Taas yksi viikonloppu oli ja meni - tuli ulkoiltua ihanassa ilmassa, oltua töissä, nähtyä koirakavereita ja käytyä kaksissa eri mätsäreissä pyörähtämässä. Kuten varmasti tiedätte, niin meillä on parin viikon päästä suuntana Seinäjoki KV, joten haluttiin vielä hieman harjoittelua. Mä oon tälläinen jännittäjä kaiken kisaamisen suhteen, eli mieluusti sitten aliarvioin taitomme ja saan meidät kuulostamaan ihan huonoilta. Hyvinhän tuo nuorinkin osaa jo käyttäytyä, vaikka aina sanonkin, että kuinka teiniapina se vielä on. Tai onhan se vielä nuori eikä käytös aina kaikkein parasta, mutta pääosin tuo on niin kuuliainen ja hyvin käyttäytyvä koiruus. Ja kun kyseessä on vielä meidän kummankin ekat näyttelyt, niin kyllähän sitä nyt saa vähän jännittääkin..
Ei olla tosiaan hetkeen aikaan Martan kanssa käytykään mätsäreissä. Viimeisin kerta taitaakin olla yli kuukausi sitten käyty Seinäjoen mätsäri eikä sen jälkeen olla pahemmin näyttelyremmiin koskettu. Saavuttuani Seinäjoelle Martan kanssa paikanpäälle oli Kotieläintarvikkeen piha jo täpötäynnä koiria. Tiesin, että Martalla oli vähän turhan paljon virtaa, kun en kerinnyt aamusella heittää kunnon lenkkiä neidin kanssa vaan neiti sai tyytyä vain nopeaan pissatukseen. Niimpä mätsäripaikalle saavuttuamme neiti haukahteli innostuksesta mikä on mun mielestä tosi rasittavaa :-D Nopeasti bongattiin jo tuttuja väkijoukosta ja käytiin pikaiset moikat heittämässä heille. Sen jälkeen lähdettiin väkijoukkoon etsimään ilmoittautumispistettä, joka löydettiinkin pian - ihanaa, kun jokainen luokka oli jaettu omaan ilmottautumispisteeseen! Ei kertynyt jonojakaan siis pahemmin, niinkuin Seinäjoen mätsäreissä yleensä tuppaa olla...Mahtavaa työtä!
Mätsäri alkoi ja meidän vuoro oli siinä loppupäässä. Pennuissa oli kuutisenkymmentä koiraa eli yllättävän paljon oli pentuja saatu mukaan paikalle. Me käytiin siinä luppoajalla samassa pihapiirissä olevan uuden lemmikki-ja ratsutarvikemyymälän, Kotieläintarvikkeen sisällä ostoksilla. Siellä heti jo meidän tuttu, Linda oli meiltä kysymässä, että jokos oon löytänyt meille sen etsimäni manttelin Martalle. No, niimpä Linda ohjas meidät manttelihyllylle ja arvatkaa mitä siellä oli? Hansbon mantteleita!!! Me ollaan oltu jo vuosia Hansbon vannoutuneita käyttäjiä, mutta lähilemmikkiputiikin lopettaessa ne valikoimastaan ei olla niitä mistään saatu. Meiltä löytyy ennestään noita jo sade-ja toppaversiona. Ostin Martalle fleecevuorella olevan sademanttelin, joka sopii mainiosti laitettavaksi treenien jälkeen. Hurtan ja Rukan omista mantteleista sekä haalareista kun ei meille löytynyt edes oikeaa kokoa. Haaveissa olisi vielä saada neidille oma Back On Track..
Ostokset tehtyämme lähdettiin odottelemaan omaa vuoroa. Onneksi ei enää kauaa mennyt, kun oli meidän vuoro. Kehään astellessa Martalla oli hyvä draivi päällä. Tuomari oli oikein mukava ja saatiin tuplatreenit hampaidennäyttämisessä, kun menin mainitsemaan, että virallinen näyttely ois tiedossa parin viikon päästä. Vastassa meillä oli lyhytkarvainen collie ja tuomarin mukaan oltiin aikasta tiukka pari. Saatiin kuitenkin punainen nauha. Kokoomakehässä meitä oli paljon, vaikka tuomari pistikin meitä osiin juoksemaan. Nopeimmat koirat sitten ohitteli muita ja niimpä mäkin sitten Martan kanssa lähdin ohittelemaan. No, yhtäkkiä havahduin kun collie meinaa napata Martasta kiinni ja Martta juoksusta säikähtäen sitten rähähtää collielle. Kirosin itsekseni kehää juostessa, että pitäis nyt sen colliensa siinä kurissa ja ohittaessani heitä toista kertaa collie teki ihan taas sen saman. Siinä vaiheessa mäkin rähähdin omistajalle, et nyt sitten remmi tiukemmalle.. me kun mentiin reippaasti parivaljakkoa kauempaa eli ei menty heidän ohitseen edes läheltä. Tuomari seisotti vielä lopuksi ja tiputteli hitaaseen tahtiin pareja pois. Lopulta me sitten viimeisien joukossa tiputtiin, kun Martan keskittyminen alkoi olla ihan muualla kuin seisomisessa. Enempiä murehtimatta lähdettiin onnellisena kotiin sieltä kylmyydestä :-)
Sunnuntaina meillä auton nokka vei Lapualle. Sinne oli meiltä reilun tunnin matka, mutta onneksi se meni nopeasti radiota kuunnellen. Saavuttiin paikanpäälle ja kävin ilmoittamassa Martan äkkiä ennen kehien alkua. Pentuja oli kehässä sen reilut parisenkymmentä. Ei muutakuin Martta ulos autosta ja maneesiin odottelemaan omaa vuoroa. Martta yllätti ja autosta ulos tultuaan se kulki nätisti parkkipaikalta vieressäni niinkuin kunnon koira konsanaan. Ei ainoatakaan haukkua niinkuin Seinäjoella tai mitään innostunutta pomppimista ympäriinsä. Maneesissa neiti vaan hengaili ja katseli ympärillensä. Juteltiin monen tutun kanssa ja Martta leikki muutamien koirien kanssa.
Omalla vuorollamme neiti meni hyvin, kunnes ohittaessamme vastassa olevaa pariamme neiti rähähtää. Mä tietysti säpsähdän neidin käytöstä, sillä eihän se oo tehnyt sitä koskaan aiemmin. Samalla muistan edellisen päivän tapahtumat ja samalla yhdistän tapahtumat. Ainiin, onhan se. No, puutun tietysti heti käytökseen ja jatketaan menoa. Tuomari valitsee meidät siniseksi rähähdyksen takia, kun muuten oltiin niin tasainen pari. Kokoomakehässä meitä edellä on ilmeisesti just se sama collie, joka rähähti edellispäivänä Seinäjoella. Kiroon jo vähän mielessäni, mutta päättäväisenä lähdetään juoksemaan yhdessä ryhmänä. Ohitetaan se sama collie ja taas se sama - collie syöksähtää päälle ja Martta rähähtäen puuttuu peliin! Puutun Martan käytökseen ja siiinä samassa Martta jaksaa rähähtää jo seuraavana menevälle leonbergillekin. Päästään kuitenkin jatkamaan ja loppu meneekin sit ihan hyvin. Sijoitutaan yllättävää kyllä, sinisten kolmansiksi! Mua jäi vaan kalvamaan se, että ei taaskaan menty läheltäkään collieta ja se collien omistaja ei puuttunut oman koiransa käytökseen millääntapaa. Tietysti on hyvää treeniä tuollainen, kun joku koira ei käyttäydy, sillä oman koiran on mentävä kehässä hyvin - tapahtui mitä tahansa. Mutta entä jos se olisi napannutkin Martasta ja edessä ois ollut hyvässä lykyssä eläinlääkärireissu? Ärsyttävää...
Ystäväni Riikka oli katsellut menoamme kehän laidalla ja hänelle kirosinkin sitten kehän päätteeksi Martan käytöstä. Hän vuosia näyttelyissä kiertäneenä lupasi neuvoa meitä oman punaisten kehänsä jälkeen. Niimpä jäimme vielä odottamaan paikanpäälle heidän vuoron loppumistaan. Tunsin itseni niin tyhmäksi, kun Riikka kysyi, että olenko miettinyt näyttelyketjun paikan vaihtamista. Sitä, että panta menisikin tiiviisti korvien takana
(kuitenkin löysänä) eikä ns.
"vapaasti" löysänä. Ajatus ei ole käynyt edes mielessäni ja Riikka näyttikin sitten kummallakin esitystavalla miten koira menee kulkee eri tavoin. Vitsit siinä vaiheessa olin hajota ylpeydestä ja samalla myöskin noloudesta, kun Martta meni niin ryhdikkäästi uudella esitystavalla, kun taas vapaasti esitettäessä pää harhaili sinnetänne sekä koiralta puuttui kokonaan ryhti. Voi miten yhdellä ketjun paikalla koiran kaulassa voi olla noin iso ero! Samalla myöskin kun pään harhailu loppuu, niin myös luultavasti tuo rähiseminen lakkaa. Onneksi tuo ei oo vielä tullut tavaksi, eli siihen on nyt helppo puuttua. Nyt kun kerran pää ei harhaile, niin ei voi neiti keskittyä mihinkään ylimääräiseen. Tuomari tuli vielä meidän harjoitellessa kehumaan ja rapsuttelemaan Marttaa ja sanoi, että ilman rähinöintä ei olis kehän voittajasta ollut epäselvyyksiä. Martta oli kuulemma niin symppis hännänheiluttaja ja liikkeissään niin loistava! Seisominenkin sujuu mainiosti - jopa vapaasti esitettynä.
Niimpä sovittiinkin ensi viikolla vielä parit näyttelytreenit porukalla! Oon ihan haltioissani kuinka hyvin Martta menee tuolla uudella esitystavalla :-) Ei tuo vanhakaan huono tapa ollut, mutta kyllä huomaa koirassa suuren eron. Juuri tälläisen
takia pitäisi omia treenejä ja tekemisiä kuvata - huomaisi ne omat virheensä heti eikä hetkenpäästä. Kyllähän mäkin heti eron huomasin, kun näin koiran menevän Riikan kanssa, mutta en ollut ikinä tullut sitä ajatelleeksi aiemmin. Meno kun oli neidillä ennen vähän ryhditöntä ja epävarmaa, mutta pannan korjauksella saatiin koirasta kaikki irti.
Mun maailman hienoin beauceron♥ ja minä maailman tyhmin omistaja..
