sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Säästövinkit koirakuluissa

Koirat - tuo pohjaton kaivo rahalle. Mikäli kodissasi asuu koira tai useampia voin oikeastaan jopa taata, ettei ylimääräistä rahaa jää sinne lompakkoon ainakaan hirveästi - ellet sitten ole se miljönääri tai varsin hyvässä työpaikassa ;-)

Koira ja pelkkä sen omistaminen on itsessään aika hintavahkoa puuhaa - tuohon kun lisää vielä harrastukset sekä kaiken muun koiran kanssa touhuamisen, niin kyllä sitä rahaa vain palaa sievoinen summa. Mielestäni harrastukset on oikeastaan kustannuksiltaan jopa ehkä välineurheiluun verrattavissa oleva sijoitus - on treeni- ja kisamaksuja, pitkiä kisareissuja, vakuutuksia ja kaikkea muuta tarvittavaa tarviketta sekä härpäkettä. Jos miettii taas asiaa toiselta kantilta, niin eipä nykymaailmassa mikään ole enää ilmaista ja kyllähän sitä nyt kivasta harrastuksesta sekä elämäntavasta kannattaa maksaa ;-)

Tästä pääsemmekin siihen, että pennusta maksettu hankintahinta on oikeasti todella pieni summa rahaa siihen verrattuna kuinka paljon rahaa koiraan kuluu koko sen elinaikana. Koiran ensimmäinen vuosi taitaakin olla omistajan lompakolle se kallein, sillä uutta hankittavaa on paljon - varsinkin jos kyseessä on perheen ensimmäinen koira. Koiralle pitää hankkia ainakin hihna, panta, ruokaa, leluja, luita, rokotukset, madotukset, häkki, ruokakuppeja ja vaikka mitä muuta.

Koiraa hankittaessa on siis tarkasti mietittävä omia nykyisiä ja tietenkin myös tulevia rahavaroja - pysyykö tulosi samana myös tulevina vuosina? On arvioitava kuinka pystyy huolehtimaan ja vastaamaan rahallisesti tulevasta koirasta sekä mahdollisista siitä koituvista yllättävistä menoista - koira kun tarvitsee joka kuukausi saman määrän ruokaa, se voi tuhota ihan mitä tahansa tai siitä voi koitua yllättäviä eläinlääkärikuluja. Myös silloin kun sinulla itselläsi ei välttämättä ole sillä hetkellä pennin pyörylää siellä lompakossa...Tarkoitan näillä vertauksillani sitä, että kannattaa todellakin miettiä ennen koiran hankintaa, että onko oikeasti varaa ylläpitää ja hoitaa koiraa - myös viiden vuoden päästä. Muista, että koiran hankinta on tietenkin myös muista asioista kiinni kuin rahasta.

Loppujen lopuksi koiraan menevä summa on kuitenkin paljon myös itsestä ja omista valinnoista kiinni - ei koira tarvitse sitä kalleinta koiranpetiä tai uusimpia aktivointipelejä, vaan omistajana voit väsäillä nuo kummatkin helposti ja edullisesti itse. Pienillä teoilla voit siis säästää vuodessa huomattavan summan rahaa!

Olen ehkä tyhmä tai jopa hullukin, sillä aloin vuoden alussa keräämään meidän koiramaisia kuluja yhteen. Nyt varmaan jollekulle herää kysymys, että mikä järki tuossa kulujen keräämisessä on? Ainakin se, että haluan nähdä ihan konkreettisesti paljonko tähän kolmikkoon uppoaa rahaa vuoden aikana - tällähetkellä kun minulla ei siitä käsitystä (onneksi:-D) ole. Minulla onkin vuoden lopussa tarkoituksena kerätä koiramenoista kollaasi, josta näkyy kuinka paljon mikäkin osa-alue (esim. ruoka, eläinlääkäri ja harrastukset) vie kukkarosta rahaa.

Listasimme reilu vuosi sitten vinkkejä miten säästää koiramaisissa kuluissa (klik) ja ne pätevät kyllä varsin hyvin edelleen. Jotta kehtaisin katsoa vuoden lopussa koiramaisien kulujen summan ilman kauhistumista, niin otin ja mietin taas muutaman uuden säästövinkin. Näitä on hyvä miettiä ja kerrata päässä aina koiramaisen ostoksen ollessa ajankohtainen - näin säästyy varmasti monelta ei-niin-tarpeelliselta ostokselta.

Nyt muutaman kuukauden kuluja kirjanneena voin sanoa, että ollaan itseasiassa pysytty hyvin tinkaamaan turhista menoista. Luku on tällähetkellä aikalailla sellainen mitä kuvittelinkin eikä heräteostoksia ole ollut edes kovin montaa - suurintaosaa ostoksista on siis mietitty tarkkaan tai ne on ollut "pakollisia" juttuja.


1. Tee itse koiralle erilaisia aktivointijuttuja sekä leluja - esimerkiksi käytettyyn sukkaan voit kääriä pari muuta sukkaa ja laittaa päähän solmun, josta koirasi ilahtuu varmasti. Myös vessapaperirullasta tai pyyhkeestä saat oivaa tekemistä koiralle - kääri sisälle pari namia sekä laita solmuun ja nyt koirallasi on kivaa tekemistä!

2. Harrasta halvalla ja ilman erikoisvälineitä - suomennettuna siis: liiku ja tutustu kotisi lähimaastoon, äläkä lähde lenkkipaikalle autolla. Lähimaastostasi saattaa löytyä todella hyviä uusia paikkoja, kunhan vain etenet rohkeasti maastossa - esimerkiksi sieltä risupuskan takaa saattaa löytyä vaikka uusi ihana lenkkipolku!
Jos harrastat koirasi kanssa, niin treenaa ihan vaikka kotipihalla tai varaa hallivuoro treenaukseen porukalla, äläkä yksin. Porukalla treenaamalla saat varmasti myös hyviä neuvoja muilta koiranomistajilta sekä hyvää häiriötä omaan treenaukseen.

3. Lue tuotearvosteluita sekä kysy mielipitettä koirakavereiltasi eri tuotteista  - osta siis vain sellaisia tuotteita mitkä ovat saaneet hyvät arvostelut. Miksi tuhlaamaan rahaa sellaisiin tuotteisiin, jotka eivät todellisuudessa välttämättä kestä tai ole laadukkaita?

4. Tee budjetti ja kirjaa koiramaiset menot ylös - silloin tulet miettineeksi ja pohtineeksi onko kaikki ostoksesi varmasti järkeviä sekä samalla tulet huomanneeksi kuinka vähän tai paljon sitä rahaa oikeasti uppookaan siihen koiraan..

5. Ole luova! - kinua ja osta koirakavereilta vanhat tarvikkeet käyttöösi, tsekkaile nettikoirakirppiksiä, tee itse tai keksi ihan mitä vaan! Nyt voit antaa omalle mielikuvituksellesi vallan ;-)

6. Priorisoi mikä on tärkeää ja mikä ei - ei se koira välttämättä tarvi sitä uusimman malliston pantaa Hurtalta tai uutta hihnaa Rukalta, jos entiset ovat vielä ehjät ja hyvät. Älä siis tee mielitekoja sen takia, että tavara on vain uusinta uutta ja hienoa, vaan osta tavara silloin jos sille on oikeasti tarvetta ja käyttöä.

7. Vie eläinlääkäriin koira kimpassa kaverin koiran kanssa - ainakin täälläpäin näin saat laitettua käyntimaksun puoliksi, jolloin säästät mukavan summan rahaa mikäli koirien rokotusajankohdat sattuvat yksiin.

Mistä te pihistätte koira-asioissa, jos oma rahatilanne on tiukka? Vai näkyykö oma rahatilanne edes koirajutuissa - pihistätkö siis mielummin omista jutuista kuin koiramenoista? :-)

22 kommenttia:

  1. En tiedä, miten usein esim. pk-seudulla kimppa-aika onnistuu (voi onnistuakin, en vain ole ikinä kysynyt :D), mutta meidän seura on järkännyt ainakin kerran kimpparokotukset meidän hallille. Se oli edullista. :) Yleensäkin juttuja kannattaa tehdä porukassa: jos kisaa, kannattaa yrittää kimppakyydillä, hallit, kuten totesit, kannattaa varata porukalla jne. Jos päivävuorojen vuokraaminen on mahdollista, kannattaa se hyödyntää, sillä illat ja viikonloput ovat halleilla yleensä kalliimmat. Kimpassa kannattaa myös ostaa koirien safkat, varsinkin, jos säilytystilaa on. Lavakauppa tulee edullisemmaksi kuin yksittäisten pötköjen, purnukoiden ja pikkusäkkien raahaaminen.

    Agility on yks sellanen rahareikä, joka on ongelmallinen. Tai lähinnä kannattaa miettiä, missä säästää. Kotipiha-aksa voi tuntua hyvältä ajatukselta, jos seuran kentälle on matkaa ja koirakoulu kallis, mutta jos piha on tyyliin katettu asfaltilla, niin unoha. :D Säästä se raha muualta ja mene kurssille. Seuratasolla treenaaminen on yleensä koirakouluja edullisempaa. Pohjia agille voi tehdä vaikka lenkin varrelta löytyvällä nurmiaukealla, joten ihan täysin ilman agilityä ei tarvitse olla, jos olosuhteet ei ole harrastuksen puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentistasi! :-) Olen samalla kannalla kanssasi - aina ei kannata pihistää sellaisista asioista, jotka aiheuttaa vaikkapa hallaa koiran terveydelle. Ongelmallisia kohtia, mutta noistakin löytyy kyllä hyviä säästökohtia (esimerkiksi juuri tuo koirakoulu vs. agilityseura).

      Omiin valintoihin pystyy itse vaikuttamaan ja näin ehkä jostain koiramenosta säästämään - onko se sitten omatoimitreenit tai uusi panta, sitä en tiedä..:-D

      Poista
  2. Ainoat asiat joihin tulee käytettyä rahaa tällä hetkellä on piskit ja kamerajutut. :D Itsekin aloin kirjata vihkoon koiramaisia ”extrakuluja” vuoden alussa, jotta näen, kuinka paljon rahaa tulee käytettyä itse (äiti ja dad kyllä rahoittaa tuota aksaa jonkin verran, kun se on mun hararstus, niin kuin veljilläni on jalkapallo) niihin leluihin, herkkuihin ja harrastuksiin. Agilitytreeneistä tulee suurimmat kulut ja nyt kisakauden alkaessa ilmoittautumismaksut tulee siihen päälle. Jet tuhoaa myös leluja siihen malliin, että käyn aika usein jossain halpiskaupassa ostamassa jonkin kumisen lelun, jonka pitäis kestää ainakin treenipalkkana kuukauden. :D Ennen oli rahaa, mutta nykyään se kaikki menee koiriin (ja kameraharrastukseen). Mutta en valita, mielelläni käytän rahani koiriin, sillä ihaniahan ne ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sun rahanrei'istä! :) Itsellä menee rahat aikalailla samoihin asioihin, vaikkakin asumis-ja elämismenot vievätkin suurimman osan tuosta kuukausibudjetista.

      Koirat ovat kyllä ikuinen kukkaron kuihduttaja, mutta minä ainakin mielummin osta koiralle vaikkapa uuden pedin kuin itselle uuden takin. Haha :-D

      Poista
  3. Jos et suutu niin voisin tehdä vähän vastaavan tyyppisen postauksen :) Oon itse ihan tosi pihi ja jos ei oo pakko niin en maksasi mistään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vain - kiva lukea muidenkin säästövinkkejä! Itsellä tulossa tästä vielä kolmaskin osa..:-)

      Poista
  4. Tosi hyviä vinkkejä, kiitos tästä postauksesta! :)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen postaus! Itse pihistän ehdottomasti omista menoistani, mutta en tosin törsäile pahemmin koirajuttuissakaan, koska opiskelijana ei rahaa ole liikaa. Juuri satuin tekemään blogiin postauksen ostoksista, mutta nekin olen saanut/ostanut tässä puolen vuoden sisällä etten todellakaan kerralla ole hankkinut. Niistä tosiaan suurimman osan olen toivonut lahjaksi, joidenkin mielestä ehkä hassua, mutta minulle ihan normaalia. :-D Yhden pannan ostin "turhana", mutta on minun mielestä ihan ok joskus ostaa muuten vain jotakin piristävää, ei aina tarvitse olla niin pihi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoila mennään - opiskelijana ei paljon jää rahaa "ylimääräiseen" eli säästäminen on enemmän kuin tarpeen :-)

      Käynpäs kurkkaamassa postauksen mitä olet ostanut ja saanut lahjaksi - kiva nähdä millaisia juttuja siellä herättää materialismionnellisuutta.

      Kyllä yksi panta aina käytetyksi tulee ja piristää kummasti lenkkeilyäkin :P

      Poista
  6. Ai teillä olikin tuommonen sivu, missä näkyy kaikki kulut :) Pitääkin varmaan meille kanssa pystyyn tuommonen. Itse olen kanssa merkinnyt tämän vuoden kaikki fretti kulut kalenteriin, ihan vain sen takia että tahdon myös nähdä minkä verran meilläkin oikeasti kuluu rahaa. Monet kysyvät viekö paljon rahaa, eikä sitä itsekkään tajua kun silloin tällöin ostaa muutamia leluja tai parilla kympillä ruokaa paljon niistä oikeasti kertyy kuluja :)

    friianblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ollut kyllä kätevä tapa seurata omia kuluja :-)

      Suosittelen ehdottomasti pistämään pystyyn tuollaisen listauksen, sillä minua itseäni ainakin kiinnostaa myös muiden rahareiät :-) Jos kuluja ei listaa, niin helposti kuvittelee sen summan paljon ehkä pienemmäksikin, sillä raha tuhlaantuu tasaisesti - kymppi sinne, kymppi tuonne sekä kymppi tänne, niin kasassa on jo 30euroa. Eli jännityksellä odotetaan paljonko rahaa menee tähän kolmikkoon vuodessa! :)

      Poista
    2. Meillä näkyy kalenterin puolella nyt myös kulut : http://friianblog.blogspot.fi/p/blog-page_4.html

      Tosi kiva idea :) Ajattelin ensin, että voisin vasta vuoden loputtua koota kaikista jutuista, mutta ehkä lukijatkin tykkää seurata mihin sitä rahaa meillä aina kuukaudessa menee!

      Poista
    3. Kivaa, käympäs heti kurkkimassa :-)

      Niimpä! Ihan omasta mielenkiinnostakin on kiva nähdä aina kuukauden loputtua, että vaikuttiko jokin aika (esim. loma tai ihan vaikka vain vuodenaika) rahankäyttöön. Saas nähdä miten vuoden lopussa käy - kehtaako edes julkaista koko loppusummaa :-D Heh!

      Poista
  7. Itse en pystyisi kyllä noita kuluja laskemaan, tieto lisää tuskaa :D varusteiden ja tarvikkeiden kanssa on onneksi vähän kokemusta taustalla edellisestä koirasta niin ei tule ostettua mitään ihan mahdottoman huonolaatuisia leluja tai pantoja. Mutta kaiken maailman kursseihin ja koulutuksiin saa kyllä uppoamaan rahaa. Mutta ajattelen ne mielummin sijoituksena yhteiseen elämiseen, paljon helpompaa kun on iloinen ja tottelevainen koira (sittenjoskus)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha - oot kyllä ihan oikeessa, mutta pohojalaisella sisulla ja tiedonhalulla mennään :-D eli "kärsitään" sitten jälkikäteen siitä suuresta summasta mikä kertyy..

      Huonolaatuisia leluja tai pantoja ym ei kannata kyllä ostaa, vaikka olisi kuinka halvempia kuin laadukkaammat, sillä käyttöikä ei ole niillä niin pitkä. Kurssit ja koulutukset tuo kyllä budjektiin suuren aukon, mutta kuten sanoit niin ne on elämänmittaisia sijoituksia - mielummin omistan koiran, joka toimii ja tottelee kuin sellaisen joka ei tottele :-)

      Poista
  8. Vähän kiva tällänen postaus! Mä olen aika pihi vähän kaiken suhteen... oon kyllä ilonen että mielummin pihi, kuin pennitön. Yritän aina tehdä itse esim pantoja ja muita, mutta onhan se ihan tervettä välillä ostaa hienoja juttuja kaupoista. Yritän aina löytää kaikki mahollisimman halvalla surffailemalla netissä miljoonan eri eläinkaupan sivuilta ja sitten sieltä ostan missä halvinta. Toki rahaahan tähän menee. Varsinkin harrastuksiin ihan älyttömästi. Ja koulutukset ja mahdolliset luennot. Mutta en valita on se myös sen arvoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla! :) Aivan totta - itsekin olen mielummin vähän säästeliäs ja pihi kuin ihan rahaton. Ja on aivan tervettä välillä repäistä ja ostaa jotain hienoa (ja ehkä myös vähän turhaakin...) :-D

      Samat periaatteet täälläkin käytössä. Selailen mieluusti eri nettikauppoja ja vertailin hintoja eläinkaupassa - muutaman euronkin säästö on aina plussaa.

      Koulutukset/luennot, treenit ja ruuat näyttävät vievän ihmisiltä eniten rahaa - toki niiden hyötysuhdekin on suuri :) Mutta mitä emme tuhlaisi näihin rakkaisiin karvatassuihin?

      Poista
  9. Meillä ei kulu juurikaan rahaa muuten, mutta agilityyn ja nyt kun aloitettiin rallytokokin niin kumpaakin 84€/kk. Mutta mun koira rakastaa niitä ja se heti innostuu kun mennään hallille. Agilityn (ja runsaan lenkkeilyn) ansiosta eläinlääkärikin on kehunut kuntoa hyväksi, joten jos aksan avulla Mimmi on paremmassa kunnossa ja nauttii tekemisestä niin miksipä en maksaisi :D Onhan ihmisen mielenterveydellekin hyvä olla harrastuksia. Tottakai voisin harrastaa näitä kotonakin, enkä sano, että koiralle on tärkeää olla harrastuspaikka, mutta kerta on mahdollisuus tähän, niin miksi en soisi sitä.

    Ell:llä ei onneksi tarvitse usein käydä. Sanoisinko, että semmonen 2-3 kertaa vuodessa. Ja kun ostamme 1,5kg säkissä nappulat ne riittävät noin 3kk. Herkkuja ostan silloin tällöin perus marketista, yleensä sen muutaman euron maksavan kanakierre pussin. Isompi satsi ostetaan yleensä silloin kun mennään nappuloitakin ostamaan. Pantoja, hihnoja ym. ostetaan äärimmäisen harvoin. Nytkin on käytössä 3 pantaa (treenipanta, lenkillä puolikuristava ja talvella fleecepanta), juoksulenkillä valjaat ja treeneissä normi hihna, juostessa joustava, jonka saa vyöhön kiinni ja lenkeillä flexi. Takkeja on joka säähän oma (sadehaalari, pari manttelia ja sit on naapurilta saanut pari takkia ja mummu neulonut villapaitoja).

    Mutta pääsääntöisesti olen aina ollut säästeliäs, vaikka vanhemmat välillä maksaa ostoksia :D Eihän koira kuitenkaan ymmärrä onko päällä se hieno pinkki panta vai jo vähän kulunut. En tietenkään pihistele eläinlääkäreistä ym. pakollisista jutuista, kuten ruuasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni! Mukavaa, että tulit avaamaan meille myös hieman rahankäyttöäsi - muiden menoja on aina kiva kuulla :)

      Kyllä ahkera liikunta pitää niin koiran kuin ihmisenkin kunnossa. Mielummin käytän itse ainakin rahaa liikuntaan kuin siihen, että koira sairastuu ja rampataan vaikkapa eläinlääkärissä. Mikäs siinä, jos omistaa lähellä olevan harrastuspaikan, niin siellä on todella hyvä käydä treenaamassa ja näin kannattamassa lähialueen harrastusmahdollisuuksia :-) Vautsi!

      Teillä on aikalailla samanlainen ostoskulttuuri kuin meillä! Oi kestääpä teillä kauan tuollainen ruokapussi - kestäisipä tälläiselläkin laumalla ruoka noin kauan, haha :-D Pannat ym on mun heikkous - jos jossain on (varsinkin alennuksessa) jokin sopivankokoinen panta, niin aika helposti se eksyy ostoskoriin, vaikka kotona niitä onkin jo ihan riittämiin.

      Niimpä - ei se koira sitä tiedä vaikka päällä ois vähän kulahtaneempikin panta, mutta esim. ruuan laatu on koiralle tärkeää :-) Mukavaa, että vanhemmat ovat tukenasi koiramaisissa ostoksissa. Se auttaa nuorta ihmistä huomattavasti :)

      Poista
  10. Haha -koiriin kyllä saa rahaa uppoamaan! Oma (surkea) säästövinkkini on, että ei kannata ostaa ihmisten lihoja koirille, koska monessa marketissakin on "koiran jauhelihaa" myytävänä pakastimessa! Uskon tosin, että suurin osa koiran omistajista jo tietääkin tämän :D Itselleni se selvisi vasta pari viikkoa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon just ihan samaa mieltä kanssasi! :-) Ja oli hyvä säästövinkki - en hoksannutkaan ajatella tuota ollenkaan! Meiltä tulee lihat pääosin Kennelrehulta, jossa on kyllä edullista kaupan hintoihin verrattuna :)

      Ei sitä välttämättä tule kauppaostoksien lomassa miettineeksi parin euron lihapötkön kalleutta, mutta kun kertoo sen pari euroa, niin saa jo melkein 10kg samaa tavaraa muualta :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)