tiistai 16. joulukuuta 2014

Luukku 16 : Mitä hankkia koiralle?

Pentukuumetta kärsivänä ajattelin kirjoitella muutamia vinkkejä pennun tai aikuisen koiran hankkimiseen liittyen. Aluksi meinasin tehdä tästä vain "pentuversion"- olisin siis kertonut vain mitä kannattaa muistaa ennen pennun hankintaa, mutta ajattelin laajentaa tätä myös aikuisten kodinvaihtaja-koirien pariin, jotta saisin tästä vähän kattavamman :-)

Ensinnäkin, koiraa hankittaessa on syytä miettiä monia asioita - onko rahaa, aikaa, vaivaa ja ennenkaikkea halua varmasti tarpeeksi? Kuka kouluttaa koiran? Mitä harrastatte tulevaisuudessa vai harrastatteko mitään? Mitä jos ilmenee esim. eroahdistusta? Kuka loppuvaiheessa vastaa koiran hoidosta? Koiran hankkiminen merkitsee sinulle (ja perheellesi) noin 10 - 15 vuoden sitoutumista. Koiran hankinta on siis harkittava ja suunniteltava tarkkaan - koiraa kun on ulkoilutettava joka päivä, satoi tai paistoi, se on ruokittava sekä leikitettävä ja se tarvitsee johdonmukaisen kasvatuksen. 

Kuten minkätahansa muunkin lemmikin kohdalla, kuluu koiraankin rahaa. Koiran hankintahinta onkin aina vain pieni osa koiran elämän aikana tulevista kuluista, jotka ovat mm. koiran ruoka, eläinlääkärikulut, koiran hoitomaksut mahdollisen loman ajaksi ja jokapäiväiset tarvikkeet.

Koiranpentua (ja välillä jopa aikuistakin koiraa) hankittaessa täytyy muistaa, että koira aiheuttaa välillä sinulle harmaita hiuksia ja ärsytystä - esimerkiksi sillä, että ne eivät ole sisäsiistejä. Mikä onkaan mukavampi tapa herätä kuin "astua siihen itseensä" paljailla varpailla heti ensimmäisenä noustessaan :-D mutta elämää se vain on, eikä lainkaan koiran vika. Sisäsiisteyttä ei opi, ellei sitä opeteta. Pennut varsinkin saattavat olla myös yllättävän vilkkaita ja innokkaita tuhoamaan paikkoja. Eli voit joutua heittämään hyvästit uudelle sohvakalustollesi tai pöydän jaloille! Mutta tämäkin riippuu aivan koirasta, aktiviteettien määrästä sekä omistajasta - harvemmin koira jaksaa tuhota, jos on saanut energiansa tuhottua muualle. Koira voi tietenkin elää myös pihalla häkissä, mutta ei pentuna. Sanoisin kuitenkin, että kaikista paras paikka koiralle on olla sisällä "laumansa" kanssa. Jos aiot pitää koirasi ulkokoirana - muistathan, että eläinsuojelulaissa on määritetty häkin minimikoko sekä muut vaatimukset. 
 
Koiraa ei saa ikinä valita pelkän ulkonäön perusteella, vaan myös sen luonteeseen on kiinnitettävä huomiota. Ota selvää mm. kyseisen rodun liikunnantarpeesta, toiminnanhalusta, turkinhoidon työläydestä ja perinnöllisistä sairauksista. 

Pennun luovutusikä on 7-8viikkoa. Älä osta koiraa ihmiseltä, joka kohtelee koiriaan huonosti, ja muista aina tehdä kirjallinen sopimus kaupasta. Jos vain mahdollista, niin kannattaa tutustua kasvattajaan jo ennen pentujen syntymää.
Muista käyttää aikaa hyvän kasvattajan ja sen oikean pennun etsimiseen :-) Voin sanoa, että kasvattajan täydellinen tuki ja avustus on yksi parhaimmista "eduista" koiran elämän aikana.
Ennen kuin pentu tulee taloon, kannattaa miettiä muutamia asioita. Kun koira tulee taloon, sen on annettava rauhassa tutustua uuteen ympäristöönsä. Näytä sille nukkuma- ja ruokapaikat sekä yleensäkin paikat, joihin se saa mennä. On tärkeää muistaa, että jos koiraa nukuttaa, sen on saatava nukkua, eikä sitä saa herättää kesken unien - etenkin pieni pentu tarvitsee paljon unta. Pentu on muistettava viedä aina ruokinnan jälkeen viedä ulos, sillä useimmiten pennulle yllättää silloin hätä.

Pentu on totutettava kaikkeen pentuna - uusiin ihmisiin, lapsiin, eläimiin, autoihin, roskapönttöihin, sekä tietysti toisiin koiriin. Voin sanoa, että mitä enemmän pentu on nähnyt, sitä rohkeampi sekä itsevarmempi se on ja elämästäsi pennun (ja myöhemmässä vaiheessa aikuisen koiran) kanssa tulee helpompaa. Pentua ei myöskään kannata pitää pelkästään vain hiljaisissa paikoissa, koska silloin esim. uusivuosi raketteineen saattaa olla sille järkytys.
 
Ensimmäisenä yönä pentu luultavasti ikävöi emoaan, tuttua kotia hajuineen ja sisaruksiaan. Voit nukkua ensimmäisen yön pennun vieressä lattialla tai ainakin lohduttaa sitä jos se alkaa vinkumaan - kyllä se ajan kanssa tottuu sinuun, perheeseesi ja kotiisi :-)

Listasin alle muutamia tarvikkeita mitä kannattaa hankkia ennen pennun/koiran tuloa - osan tavaroista voit jättää hankkimatta, jos et koe tarpeelliseksi tai hankkia myöhemminkin.

Ensimmäiseksi mieleen tulee 1. kaulapanta ja hihna. Pennulle kannattaa ostaa mahdollisimman kevyt panta ja hihna, sillä näin sinun on helpompi opettaa koira kulkemaan hihnassa, kun panta ja hihna ovat pennulle huomaamattomampia. Usein aikuisen koiran mukana tulee edellisen omistajan käyttämä panta sekä hihna.
2. Kampa/harja, 3. sakset, 4. shampoo ja 5. kynsisakset ovat varmaankin ne tärkeimmät turkinhoito-tarvikkeet. Rodusta riippuen, voit "joutua" hankkimaan enemmänkin tarvikkeita. Jos olet villakoiraa hankkimassa, kannattaa lukea tämä postaus aiheesta!
8. Erilaiset puruluut ja herkut. Luiden on oltava ehdottomasti tarpeeksi suuria ja pennulle sopivia, ettei pentu saa nielaistua niitä kokonaisena. Herkkuja kannattaa aina olla mukana - ulkona, keittiössä hyllyllä, tapahtumissa, lenkillä, koirapuistossa tai ihan mihin vain menettekin. Pystyt palkkaamaan pentua/koiraa varmasti oikealla hetkellä naksuttimen ja namien avulla. Nameiksi kannattaa valita mahdollisimman pieniä ja herkullisia yksilöitä :-)
9. Aktivointilelut helpottavat elämääsi, sekä tuottavat koirallesi paljon iloa ja tekemistä. Itse voin antaa täyden suositukseni Kong-leluille, sillä ne ovat kestäviä, eikä niitä ole pilattu hinnalla! :-) ältä pääset tilaamaan edullisesti Kong-tuotteita!
10. Muutama ruoka- ja juomakuppi. Juomakupiksi kannattaa ostaa hieman tukevampi, sillä pennulla (tai aikuisilla koirilla..kuten meillä tytöt:-D) saattaa olla tapana kaataa sekä leikkiä vedellä, ja kevyt kuppi kaatuu helposti. Suositellaan, että ruoka- ja juomakuppien tulisi olla terästä, koska jotkut koirat saattavat olla muoville allergisia ja pentu melko varmasti jyrsii joskus kuppiaan. Teräskuppeihin ei myöskään jää bakteerit pesimään toisinkuin jyrsittyihin muovikuppeihin.
11. Läjä leluja. Kannattaa ostaa mahdollisimman turvallisia ja kestäviä leluja, sillä ne ilostuttavat koiran elämää jopa aikuisenakin. Jos haluat tehdä koirallesi itse esim. narulelut, löytyy ohje täältä! Muistathan, että mikään lelu ei ole välttämättä tarpeeksi kestävä, eli vahdi aina koirasi leikkejä!
Ja sitten se tärkein, eli mukava 12. nukkumapaikka. Peti tulisi sijoittaa johonkin rauhalliseen paikkaan, johon koira voi tarvittaessa itseä hakeutua nukkumaan. Myös häkki on hyvä keksintö, sillä monet koirat kokevat häkin turvalliseksi ja häkki käy myös kuljetusvälineeksi autoon. Jos et hanki häkkiä, niin tarvitset autoon kuljetuskopan/turvavyövaljaat/autoristikon matkustusta varten.
Lisäksi hyviä hankintoja ovat mm. 13. heijastinliivi, 14. sadeviitta/kurahaalari sekä 15. kakkapussit, mutta vaatteet käyvät pennulle usein nopeasti pieneksi.
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, älä unohda 16. ruokaa. Kasvattaja kyllä mielellään kertoo mitä ruokaa on pennuille syöttänyt - olisi hyvä jos jatkaisit sillä hetkenaikaa ja jos haluat vaihtaa, niin tee muutos pienin askelin, että pentu ehtii tottua uuteen ruokaansa, eikä vedä ripulille.

Kannattaa muistaa, että tuotteita, mielipiteitä ja makuja löytyy niin monta kuin meitä ihmisiäkin on. Jos jokin asia mietityttää pennussa tai aikuisessa koirassa, niin kannattaa kääntyä kasvattajan/edellisen omistajan, koiratuttujesi tai "tutun sekä turvallisen" googlen pariin :-) Ja voi meiltäkin tietty kysyä!

6 kommenttia:

  1. Vaikken yleensä postauksistasi välitäkään, tämä oli hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tälläkertaa kuitenkin postaus nappas :-) Parannusehdotuksia/palautetta yms. otetaan kyllä aina mielellään vastaan!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus jälleen, tämän voisikin linkittää tulevaisuudessa seuraaville pennunomistajille kun he minulta kyselevät mitä pitää hankkia pentua varten, olet ynnännyt kaiken tarpeellisen tähän niin hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon - tälläiset kommentit antaa mulle tosi paljon motivaatiota tähän blogin pitoon! :-)

      Poista
  3. Tosi hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Tämän tapaisia todellakin lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, kiitti! :) pitää laittaa toiveesi korvan taakse ja yrittää kehitellä jotain tämäntyylistä uudestaankin!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)