maanantai 23. helmikuuta 2015

Testissä : Star Series-makuutyyny

Melkein pari kuukautta sitten oli aika päättää yksi aikakausi ja antaa näin tilaa aivan uusille bloggaajille Hau-Haulla. Toisin sanoen lopetettiin meidän monen vuoden pesti tälläerää HH-bloggaajana ja nyt siirrymme siis täysin itsenäisiksi bloggaajiksi :-) Saatiin viime vuoden lopussa tuosta yhteistyöstä viimeisen kerran palkkio, joten päätin tilata sillä Martalle ihan ikioman pedin - meillä kun kaikki pedit on kokoa villakoira, niin eihän tuo niihin mahdu oikein kunnolla. Tai omasta mielestään mahtuu, mutta roikkuu puoliksi ulkona sieltä..

Tämä on tosiaan Star Series-makuutyyny. Värivaihtoehtoina tyynyissä on punainen, sininen, beige ja ruskea. Kokovaihtoehtoja on kaksi - 60x90x10cm ja 90x110x12cm. Makuutyyny on ihanan rento löllötyyny, jossa meillä ainakin koirat viihtyvät loistavasti - pedissä riehutaan, leikitään, nukutaan ja tarkkaillaan maailmanmenoa.

Etsinnässä mulla oli Martalle sellainen peti, joka sopisi neidille myös aikuisena. Lisäksi pedin tulisi olla pestävä - koirataloudessa kun tuota kuraa, rapaa ja kuolaa tulee ovista sekä ikkunoista. Tähän petiin törmätessäni tiesin heti, että se sopisi kaikenlisäksi kämppääni ja pidin muutenkin pedin punaisesta väristä, joten ostoskoriinhan se sitten loppujenlopuksi meni. Paketin tultua tytöt ei millään meinannut jaksaa odottaa muovikalvon poistamista pedin päältä, vaan pedin päällä pompittiin ja riehuttiin jo silloin :-D
"Tää on nyt mun" toteaa Martta



 +Kivan värikkäät värivaihtoehdot!
+Koirat tykkäsivät makoilla, riehua ja leikkiä pedillä :-D
+Tyynyn päällikangas on irroitettavissa ja pestävissä pesukoneessa 30asteessa
+hinta kohdillaan (60x90x10cm 39,90€ ja 90x110x12cm 49,90€)
+/- kantokahvat helpottivat pedin kantamista, mutta niitä oli myös koirien mielestä kiva järsiä..
-Oletin pedin olevan "tukevampi", tyyny kuitenkin painui koirien painosta melkein littanaksi..
-saatavuus vain muutamasta nettikaupasta ja eläinkaupasta
-vain kahta eri kokoa

Kaikenkaikkiaan mukava peti, josta saisi pienillä muutoksilla vieläkin paremman. Koirat tosin nauttivat tästä toki aivan tälläisenäkin♥

10 kommenttia:

  1. Se on harmi tänmösissä pedeissä kun ne littaantuvat. Oma koira kun painaa sen päälle 40 kiloa niin tän tyyliset pedit ovat ihan mattoja vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta - ei mee kauaakaan, kun tuo peti on Martan alla kuin matto! :-D

      En tiedä minkälainen peti minun pitäisi ostaa, että kantaisi edes hivenen koiranpainoa..Olisi kuitenkin koirallekin mukavempaa kun alla olisi jotain - eipä me ihmisetkään matolla nukuta :)

      Poista
    2. Tämä! Sit se ei enään näytä kivalta ja muhkealta :D
      Muuten tuommoinen pitäisikin hommata...

      Poista
    3. Nimenomaan, nuo pedit saisivat olla kyllä paljon tukevampia, että "kestäisivät" isommankin koiran painon allaan :-)

      Poista
  2. Saako udella miksi lopetit HHC-bloggaajana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tietysti udella! :-)

      Olen sitä mieltä, että välillä on aika päästää jostain irti, jotta pystyisi avaamaan itselleen uusia ovia ja näin saavuttamaan aivan jotain uutta. Lisäksi HH:nkin oli aika kehittyä - uudet bloggaajat tuovat heille varmasti aivan eri näkemystä koiramaailmaan kuin minä toin :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hih, tuo on kyllä hirmukiva :-) Omistaja tykkää - puhumattakaan koirista!

      Poista
  4. Tommottiinen iso peti on kyl parhautta. Meilkin on, tosin ruskee ja samettinen, ei kato näy niin hyvin karvat ja on miähekäs kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä ihan samaa mieltä! Tuo on kyllä hirmu pehmeä, joten siinä on kiva löhöillä ja härnätä villakoiria kun ne haluavat sinne kanssani nukkumaan...:P

      Mitenkähän meidän kävis, jos meille ostettais samettinen ja vaalea peti - villat varmaan hukkuis sinne turkkinsa takia ;-) heh!

      terv. Martta

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)