tiistai 8. joulukuuta 2015

Luukku 8 : Päivä kanssamme

Päätin tehdä ja kuvata sunnuntaisen päivämme koko lauman kanssa. Tätä postausta on toivottu jo pitkään sekä videoitse että kuvien kanssa ja nyt oli vihdoin pakko ottaa itseänsä niskasta kiinni asian suhteen! Oon miettinyt ja pähkäillyt tän tekemistä jo pitkään, mutta useasti muistanut tämän toteuttamisen vasta illalla, jolloin suurinosa päivästä on jo mennyt..:-D Kerrankin siis muistin ja sain aikaiseksi tehdä tämän postauksen..toivottavasti tykkäätte
 
10.00 Herään unisena villakoirat kainalosta. Martta makaa matolla kyljellään ja tuhisee söpösti. Martta nostaa päätään, mutta villakoirat ei liikahdakaan. Tekisi mieli vielä hetken makoilla, mutta pakko nousta, ettei mee koko päivä makoiluksi..

10.10 Koirat ulos porukalla pissatukselle..oi onpas ulkona kylmä! Martan tekis mieli riehua jo nyt ulkona, mutta villakoirat vain tekevät pikaisesti asiansa ja haluavat sisälle. Hytisen itse vilusta, kun en havaitse heittää päälleni kuin ohuen takin...tyhmä minä!

10.30 Aamupalan aika - sekä mulle että koirille. Koirilla vuorossa hevosenlihaa, nappuloita ja Nutrolin-öljyä. Lihat häviävät kupista sekunnin sadasosassa, mutta nappulat syödään rauhallisemmin. Nyt on taas vatsat täynnä ja voi häipyä aamupäiväunille..

11.00  Tsekkailen työsähköpostit pikaisesti ja alan kirjoittelemaan tätä postausta jo hivenen. Pakko kirjoitella näitä juttuja suht reaaliaikaisesti ylös, etteivät unohdu ihan kokonaan..:-D Duunailen samalla kotiaskareita, imuroin ja tiskaan. Martta nukkuu sohvalla ja seurailee tekemisiäni, mutta villakoirat ovat painuneet takaisin sänkyyn makkarin puolelle. Miten meillä koirat voikin olla näin unisia otuksia?

13.00 Nyt vihdoin ylös, ulos ja lenkille! Mun ei edes tarvitse kutsua koiria ulos, kun kaikki on jo eteisessä hyörimässä. Käsken Martan kauemmas makuulle odottamaan sillä välin, kun puen villakoirat villapaitoihin ja lähdetään ulos. Martalle en lyö päälle kuin valjaat, sillä neiti tarkenee ihan hyvin vielä ilman mitään. On niin hassua omistaa 2 koiraa, jotka tarvitsevat lähes aina kylmillä ilmoilla vaatetta ja koiran, joka ei tarvi juuri koskaan vaatetta..:-D

13.10 Aurinko paistaa ja sää on muutenkin mitä mainioin. Tälläisiä päiviä lisää, kiitos! Nyt ollaan ulkona koko porukan kanssa ja suunnataan matkamme yhdelle kivalle pururadalle ja metsään riehumaan..
15.00 Pipo tiukasti korvilla palataan takaisin kotiin. Olipas piristävä lenkki! Koiratkin ovat jo väsyneitä, kun tassut ei enää nouse niin keveästi kuin lenkille lähdettäessä. Eteisessä riisun kamat pois ja koirat ryntäävät olkkariin. Martta juo vettä ja sitten koko porukka häipyy taas kerran nukkumaan.

15.10 Meitsi lähtee käymään kaverin työnä ja koirat jäävät kotiin nukkumaan. Laitan villakoirat makkariin siksi aikaa ja Martta saa jäädä olohuoneen puolelle. Nakkaan koirille omat luut mitä saavat järsiä sillä aikaa, kun olen poissa. Sinne jää koko kolmikko tyytyväisenä odottamaan!

18.00 Palaan kotiin. Kotona odottaa kolme innokasta ja häntää heiluttavaa koiraa! Koirat ulos pissalle ja on aika aloittaa joulun tekeminen kotonakin. Eli piparitaikina kehiin ja eikun leipomaan!
18.20 Eka satsi pipareita lähtee uuniin ja koirat pyörii jaloissa, kun duunailen keittiössä. Komennan koiria menemään kauemmas, mutta tuntuu että käsky kaikuu ihan kuuroille korville. Siinä ne nimittäin edelleen pyörii..huoh! Joskus mietin, että ois niin paljon helpompaa jos koirat ei sais tulla ollenkaan keittiöön..:-D

19.30 Piparit valmiit ja nyt alkaa koirien perushuolto. Suomennettuna leikkaan siis kynnet, rasvaan tassut ja harjaan turkin. Oon todennut, että viikottaiselle perushuollolla homma pysyy hanskassa - kynnet ei pääse kasvamaan turhana liian pitkiksi ja tassun pohjatkin pysyy pehmeinä! Villakoirat harjaan päivittäin, mutta Marttaa aina vain sillointällöin.
19.50 Homma on nopeasti valmis, sillä kaikki koirat on niin tottuneita kaikkeen huoltamiseen ja tutkimiseen. Annan perushuollon ohessa Martalle taas kerran silmätipat, sillä neiti on saanut jostain silmätulehduksen. On muuten pikkuisen muistamista tälläiselle lahopäälle noissa silmätipoissa, kun ne pitää antaa 2h välein..ehkä se tästä!

20.00 Otan samalla Hertan tassun pohjasta muotaokuvan, sillä mulla on tatska-aika tässä ihan pian ..oon odottanutkin tätä vaikka kuinka kauan :-) hui jänskättää taas!

20.10 Leikin Martan kanssa hetken ja neiti saa saa syötäväkseen ihan perus puruluun. Mistä tuota virtaa riittääkin neidillä? Nyt vain hengaillaan kotona porukalla ja teen samalla kaikkia kotiaskareita.

21.30 Koirien iltaruuan aika. Kaikille nappuloita, lihaa ja ruusunmarjarouhe. Martalle lisäksi pari sinkkitablettia, että saatais nuo kaljut silmänympärykset kuriin vihdoin :-D Tammikuussa ois Turku KV ja sitä ennen pitäis saada neidille karvat takas silmien ympärille..
22.00 Pisulle ja pesulle! Koirat siis ulos vielä viimeiselle pissalle ja on aika rauhoittua jo yötä kohden. Katson tv:tä Kerttu kainalossa, Martta makaa jalkojen välissä sohvalla ja Hertta istuskelee tuolilla. Hertta on kyllä ihan selvästi jotain vailla...
22.25 Ei mennyt kauas arvaus siitä, että Hertta on jotain vailla..niimpä neiti saa tehtäväkseen selvittää meidän uutta aktivointipeliä! Oli muuten iloinen yllätys, kun veli oli työmaaltaan bongannut tälläisen menossa roskalavalle ja napannut tän meitä ilostuttamaan
23.30 Sängyssä villikset kainalossa valmiina nukkumaan! Martta rötköttää sohvalla olkkarissa eikä jaksa liikkua nukkumaan pedilleen makkariin. Nyt on aika nukkua! Zzzz...

Oisko seuraavaksi sitten vuorossa päivä videoitse-postaus? :-D

36 kommenttia:

  1. Ihana postaus, ja Martta on tuossa vikassa kuvassa niin söpönä <3

    Video muotokin vois olla kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia sinne hurjasti <3 Pitänee laittaa videopostaus siis korvan taakse ja toteuttaa vaikka joululoman aikana :)

      Poista
  2. Mahtava postaus! Videopostaus olis tosi kiva! :-) Saanko udella, että mitä oikein työksesi teet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla että tykkäsit! :)

      Tällähetkellä olen pääsääntöisesti opiskelija, mutta teen ilta-ja viikonlopputöitä toisen yrityksen palveluksessa :) Lisäksi olen itse myöskin yrittäjä.

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! Tuon vertainen nukkuminen on ihan arkipäivää täällä myös :D Ja jos ollaan lenkillä kaksi tuntia niin loppupäivän tuo on ihan sippi.. :) ootte reippaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, jeij! :-D Ei olla siis ainoita unikekoja! Meilläkin tytöt relaa kyllä hyvin lenkin ja kaiken tekemisen jälkeen :) Se on oikeesti toisaalta tosi hyväkin juttu, et osaavat sit sen riehumisen jälkeen rauhoittuakin..

      Poista
  4. Oi, tykkäsin tästä tosi paljon! Martasta on kasvanu tosi nätti neiti. Videopostaus olis myös kiva, niitä on kiva katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka mukava nähdä, että tykkäsit! :) Ja Martalta hännänheilutukset ja pusut kiitokseksi <3

      Eiköhän me siis tehdä videopostauskin jossakin välissä :) Siinä onkin sitten taas ihan erilailla muistettavaa ja urakkaa...

      Poista
  5. Super kiva postaus! Tosi kivasti kirjoitettu:)

    -Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas Linda! Ihana, kun jaksat aina kommentoida näihin postauksiin <3

      Poista
  6. Eikä, aivan ihana postaus! :D Ja ihanat kuvat. Meilläkin häiritsee, jos koirat pyörivät keittiössä jaloissa, joten hommasin vauvaportin (oli halvempi kuin koiraportti... :D) keittiön ja olkkarin väliin. Keittiöön on koirilla asiaa vaan ruokaillessa ja Raketa on tämän asian omaksunut vahvasti. Karpo taas vilahtaa keittiöön aina, kun mahdollisuus tulee... Toisaalta meillä on ollut myös Raksun kanssa paljon ongelmaa ruoan varastamisen kanssa roskiksista ja kaapeilta ja pöydiltä, niin portti oli välttämätön.

    Ja ihana tatska sinullekin tulossa! ;) Itselläni on molemmissa käsivarsissa samoissa kohdin molempien koirien etutassut tatuoituna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, kiitos suuresti Vilpo! :) Hyvä, että muitakin! Eikä muakaan muuten haittaisi, mutta kun noita on kolme ja tuntuu, että ne ei osaa yhtään väistää silloin..:D Pitäisi siis kans itsekin varmaan hommata tommonen vauvaportti..helpottaisi kummasti arkea! Eikä, ihana Raksu :'D Tai ihana ja ihana, kun varastelee ruokaa..meillä kanssa katoaa pöydältä ruoka Martan suuhun, mutta ollaan säästytty siltä laittamalla ruoat piiloon kaappeihin. Ei oo ainakaan vielä kajonnut sinne asti..:D

      Hih <3 Oon kans ihan superinnoissani! Tulevaisuudessa aion ehkä ottaa Kertun ja Martankin tassunjäljet, mutta aloitetaan nyt tästä Hertasta :) Ja vitsit miten ihanat tatuoinnit sullakin! Kyllä kelpaa :P

      Poista
    2. Lucky you! :D Raksu oppi avaamaan kaapit ja etenkin roskiskaapin, sieltä se sitten varasti kaikki mahdolliset kananluut ja muut todella terveelliset ja ennen kaikkea toivottavat syötävät. Mutta kantsii harkita sitä vauva-/koiraporttia, voin kertoa, että on oikeasti kymmenen kertaa mukavampaa tehdä ruokaa ilman, että on kokoajan joku toheloimassa jaloissa. :D

      Oih! Mihin kohtaan meinasit ottaa nämä tassunjäljet, tai nyt Hertan jäljen?

      Poista
    3. Hahahha :-D en mee vielä nuolaisemaan, pahimmassa tapauksessa Martta voi sen kyllä vielä oppia...

      Voi Raksu..sillä ei ainakaan ollut ikinä tylsää, kun pengasti roskista ja kaappeja! :D Pitänee kyl oikeesti harkita tuota vaiva/koiraporttia, meillä itseasias olikin isän tekemä koiraportti Martalla, mut se pirulainen rupes osaamaan avaamaan ne lukot. En ymmärrä mitä se teki siellä yksinollessaan, mut neljä sellasta hevoshakaa oli joka kerta auki kun tulin kotia. Ei siis hypännyt yli tai huutanut yksinollessaan, mutta paineli portista aina pois sohvalle nukkumaan..mut vauva/koiraportti vois kyl toimia ainakin tuollatavalla, et ite oisin kotona :P helpottais kokkaamista ja keittiöjuttujakin, kun ei olis jokainen koirista siel hääräämässä!

      Hihi! Mulla on vielä(kin...:D) paikka hivenen avoin, tulee kuitenkin oikean jalkaan. Luultavasti lähelle nilkkaa, niin pystyn sitten jatkamaan seuraavat tassunjäljet siihen yläpuolelle :) Onneksi on tuttu tatskaaja, joka tuntee mut niin hyvin et osaa ehdottaa kattella sen oikean paikan tuolle :P

      Poista
    4. Hahaha voi ei! Martta on fiksu tyttö! :D Mekin tehtiin aluksi vanhaan asuntoomme itse koiraportti ja myös Raketa oppi sittemmin avaamaan sen. Enkä minäkään tiedä, miten..... Meidän tytöt on selväsi ihan liian fiksuja :D

      Oo, kuullostaa hyvältä paikalta! Sieltäpä tosiaankin löytyisi kivasti tilaa muillekin tassuille. :)

      Poista
    5. Vähän liiankin fiksu joskus..:D Mä en ymmärrä miten se voi edes sen tehdä. Ilmeisesti nää itsetehdyt koiraportit on pahuus ;-)

      Niimpä! Saa nähdä koska meen sit varaamaan ajan seuraavillekin tassuille :P

      Poista
  7. Ihana postaus! Näitä voisi tulla toistekin! :)

    Minkä merkin nappulat on tuon mallisia? En ole ennen ton mallisia nähnyt :D Näyttäis meinaan sopivan kokoisilta meidän yhteen pulmapeliin, johon ei mahu meidän normiruoka :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti! Olipas mukava kommentti :)

      Nuo nappulat on Martan ruokaa ja ovat merkiltään Virbacia. Neiti syö tällähetkellä siis eläinlääkäriruokaa ja kovasti ollaan tykätty :) Jos pulmapeliin haluat jotain herkkuja, niin osta vaikkapa Best Friendin niitä liuskatiukku-herkkuja - niitä saa kätevästi pilkottua sopivankokoisiksi veitsellä :P

      Poista
  8. Hah, tää olikin hauska postaus ja oli mielenkiintoinen lukea, miten teidän vapaapäivä eteni :) Meidän sunnuntai oli koirille paljon tylsempi, kun aamulla käytiin pikaisesti hallilla treenaamassa ja loppupäivän aktiviteetit oli lyhyitä pissalenkkejä kaatosateessa. Noh, pesin mäkin koiran hampaita ja annoin puruluut, mutta that's it. Teilläkö on lunta?! Meillä oli vaan 5 päivää, kunnes kaikki suli pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittää! :) Heh! Eihän teillä mikään tylsä päivä ollut, kun kerkesitte treenailemaankin :P Ai teillä satoi vettä kaatamalla? Hyi! Sillon ei paljon lenkitkään houkuta - ei meillä edes koiria :D

      Oli ja meni lumi meilläkin taas...:D Hohhoijjaa, sais tulla jo lisää!

      Poista
  9. Tää oli ihan tosi ihana postaus! :)

    VastaaPoista
  10. Olipa kiva postaus! :) Mun on kans pitäny tää toteuttaa mutta lahopää mikä lahopää..
    Mistä toi ruusunmarjajauhepurkki on ja paljonko maksoi? Mun pitäis hommata Elmolle sitä mutta tuntuu ettei missään oo tarpeeks edullista mun rahapussille, sitä kun todennäköisesti eksyisi hiukan Haadeksenkin kippoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jenny! :) Joo sama homma, mullakin tää on roikkunut luonnoksissa postausideana ties kuinka kauan..jotenkin vaan aina jäänyt :D

      Toi on ihan Back on Trackin ruusunmarjarouhetta ja saatu blogin kautta itse valmistajalta. Noita on kuitenkin myynnissä ainakin Petenkoiratarvikkeella ja hintaa näyttää olevan 29€/900g. Ei siis ihan minkää mahdottoman hintasta tavaraa - varsinkin kun toi purkki kestää näillä kolmellakin koiralla superkauan :) Kannattaa kytätä joulun alla Peteä, sillä sinne on varmaan taas tulossa joku kiva alennuspäivä niin voi saada vieläkin edullisemmin tuon :) Tuota jauhetta voi itseasias syödä itekkin ja oonkin ite laittanut sitä aina sillointällöin jogurtin tmv. sekaan :D

      Poista
  11. Siun koirat on kyllä tosi ihania <3 ! Millon muuten vaihdat ulkoasua, meinaa eihän Martta ole enää noin pieni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ihana siellä <3 Voi kiitos ihan hirveesti!! :) Tämmöiset kommentit jaksaa piristää päivää kuin päivää!

      Itseasias melkein hävettää myöntää, mut se on ollut jo pari kuukautta tarkoituksena vaihtaa uuteen :S Homma on kuitenkin jäänyt kiireiden takia tekemättä ja nyt tuli tämä joulukalenteri, joka vie suuren osan ajasta :) Ehkä mä kuitenkin saan tämän vihdoin joululomallani tehtyä, ulkoasun vaihtoon liittyy nimittäin paljon muutakin kuin bannerin vaihto :) Haluaisinkin keskittyä ulkoasun tekemiseen täysillä, niin ettei se jäisi keskeneräiseksi edes pieneksikään aikaa! Mutta ehkä mä vielä joskus saan tän vaihdettua :P

      Poista
    2. Ihana kuulla <3 Nyt on kyllä varmaan ryhdistäydyttävä ja otettava niskasta kiinni tän asian kanssa..:)

      Poista
  12. Oli tosi kiva lukea tällaista ei-tiivistetyssä muodossa olevaa sunnuntaipäiväänne! :)

    VastaaPoista
  13. Tosi kiva postaus :) Tällaisia suht yksityiskohtaisia päiväselostuksia on kiva lukea :) Ja videon kannalla olen myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla <3 Laitamme siis videopostauksen päivästämme tilaukseen :P

      Poista
  14. hyvä postaus! nyt odotan vain video! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)