lauantai 16. marraskuuta 2013

Ihana, kamala talvi..

Kaksi likaista ja onnellisen väsynyttä koiraa makaa vieressäni, kun kirjoitan tätä. Netti pätkii, sillä täällä kotonani tuulee ja myrskyää oikein kunnolla. Kirjoitan tätä teemuki kädessä kääriytyneenä fleecepeittoon. Varpaita palelee, ja koiratkin käpertyvät viereeni yhä tiiviimmin ja tiiviimmin. Ihana syksy on nyt ohitse ja pimeä talvi on tullut. Taas. Ainainen pimeys pistää välillä masentamaan, mutta samalla myöskin on kiva lähteä kirpeään pakkaseen ja raikkaaseen sateeseen lenkille ,vaikka sitten pilkkopimeässä. Mä oikeastaan nautin kävelystä sateessa, vaikka lenkin jälkeen on odotettavissa kummankin koiran pesu.

Mulla on ollut tää viikko ihan hirveä kiire, joten blogin päivittelylle ei ole hirveästi ollut aikaa. Tai oikeastaan, olisi ehkä ollut, mutta olen halunnut kuluttaa kaiken mahdollisen vapaa-ajan koirien parissa. Nyt kun siihen on taas mahdollisuus :)

Meidän suunnitelmat meni "pipariksi". Tai ainakin ne siirtyivät tulevalle keväälle. Ehkä parempi niin. Katsotaan nyt mihin päin tämä asia etenee, mutta pidetään peukkuja! Eiköhän meidänkin odotus joskus palkita :)
Tästä tuli nyt vähän tälläinen mitäänsanomaton ja ehkä jopa erilainenkin postaus, mutta koittakaa kestää! Hyvää viikonloppua kaikille :)

Ps. Muistakaa, että meille saa aina heitellä postausehdotuksia kommentilla! Otamme niitä ilolla vastaan :-) 

2 kommenttia:

  1. Miks oot niin salamyhkänen ? ;))
    Kuolen jännitykseen !! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua julkistaa mitään ennenkuin asia on varmaa, mutta en osaa olla kokonaan asiasta hiljaakaan... Heh :-D Vaikea yhtälö siis, etten sanoisi!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)