perjantai 10. heinäkuuta 2015

Mitä ollaan tehty kesällä?

Mietin kesäkuun alussa mitä kaikkea kivaa keksisin meille tälle kesälle ja tein niistä jopa pientä listaakin. Näin kesän puolessa välissä oli hyvä kaivaa lista esiin ja käydä suunnitelmia hieman läpi. Yritin keksiä meille tuohon listaan kaikkea monipuolista ja erilaista toimintaa - jotain sellaisia juttuja mitä voitaisiin sitten syksyn pimeinä ja sateisina aikoina muistella sohvan nurkkaan käpertyneenä. Kaikkea sellaista, joka tekisi meidän kesästä 2015 ikimuistoisen. Sellaisen, että ei syksyllä tarvitsisi miettiä, että voi miksi en tehnyt tuota ja miksi en tehnyt tuotakaan...

Ja katsahdettuani näihin suunnitelmiin huomasin, että ollaan saatu aika monia juttuja jo tehtyä. Onneksi nyt on vielä aikaa toteutella näitä puuttuvia osuuksia melkein kahden kuukauden verran, sillä oma opiskeluni alkaa vasta elokuun ihan loppumetreillä. Toisaalta en halua ottaakaan näistä kyllä minkäänlaista stressin aihettakaan, mutta jos kaipaan tekemistä niin tiedän mihin vilkuilla.

Tänä kesänä me..
 ★Uidaan niin paljon kuin vain mahdollista Opetellaan uusia temppuja Tietenkin harjoitellaan myös vanhoja temppuja Löhöillään Harjoitellaan häiriössäIhmetellään maailman menoa Käydään torilla koirien kanssa syömässä jäätelöt
★Tutustutaan ainakin yhteen uuteen koiratoveriin ★Ainakin yksi onnistunut mökkireissu Keski-Suomeen.. ★Tapaillaan vanhoja koiratovereita ★Mätsäillään pari kertaa ★Pidetään blogi monipuolisena ja aktiivisena ★Harjoitellaan tottista, hakua ja jälkeä Martan kanssa.. ★Villakoirien kanssa viiletetään agilityn parissa

★Duunaillaan vanhemmilleni koira-aita pihaan..★Ulkoillaan metsässä ja uusissa maastoissa ★Ompelen koirille uudet pannat sekä valjaat ★Valokuvaan kivoja kesäisiä kuvia ★Yritetään olla ilman haavereita ja vahinkoja ★Kokea uusia kokemuksia★Käyty eläinkaupassa ★Pidetään hauskaa ja nautitaan yhdessäolosta★ Kesäinen picnic koirien kanssa puistossa
Siinä meidän mietteitä kesätekemisistä. Saas nähdä kuinka meidän suunnitelmien kanssa käy kesän päätteeksi - kuinka moni noista käy vielä toteen ja kuinka moni jää seuraavalle kesälle toteutettavaksi. Oon aika varma, että osa jää varmasti toteuttamatta - varsinkin jos Suomen kesä jatkuu tällälailla..

Sitten vielä pikaisesti tämän viikon kuulumisiin ennen nukkumaanmenoa. Aina tää postaaminen meneekin yötöiksi, haha :-D Viikonloppuna olimme Martan kanssa veljeni ja hänen tyttöystävän kanssa heidän uudella tuvalla remonttihommissa ja neiti jaksoi hienosti olla mukana tekemässä sekä seurailla toimia sivusta. Ei lähtenyt naapuriin pomppimaan, vaikka siellä lapsia leikkikin - hyvä Martta! Pisteitä ropisi taas sikana neidille :)

Tää viikko on mennytkin pitkälti töissä ja koirien kanssa touhutessa. Koirat on saaneet tupla-annoksen mun omia kavereita, kun niitä on tässä mun kotona käynyt hirmuisesti. Koirat ovat olleet ihan haltioissaan ja ovat jaelleet kymmeniä pusuja kaikilleVois vaikka kyllä joskus ite rajoittaa tietty tuota koirien rapsutuksien kerjäämistä ja iloa, mutta olivatpa kaverinikin yhtä iloissaan koirista - niin olkoot ja riehukoot :-D Tiistaina meille tuli melkein viikoksi hoitoon pitkästäaikaa parsonrusseli Peppi ja voitte arvata kuinka myyty tämä nuorin kaveri on?? Martta ei voi vaan millään käsittää sitä, että kerrankin on pikkuinen koirakaveri, joka jaksaa painia ja riekkua hänen kanssaan. Martan mielestä tää on ihan superjeejeekivaa - neiti tuossa jo vähän tuumi, että villakoirat sais kuulemma vaihtaa yhteen tälläseen parsoniin...hahaha :-D Aluksi Peppi arasteli Martan menoa, kun ei ole hirveästi isojen (ja tässä tapauksessa myös tyhmän adhd-lapsen) kanssa ollut, mutta ei mennyt kuin tunti niin olivat jo tosi hyvää pataa Martan kanssa.

Eilen olimme Martan ja Pepin kanssa eräällä lammella uiskentelemassa. Martta ei ole vielä kertaakaan itse uskaltanut uimaan ja kahlannutkin neiti on vain rajallisesti. Ojissa kyllä rypisi vaikka koko päivän, mut suoraan veteen meno on ollut jokseenkin jännä juttu. Nyt kuitenkin polskutteli ja kirmas vedessä 1,5h Pepin perässä niinkuin mikäkin! Muutaman kerran eksyi uimaankin asti, mutta ei kyllä kauaa veden varassa ollut vaan siirtyi äkkiä kahlailun puolelle. Eiköhän me neidistä vielä uimapeto saada tän kesän aikana :-) Uiminen kun on niin mukavaa tekemistä lämpimille kesäpäiville, kun ei voi oikein muuta silloin tehdä ja ennenkaikkea on on kropalle monipuolista liikuntaa.

Jos viikko on ollut hurja, niin oli kyllä tääkin päivä - ensin tunnin lenkki Martan ja hoitolapsi Pepin kanssa, jonka jälkeen lähdin itse töihin kovaa kyytiä. Töistä kodin kautta koirat autoon ja hakutreeneihin. Me lähdettiin nyt sit tsekkailemaan uuden hakuporukan tunnelmaa ja voi vitsi oli kyllä hauska ilta, vaikka vettä satoikin kuin aisaa. Metsässä vierähtikin reilu 3h - saatiin Martalle niiiiin hyvät treenit aikaan, että en tiedä mitä sanoaRiittääköhän kolme sydäntä kuvaamaan tätä tunnetta?? Neiti haki niin loistavasti, vaikkakin hivenen vielä katseella yrittikin bongata maalimiestä, mutta ei antanut periksi, vaikka ei maalimiestä heti löytynytkään. Ihan huippu juttu, sillä aluksihan meillä ongelmana oli se, että Martta ignoraas kokonaan maalimiehet ihan vain ja ainoastaan sen takia, että oli oppinut meidän tiistaisilla suunnistusreissuilla, että ihmisien luokse ei ole lupaa mennä. Sillälailla "nounounou" - sanoi aina omistaja, kun neiti meinas karata muita suunnistajia moikkaamaan. Koiran kanssa touhutessa on aina niin antoisaa huomata myös se kehitys mikä tulee väistämättäkin treenien edetessä. 

Huomenna ois luvassa ehkä uintireissua illalla työvuoron jälkeen ja viikonloppu meneekin sit koiravahdissa kotona! Ihana viikonloppu siis tiedossa - mitä suunnitelmia teillä muilla on? Nyt painun vihdoin ja viimein nukkumaan, sillä kellokin lähentelee jo vaikka mitä! Kuinkahan saadaan taas nukuttua, kun viereen änkee taas luvattoman monta koiraa....

8 kommenttia:

  1. Teillä sitä on ollut vauhdikas ja mukava kesä jo tähän mennessä. Oma lomani alkaa vasta heinäkuun lopulla jolloin on päivät aikaa touhuta Ekan kanssa. Liiallisia helteitä ei toivota, että jaksettaisiin lenkkeillä. Nyt kun molemmat kaksoset ovat armeijassa, on kotona hyvin hiljaista. Onneksi esikoispoika lomailee kotona ja opiskelee niin on Ekalla vähän seuraa päivisin. Ja nyt on mieskin lomalla. Tähän mennessä onkin lähinnä paranneltu Ekan haavoja. Kotoaan karannut koira kun pääsi kimppuun kuukausi sitten ja puri Ekaan neljä reikää. Kaksi kaulaan ja kaksi kylkeen. Onneksi eivät olleet liian syviä. Tosin eläinlääkärissä sanottiin, että pienemmälle koiralle nämä puremat olisivat olleet hengenvaaralliset. Onneksi Eka ei alkanut pelätä muita koiria. Pureskelijan kyllä välttelee jo kaukaa toiseen suuntaan lähtemällä. Oikein mukavaa kesän jatkoa teille ja hauskoja yhteisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Joo, kyllä tässä on paljon kaikkea ehtinyt tapahtua, vaikka oonkin tehnyt 2 työvuoroa peräkkäin..:-D Tekin ehditte duunailla kaikkea paremmin, kun sulla alkaa loma!

      Helteet on kyllä kurjia, kun silloin ei koira eikä itsekään jaksa tehdä mitään..Onneksi nyt ei helteitä ole vielä ollut ainakaan täälläpäin liiaksi eli ollaan saatu duunailla koirien kanssa ihan rauhassa.

      Voi kurjuus mikä alku teidän kesällä oli :( Hyi kamala, onneksi ei käynyt pahemmin eikä Ekalle jäänyt kammoa muista koirista. Hertankin kimppuun on käynyt parisen kertaa sakemanni ja meillä on ollut kanssa kumpanakin kertana onni matkassa, sillä paksu turkki on suojannut pahimmilta vaurioilta. Meille tosin jäi kammo, mutta onneksi siitäkin on päästy kohtuullisesti yli. Tälläiset tapaukset on kyllä aina niin kurjia, ettei niitä toivoisi kenellekään :(

      Kiitoksia! Sitä samaa teille ja paranemisia Ekalle <3 Viettäkää ihana loma ja nauttikaa toistenne seurasta täysillä.

      Poista
  2. Mahottomasti mukavata tekemistä teellä tiijjossa! Ja ootta tehneettii jo:) Paetsi tuo uiminen...hui.
    Mulla ee oo kummempija suunnitelmia kesän loppupuolikkaalle. Muuta ku pallompelluu,pallompelluu ja pallompelluu :D Ja loppukuusta synttärit.
    Ilosta viikolloppuva sinne ja muiskut tytöelle...jos huoliivat, tämmöseltä ujolta mualaespoejjalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua Iivari <3 Oot aika metka jätkä meiän mielestä :P

      Etkös sää yhtään tykkää uimisesta? Se on kuule aikasta huimaa puuhaa, kantsii kokeilla ;-) Helpottaa kummasti oloa kuumallakin kun ei muuta jaksaasi teherä!

      Jaa jotta tuollaanen komistus täyttää vuosia. Äkkiä se vuosi vaan vierii - paljon onnea meiän koko porukalta jo näin etukäteen <3 Ja samoin teille - pusut takaisin!

      Poista
  3. Kuulostaa ihanilta noi sun suunnitelmat!
    Me ollaan lenkkeilty, uitu, opeteltu uusia temppuja , treenailtu ja vaan nautittu auringosta:) Liialliset helteet ei oo kyllä kivoja, mutta onneksi metsät ja uimapaikat on keksitty:) Suunnitelmia ei hirveesti oo.

    Hyvää viikonloppua ! Iloiset haukahdukset meiän haualta sun koirillekki!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Kiitos ihanasta kommentista <3

      Voi kuinka teilläkin on ollut vaikka mitää kivaa tekemistä! Helteillä viileät metsät ja uinti auttaa kyllä kummasti - ilman niitä me ei ainakaan varmaan pärjättäis :P Mutta eikös se niin oo, että kesälle ei pidäkään olla niin hirveästi suunnitelmia ;-)

      Samoin teille ihanat <3 Puspus ja hauhau!

      Poista
  4. Aivan ihana uimapaikka teillä! Tosi tunnelmallinen jotenkin :)

    Meillä on koirilla ollut vähän tylsä viikonloppu tähän mennessä, kun itsellä meni juhlimisen puolelle pitkästä aikaa. Mutta mulla alkoi vihdoin loma, joten tulevat viikot saadaan nauttia, kun on aikaa tehdä vaikka mitä! Teidän kesäsuunnitelmat kuulostaa kivoilta ja tärkeää, että sisältää myös mm. löhöilyä, ettei tosiaan tule mikään stressin aihe siitä listasta :) Ihanaa kesää teidän jengille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo uimapaikka on kyllä niin ihana ja tunnelmallinen, vaikkakaan ei olekaan kovin syvä :-)

      No, kerrankos sitä itse juhlii ja pitää hauskaa - kyllä koirat jaksaa aina sillointällöin olla viikonlopun "vapaalla" eikä ne varmasti pistä pahakseen ylimääräisiä nokosia, kun mamma on poissa :-) Nyt lomalla kerkeette tehdä vaikka ja mitä! Ja oot kyllä aivan oikeessa, että löhöily kuuluu ehdottomasti kesäsuunnitelmiin :P Sitä samaa teillekin - viettäkää ihana ja rento loma♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)