keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Luukku 3 : Match show-opas aloittelijalle

Match show - mikä se on? 
Match show eli mätsäri on leikkimielinen sekä epävirallinen koiranäyttely, johon voivat osallistua myös sekarotuiset koirat. Vaatimuksena mätsäriin osallistuvalla koiralla on se, että sillä tulee olla rokotukset kunnossa. Poikkeuksena on vuonna 2001 tai sen jälkeen syntyneet typistetyt koirat, jotka eivät saa osallistua mätsäriin.

Mitä pitää osata osallistuakseen mätsäriin?
Mätsäriin lähdetään yleensä harjoittelemaan virallisia näyttelyitä varten - virheet ovat siis tietenkin sallittuja! Kannattaa harjoitella ennen mätsäreihin menoa koiran kanssa nätisti ravaamista vierellä (=näyttelyjuoksu) ja seisomista paikallaan (=näyttelyseisonta). Myös hampaiden tarkistamista kannattaa harjoitella jo kotona, sillä se on osalle koirista hankalaa.
Ilmoittautuminen ja luokat
Useimmiten mätsärin ilmoittautuminen alkaa tuntia aiemmin kehien alkua (tieto löytyy mätsärin ilmoituksesta!). Mukaan mätsäriin tarvitset hyvän mielen ja herkkujen lisäksi ainakin rokotustodistuksen, jolla voit todistaa ilmoittautumispisteessä koiran rokotusten olevan voimassa. Ilmoittautumisessa sinulta kysytään koiran nimi, rotu, luokka, esittäjän nimi sekä kotipaikkakunta. Jos et ole varma mihin luokkaan koirasi menee, voit kysyä sitä reippaasti ilmoittautumispisteestä.

Mätsärissä koirat on jaettu eri luokkiin. Luokat ovat yleensä pennut, juniorit, pienet (pöydällä esitettävät, yleensä säkäkorkeus max. 40cm) ja isot (maassa esitettävät, yleensä säkäkorkeus yli 40cm).
Joskus mätsäreissä on myös erikseen myös X-rotuiset, Junior Handler (13-17 v.) sekä Lapsi&koira (yleensä max. ikä 11v.)-luokat. Lisäksi satunnaisesti näkee myös nartut ja urokset, äijä&koira sekä veteraanit-luokkia. Kehä voi periaatteessa olla mikä vaan - kekseliäisyys voi joskus olla myös valttikortti väkimäärälle ;-)

Mitä siellä kehässä sitten tapahtuu?
Mätsärissä on järjestäjästä riippuen yleensä 3-4 kehää. Jokaisen kehän laidalla on yleensä kyltti mistä näkee mikä luokka missäkin kehässä arvostellaan. Kehien kulku on yksinkertainen, kunhan sen vain ensin tajuaa kunnolla.

Kehä alkaa siitä, kun kaksi koirakkoa menee kerrallaan (ilmoitusjärjestyksessä) kehään. Koirat asetetaan peräkkäin näyttelyseisontaan, jonka jälkeen tuomari yksilöarvostelee koirat - pienet koirat viedään arvosteltavaksi pöydälle, isot arvostellaan maassa. Yksilöarvostelussa tuomari kopeloi koiran sekä tarkistaa hampaat ja pyytää tekemään liikkeitä (esim. edestakaisin, ympäri tai kolmio). Kolmio tehdään aina siten, että se lähtee tuomarista, menee kehän nurkkien kautta ja päätyy taas tuomarin luo. Kolmion jälkeen koira yleensä seisotetaan vielä kerran tuomarin eteen.
Yksilöarvostelun jälkeen tuomari voi juoksuttaa koirat vielä kerran tai pari yhdessä ympäri, jonka jälkeen tuomari tekee päätöksen. Mikäli olet jälkimmäinen pari, kannattaa muistaa antaa edessä olevalle koirakolle tarpeeksi välimatkaa.
Sitten tuomari sijoittaa koirat "paremmuusjärjestykseen" eli "parempi" koira saa punaisen nauhan ja "huonompi" sinisen. Tässä vaiheessa kehu koiraa hienosta suorituksesta ja anna vaikka pari namia palkkioksi! Nyt voit siirtyä pois kehästä odottamaan nauhakehää.

Tuomari arvostelee kehässä koirakon yleistä kokonaisuutta (millainen yhteistyö koiran ja esittäjän välillä on, miten koira esiintyy jne.) Kun kaikki koirat ovat käyneet kehässä kerran, alkavat yhteiset nauhakehät. Punaisen nauhan saanut koirakko jatkaa punaisten nauhan saaneiden kehään, ja sininen koirakko vastaavasti sinisten nauhan saaneiden kehään. Näistä kehistä sininen on useimmiten ensin. Nauhakehissä palkitaan yleensä 4-5 koirakkoa, jotka tuomari katsoo parhaimmiksi ja nämä koirakot palkitaan palkinnoin. Jokaisesta luokasta punaisen nauhan saanut koirien paras jatkaa vielä BIS-kehään, jonka voittaja on BIS-koira eli koko mätsärin paras koira. Joissakin mätsäreissä BIS-kehään menee myös sinisten paras koirakko, mutta tästä ilmoitetaan yleensä erikseen.

Kaikki mitä kehässä tapahtuu riippuu oikeastaan vain ja ainoastaan tuomarista! Kysy rohkeasti tuomarilta apua, jos et ymmärrä :-)


Sijoitukset ja niiden merkitseminen
On fakta, että mätsärissä useimmiten pätee aina samat merkinnät. Mikäli koira on saanut sinisen/punaisen nauhan, mutta ei ole sijoittunut yhteisessä nauhakehässä, merkitään sijoitus seuraavasti:
PUN ei sij. tai PUN- → Punainen nauha parikehässä, ei sijoitusta punaisten nauhakehässä
SIN ei sij. tai SIN- → Sininen nauha parikehässä, ei sijoitusta sinisten nauhakehässä

Mikäli koira on sijoittunut nauhakehässä, mutta ei enää BIS-kehässä, merkitään sijoitus näin:
PUN3 → Punainen nauha parikehässä, kolmanneksi paras koira punaisten nauhakehässä
SIN4 → Sininen nauha parikehässä, neljänneksi paras koira sinisten nauhakehässä

Mikäli koira on sijoittunut myös BIS-kehässä, voidaan sijoitus merkitä näin:
PUN1 & BIS3 → Punainen nauha parikehässä, paras koira punaisten nauhakehässä, kolmanneksi paras koira BIS-kehässä
SIN1 & BIS4 → Sininen nauha parikehässä, paras koira sinisten nauhakehässä, neljänneksi paras koira BIS-kehässä.

Koko näyttelyn paras koira on siis BIS1 :-)

Mitä mukaan mätsäriin?
- Rokotustodistus - ilman sitä et voi osallistua. Rokotustodistuksella osoitat, että koirallasi on voimassa rokotukset.
- Rahaa, osallistuminen maksaa yleensä 5-10€ järjestäjästä riippuen. 
- Näyttelyhihna, jos omistat sellaisen. Myös normaali hihna käy, mutta näyttelyhihna on suositeltava.
- Hakaneula/hihasuoja tmv. jolla saat numerolapun kiinnitettyä.
- Mieluisia makupaloja tai lelu koiralle!
- Juomavettä, jos koirallasi yllättää jano
- Kakkapusseja!
- Hyvä ja iloinen mieli - sillä pärjää jo tosi pitkälle :-)
Oletteko koskaan olleet koiranne kanssa mätsärissä? Miten meni ja millaista oli? Sana on vapaa :-)

27 kommenttia:

  1. Ensimmäiseen kappaleeseen huomauttaisin, ettei yleensä mätsäreihin saa osallistua koirat, joilla on typistetyt korvat tai hännät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai siis ei saa _ikinä_, koska eläinsuojelulaki kieltää sen.

      Poista
    2. Googlettelin asiaa, ja tuli ilmi, että kyllä on näköjään jopa voitettu mätsäreitä "typistetyllä" koiralla. Laki joo kieltää, mutta näköjään toiset ovat menneet lain toistapuolta :(

      Poista
    3. Olen itsekin nähnyt typistettyjen koirien pärjäävän mätsäreissä täälläpäin parisen kertaa, mikä on kyllä sinänsä kumma, sillä mätsärin järjestäjien pitäisi olla tälläisestä selvillä ja jos eivät ole, niin selvittää asia tiedoksi kaikille.

      Tässä ote Eviran sivuilta:
      "Vuonna 2001 tai sen jälkeen syntyneiden typistettyjen koirien näytteillä pitäminen tai kilpailuihin osallistuminen on kiellettyä riippumatta siitä, onko kyseessä ns. virallinen vai epävirallinen näyttely tai kilpailu. "

      Poista
    4. Aika moni järjestävä taho luultavasti luulee, että kyseessä on SKL:n juttu eikä lakiin sidottu kielto. Joo, jotkuthan sitä lystikkäästi kiertää ja ilmoittaa kiellosta huolimatta, menestyykin, mutta eihän se sitä oikeammaksi tee. :/

      Poista
    5. Nimenomaan! Näinhän se on - ei se asiaa yhtään oikeammaksi tee, vaikka kuinka kääntäis ja vääntäis :S

      Poista
  2. Mukava postaus ja varmasti mielenkiintoista luettavaa asiasta tietämättömille :)
    Mulanin kanssa me ei olla vielä mätsäreihin uskaltauduttu, kun vauhkoontuu niin kovin muiden koirien seurassa ja jännittää vieraita ihmisiä, jos niitä on paljon.
    Ehkä vielä joku päivä mekin käydään kehässä pyörähtämässä, tai ainakin turisteina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-) Toivon, että tästä on edes jollekulle apua!

      Kyllä teidät vielä kehässä nähdään - kannattaa mennä ensin vaikka pälyilemään ja pällistelemään mätsäriin kehien reunoille ja samalla ohjeistaa koiralle, ettei muut koirat ja ihmiset olekaan ollenkaan paha juttu :-) Tsemppiä - kirjoittelehan meille, jos uskaltaudutte mätsäriin :-)

      Poista
  3. "Muutaman" kerran on tullut käytyä mätsäreissä, kivaa puuhaa :) Ja ihmeen hyvin on tämä "mätsärivuosi" mennyt, sijoituksiakin on tullut paljon (o.O), jos vertaan meidän viime vuoteen :') Meillä pääasia mätsäriin lähtiessä on, että kehässä ois koiran kanssa kivaa, sijoittuminen on vain plussaa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oonkin sun blogista ja sit paikanpäällä seuraillut teidän hyvää menestymistä - hienoa :-)

      Niin sen pitääkin olla, että mätsäriin lähdetään, jotta olisi kivaa tekemistä yhdessä koiran kanssa, eikä mennä metsästämään palkintoja :)

      Poista
  4. Hyvä postaus! :) Itse lisäisin ehkä vielä luokkiin x-rotuiset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista ja vinkistä! Lisään postaukseen :-)

      Poista
  5. Tosi selkeä ja hyödyllinen postaus! Meillä on tänään ensimmäinen mätsäri pennun kanssa edessä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihanaa kuulla, että postauksesta on ollut hyötyä! :-)

      Poista
  6. Kiitos tästä! Tuli tarpeeseen. :-) Mennään Milli-villan kanssa ensimmäisiin mätsäreihin viikon päästä. Saa nähdä miten tuo adhd-tehotyttö oikein pärjää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Supermahtavaa, että tästä oli hyötyä! :-) Nyt vain ahkerasti treenailette, niin pääsette viikon päästä valloittamaan kehät Millin kanssa - hyvin teillä menee! Tsemppiä ja onnea kehään :)

      Poista
  7. Meillä on huomenna Sennin kanssa mätsäri, joka on meille toinen johon mennään. Ensimmäinen mätsäri ei sujunut hyvin, kun Senni oli ADHD ja alkoi rimpuilemaan kehässä. Toivotaan että huomenna onnistuu paremmin, sijoitus olisi plussaa mutta kunhan kehässä menee hyvin niin olen iloinen! :) Kirjoittelen huomenna blogiin mätsäristä (:
    Tästä postauksesta oli hyötyä, sillä olin unohtanut mitä kaikkea tarvitsee mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, tuttu tunne :-D Mutta voin sanoa, että harjoitus palkitaan ja aina seuraavalla kerralla menee entistä paremmin :-)

      Nyt vain peukut pystyyn ja iloista mieltä mukaan, niin hyvin se menee! Kerrohan sitten miten kävi :-)

      Kiitos paljon - kiva, että postauksesta oli hyötyä! :)

      Poista
    2. Nyt ois blogissa mätsäristä juttua :)

      http://vuonna2014.blogspot.fi/

      Poista
    3. Kiitos linkityksestä, käyn lukemassa! :)

      Poista
    4. Nyt meillä meni tosi hyvin! :)

      http://vuonna2014.blogspot.fi/2015/05/match-show-145.html

      Poista
    5. Oi kiva kuulla, hienoa! Käyn tutustumassa :)

      Poista
  8. Oon ite menossa suomenajokoira Millankans 1.5 sen ekaan mätsäriin(muuten oon käyny oman samojedinkans mätsäreissä )ja on melkonen jänäkoira ja välillä kiinnostaa hajut enemmän kuin se mitä piyäs tehä.. Taidan ottaa makkaraa ja juustoa mukaan millalle sinne nii eiköhän kiinnosta sitte be herkut xd mutta tästä on ollu hyötyä mulle ja sekä millalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Hienoa, että olet innostunut mätsäreistä! Tsemppiä kehään - me pidämme peukkuja, että teillä menee hyvin :-) Laitahan ehdottomasti viestiä miten teillä meni.

      Ota ehdottomasti lemppariherkkuja ja vaikka joku kiva pikkulelu mukaan taskuun :-) Näin Milla ainakin kiinnostuu varmasti susta!

      Poista
  9. Voi kuinka rakastankaan tätä sun blogia :D! Jutut niiin kivoja, että ei oo tosikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua mikä kommentti♥ Oon ihan fiiliksissä noista sanoistasi! Kiitoskiitoskiitos♥♥

      Poista
  10. Mitkä kaikki rokotukset tulee olla voimassa?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)