torstai 9. toukokuuta 2013

Vettä sataa...

Tänään lähdettiin pienestä tihkusateesta huolimatta mätsäilemään. Jos mätsärit olisi ollut kauempana, niin ei varmaan oltaisi lähdetty, mutta lähdettiin tuonne siksi, että kerrankin täällä Kurikassa järjestetään jotain. Hienoa!

En ole ikinä lähtenyt näin likaisella ja trimmaamattomalla koiralla mätsäreihin. Hertan turkki rehottaa niinku mikäkin ja on tosi likainen. Toki eipä siinä olisi mitään järkeä ollut pestäkään tuonne kuraan koiria..mutta trimmata olisi toki voinut, mutta trimmaus vaatii taas sen pesun :-D  Ehkä mä saan vihdoin nyt viikonloppuna laitettua koirat!

Koirien kasvattaja oli myös saapunut paikalle. Voi kuinka Hertta ja Kerttu jaksoivatkin iloita siitä! Varsinkin Hertta meni ihan sekaisin ja liikkui ihan maata viistäen ympäriinsä keräten samalla kaikki kurat itseensä :-D

Loppuajasta äitini toi Kertun hetkeksiaikaa katselemaan mätsäriin. En voi olla kuin ylpeä Kertusta! Ei olla turhaan liikuttu ja treenailtu; Kerttu kuunteli mua, kulki nätisti, ei riehunut turhia eikä ollut liian utelias. Jes! Tästä on hyvä jatkaa! :-)
"voisitsä pelastaa mut täältä?!"


Päästiin kuitenkin kehään ja kyllä huomasi, ettei hetkeen kehässä olla oltu. Hertta oli hieman pihalla asiasta, mutta sain kuitenkin sen jollainlailla kulkemaan. Sijoituttiin siniseksi. Sinisten kehä meni sitten paremmin, Herttakin pääsi hieman jyvälle asiasta. Tuomari kierrätti ja seisotutti koiria ja pian kehässä ei ollut enää kuin minä ja Hertta sekä chihuahua omistajineen. Tuomari kierrätytti ja seisotutti muutaman kerran ja päätyi lopulta chihun voittoon. Oikeaan osoitteeseen meni, sen voin sanoa! Me oltiin siis lopulta pienten SIN2! Oon niin tyytyväinen Herttaan pienistä alkuhankaluuksista huolimatta.


Saatiin paljon kivoja palkintoja. Erityisesti pallot oli koirien mieleen! :) Mätsäriin oli nähty paljon vaivaa ja sen kyllä huomasi; mm.kehät kulki, kuulutukset toimi ja palkinnot oli hienot. 
Mukava päivä oli  pienestä sateesta huolimatta! :) Paljon kiitoksia järjestäjille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)