lauantai 12. toukokuuta 2012

The Versatile Blogger Award


Säännöt:
1. Nimeä 15 bloggaajaa
2. Kerro heille tunnustuksestasi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi

Tunnustus tuli Marilta Oliverin blogista. Lämmin kiitos heille:-) Ja kerron muutamia faktoja tällä kertaa itsestäni, vielä kun en ole saanut tuota omistajat-sivua valmiiksi asti :)

1. Olen aina ollut suhteellisen avoin ja sosiaalinen ihminen. En pelkää jutella tuntemattomille ihmisille. Eli jos satut joskus bongaamaan meidät (esim.koiratapahtumasta), tule rohkeasti juttelemaan :)

2. Ensimmäiset lemmikkini olivat marsuja. Lisäksi meillä on ollut vaihteleva määrä kissoja vuosien varrella. Vuoden 2006 alkupuolella taloomme astui myös ensimmäinen ikioma koirani, Rollo.

3. Tämänhetkiseen eläinlaumaan kuuluu 2 maatiaiskissaa, 3 marsua sekä villikset. Tulevaisuuden haaveena on kolmas koira, mutta tällähetkellä ei aika riitä kolmannen koiran kasvattamiseen ja kouluttamiseen. Lisäksi meillä on tällähetkellä tosi hyvä eläinlauma ja kaikki tulevat juttuun hyvin keskenään, joten mitä sitä nyt sekoittamaan.

4. Omistan yrityksen nimeltä Tassutöyrä tmi. Teen siis lähinnä koirille pantoja, hihnoja ja valjaita sekä treeni-ja vetoleluja.

5. Harrastan koirien kanssa agilityä. Lisäksi kuljemme säännöllisesti koiramiiteissä ja kiertelemme mätsäreitä aina sillointällöin. En ole kovinkaan kilpailuhenkinen, ja minulle itselle onkin tärkeintä, että sekä minulla että koiralla on hauskaa ja että yritämme parhaamme. Koirajuttujen lisäksi harrastan lenkkeilyä, pidän lemmikkikerhoa lapsille ja valokuvaan.

6.Tykkään liikkua metsässä. En voisi kuvitella asuvani missään keskustassa autojen vilinässä. Metsässä on mukava kulkea koirien kanssa ja miettiä maailmanmenoa.

7. Tämä viimeinen osattuikin varsin hankalaksi. 
Tykkään erilaisista murteista ja puhun itsekin aina välillä leviällä pohojanmaan murtehella. Mutta täällä netissä yritän kirjoittaa semmoisella kielellä että muutkin kuin pohjalaiset ymmärtää :-)

Tunnustuksia satelee seuraaville ihanille blogeille:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)