torstai 21. toukokuuta 2015

Testikoira hakusessa!

Saanen ilolla ilmoittaa, että nyt kaipaisin teidän apuanne - tälläkertaa tarvitsen apuanne enemmän kuin positiivisissa merkeissä. Sain järjestettyä Back on Trackin kanssa todella kivan yhteistyön meille - tietysti teitä ihania lukijoita silmälläpitäen. Ollaan nimittäin saatu parin viimeisen viikon aikana niin upeaa palautetta ja kommentteja teiltä lukijoilta kommenttiboksiin, että olemme aivan mykistyneitä ja otettuja niistä kaikista sanoista..Huippua,  suuri kiitos kuuluu teille Olette piristäneet ja tuoneet hymyn huulille niinä vähän synkimpinäkin päivinä!

Mutta nyt on palattava asiaan, eli kun yhteistyölle näytettiin vihreää valoa, keksin heittää ilmoille ehdotuksen pienestä testiryhmä-tyyppisestä yhteistyöstä. Tiedän, että teiltä lukijoilta löytyy niin monenlaisia karvatassuja ja näin myös mahdollisia ongelmiakin, joten mikäs sen kattavampaa on saada tietoa käyttökokemuksista kuin etsiä sekä valita teistä yksi onnellinen testiryhmän osapuoli? Toisena osapuolena toimimme me tämän koiralauman kanssa.

Testituotteeksi valikoitui Back on Trackin Ruusunmarjarouhe. Näin heidän sivuillaan kuvaillaan kyseistä tuotetta:
"Back on Track Ruusunmarjarouhe lisää nivelten liikkuvuutta sekä ihmisillä että eläimillä. Ruusunmarjarouheessa on runsaasti kehon tarvitsemia vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita sekä antioksidantteja. Back on Track Ruusunmarjarouhe uunikuivataan, mikä tekee siitä laadukkaampaa ja säilyttää paremmin vitamiinipitoisuuden.
Ruusunmarjarouheen aktiivisia ja tehokkaita ainesosia löytyy kuoresta. Andeilta peräisin oleva ruusunmarjarouheemme on 98 %:sti tehty kuoresta. Ruusunmarjarouhe on valmistettu ruusunmarjoista, jotka ovat torjunta-aineettomia, villinä kasvavia ja vapaata kaikista epäpuhtauksista. Syvän punainen väri kertoo laadusta, uunikuivauksesta ja rouhitusta kuoresta"


Etsinnässä testiryhmään meillä olisi lihas- tai nivelvaivainen koira, jolloin hoito olisi tehokkainta, mutta myös muut koirat voivat tietenkin ilmottautua. Testiryhmäläiselle on kuitenkin olemassa kaksi vaatimusta: olet blogimme lukija ja sitoudut testaamaan tuotetta säännöllisesti noin 2kk ajan. Testin päätteeksi testaaja lähettää minulle sähköpostiin raportin testauksesta ja mahdollisista tuloksista, sekä mikäli vain mahdollista, niin lähettämään myös kuvia ja videoita.

Päätösvalta testiryhmäläisen valinnassa on minulla, eli nyt näppäimistöt laulamaan ja esittelyitä tulemaan tuonne kommenttiboksiin! Esittele meille siis itsesi ja koirasi, mahdolliset ongelmat tai vaivat sekä miten olet aiemmin hoitanut ongelmaa ja onko hoito tuottanut tulosta? Mitä voisit antaa testiryhmäläisenä projektiin (esim. sinulla on vaikkapa oma koirablogi tai kirjoitat muutenvain mielelläsi erilaisia juttuja? :-) Laitathan kommenttisi perään myös voimassaolevan sähköpostiosoitteesi.

Ja ettei hauskuus loppuisi kesken, niin arvomme kaikkien osallistujien kesken BOT fleecetakin koiralle! Ihan superhuippua vai mitä?! :)
Jäämme odottelemaan innolla teidän esittelyitä ja kertomuksianne ongelmistanne! :) 
Aikaa hakemuksien jättämiseen on 6.6 asti.

43 kommenttia:

  1. Vähänkö hienoa! :) Meillä olisi noin. 9-vuotias kk. kettuterrieri uros, joka nivelvaivainen ollut pidempään jo. Ilmeisesti sieltä saattaisi löytyä jopa nivelrikkoa, ja koska kyseessä vanha koira niin varmaan löytyykin. Energiaa vanhukselta vielä löytyy, mutta välillä kipuilee toista takajalkaansa, joten riehumiset ovat jääneet vähemmälle.
    Klouvni@live.fi

    VastaaPoista
  2. Oo, täytyypä laittaa hakemusta tulemaan, kun kuulostaa ihan meidän Nessielle sopivalta tuotteelta!

    Nessie on heinäkuussaa kuusi vuotta täyttävä sekarotuinen (isä leonberginkoira, emä laikan, saksanpaimenkoiran ja bernhardinkoiran risteytys). Nessie on hyvin reipas ja iloinen koira, mutta ei ole säästynyt vaivoilta. Kesällä se aloitti epämääräisen hyökkäilyn toisen koiramme Patchesin kimppuun. Hyökkäykset tulivat kuin tyhjästä ja niiden jälkeen Nessie oli aivan normaali, eikä vaikuttanut millään lailla aggressiiviselta. Hyökkäysten jatkuessa otimme yhteyttä eläinlääkäriin, mutta tämä ei pitänyt asiaa vakavana. Hetken kuluttua Nessie piti noin kuukauden tauon hyökkäyksistä, kunnes ongelma tuli taas esille. Varasimme ajan toiselle eläinlääkärille konsultaatioon, jossa eläinlääkäri taivutteli koiran jalat ja kopeloi sen muutenkin täysin. Takajalkojansa Nessie ei antanut taivuttaa, vaikka etujalkojen kanssa ongelmia ei ollut. Eläinlääkäri epäili Nessiellä olevan joko vikaa lonkissa tai selässä, mikä voisi olla myös syy sen kummalliseen käytökseen. Muita lonkissa tai selässä oleviin ongelmiin viittavia asioita oli myös Nessien yhtäkkinen selän kosketuksen aristelu syksyllä. Olemmekin siksi suuntaamassa luustokuvauksiin toivon mukaan piakkoin.

    Vaikka meillä ei ole vielä mustaa valkoisella Nessien mahdollisesta luustoviasta, olemme pitäneet sitä tauolla kaikesta rankasta liikunnasta varmuuden vuoksi. Hyökkäyksiä tapahtuu satunnaisesti, muttei kuitenkaan kovin usein. Tällä hetkellä emme ole syöttäneet sille mitään ylimääräisiä nivelvalmisteita, mutta nyt aiomme kokeilla MSM:ää, sillä ei siitä ainakaan haittaa ole. Jos pääsemme tuotetta testaamaan, eikä MSM:llä ole ollut merkittäviä vaikutuksia koirassa, voimme pitää sen tauolla ruusunmarjarouheen käytön ajan, jotta näemme parhaiten, miten se vaikuttaa Nessieen. Nessie osaa myös suorittaa maistuvuuden testaamisen, sillä se ei todellakaan pidä lääkkeiden mausta (saimme kerran matolääkkeet joiden piti maistua koirien nameilta ja tuo ei meinannut millään syödä niitä...).

    Meiltä löytyy blogi, joka on osoitteessa http://patjenes.blogspot.fi/. Jos pääsisimme testaajiksi, voisin kirjoittaa esimerkiksi postauksen lähtötilanteesta ennen tuotteen käyttöä, puolivälissä (1kk) testausaikaa olevan tilanteen sekä lopputuloksen 2 kk jälkeen. Postauksiin liittäisin myöskin kuvia Nessiestä ruusunmarjajauheen kanssa sekä ihan vain kuvia Nessiestä. Videoita ei näillä näkymin tulisi, sillä kännykkäni videolaatu on melko huono. Videointi ei kuitenkaan olisi mahdottomuus, jos kännykkälaatu vain kelpaa. Valokuvat sen sijaan otan järjestelmäkameralla, ja esimerkkejä löytyykin blogistani runsaasti. Meillä on myöskin Instagramtili, jolla on yli 400 seuraajaa. Sinne voisimme laittaa myöskin esittelyä tuotteesta.

    Sähköpostiosoitteeni on lansu.woodland(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Oi kiva, että välillä vähän erilaista tuotetestausta! Meillä tuotetta testaamaan pääsisi 2-vuotias uros sheltti, joka peitsaa lähes aina ravin sijaan. Varsinaisia nivelvikoja ei löydy, eli peitsaaminen johtuu jostain muusta. Olisi silti mahtavaa päästä testaamaan tuotetta ja kokeilla jos saataisiin koira tuotteen avulla ravaamaan.

    Sohvikivinen@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Hmh, kirjoitin pitkän tekstin ja en tiedä minne se sitten katosi. :c Joka tapauksessa, tosi kiva juttu tällainen testaus! Täältä löytyisi pian 3v. E-lonkkainen shelttineiti, joka ei lonkkiaan oireile muuten kuin peitsaamalla ihan koko ajan. Lonkissa on todettu myös nivelrikkoa, mutta onneksi ne eivät ole menoa haitanneet - me liikutaan aika aktiivisesti (koiran ehdoilla toki) ja kisataan sekä tokossa että rallytokossa. Myrn jumiutuu tosin aika helposti etuosastaan, kun varaa sille enemmän painoa säästääkseen lonkkiaan.

    Me oltais molemmat innokkaita testaamaan tuota ruusunmarjarouhetta, blogia oon kirjoitellut vähän epäsäännöllisesti, kun tuntuu ettei meidän elämässä tapahdu mitään raportoimisen arvoista. :D Senkin takia tällainen tuotetestaus olisi kiva, saisi blogikin elämää samalla. Lisäksi olisi mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako tuote koiraan näkyvästi.

    anna.oinonen@agarwaen.org

    VastaaPoista
  5. Itseäni kiinnostaisi myös testata tuota ruusunmarjarouhetta, vaikkei koiralla nivelvaivoja olekaan. Itselläni niitä kyllä on, että voisin itsekin testata :D Kyllähän tuota tulisi syötettyä tuolle lähes 1,5-vuotiaalle basenjitytölle, joka liikkuu paljon ja sen kanssa harrastetaan agilityä. Back on track on tuttu tuote verkkoloimien kautta ja on tykätty. Ja blogiin tulisi kyllä päivitettyä kokemuksia ahkerasti. Yhden nivel- ja lihasvaivaisen koiran aiemmin omistaneena haluan ehdottomasti pitää nykyisen koiran kunnosta ja nivelistä huolta ja tuo rouhe vaikuttaa juuri hyvältä siihen hommaan.

    tintti882@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Toimisikohan tuo ruusunmarjarouhe kissalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että toimii myös kissalla jos kerran käy myös ihmisille ja hevosille :-) Voin tietysti vielä varmistella asiaa itse Back on Trackilta - palailen asiaan piakkoin!

      Poista
    2. Kyselin Back on Trackilta tuotteen sopivuudesta kissoille - sanoivat, että kissoille ei ole tehty tutkimusta aiheesta, joten sopivuudesta ei voi sanoa täysin :/ C-vitamiini ei liene ymmärtääkseni kovin soveliasta kissoille, ellen ole ihan väärin ymmärtänyt..

      Poista
  7. Kaksikin ehdokasta löytyisi: 7-vuotias urheilija kleini, jolla ei todettua nivelrikkoa ole mutta joka kaipaisi nivelilleen lisätukea saadakseen vielä monta aktiivista treenivuotta. Lajeina agility ja koiratanssi. Toinen ehdokas on seniorikansalainen 10-vuotias kleinspitz, jolla on vähän jäykkyyttä ja liikeratojen pienenemistä ja lihasjumeja. Etenkin tämä tyyppi kaipaisi elämäänsä lisäpotkua nivelravinteen muodossa, ja syö myös ruuan joukossa helposti mitä tahansa!

    Blogi on kleinspitztaika.blogspot.fi ja jos kymppivee valitaan niin hänestäkin voidaan blogiin raportoida vaikka ei päätähti olekaan. :)
    naalienjaljilla@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Aina täällä on vaan arvontoja ja sponsorijuttuja... Kaupalliseksi mennyt tämä, harmi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että olet tuota mieltä :(

      Sponsorijutut ovat omasta mielestäni mukava lisä blogiin kuin blogiin, kunhan juttuja niistä ei ole liikaa :) Itse ainakin pyrin tasapainottelemaan sponsori/arvonta-juttujen kanssa niin, että te lukijat ette koe niitä olevan liikaa. Tähänmennessä jutut ovat keränneet ainoastaan positiivista palautetta ja niistä on ollut ihmisille apuakin :-)

      Poista
  9. Mekin ilmoittaudutaan vapaaehtoisiksi testaajiksi!
    Mulla siis reilu 10 vuotias karjalankarhukoira, jolta on ikä alkanut syödä lihasta ja niveletkin ovat jo varsin kankeat. Erityisesti takaosassa on ajoittain ilmennyt ongelmia.
    Vastapainoksi löytyy myös nuori seropi, täysin terve ja aktiivinen. Harrastetaan paljon juoksulajeja, joten nivelet ja lihakset on välillä kovillakin. Olisi mielenkiintoista tietää, vaikuttaisiko tuollainen valmiste esim. palautumiseen tai liikkuvuuteen.

    Blogiin olisi myös kiva kirjoitella välillä tämänkin tyyppistä tekstiä, meillä kun ei ole sponssaajistakaan kokemusta. Ehkäpä tämä innostaisi hakemaan jonkin sortin yhteistyötä joltain taholta :D

    essi.vuor@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Juuri tämänkaltaista testituotetta kaipasinkin!
    Sain itse käsiini 2,5v kääpiösnautserini selkäkuvauksen tulokset, eikä ne olleet ollenkaan positiiviset... Viimeinen kylkiluupari on vajaakehittynyt ja ilmeisesti myös viimeisissä nikamissa on jotain häikkää, ehkä jopa lumbalisaatio kyseessä :(. Olenkin nyt alkanut miettimään jos jonkinmoisten valmisteiden käyttöä jolla voisi ennaltaehkäistä myöhemmässä ikävaiheessa tulevat ongelmat, mikäli ennuste on tuo. Tietenkään selän kohdalla ei oikein voida puhua nivelvalmisteiden käytöstä, kun eihän siellä mitään niveliä ole mutta kaikkea on kokeiltava. Ja tulisihan tuo ruusunmarjarouhe muutenkin tarpeeseen, kyseessä on kuitenkin aktiivinen ja harrastava koira, ainakin toistaiseksi kunhan saadaan viimeinen tuomio tuosta selästä selville.

    Kotona kasvaa myöskin 4kk vanha ibizanpodencopentu, jolle olen myös suunnitellut alkavani syöttää jotain nivelvalmisteita yms. Onhan kyseessä kuitenkin isosta ja liikkuvaisesta rodusta.

    Blogi meillä on olemassa, mutta ei ole vielä käytössä koska en ole banneria saanut tehtyä sinne :D. Joten sinne voisin tästä testauksesta kyllä kirjoitella jos blogin pidon saisin aloitettua!

    laura.rajala@kymp.net

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa kivalta jutulta. Luca on vielä niin pikkuinenpentu ettei se varmaan tuota tarvii. Miusta on kiva että täällä on muutakin kuin vaan semmoisia peruspostauksia. Tosi kiva ja monipuolinen blogi siis :)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla <3 Minäkin olen sitä mieltä, että just vaikka tämmösillä postauksilla saa vähän monipuolisuutta tähän blogiin. Ei oo aina kaikki postaukset sitten niitä "plääplää, meille kuuluu hyvää"-postauksia :-)

      Ja mikä ihana pentu siellä oikein on, tuitui <3 Ihania pentuhetkiä teille!

      Poista
  12. En taaskaan ole ilmoittautumassa mukaan :) mutta googletin ton ruusunmarjajauheen, ja alkoi kiinnostaa, mitkä sen vitamiinipitoisuudet on. Siinähän on paljon ABC-vitamiineja ym. En löytänyt, mutta saisitko sinä tarkempaa tietoa?

    Kiitos mielenkiintosista postauksista, ja toivottavasti jauhetta testaavalta koirakolta kuullaan tuloksia myöhemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olisit nyt vain ilmottautunut mukaan testiryhmään :P

      Laitan kyselyä vielä aiheesta Back on Trackille, mutta näin ainakin tuotteen kotisivuilla sanotaan tästä tuotteesta:
      C-vitamiini 230 mg
      Trolox (antioksidanttinen teho) 70 mg
      Beetakaroteeni 58,1 mg
      E-vitamiini (alfa-tokoferoli) 28,2 mg
      Lykopeeni 5,74 mg
      Sisältää myös A- ja B-vitamiineja, kaliumia, rautaa, magnesiumia, bioflavonoideja, beetakaroteeneja sekä pektiiniä.

      Eli tuote on mm. hyvin vitamiinipitoinen ja on kaikenlisäksi vielä 100% luonnontuote :-)

      Minäkin odotan innolla tätä testiryhmäläisen etsimistä, sillä on kiva kuulla jonkun muunkin mielipidettä tuotteesta - itselle tämä tuote kun on ihan vieras ja uusi, mutta olen kuullut paljon hyvää palautetta :) Saas nähdä mitä meidän testaus tulee tuotteesta paljastamaan..

      Poista
  13. Ilmoittaudutaan testaajiksi =)

    Meiltä löytyy vähän päälle vuotias bokserinarttu Keira, jonka kanssa käynyt pentuna tapaturma ja sen johdosta jouduttu puolen vuoden iässä leikkauttamaan oikean takajalan ristisiteet sekä korjaamaan polvilumpion paikka. Keira elää pelkkänä kotikoirana ja saa nauttia rauhallisista lenkeistä vapaana ollessa. Kovat suunnitelmat oli tälle tytölle, mutta valitettavasti aina ei ole tuuri myöten.

    Polveen on hyvin todennäköisesti kehittynyt nivelrikkoa koska jalkaa ei heti leikattu kun ristiside oli aluksi osittain repeytynyt, mutta ei tästä parantunut ja loppujen lopuksi repesi kokonaan, joten oli pakko leikata. Samassa meni polvilumpio sijoiltaan.. Liikkuminen ei ole aivan puhdasta ja eron huomaa liikkeessä aika selvästi. Olisi kiva päästä kokeilemaan vaikuttaako BOTin ruusunmarjajauhe mitenkään liikkumiseen ja muutenkin.

    Toki laumasta löytyy myös 6-vuotias bokserinarttu, jolla paha spondyloosi selässä. Pari-vuotiaana kuvattu SP3-asteiseksi, piikkejä ja jopa siltoja jo silloin ollut. Spondyloosi on etenevä sairaus, joten vuosien mittaan on varmasti edennyt jopa ehkä 4-asteiseksi. Oirehtii jäykkyydellä, mutta saatu tätä kuriin säännöllisellä hieronnalla. Toki on aina jäykempi kuin terveselkäiset koirat.

    Näiden lisäksi kaksi muuta koiraa, joista toinen terve ja toista ei ole vielä kuvautettu, eikä tiettävästi ole mitään luustosairauksia, jotka olisivat oirehtineet. Tokihan näillekin voisi sitten tätä kokeilla =)

    Meiltä löytyy myös blogi boxingdogs.blogspot.fi, joka ollut viimeaikoina hieman epäaktiivinen.. =D

    sanna.riihiluoma@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Täällä olisi kaksin kappalein mahdollisia testaajia! Toinen on pian 11-vuotias Bichon Frise herrasmies, jolla etutassujen nivelet ovat alkaneet vanhetessa vaivaamaan. Koira on pirteä ja jaksaa edelleen lenkkeillä, mutta pidempien lenkkien tai riehumisten jälkeen jalat ovat jäykät ja saattavat kipuilla. Olisi mahtavaa päästä testaamaan ukkelille tällaista luonnonmukaista vaihtoehtoa!
    Toinen on juuri 7 vuotta täyttänyt mäykkymix neitonen. Tylleröllä on pitkä selkä ja mahdottoman suloiset tappijalat, jotka mäykyille tyypilliseen tapaan tuppaavaat vähän kääntymään ulospäin. Pikkuneiti harrastaa edelleen agilitya ja lenkkeilee ahkerasti pikkuveljensä kanssa. Ihan nuori koira ei kuitenkaan ole, joten olisi varmasti selän ja etukoipien kanssa enemmän kuin suotavaa alkaa jo hyvissä ajoin syöttämään jotain nivelongelmia ehkäisevää tuotetta :)

    jennaelonen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja unohtui vielä tuohon viimeiseen "kohtaan" vastata :D Tosian kirjoitan mielläni ja voisin kirjoitta pidemmänin analyysin ja kertomuksen jos testaajaksi pääsisimme :)

      Poista
  15. Täällä olisi koira jolta löytyy lihasjumia, niin takajaloista kuten selästäkin. Saara 2,5 vuotias 10kg painava karvaton tyttökoira joka on erittäin aktiivinen luonteeltaan ja rakastaa juosta (yli kaiken) ja lenkkeillä pitkiä matkoja. Lihasjumeja alettiin epäilemään kun koirauimalassa uittaja ihmetteli ettei koira käytä takajalkojaan vaikka mitä vippaskonsteja koitti käyttä. Tästä huolestuneena tilasin saaralle kotiin koirahierojan. Hieroja kävi 4 kertaa ja sanoi että joka kerta kun hän uudelleen tulee niin takajalat yhtä jumissa kuin ensimmäisellä kerrallakin. Sitten kävi mielessä jo jokin selän nikamavika / paine rangassa. Tätä tutkittiin eläinlääkärin kanssa mutta päädyimme vain diihen tulokseen että koira liikkuu takapainoitteisesti ja täten saa lihakset jumiutumaan. Nyt ollaan säännöllisellä hieronalla ja tiettyjen liikkeiden kutem hyppimisten vähentämisellä suht hyviä tuloksia aikaan. Mutta kesä, juoksurallit, uinti ja pitkät lenkit ovat tulossa joten on taattua lihasten rasittuminen eli varmastikin tulisi testattua tuon ruusunmarjan toimivuus lihasten jumiutumisen ehkäisyssä. Olisimme erittäin mielellämme tuotteelle testitiimi ja raportoisimme kyllä tuloksista matkan varrelta blogissamme ( harjakoira.blogspot.fi)

    Rosafi86@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Todella mukavan oloinen blogi! Liityin lukijaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, voi kiitos näistä sanoista <3 Tervetuloa mukaan seurailemaan meidän koiramaista menoa! :)

      Poista
  17. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta tuotteelta. Olis mahtavaa päästä kokeilemaan! Tipsullahan on vähän pitkänmallinen kroppa ja on alkanut vaikuttaa siltä, että sillä olis jotain lihasjumeja selässä ja takajaloissa. Tähän vaivaan ei ole vielä muuta kokeiltu kuin venyttelyä ja hellää hieromista. Huomattavia tuloksia ei ole saatu aikaan, mutta venyttelythän on kuitenkin aina hyväksi. Olis kiva kokeilla tuotetta ja nähdä vaikuttaako se oikeasti. Totta kai kirjoittaisin siitä blogiini, jonka varmaan jo tunnetkin. TemppuTaituri siis :) BOT -tuotteet on aina vaikuttaneet mun mielestä tosi kiinnostavilta, mutta vielä meille ei ole yhtään kotiutunut. Ehkä sen takia, että jos ne eivät toimikaan niin kuin luvataan, niin menee melko paljon rahaa hukkaan. Olen liittynyt lukijaksi ja s.postini on emppu_98@windowslive.com. Mahtavaan yhteistyöhön oot päässyt! :)

    VastaaPoista
  18. Kuulin tuosta ruusunmarjarouheesta joku aika sitten, kun kaverilla oli positiivisia käyttökokemuksia siitä sekä itsellään että koirallaan. Samalla lueskelin muistakin Back on track- tuotteista ja mielenkiinto heräsi. Voisivat olla mukavia koiralle ja olishan siellä ollut jotain itsellekin sopivia tuotteita. :D

    Oma koirani (ranskanbulldoggiuros reilu 5v) ei ole ainakaan tähän mennessä oireillut mitenkään niveltensä puolesta, mutta olisi hienoa päästä testaamaan ainetta tavallaan niinku ennaltaehkäisevästi ja katsoa olisiko kahden kuukauden testijaksolla mitään vaikutuksia esim. koiran käytökseen/virkeyteen tai liikkuvuuteen jne jne. Itseä kiinnostaa kovasti nuo luonnon omat "lääkeaineet" ja niiden vaikutukset :)

    Testijaksolta voisin pitää blogissa jonkinlaista päiväkirjatyyppistä juttua valokuvien tai vaikka videolla höystettynä. Esim. päivittää kerran viikossa kuulumiset ja pohtia onko tapahtunut jotain edistystä tai muutoksia jossakin. Samalla aiheesta voisi kirjoittaa vaikkapa jutun oman rotuyhdistyksen lehteen?

    sofia.maulammi@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Heippa!

    Meillä on nivel- ja lihasvaivoista kärsivä villakoira Lenni joka voisi mielellään osallistua testikoiraksi. Vaivat alkoivat jo Lennin ollessa 6kk ikäinen, kun polvi ensimmäistä kertaa meni sijoiltaan. Alunperin eläinlääkäri epäili lonkissa olevan vikaa, mutta käytyämme ortopedillä niin vika ilmenikin olevan polvissa. Molemmissa polvissa todettiin oleva patella luksaatio, joista toinen on lateraalinen. Yksinkertaisesti sanottuna toinen luksioituu ulospäin ja toinen polvi sisäänpäin. Lateraalisesta vaivasta kärsivä polvi operoitiin hyvin tuloksin.

    Pian kuitenkin polvileikkauksen jälkeen tuli muita vaivoja, kuten kastraation (piilokives) jälkeen havaittu nivuskanavan tyrä joka piti operoida viikko kastraation jälkeen. Kudokset eivät olleet tarpeeksi vaihvoja, joten Lenni meinasi kuolla sisäiseen verenvuotoon ja jälleen piti operoida.

    Tämän jälkeen on todettu virheellisesti cushingin tautia ja sen vuoksi sairastettu haimatulehdus. Toisin sanoen Lenni on ollut aikalailla pienen elämänsä pakkolevolla ja kaikki riehuminen on ollut kielletty. Lihaksia siis ei hirveästi pojalta löydy, mutta niitä vähäisiäkin lihaksia saa Lennin mielestä hieroa mielellään sillä ajoittain jumeja selvästi on. Vasta ikää kävimme eläinlääkärissä kuvauttamassa polvet uudelleen kipuilujen vuoksi, sillä epäilimme alkavaa tai jo käynnissä olevaa nivelrikkoa mitä ei kuitenkaan onneksi löytynyt. Kipuja kuitenkin eläinlääkärikin havaitsi koiralla. Laserhoitoa sekä akupunktiota on hieronnan lisäksi saanut. Nyt miulla on kesällä 4 vuotta täyttävä poika, joka alkaa pikkuhiljaa voimaan paremmin (näen yhteyden lihaksiin ja niiden hieronnan välillä). Lenni saa omien tuntemuksiensa mukaan mennä niin kovaa kuin hänestä tuntuu, mutta useimmiten poika kävelee siellä seläntakana metrin kahden päässä.

    Elämän iloa pojalta kuitenkin löytyy, päivittäin tulee leikittyä ja lihaksia on vahvisteltu jo jonkin aikaa jumppaliikkeillä.

    Lenni on aiemmin saanut Nutrolinin Nivel valmistetta, mutta eroa en sen käytössä huomannut. Ruusumarjasta tosin olen lukenut ja sen positiivisia vaikutteita selvästi monella on ollut, joten mielenkiinnolla lähtisin mukaan kokeiluun. Kirjoitan myös blogia, joka tähän mennessä on ollut enemmän treeniblogi toiselle koiralleni, mutta osa lukijoistani on Lennin edellisen blogin lukijoita, joten varmasti kiinnostusta herättää heissäkin mikäli kokeiluun päässään mukaan. :)

    poysti.sanni@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Heippa!
    Kasvatan sileäkarvaisia kettuterrierejä ja minulla on kotona yksi koira joka kärsii niveljäykkyydestä, helposti jumiutuvasta selästä ja jumiutuvista alaselän lihaksista. Varsinaisesti rakenteellisia vikoja/sairauksia hänellä ei ole, mutta vaatii tasapainoisen ruokinnan ja liikunnan lisäksi säännöllisesti hierontaa ja välillä fysioterapiaa, mm. vesijumppaa ollaan kokeiltu. Koira on työkäytössä (metsästyskoira, luolametsästys) ja talvisin metsästyskaudella koira on tosi jäykkä ja sen nivelet paukkuvat aamuisin. Paras resepti nivel -ja lihasjäykkyyteen on ollut säännöllinen, monipuolinen liikunta, koiran fyysinen hyvä kunto (ei ylipainoa), ja tarpeeksi lepoa ja palautusta rankempien reissujen jälkeen. Testiryhmään lähtisimme kuitenkin mielellämme mukaan testaamaan onko tästä valmisteesta apua Veeralle :) Meihin voi tutustua lisää meidän blogista: http://emmijakamut.blogspot.fi

    VastaaPoista
  21. Moikka!

    Omistan kaksi ihanaa ja elämäniloista koiraa. Vanhempi herroista on kultainennoutaja uros Aku, jolla ikää on jo yli 9 vuotta, mutta ikä ei näytä vieläkään painavan. Aku on ollut aina perusterve rotukoira. Nuorempi koira on 3 vuotias sekarotuinen uros Tahvo joka on huonoista oloista pelastettu puolivuotiaana. En koiraa hakiessa tiennyt koiran kohtalosta, vaan kaikki selvisi kuukausia myöhemmin. Aku on saanut toimittaa isoveljen roolia kotona ja opettanut nuoren Tahvo-koiran kunnon koirakansalaiseksi ja samalla Tahvosta kehkeytyi mainio harrastuskaveri. Itse innostuin Tahvon myötä erilaisista koiraharrastuksista, joten niitä alettiin myös Tahvon kanssa treenata koiran ollessa tarpeeksi vanha.

    Reilun kahden vuoden iässä kuitenkin kaikki muuttui, kun Tahvolla todettiin vakava lonkkavika ja alkavaa nivelrikkoa molemmissa lonkissa. Tähän loppui tämän koiran harrastukset ja riekkuminen. En itse voinut ymmärtää miten noin nuorella koiralla voi olla noin huono diagnoosi. Sekarotuistenhan piti olla terveempiä kuin rotukoirat. Tämä myytti on kuitenkin meillä kumottu.

    Diagnoosin myötä alkoi koiran oireilu. Tahvolla on koko elämänsä ajan ollut selkä ja takapää ajoittain jumissa, ja on sitä edelleenkin. Tahvo kävelee välillä selkä kyyryssä ja on välillä haluton liikkumaan. Parempina päivinä poika taas riehuu ja temmeltää vanhan herran kanssa. Pahinta on kuitenkin nähdä elämäniloisen ja aktiivisen koiran lonkkaoireilut ja tämän takia on jouduttu jopa miettimään koiran päästämistä kivuistaan. Nyt ollaan kuitenkin saatu koiralle melko tasapainoinen hoito, jonka avulla kipuilu on saatu loppumaan ja koira on taas oma iloinen itsensä.

    Entä miten me ollaan Tahvon lonkkia hoidettu? Pääsääntöisesti säännöllisellä ja kevyellä liikunnalla, esim. lenkkeilyllä ja metsässä vapaana liikkumalla. Mitään ylimääräisiä hyppyjä tai voimakkaita käännöksiä ei olla harrastettu, minkä ansiosta lonkat on tuntuneet paremmilta. Lämpö on myös osottautunut hyväksi koiran lonkille. Uintia ollaan alettu opetella ja toivottavasti tästä saadaan nivelystävällinen harrastuslaji aktiiviselle ja helposti turhautuvalle koiralle. Nivelaineita ollaan käytetty nyt puolen vuoden ajan ja elättelen toivoa että niistäkin on jonkin verran apua. Ilman mitään lääkitystä kuitenkin mennään.

    Testiryhmään pääsy olisi meille enemmän kuin lottovoitto. Tahvon nuoren iän ja energisyyden vuoksi kaikki koiran lonkkia ja oireita helpottavat hoidot ja keinot otetaan käyttöön. Uskon että Tahvon kohdalla ihan näkyviäkin tuloksia tulisi jo lyhyessä ajassa, koska oireilu on välillä hyvinkin voimakasta. Kivuttomia ja runsaita yhteisiä vuosia odotellessa. Blogistamme pääset tutustumaan koiraan vielä paremmin http://koirakkaat.blogspot.fi/ ja meihin voi ottaa yhteyttä sähköpostilla nallenpentu@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Meillä on 9 vuotias tiibetinspanieli. (Täyttää marraskuussa 10) Poika on iloinen ja aina valmis lähtemään lenkille. Energiaa löytyy myös riehumiseen vaikka ikää löytyykin. Herralla ei olekaan ilmennyt mitään nivel ongelmia. (Paitsi pientä kankeutta herätessään) Toinen koiramme on 7 vuotias lyhytkarvainen venäjäntoy. (Täyttää syyskuussa 8) Tällä kaverilla vasta ongelmia jalkojen kanssa onkin. Jalkojen vääryyden takia ne ovat usein kipeitä ja eivät kestä hyppimistä tai juoksemista kovin pitkään vaikka energiaa löytyisikin. (Jalat ovat taittuneet ulos päin polvien kohdalta.) Tämä surettaa suuresti sillä koiralla olisi virtaa kuin duracell pupussa mutta kintut eivät kestä sitä. Poika hyppii ja juoksee kyllä mutta niiden jälkeen hän jää usein makoilemaan ja nuolemaan jalkojaan. Tätä on ilmennyt koko hänen elämänsä ajan ja olemmekin kokeilleet vaikka minkälaisia pillereitä ja öljyjä. Mikään nistä ei vain ole tehonnut. Positiivisista tuloksista lukeneena haluaisin tämän ruusunmarjajauheen meille testattavaksi.

    VastaaPoista
  23. Hei,
    Ei näköjään puhelimella tullut kommentti perille, vaikka se sen lähettikin.
    Anyways, ylläpidän aktiivisesti koirablogia, jossa tällaset tuotetestaus postaukset olisivat kyllä käteviä. Tuotetestaus kiinnostaa ihan itseni sekä koirani takia. Koira on vajaa 3 vuotias seropi narttu, jolla jumiutuu etupää todella herkästi(venyttelyä ei tee itsenäisesti, jos en ole auttanut sitä avaamalla jumeja) sekä omistaa suhteellisen löysän takaosan.

    Minä itse taas, hevosurheilun jäljiltä toinen lonkkanivel pomppii lonkkamaljassa, mikä tekee omasta liikkumisesta ihan kamalaa sekä polvet naksuvat ihan järjettömästi, tahtoisin testata onko tuosta esim. apua nuihin polviin. Lisäksi kannan nivelreuman geeniä, koska äitini sairastaa tätä, jonka vuoksi nivelkipuja sitten ilmenee aika ajoin.(Äitini on aktiivinen BOT tuotteiden käyttäjä ja hällä vain positiivisia kokemuksia tuotteista). Tuotetestaus kiinnostaa myös siksi, että näin kanssaihmiset, saavat käytännön kokemuksia tavallisilta tallaajilta, mikä saa heidätkin kokeilemaan tuotteita. BOT-tuotteista olen aina ollut kiinnostunut, tosin vielä ei omasta takaa löydy yhtään.

    tiinna93@outlook.com

    VastaaPoista
  24. Hei!

    Minua kiinnostaisi tuon ruusunmarjajauhe. Meiltä löytyy kaksi collieta, joiden kanssa harrastan agilityä ja siinä on välillä koiran nivelet ja lihakset aika kovilla. Agilityn lisäksi treenaamme säännöllisesti hakua ja tokoa.
    Vanhemmalla koirallani todettiin juuri venähdys reiden etuosassa ja koira joutuu olemaan nyt sairaslomalla jonkin aikaa ja käymään fysioterapiassa, onneksi ei kuitenkaan mitään vakavampaa :)
    Koira oli muutenkin hieman jumissa, joten tämä ruuunmarjajauhe voisi tehostaa parantumista, vaikkei nivelissä ollutkaan vikaa, ennaltaehkäisevästi olisi varmasti kuitenkin hyödyllinen!

    Poikien blogi: http://www.pehko.net/blog ja toimiva sähköpostiosoite: evie.rekola@gmail.com

    VastaaPoista
  25. 3v chihuahuamix Popi on varustettu 2/3 polvilla, joihin erittäin todennäköisesti kehittynee myös nivelrikkoa. Popi on kyllä reipas ja liikkuu mielellään ja vartavasten polvia varten onkin takapään lihaksia vahvistettu tukemaan niitä. Ruuan sekaan Popi saa kalanmaksaöljyä ja heppapuolen nivelvalmistetta. Varsinaista "apua" mistään ei sinänsä ole ollut, on pyritty vain siihen, että koira on kivuton :) Ruusunmarjarouhetta emme ole kokeilleet ja olisi toki mukava nähdä, jos sillä olisi vaikutusta.

    Blogi on koiriamaalta.blogspot.fi ja vaikka Popi onkin vain sivuosassa, voidaan siitä raportoida postaus tai pari aiheeseen liittyen :)
    koiriamaalta@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Täällä olisi 3 kappaletta borderterrierejä. Kaksi agikoiria ja yksi 14-vuotias eläkeläinen. Agikoirille tietysti ruusunmarjarouhe olisi varmasti todella hyvä lisä ihan ilman mitään vaivojakaan. Mutta haluaisin erityisesti testata tätä tuolle mummokoiralle, jolla on nivelrikkoa ja esimerkiksi sängystä nouseminen on jäykkää. Voisi seurata, että vähentyykö esimerkiksi nivelkipu (näkyy ajottaisena raajojen "kirputtamisena", johon saa välillä särkylääkettä). Olispa kiva jos me päästäis tuota testaamaan! Ja ollaan myös blogin lukioita. :)

    hansku91@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Taas sponssijuttuja... mainosblogiksi tullut tääkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja kuulla :( Tarkoituksenani on näiden yhteistyöpostausten avulla hemmotella lukijoita ja saada tietoa tuotteesta myös lukijoille asti - itse kun ainakin tykkään lukea erilaisia tuotetestaus-postauksia juuri sen takia, ettei mee sit ostamaan kys. tuotetta jos se ei olekaan hyvä :-)

      Yritän tasapainotella näitä postauksia vain max. pari kappaletta/kk enkä sen usko olevan liikaa :) Mielestäni nää tuo muutenkin mukavasti monipuolisuutta postauksiin!

      Poista
  28. Meillä ei koirilla ole mitään lihas- tai nivelvaivoja, mutta haluttaisiin tätä silti päästä testaamaan! Olisi mielenkiintoista nähdä onko 2kk:n testijakson aikana muutoksia koiran liikkuvuudessa, vireydessä tms.

    Testaajana voisin blogissa kirjoittaa isommat aloitus- sekä lopetuspostaukset ja viikottain välikuulumiset. Kuvia ja mahdollisesti myös videoita.

    Saakohan tätä muuten pennulle syöttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että tästä mitään haittaakaan on pennulle, mutta toisaalta koen, että pentu ei tälläisiä tarvitsekaan :-) Eli itse en varmaan syöttäisi pennulle tätä, jos pennulla ei mitään suurempia vaivoja ole :)

      Poista
  29. Mie en mihkää ikää pääse, mut turistaan ny meinki lauman tilanne! :D

    Laumaan kuuluu tällä hetkellä 12v, 9v ja 3v mäyräkoirat sekä 6v sakemanni. 9v Maunolla on polvi leikattu patella luksaation takia pari vuotta sitten, mutta polvi on alkanut jälleen oireilemaan.. myös rangassa on hieman ongelmaa, jota on nyt hoidettu pääasiassa kraniolla ja osteopatialla. Lisinä saa tällä hetkellä msm -jauhetta. Huonoja päiviä on, kun ei jaksa mitään, mut sitten välillä tulee niitä hyviä päiviä ja silloin vetelew hepulis ympäri kämppää ja pihaa.

    6v. sakemanni on entinen työkoira, joka on siirtynyt nyt terveydellisistä syistä mulle eläkepäiviä viettämään. Alkavaa spondyloosia on vähän, iho on herkkä reagoimaan ja kuiva ajoittain. Vatsa on herkkä myös, Nyt menee monenmoista lisää terveyden tukena.

    12v on meidän ADHD - ei ikään uskoisi tän herran olevan jo tuon ikäinen. Hoikkapoika ollut aina, mutta nyt on jo alkanut syömään ja kerää massaa mukavasti. Kuitenkin kun on iäkäs (ja menevä!) kaveri kyseessä, on tärkeää miettiä myös nivelten ym. hyvinvointi ja sen tukeminen - en vain ole mieleistä lisää löytänyt vielä.

    3v on meidän aktiivinen agikoira. Mäykyn kroppa on oman mallisensa ja tuo omat huomionsa tässä lajissa. Agilityn ollessa rankka laji koiralle ja kropalle, tulee lisiä huomioida. Tällä hetkellä saa lisänä cartivet msm -jauhetta, mutta en tiedä onko tämä nyt ihan se ihanteellisin lisä.

    Meillä on hyvin moninainen lauma ja omat ongelmat ja huomiokohdat. Mielellään testattaisiin tätä tuotetta. :)

    http://www.myyrakoirat.blogspot.com
    wiivikorhonen@gmail.com

    (Mä en ny tiedä tuliko tää kahteen kertaan.. tää bloggerin kommentointi temppuilee.. :/ )

    VastaaPoista
  30. Ruusunmarjarouhe on joskus ollut harkinnassa täälläkin :)

    2,5v kelpie, agility- ja vetokoirana, eli kuormitusta löytyy. Lihasvaivainen, peitsiherkkä ja peitsin takia jatkuvasti jumissa. Jumit taas näkyy polven pompottamisena, eikä rakenteellista heikkouttakaan ole poissuljettu. Opiskelen itse koirahierontaa, joten nyt on saanut hierontaa säännöllisesti ja pompottaminen on pysynyt poissa. Jumiutuu kuitenkin todella herkästi, viikottain saa olla hieromassa selkää & reisiä auki. Lämmittelyjä, jäähdyttelyjä, palautuslitkuja ja ruokintaa muokkailtu suuntaan jos toiseenkin ilman mitään huomattavaa apua.

    Sit löytyy tuo 2v corgi, agin alkeita tehdään sen kanssa. Lihaksisto ei voisi paljoa paremmassa kunnossa olla, mutta fyysisesti raskaiden päivien jälkeen on kyllä vähän jäykkä liikkeissään, eli tuskin ruusunmarjarouhe sillekään haitaksi olisi.

    Blogi löytyy, http://torekelpi.blogspot.fi/
    Sähköposti forsman.mari@hotmail.fi

    Testaajana voisin kirjoittaa pari isompaa postausta, ruusunmarjarouheen käytöstä yleisesti ja tietenkin omista kokemuksista. Vaikutuksista liikkumiseen, vireystilaan, jäykkyyteen ja lihaksiin. Lisäksi jos hierottavien koirien asiakaskunnasta löytyy rouheen käyttäjiä, voisin heiltäkin kokemuksia kysellä :)

    VastaaPoista
  31. Testiin hakee myös 2v isovillakoira Rommi, joka harrastaa säännöllisesti mm. pyörän vierellä jolkottelua ja agilityä. Lisäksi Rommi on villakoiramaiseen tapaan kova loikkimaan, mutta hitaana kehittyjänä nuoren koiran lihaksisto ei ole vielä täysin kehittynyt joten jumeja tulee väkisinkim tässä vauhdissa. Etenkin kun agilityradalla mennään eikä meinata. Lisäksi kroppaa tuetaan mm. mäkisten maastojen, metsäpolkujen ja uinnin avulla - näistäkin voin kirjoittaa lisää.

    Niveleistä on paha vielä sanoa mitään koska luustokuviin ei olla vielä keretty. Nivelvalmisteita on tarkoitus kuitenkin syöttää aktiivisen rasituksen takia jo ennaltaehkäisevästi. Sinänsä perimän puolelta huolta ei pitäisi olla, mutta R söi kasvuikäisenä huonosti ja siksi kuvat vähän hirvittää etukäteen. Etuosan lihaksisto on yhä köyhähköä vaikka sitäkin on pikkuhiljaa tullut, joten toivoisin lihaksien lisäksi nivelille tukea myös ravinnosta. Erityisesti ristiselän ja olkanivelten seudulle tuntuu kertyvän hieman jumeja, joita toki myös hieromalla availlaan ja tunnustellaan. Venyttelyn Rommi hoitaa aika hienosti itse. Ollaan myös aloittamassa juuri nivelravinteen käyttö, josta voisin kirjoittaa tarvittaessa extraa. Rommi on 95% raakaruokinnalla ja muidenkin ravinteiden käyttöä voin tarvittaessa valaista jos sille jää tilaa ruusuilun ohella.

    Testiryhmäläisenä olen valmis kirjoittamaan ja kuvaamaan jokusen postauksen sekä toki myös jakamaan avoimesti kokemuksiani. Blogia ei ainakaan toistaiseksi ole mutta facebook on käytettävissä sekä voimme tehdä julkaisun kanssa yhteistyötä myös sinun kanssasi. Villakoira sopisi teemaankin höhöhöö ;) :D Vieläpä valkea sellainen! Kirjoitin myös aikanaan äidinkielestä lukion parhaan esseen saaden siitä stipendin, joten kynänkin (tai näppäimistön) luulisi pysyvän käsissä sen verran että tekstistä saa selvän. Olen myös aina rakastanut piirtämistä joten valokuvien lisäksi saattaisin käyttää havainnollistavia piirroksia. Olen opiskellut yliopistolla pääaineena kemiaa, ja sivuaineopintoja on kertynyt mm. biokemiasta, luonnonyhdisteiden kemiasta sekä biologista, joten ravinnevalmisteet kiinnostaa myös biokemiallisesti ja jotain pohjaakin pitäisi olla.

    Niin, ja käymme myös näyttelyissä joten kauniit vaivattomat liikkeet on arvioinnissa sitäkin kautta: terve koira liikkuu kauniisti, juminen koira ei.

    Olisikohan siinä nyt jotain perusteluja? :D

    VastaaPoista
  32. Apua, toivottavasti me päästäis vielä mukaan! Koska tää ois meille ihan huippu juttu, en vaan aiemmin päässyt kirjoittamaan koska kone on rikki. :/

    Mutta meillä tosiaan asustaa kaksi nivelrikkoista koiraa. Aloitetaan ensimmäisestä elikkäs Bella seefferi jolla lonkat C/D sekä kyynerät 0/1, tuossa D lonkassa on rikkoa ja lonkat ovat myös löysät. Bellalta löytyy ikää tällähetkellä melkein 5vuotta ja toivottavasti on vielä useita vuosia edessä.
    Toinen kokeilija meillä olisi am.akita Jehu, jolla on D/D lonkat, joissa molemmissa rikkoa. Toisessa lonkassa jopa toisen asteen rikko. Jehu on myös alle vuotiaana ontunut useasti takasiaan vuoronperään.

    Emme ole vielä löytäneet sopivaa nivelravinnetta joten sellainen on hakusessa.
    Olen valmis kirjoittamaan ja kuvailemaan blogiin tuloksia. Muutenkin olisi mukava, koska silloin pääsisin enemmän tuomaan myös Jehua & Bellaa omassa blogissani esiin.

    Kerron mielelläni lisää meistä ja meidän elämästä nivelrikkoisten kanssa, jos pääsemme tähän mukaan! :)

    Tässä meidän blogi: http://tahmaisettassut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  33. Testikoirakko-kisa on nyt päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille♥ Nyt paneudun lukemaan näitä kaikkia ihania hakemuksia..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)