maanantai 4. tammikuuta 2016

Blogikirppis starttaa jälleen!

Heissan taas sinne ruudun toiselle puolen! Mun postausinto on oikeesti niin suuri, että tekisi vaan mieli koko ajan postailla ja kertoa kaikkea meidän kuulumisia sekä tekemisiä! Pakko kuitenkin vähän hidastaa omaa tahtia, että ette aivan meihin kyllästy jo heti näin alkuvuodesta :P Meidän vuosi on nimittäin alkanut niiiiin vauhdikkaasti käyntiin, että en voi kuin ihmetellä ja yrittää pysyä perässä. Koirien kanssa on tullut nyt loman aikana paljon touhuttua ja oonkin bongaillut meille jo keväälle parit kivat koulutukset ja tapahtumat. Lisäksi oon vähän pohdiskellut, että josko pistäisin taas mätsärin pystyyn keväälle. Oisko innokkaita osallistujia? :P Virtaa ja intoa meinaan löytyy, joten kai sitä on taottava, kun rauta on kuumaa! Huh, mikä kevät tulossa - pihisen aivan intoa ja iloa!


Aloitetaan nyt asiasta mikä on pyörinyt mulla jo mielessä pitkään. Tainno, oikeastaan asia ei oo pyörinyt mielessä paljoakaan, mutta kun tavarat joka päivä vyöryvät lattialle kaappia avatessa niin se on alkanut pyöriä mielessä yhä useammin ja useammin. Alkaa meillä nimittäin koiratarvikekaapit olla niin täynnä, että on pakko pikkuhiljaa luopua jostain. Siispä laitoin blogikirpparin pystyyn ja nyt toivonkin, että auttaisitte mua tässä urakassa. Tavaraa on myynnissä jo nyt aika paljon ja lisääkin on tulossa, mutta tässä nyt ekat kirpparitavarat esiteltynä! Yritin lyödä noihin ihan fiksut hinnatkin, mutta jos tuntuu hinnat korkeilta, niin tarjotkaa ihmeessä! Pääasia, että me päästäis näistä oikeesti eroon, sillä mulla hajoaa pää pian tähän tavaramäärään. Ja lisäksi ois tosi mukavaa, että koirat sais vihdoin kirpparirahoilla sit uudet BOT:it mitä oon jo ihan liian pitkään haaveillut niille..:-) 
Blogikirpparille pääset tästä!





Huomatkaa, että tuotteita on mahdollista noutaa Vaasasta/Maalahdesta loppiaisena 6.1 sekä Paimiosta 15-17.1 sekä Turku KV:sta ainakin tuolloin lauantaina. Lisäksi haku onnistuu Tampereen seudulta tuolloin perjantaina ja sunnuntaina :-) Näissä tapauksissa otathan yhteyttä minuun heljakeskilusa@gmail.com mahdollisimman pikaisesti, niin sovitaan tapaaminen!

2 kommenttia:

  1. Onhan tuo kiva että myyt blogikirppikselläsi match showhun saatuja palkintoja :-) sponsorituotteita unohtamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeks mitä :D Ilmeisesti sulla ei ole elämässä muuta sisältöä kuin kyttäillä muiden elämää ja tekemisiä - tälläkertaa kovin heikoin tuloksin, sillä tuolla ei mätsäripalkintoja ole.

      Sponsoreiden kanssa olen tehnyt yhteistyösopimuksen, joka ei ole velvoittanut minua pitämään tuotetta itselläni lopunikää. Montaa sellaista tuotetta tuolla ei myynnissä sitäpaitsi ole ja nuokin olisin pitänyt itselläni, jos olisi ominaisuudet ollut täysin kohdillaan :) Miksi pitäisin sellaista tuotetta nurkissa pölyttymässä, joka ei vastaa käyttötarkoitustamme täysin?

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)