lauantai 13. helmikuuta 2016

Linkkaa Instagram-tilisi!

Oii, me saavutettiin 600seuraajan rajapyykki tuossa ihan äskettäin Instagramin puolella ja nyt mennään jo reippaasti sen yli. Hurjaa! Me ollaan päästy nyt viime aikoina omasta mielestä hyvin käsiksi tuon instan pariin ja meidän tilille ilmestyykin lähes päivittäin ainakin yksi tai kaksi uutta kuvaa. Tuo insta onkin kätevä tapa päästä meidän normaalista arjesta paremmin perille eli jos tuntuu, että tää blogi jää hieman pintapuoliseksi tai kuulumiset tulee myöhässä, niin nyt kannattaa mennä seurailemaan meitä tuonne noin! Osa teistä blogin seuraajista varmasti onkin siellä meitä seuraamassa ja kommentoimassa meidän juttuja, mutta mukaan mahtuu vielä Meidän tiliä pääsee kurkkimaan tästä!

Nyt haluaisimmekin nostattaa muutamia koiramaisia Instagram-tilejä esiin postauksen avulla ja saada tietysti myös ehkä uutta seurattavaakin meille! Sääntöinä lienee taas, että tilin tulee olla koirapainoitteinen ja päivittyä säännöllisesti. Onko säännöllisyys sitä, että päivität tiliä päivittäin vai viikon välein - sen päätät sinä itse. Jonkinlaista säännöllisyyttä siltikin kaipaisin!

Aikaa tilien linkittämiseen on 29.2 asti. Voit linkittää myös omia instasuosikkejasi!

Teen linkitetyistä tileistä erillisen postauksen, jossa esittelen omia suosikkejani! Saa nähdä kuinka hankalaa siitä tulee - mä tiedän, että meidänkin lukulistaltakin löytyy jo pelkästään ihan superhyviä ja mielenkiintoisia tilejä! :-)

76 kommenttia:

  1. Meidät löytää instagramista nimellä @team_late ! Päivitän tiliä vähän liiankin useasti :)

    VastaaPoista
  2. @jennykoirat Kyllä se pääasiassa koiriin painottuu, vaikka siellä omaakin pärstää ja touhuja on :)

    VastaaPoista
  3. @hiuhau meitä kyl vissii seuraatki :D mutta laitanpa silti. Vitsi kiva idea tää!

    VastaaPoista
  4. Meidät löytää nimellä @w.ooof :)

    VastaaPoista
  5. Meiltä löytyy tili @paikkajahyppy :)

    VastaaPoista
  6. Me löydymmme instagramista nimellä @hymyhannassa :)

    VastaaPoista
  7. @whipnuts ja tyttöjä seurailetkin jo :)

    VastaaPoista
  8. @ellii_emiliaa
    Ollaan juteltu directissä :)

    VastaaPoista
  9. https://www.instagram.com/beaglepoika/ tai @beaglepoika

    VastaaPoista
  10. @_saarasofiaa_ Omia puuhia, mutta myös Romppu ja Gloria westieiden tekemisiä ja harrastusjuttuja!:))

    VastaaPoista
  11. Koirani instagram @mixbreed_nata :)

    VastaaPoista
  12. Pääasiassa koiria, mutta omaa naamaa ja muuta hulluteluakin :) @siruoes

    VastaaPoista
  13. Meidät löytyy @yasmineklund

    Muutamia suosikkeja ovat mm
    @alicjazmyslowska (!!!!! <3__<3) @beatablaut @thatgoldendog @tassutiimi @chartttu @ilonakuvaa @kelly_bove @thefugee @jessicaatrinhh @sasse_photographie @lisetmor_photography @skalickyl @mrfoxshots @aleksandrakielreuterfotografie

    VastaaPoista
  14. @rajatonta_riemua
    Tosi kiva idis! :)

    VastaaPoista
  15. @metsan_sudet
    Kuvia tulee melkein joka päivä ainakin yksi, jossei kolmekin :D Päivittelen Instaa paremmin kuin blogia.

    VastaaPoista
  16. @nemuski Onpas hauska idea, täältä siis saa lisää seurattavaa :)

    VastaaPoista
  17. @suskijasetterit

    Pelkästään koirien kuville pyhitetty tili :)

    VastaaPoista
  18. @tiinnnaa__ Koira on aikalailla pääosassa, vaikka muutakin löytyy :D

    VastaaPoista
  19. @milanblogi Kovin alkuvaiheessa ollaan vielä instan käytön kanssa, mutta jatkossa varmasti tulee ahkerammin päivityksiä.

    VastaaPoista
  20. Ootan tätä sun postausta innolla, meillä on myös instagram tili mutta valitettavasti fretti painotteinen. Tällä hetkellä seuraan vain useita ulkomaalaisia ihmisiä, olisi kiva saada suomesta myös eläintilejä tietoon. Vaikka meillä ei olekkaan koira tili meidät löytää nimellä naataklaani.

    VastaaPoista
  21. Omallekin tilille päivittelen välillä koirakuvia, mutta Novalla on ihan omakin tili: @novathewss :)

    VastaaPoista
  22. @_sonjaz enimmäkseen tulee koirakuvia

    VastaaPoista
  23. @_sonjaz enimmäkseen tulee koirakuvia

    VastaaPoista
  24. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  25. @essikristina. Villakoiran ja Labbiksen elämää, mukana menossa myös koirakavereita. :-)

    VastaaPoista
  26. @saniocheve. Mun ja koirani oma käyttäjä. Jos kiinnostaa lapinporokoiran kuvia elämässä, arjessa ja muualla maailmalla, kannattaa seurata ;)

    VastaaPoista
  27. @minzcki

    Koiraan se painottuu. Joskin joskus myös omaa pärstää tai muuta arkea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)