
"Very feminine, but still in growing period, needs more time. Nice feminine head. Good neck and topline. Forechest should be stronger. Good front. Excellent long ribcage. In movement the topline is little bit soft"

Tuloksena siis JUN EH2. Ei siis yhtään huonosti meidän kummankin ekaksi näyttelyksi :-)

Kuten ehkä arvaatte, niin olen itse päivän saldoon äärimmäisen tyytyväinen. Arvostelu oli oikein Martan näköinen ja kehässä meidän meno meni omasta mielestäni ainakin oikein mainiosti. Muutenkin hallissa neiti vain hengas ja kulki nätisti mun vierellä - niin helppo koira kuskata missä vain mukana, kun alkaa osata jo käyttäytyä fiksun koiran lailla :-) Lisäksi kisakynnykseni aleni ehkä himpun verran - seuraava kisa tai näyttely ei toivottavasti enää jännitä näin kamalasti..:-D

Kehäkettuilemassa Äänekoskella

Ettei aika kävisi vain täällä mökilläkään tylsäksi, niin käänsin auton nokan kohti Äänekoskea lauantaina aamupäivällä. Jätin villakoirat mökille hengailemaan ja viettämään kivaa aamupäivää kahdestaan, joten lähdettiin matkaan siis vain Martan kanssa. Täältä meidän mökiltä oli Äänekoskelle melkein 1,5h matka, mutta se sujui onneksi rattoisasti radiota kuunnellen. Ja Martta tietysti nukkua kuorsasi takakontissa..

Mätsäri järjestettiin S-Marketin kattotasanteella ja kattotasannetta ajaessa ylös mä heti jo bongasin Martan rotutoverin. Mukana menossa oli myös 8kk beauceron-lapsonen, jonka kanssa Martta sai painia tapahtuman päätteeksi. Kiva nähdä välillä tämänkin rotuisia mukana eri tapahtumissa, kun meilläpäin beusseja missään ihmisten ilmoilla harvoin näkee - tiedän kyllä, että niitäkin täälläpäin asustaa :-D

Pentuja oli ilmoitettu tapahtumaan reippaat 40koiraa, eli mukavasti oli eksynyt koiralapsosia harjoittelemaan kehässä käyttäytymistä. Omaa vuoroamme odotellessa näin heti, että Martalla oli hyvä moodi päällä tekemisessä ja se kuunteli mua koko ajan tarkasti. Ei yhtään hötkyillyt muiden koirien perään ja makoili nätisti jaloissani. Pari ihmistä kävi moikkaamassa meitä ja kysymässä, että "mikäs rotuja tässä oikein on?" tai että "onko tää rottweilerin pentu?" saaden vastauksekseen, että "Puhdasrotuinen tämä kyllä on, beauceron rodultaan. Ei näitä montaa yleensä missään ikinä oikein ole" :-D Yksi ihminen tämän kyllä tunnisti tuollakin oikeanrotuiseksi ja kertoi itsekin haaveilleensa tästä rodusta. Ja Martta kertoi beussin olevan aivan ihana rotu pusuttelemalla häntä ihan hulluna! :-D

Kehässä meitä vastassa oli hivenen Marttaa nuorempi irlanninsusikoira. Juostiin pari kertaa yhdessä ympäri, tuomari tutki tarkkaan katsoen samalla koirien hampaat, juoksutti edestakaisin sekä lopuksi vielä seisotti meidät. Ja niin vain - saatiin punainen nauha! Siinä sitten vielä hetken oltiin ja rupateltiin erään paikallisen koiraihmisen kanssa mukavia. Oli kiva kuulla hänen kokemuksiaan ja juttuja koiramaailmasta sekä huomata kuinka paljon yhdistäviä tekijöitä meillä kummallakin on elämässä :-) Sitten olikin meidän punaisen nauhan saaneiden vuoro. Koiria oli kehässä paljon ja tuomari jaottelikin meidät sitten kahteen osaan juoksemaan. Juoksemista, seisomista ja tuomarin tutkimista. Tuomari tuli ensimmäisenä meidän luokse ja totes, että ei epäilystäkään etteikö me oltaisi jatkossa! Olin aivan fiiliksissä, että "vau, siistiä, jee!", kun en tosiaankaan tiennyt kuinka muiden koirat kehässä meni, kun keskityin vain meidän omaan juttuumme. Siitä sitten tuomari vielä juoksutteli kaikki pari kertaa ympäri ja laittoi meidät loput viisi parivaljakkoa paremmuusjärjestykseen. Meitä ja yhtä toista parivaljakkoa tuomari mietti pitkään, mutta lopulta päätyi sijoittamaan toisen parivaljakon luokan voittajaksi. Olimme siis punaisten pentujen PUN2,  ihan supermahtavaa♥ Näillä mielin on hyvä lähteä ensi viikonlopun Seinäjoki KV:seen :-) Ei jännitäkään ehkä niin paljoa, kun takana oli näin hyvät treenit tuolla sekä viimeviikolla kaksissa näyttelytreeneissä meni niin mainiosti.

Mätsärin jälkeen lähdettiin vielä yllämainitun ihanan koiraihmisen kanssa kattotasanteen reunaan, josta lähti hissi alakertaan. Alakerrassa käveltiin käytävää pitkin kahvilan sekä kaupan ohi Mustiin & Mirriin. Siellä vastassa meitä oli aivan yliherttainen myyjä, joka rapsutteli ja kehui Marttaa. Lisäksi eräs asiakas tuli toteamaan, että "ompas nätti neiti, minunkin tuttuni kasvattaa näitä beusseja täällä Varkaudessa" :-) Herätettiin siis mukavasti huomiota Martan kanssa! Valittiin sitten Martan kanssa herkkuhyllystä kolme luuta jokaiselle nenänpäälle - yksi Hertalle, yksi Martalle ja yksi Kertulle. Selvä tasajako! Luut upposivatkin alta aikayksikön alas, kun päästiin mökille takaisin. 

Ja ainiin, täytyy vielä mainita, että Martta meni ihan älyttömän hienosti tuolla jokapaikassa - otti kontaktia, kulki vierellä ja heilutteli vain häntäänsä. Ei edes hissi tai rampilla kulkeminen pelottanut neitiä lainkaan. Vautsivau! Jeejee! Näihin tunnelmiin on varmaan hyvä lopettaa tää postaus :P Nyt me lähdetäänkin tuonne lähimetsään viemään koirilta loput energiat pois ja sitten onkin kotimatkan aika..

Kaikista kuvista kiitos kuuluu Paula Kinnuselle, joka ystävällisyyttään räpsi meistä kivoja kuvia♥

Koirapuisto tutuksi!

Oltiin tässä yks päivä tälläviikolla Hertan ja Martan kanssa ystävälläni kylässä isossa kerrostalossa. Kerttu jäi tälläkertaa kotiin reissulta ja sai nauttia isosta possunkorvasta sekä rauhasta kotosalla muutaman tunnin ajan :-) Muutenkin neiti on ollut aina reissussa mukana, kun on ollut muutkin koirat - mun mielestä välillä on hyvä tottua yksinoloon ihan vain pelkästään yksikseen, eikä aina olla Hertan kanssa kahden. Hyvinhän se tietysti tälläkinkertaa sujui eli kyllä tuohon neitiin voi aina näköjään luottaa, tälläisissäkin asioissa.

Pakkasin Hertan ja Martan autoon ja lähdettiin kohti keskustaa. Parkkeerasin auton kadun sivuun ja neidit huomasivatkin jo samassa, että mihin oltiin tultu - hännät nimittäin heiluivat jo meinaan siihen tahtiin! Päästiin hissille ja kummatkin meni sisään aivan kuin olisivat menneet hissiin aina. Ei siis ollenkaan mitään arkuutta Martallakaan, vaikka onkin ollut elämänsä aikana hississä ehkä kerran tai pari. Rapussa muutenkin käyttäytyivät hienosti ja kulkivat hihna löysällä asunnolle asti.

Kyläreissulla koirat vain hengailivat ja keräsivät rapsutuksia. Martta lähinnä vain nukkui mun jaloissa sohvan ääressä, mutta Hertta tutki tarkkaan jokapaikan. Tutkimisen jälkeen Hertta painui nojatuolille nukkumaan eikä väräyttänyt silmäänsäkään ennenkuin oltiin tekemässä lähtöä. Kumpaakaan koiraa ei rapun äänet, ovikello tai parvekkeen takaa tulevat auton äänet hetkauttaneet. Voin siis jo hyvillä mielin katsoa tulevaisuuteen tämän suhteen, jos joskus vielä "joudutaan" kerrostaloon asumaan. En usko sen nimittäin olevan ainakaan koirille kovin suuri muutos, kun nytkään ei mitään kukaan tuumannut vaikka ollaan kerrostalossa useasti vierailtu ja oltu :-)

Päätin sitten vielä meidän kyläreissun jälkeen lähteä käymään koirien kanssa Kurikan koirapuistossa. Tyttöset olivat innoissaan, kun pääsivät riehumaan vapaana ja leikkimään keskenään. On niin hauska nähdä kuinka hyvin Martalla ja Hertalla synkkaa keskenään - silloin, kun Kerttu ei oo paikalla niin Hertta malttaa leikkiä muidenkin kuin Kertun kanssa :-D Neidit juoksivat kilpaa ja hakivat palloa yhdessä sekä "painivat" tietenkin keskenään. Painiminen on siis sitä, että Martta menee maahan makaamaan ja Hertta tulee siihen luokse. Sitten neidit leikkivät keskenään ja pussailevat toisiaan. On ihanaa nähdä kuinka Martta isona koirana osaa olla nätisti pienempienkin koirien kanssa!

Me ollaan nyt koirapuistoilu aina sillointällöin. Käydessäni vanhemmillani Kurikassa tulee tuolla yleensä pyörähdettyä, Kurikan kaupunki kun on luonut koirille niin valtavan hienon puiston. Puistossa on oma aitaus sekä pienille että isoille koirille. Koirapuistossa on koirien tassunpohjille mieluisa hiekkapohja. Ainut miinut puistossa on se, että se on oikeastaan vain hiekkakenttä. Minusta koirapuistossa ois ihanaa, jos siellä olisi esimerkiksi paksuja puunrunkoja ja se olisi vaikka luotu metsäpohjalle :-) Jonkinverran tulee käytyä myös Seinäjoen eri koirapuistossa - siellä itseasiassa onkin yksi koirapuisto luotu kokonaan metsäpohjalle. Se tuo mukavasti viihtyisyyttä puistoon ja koiratkin nauttivat puolukkavarvikossa juoksemisesta.

Koirapuistoilu ei oo oikein koskaan ollut meille "se juttu", mutta joskus on kiva nähdä uusiakin koirapersoonia ja omistajia - missäs muuallakaan niitä voisi paremmin nähdä kuin koirapuistossa? Me mielummin kulutetaan aikaa metsässä, poluilla, pelloilla ja erilaisissa maastoissa kuin tuolla vähän tylsässä koirapuistossa. Meillä kun neidit pysyvät vapaana melkein missä vain, niin ei ole senkään suhteen huolta. Lisäksi tykkään ja nautin siitä, että saan kulkea itsekin lenkillä näiden kanssa :-) 

Meidän koirista koirapuistossa oikeastaan ainoastaan juoksee ja peuhaa vain Martta. Martta tykkääkin juoksemisen lisäksi hakea palloa, jopa ihan kyllästymiseen saakka. Mä jo viime kerralla kirosin mielessäni, kun kuvasin koiria puistossa - yhtäkkiä joku työntää kameran linssiin kuolaisen ja hiekkaisen pallon. Kukas muukaan tämä "joku" oli muutakuin Martta itse! No, kuvaa siinä sitten..
Villaneidit tykkäävät enemmän haistella ja mennä ympäriinsä hissukseen. Jos on muita koirakavereita tai Martta innostuu leikittämään villakoiria, niin sitten kyllä juoksevat vinhaa vauhtia ympäri puistoa. Hertta välillä saa hepuleita tuosta suhteellisen pehmeästä hiekasta ja painelee menemään. On ne vaan niin erilaisia koirapersoonia :P

Ootteko te lukijat enemmän koirapuistoihmisiä kuin metsäihmisiä? Entä koiranne - liikkuko ne mieluiten missä? Ovatko ne samanlaisia haahuilijoita hajujen perässä koirapuistossa kuin meidän villakoirat? Vai kenties samanlaisia leikkijöitä ja peuhaajia kuin Martta?