lauantai 2. toukokuuta 2015

Vappumätsäri 1.5

Oi, vihdoin asuinpaikkakunnallamme järjestettiin mätsäri ja vielä ihan kävelymatkan päässä! Voiko olla parempaa, kun ei aina tarvitse autolla mennä jokapaikkaan?

Suuntasimme mätsäripaikalle Martan kanssa pellon kautta, jonne Martta sai purkaa pahimmat energiansa. Mätsäri oli kirjattu alkavaksi tasan kahdeltatoista, joten meillä oli aikaa noin 30min hengailla ja totutella väkiporukkaan. Tuolloin paikalle oli saapunut jo aimo läjä koiria omistajineen - vappupäivä taitaakin olla hyvä päivä järjestää mätsäri. Lisäksi sääkin suosi, vaikka edellisenä ehtoona katsomani säätiedotus lupasikin sadetta..

Tää olikin Martan eka mätsäri asfalttipihassa ja mä olen niiiin ylpee tuosta pennusta. Kyllä huomaa, että ahkera mätsäreissä ja tapahtumissa ramppaaminen  sekä treenaaminen häiriössä näkyy jo koirassa - se ei enää sinkoile ja säntäile jokapaikkaan pää kolmantena jalkana. Ja neiti omistaa jo (tai pitäiskö sanoa, että toistaiseksi..hahah:-D) korvatkin!!


Bongailtiin ja käytiin juttelemassa tuttujen kanssa ennen kehien alkua. Nähtiin mm. hoitokoirani Rommi omistajineen ja Wilma miehensä, poikansa ja koirien kanssa. Lisäks tavattiin taas uusi beussi-ihminen täältä Etelä-Pohjanmaalta. Suunnitelmissa olisikin laittaa beussitapaaminen pystyyn tässä kevään tai alkukesän aikana.

Pitkän odottelun jälkeen saimmekin suunnata Martan kanssa kehään. Vastassa meitä oli melkein vuoden ikäinen shetlanninlammaskoira-narttu. Neiti ei oo vielä koskaan mennyt näin hyvin kehässä (=viimeviikkoinen parin kerran näyttelyravaamisen harjoittelu oli tuottanut tulosta) eli saatiin sitten punainen nauha. Tälläkertaa saimme tuomarin, joka oli todella mukava ja kopeloi koiran oikeasti kunnolla. Tuomari jutteli, tutki, kehui ja antoi vinkkejä - tälläisiä tuomareita ehdottomasti lisää, kiitos! Kauhajoen koiraharrastajat olivat muutenkin onnistuneet tuomarivalinnoissaan, sillä muita kehiä seuratessa huomasin, että jokaista koiraa tutkittiin ja juoksutettiin kunnolla, esittäjille annettiin vinkkejä koiran esittämiseen ja annettiin muutenkin positiivista palautetta. Tälläisissä mätsäreissä on oikeasti ilo käydä :-)



Punaisten kehässä meidät pudotettiin viimeisien joukossa pois, eli kotiinviemiseksi meille ei jäänyt kuin onnistunutta harjoittelua ja taas uusi (ja kiva!) mätsärikokemus. Lähdettiin sitten melkein samantien Martan kanssa porukoilleni vappua viettämään ja autossa olikin todella väsynyt koira, joka ei kotipihaan saapuessa ois halunnut kömpiä kopistaan pois..voi pientä

Nyt sitten siirrymmekin jännittämään oman mätsärimme onnistumista - eli tervetuloa jokainen viikon päästä lauantaina 9.5 mätsäriimme Kurikkaan. Luvassa on mm. tuotemyyntiä, muhkeat palkinnot, monipuolinen kahvio ja koirahierontaa :-) Pitäkää peukkuja, että päivästä tulee onnistunut!

Lisää kuvia vappumätsäristä löytyy täältä!

10 kommenttia:

  1. Oi kuinka nätisti Martta seisoo ja on kasvanut hurjaa vauhtia! Onneksi nyt teillä oli kunnon tuomari, joka kopeloi koirat kunnolla. On se vain harmi jos mätsäreissä, jonka pitäisi olla harjoittelua näyttelyihin ja siinä samassa koirien sosiaallistamista, niin asioita ei tehdä sitten kunnolla tuomareiden osalta.
    Todella hyvin Martalla menee mätsärit, niin on reippaan näköinen!! :) Hyvää vappua sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä suurimmat kiitokset kommentistasi ja kehuista <3 Tälläiset kommentit piristävät kummasti huonompaakin päivää :)

      Oon kyllä samaa mieltä kanssasi - voin sanoa, että suurimmaksi osaksi ihmiset tulevat mätsäriin harjoittelemaan näyttelyitä varten ja samalla myöskin vaikkapa sosiaalistamaan koiraa, joten siksi olisi tärkeää, että koiraa käsitellään oikein ja sitä esimerkiksi kopeloidaan harjoittelun kannalta. Viimeviikkoisen huonon tuomarikokemuksen jälkeen saimme tälläkertaa siis oikein mukavan tuomarikokemuksen :) Kivaa!

      Samoin teille <3 Nauttikaahan nyt näistä ihanista säistä!

      Poista
  2. Voi kuinka Martta seisoo nätisti, kyllä siitä vaan on kehittynyt loistava koira :) Ja onneksi teillä oli nyt parempi onni tuomarin suhteen!

    Tulisin ilomielin ensiviikolla Kurikkaan, mutta on vähän turhan kaukana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, olenpas otettu näin ihanasta kommentista <3 Kiitoskiitoskiitos! Ja niimpä, tuo tuomari osasi kyllä hommansa :)

      Kääk - onpa kuitenkin kiva kuulla, että olisit tulossa jos asuisit lähempänä :-)

      Poista
  3. Mä näin teidät, mutten sitte ehtiny missää välissä moikkaamaan. Martta meni hienosti :) Ja kiva kuulla, että oltihin onnistuttu tuomarivalinnoissa ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin huomasin sut, mutta ei ollut oikein mitään rakoa missävälissä ois kerennyt moikkailemaan :-)

      Teidän tuomarivalinnat olivat kyllä onnistuneita, kiitos! :)

      Poista
  4. Kiva, että sattui nyt noinkin huippu tuomari kohdalle!

    Joka kerta kuvia katsoessa jaksaa ihmetellä Martan kasvua, neidistä kuoriutuu oikein hieno koira. Toivottavasti malttaa pitää korvat matkassa mukana jatkossakin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä - oli mukavaa tällä mätsärikerralla saada hyvä tuomari, sillä viimekerralla niin ei ollut..:-)

      Sama juttu - muutaman kuukauden takaisia kuvia katsellessa aivan hämmästyy kuinka pieni se on silloin ollut, pikky mytty vain♥ Toivotaan, että ne pysyisivät mukana ja ennenkaikkea "päällä" jatkossakin edes kohtuullisesti :P

      Poista
  5. Martta ja Tilda ovat kyllä ihan uskomattoman samannäköisiä, vaikka Martalla alkaa jo olla kokoa reilusti enemmän. Karvakin näyttää kasvaneen sillä, kuinka pitkä turkki Martalle tulee? Tildalla jää lyhyeksi. Nyt näkyy naamassa molemmilla vielä sellaista pentumaisuutta söpösti :) Kylläpä aika kuluu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on - ovat kuin kaksi marjaa suorastaan <3 Koko taitaakin olla ainut ero. Martan karva on suht lyhyttä, mutta on selästä pienillä laineilla. Turkin pituus tulee olemaan siis aikalailal tuo mikä neidillä on nytkin :)

      Aika hujahtaa kyllä aivan liian nopeasti. Vastahan Tilda ja Martta olivat pieniä pentuja.. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)