torstai 11. helmikuuta 2016

Vuoden ekat lempparit!

Uutta vuotta on kuljettu jo reilun kuukauden verran ja tämä taitaa olla nyt sitä aikaa vuodesta jolloin on oikeesti aika listata niitä meidän lemppareitakin kasaan! Mä en tiedä mitä mieltä te näistä lempparipostauksista olette oikeasti, mutta ainakin tilastojen mukaan nää on ollut kautta aikojen yksi suosituimmista blogin postauksista eli ilmeisesti te tykkäätte nähdä mistä me tykätään :-) Tosi siistiä!

Ekaksi ja ehdottomasti koko talvikauden lemppareiksi on muotoutunut nää mun joululahjaksi ostamat 1. Icebugit. Mähän oon kuolannut näiden perään jo vuosia, mutta näiden kirpeä hinta on saanut nää jättämään suosiolla ne kaupanhyllyyn. Nyt kuitenkin kävin vihdoin koittamassa sopivan koon kaupassa ja siitä ne sitten lähti mun mukaani. Eikä muuten ollut lainkaan huono sijoitus, sillä nää on oikeasti varmaan parin vuoden sisään mun parhaimpia ostoksia! Nää on meinaan ensinnäkin niin hyvät jalkaan ja tosi lämpöset -30asteen pakkasellekin. Mun mielestä nää on muutenkin niin paljon paremmat kuin kengän pohjiin laitettavat irroitettavat nastapohjat. Näiden pohjassa on älynastat, joten nää ei sitten raavikaan lattiapintoja pilalle. En mä kuitenkaan siltikään lähtisi ihan helposti näillä kauppaan kuljeksimaan, sillä se rapina saa jo pelkästään mun selkäpiissä menemään kylmät väreet :-D Aika must ostos talveksi jokaiselle koiran kanssa ulkoilevalle!

Sitten vähän sekalainen seurakunta erilaisia kamoja..Mä vaihdoin vähän kevyempään 2. patukkaan treeneissä ja heti alkoi leikkiminenkin sujua eri tahdilla! Entiselläkään ei leikkiminen ollut huonoa, mutta heti alkoi sujumaan kouluttajankin mielestä paremmin. Koira saa paremmin napattua kiinni patukasta ja on itsellekin huomattavasti sutjakkaampi heittää treeniliivin taskuun. Lisäksi noi 3. Maukkaan Mainio-lihapyörykät on saavuttanut Martalla suosion. Nakkaan neidille nimittäin lähtiessä pari tuollaista nakerreltavaksi, kun lähden kotoa ja villikset saa sit tuollaiset 4. purutikut siksi aikaa. Käteviä eikä mun mielestä ollenkaan hinnalla pilattuja!

Suurinosa teistä blogin lukijoistakin tietää, että teen itse jonkinverran koirantarvikkeita, mutta joskus sitten aina meen ostamaan tarjouksesta myös muiden firmojen valmistamia tarvikkeita. Viime syksynä mukaan tarttui Keskisen alennuksista 5. Hurtan monitoimitalutin, joka on osoittanut tuolla nuorimmaisella tosi näppäräksi. Välillä nimittäin tuntuu, että se hihna laahaa maata ihan turhaan, niin pärjätään paremmin tällä lyhyemmällä hihnalla, jonka kanssa on huomattavasti helpompi kulkea. Tuota on helppo säädellä, mutta miinuksena sanottakoon, että kovilla pakkasilla noi lukot meinasi kyllä jäätyä joka kerta. Nyt lauhemmilla keleillä tuota ongelmaa taas ei onneksi ole :-)

Sitten mennään viimeisimpiin, muttei tietenkään vähäisimpiin! Hahaha :-D Tässä on koko lauman viimeisimmät väsäämäni 6. pannat - Martalle kettua, Hertalle ruusua ja Kertulle ihanan värikäs kukkakuosi! Ahhhh - vaikka näin itse sanonkin, niin tykkään erityisesti tuosta ketusta niiiin lujaa vieläkin! Häpeäkseni on kuitenkin myönnettävä, että en oo varmaan vuoteen väsännyt omille koirilleni uusia pantoja, joten nyt Martan kettupannan tehtyäni oli asia korjattava. Mutta eikö se vähän niin ole, että suutarinlapsilla ei ole kenkiä vai miten se sanonta oikein menikään? ;-)
Millaisia lemppareita teillä on talvisin? Löytyykö sieltä ehkä kenties omatekemiä pantoja, Icebugit tai Hurttaa? :-)

32 kommenttia:

  1. Omatekemä panta löytyy, tee varmaan joskus muutaman lisää, omatekemät gripremmit löytyy ja yks Hurtta panta ja valjaat. Tein myös suosikkipostauksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, kivaa! Siistii, et muutkin väsäilee ite koiran tarvikkeita :)

      Poista
  2. Pomppa takki oli ehdoton lemppari kovilla pakkasilla. <3 Ilo ei ole täysin samaa mieltä asiasta. :-)

    Icebugit olisi kyllä pakko hommata... Ehkä ensi talveksi. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wou, Pomppatakki ois meillekin kyllä tosi jees :) ne on musta niin raikkaan väriäkin, että miellyttää omistajankin silmää!

      Ne on oikeesti ihan must! Kun kerran omistat sellaset, niin et kyllä halua luopua niistä :P En oo nimittäin kuullut vielä ketään, joka ei tykkäisi niistä :P

      Poista
  3. Kiva postaus :) Nemon suosikki olis ehkä sen häkki. Siis ihan kokoajan nukkumassa siellä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni! Kiva juttu :) Mun pitäis kanssa saada Martalle oma häkki (tai onhan sillä iso muovihäkki, mutta sitä ei saa kasaan ja se painaa ihan liikaa:-D), jota sais kuskata esimerkiksi näyttelyissä ja vois olla kotona omana "pesänä" :) En vain tiedä oikein fiksua kokoa ja oon maailman huonoin arvioija..:D

      Poista
  4. Mun lemppariksi taitaa nousta nuo itsetehdyt vetovaljaat - oon niin onnellinen että onnistuin niissä! Ei tarvinnut edes purkaa kertaakaan :D

    Icebugit ois kyllä kivat, ehkä ne on sitten ensi talven investointi. Tuosta nastojen rapinasta sen verran, että viime talvena olin kaupassa työharjottelussa. Kaupan kova betonilattia + mummot nastakenkineen ei ollu kiva yhdistelmä varsinkaan mulle, kun oon niin herkkä saamaan kylmiä väreitä. Sitä narsketta kun kuuntelin kahdeksan tuntia päivässä niin totesin, että itse en tuu koskaan menemään kauppaan nastat jalassa.. Ihan kauheeta :D

    Mitkä ihmeen älynastat? En tiennyt sellasten olemassa olosta. Vetäytyykö ne siis automaattisesti sisään vai? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooo hyvä sä!! Jeee! Tuollaiset onnistumiset on oikeesti niin mahtavia - sama juttu mulla kans sen kettupannan kanssa, että meni kerralla nappiin ja sain nappikoon ilman mittauksia :) Piristää kummasti ompeluakin, kun mulla on nykyään into siihen vähän hukassa..


      Icebugit on kyllä ihan must! Nojoo, mua naurattaa ajatuskin siitä, että kengässä voi olla älynastat :-D Jo on aikoihin eletty, mutta kyllä siellä ne vaan kuitenkin on! Niitten kanssa pitäisi kai olla ok kävellä kaupassakin, mutta kyllä ne mulla siltikin rapisee kaupan lattioilla - mutta toisinkuin norminastat niin ne ei raavi lattiaa eli kai niiden idea on sit olla vaan raapimatta enemmänkin :) Mulla kanssa menee kylmät väreet nasta+betonilattia yhdistelmästä (hui oikeesti kotikotona, kun äiti menee nastoilla laattalattialla - se on ihan kauheeta), mutta noi ei oo niin pahat onneks :D Ei ainakaan mulle heitä kylmiä väreitä, mutta ei noi kyllä kivaltakaan kuulosta betonilattiaa vasten..

      Poista
  5. Tollaset Icebugit olis kyllä aivan loistavat. Kun ei ilman koiraakaan meinaa tuolla peilijäillä pysyä pystyssä, niin mites sitten +20kg koiran kanssa, joka ei aivan osaa kulkea hihnassa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oujee - ihan mageeta, että on muitakin jotka on hoksannut Icebugien parhauden! Ne on oikeesti ihan huiput :P

      Samaa oon kuule miettinyt, kun mä en pysy yksiksenikään pystyssä ja kolmen koiran kanssa kulkiessa on riski pystyssä pysymättömyyteen entistäkin suurempi, vaikka ei nuo vedä ja harvoin edes nykivätkään mihinkään suuntaan :-D Tuli taas todettua, että voin yksinkin kaatua - ois pitänyt vaan laittaa sille lyhyelle matkalle ne nastakengät eikä liukastella kumppareilla. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, vai mites se meni ;)

      Poista
  6. Meilläkin nuorimmaisella vaihtu toi hurtan monitoimitalutin ja on kyllä ollut näppärä ja vielä ei oo lukkojen jäätymisongelmaa tullut vastaan. Kokeiltiin ensin sitä hurtan joustotalutinta, mutta sitä en suosittele ollenkaan jos hihnakävelyssä on treenattavaa, venähti meinaan samantien ja jousto-osuus napsahtaa pian poikki :/
    Vanhemmilla koirilla toimii hyvin, kun ne ei vedä ja pikkunykäisyt ei niin rasita niskojakaan sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Muuten meillä on kanssa tuo monitoimitalutin toiminut mainiosti, mutta just kovemmilla (yli 20astetta) pakkasilla jäätyi lukot. Tietysti eipä niitä tarvitse availlakaan juurikaan silloin, mutta kunhan pysyvät vaan sitten kiinni, ettei sitten napsahda pakkasen johdosta jousi sisältä..

      Voi kuinka huono tuuri teillä on ollut sen joustotaluttimen kanssa - mä kans mietin sitä Martalle, mutta jätin kauppaan kun tuntui, että se jousto tuntui ohuelta :S Jousto ois muuten kyllä tosi kätevä, kun nuorin aina sillointällöin nykii niin ei ottais niskojen päälle niin hirmusesti :)

      Poista
  7. Mä rakastan mun Icebugeja <3 Harmi, että niissä meinaa olla reikiä ja vesi pääsee läpi tämmösillä loskakeleillä :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sitten yhteinen rakkaus <3 Ai, mulla on vielä niin tuoreet Icebugit niin niissä ei oo vielä kerinnyt reikiä tulemaan. Noi on tän parin kuukauden jälkeen ihan kuin uudet - sitä ihmetteli mun äitikin, kun yleensä mulla on kengät tuollaisen käytön jälkeen rikki :-D Mutta kyllä ne vielä kerkiää rikkoontua..

      Poista
  8. Mäkin oon kuolannut noita Icebugeja, mutta toistaiseksi jäänyt kyllä kauppaan hinnan vuoksi. Ehkäpä täytyy ensi talvea varten säästää :) Mulla on kyllä käytössä asicsin talvilenkkarit, joissa on myöskin nastat pohjassa ja ne on liukkailla ollut aika hyvät, mutta ne ei oo ollut kauheen lämpimät ja märällä kelillä menee suheellisen nopeasti läpi, joten varpaat jäätyy ja siinä ei oo kyllä sitten iloa ulkoilla varpaat jäässä vaikka ei liukastelisikaan.

    Meillä myös suosikkina kovilla pakkasilla peruspomppa, ainakin omille koirille riittää tuo perusmalli toppamallin sijasta. Niin ja aivan ihana toi kettupanta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama oli mulla kans aiemmin, että hinnan takia jäivät kauppaan, kunnes otin ja repäisin :) Noi on kyllä siitä mukavat, että ne on oikeesti lämpöset - mä palelija pärjäsin niiden kanssa jopa 20asteen pakkasilla ilman villasukkia ja 30asteen pakkasilla villasukilla :) Ei huono siis! Noi on kestänyt mulla jopa vedet ja loskat, oon pari kertaa jopa tahallani lilluttanut jalkoja vesilammikos ja testannut noita :) Tietysti ajan kanssa jos tulee noita Karoliinan mainitsemia reikiä, niin tietysti vedenpitävyyskin laskee..

      Suosittelen siis suoraan sydämestä noita Icebugeja! :) Ei noita oikeesti turhaan hehkuteta!

      Meidän kanssa pitäisi päästä tuohon Pomppamaailmaan - mutta taas tulee se hinta vastaan :P Villiksille etenkin ne vois olla tosikätevät! Niiden värimaailmakin on niin rakkaus<3 ja kiitän tietysti vielä kettupanta-kehuista :)

      Poista
  9. Mistä tuollaista kettunauhaa saa? Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Kettukuosi on itseasiassa kangasta ja se on ostettu kyläkauppa Veljekset Keskiseltä :P Pitäisi itsekin lähteä sitä hakemaan lisää sieltä..

      Poista
    2. Aa, mietinkin että olisiko se sittenkin kangasta. :D Tosi kivan näköistä! Pitäisi varmaan itsekkin lähteä penkomaan kangaskauppoja jos tulisi vastaan jotain kivaa mitä voisi hyödyntää koirien varusteissa.

      Poista
    3. Haha, kyllä vain! :) Mä kans tykkäsin, pitäis saada vähän lisää - kaveritkin tykännyt hirmusesti ;)

      Kannattaa pitää ehdottomasti silmänsä auki, välillä tulee oikeita löytöjä vastaan! :)

      Poista
  10. Nuo kengät on kyllä niin <3 Pitänee kans ostaa icebugit ensi talveksi, enää tälle "talvea" taitaa olla vähän turhat. :D

    www.tottethehavanese.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin samaa mieltä <3 Ne on vaan niin parhaat! Tälle talvelle ne taitaa tätä menoa olla turhat, mutta arvaa mitä - kannattaa kytätä alennuksia, sillä ne voidaan myydä ihan kivoilla alennuksillakin ennen kesää :P

      Poista
  11. Itsekkin väsäsin omille koirille pannat ja niistä tuli kyllä tosi kivat! :) tututkin kehui, että on melkein kuin kaupan pannat :D parikin tuttua sitten tilasi multa pannat ja palautteena saanut, että on kyllä niin ihanat ja hyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsiii! Musta on ihanaa, et muutkin väsäilee ite pantoja ja kaikkia tarvikkeita! :) Tahtoo nähdä kuvia! Tahtoo saada ideoita! :P

      Mun tekemiä pantoja on kyllä ympäri Suomen tosi paljonkin, nyt tosin oon duunaillut näitä vähemmässä määrin, kun aika ei vain yksinkertaisesti riitä. Tän homman paras asia on ehdottomasti palaute ja se, kun näkee tuotteita muiden käytössä <3

      Poista
  12. Iiiiihania suosikkeja teillä! <3

    Meillä lemppareita talvella on ollut juurikin tuo Hurtan monitoimitalutin. Entellä se on pinkki ja Eetulla sitten juuri tuo saman värinen kuin Martalla. Myös BOTit ja Orbilocit ovat päässeet meillä suureen suosioon :D

    Millonkohan minäkin olen tänne viimeksi kommentteja kirjoitellut, olisikohan ehkä viimeksi marraskuussa? :P
    On vaan niin paljon tekemistä... Koulu, koirat, harrastukset yms. No, ainakin pääsen lukemaan aimoannoksen postauksia nyt kerralla :D

    Jo, kun edellistä postaustasi luin niin kauhealle kuulosti tuo sinun kaatuminen. Meidän piha ei nyt ihan niin paha ole, mutta saa siinä kuitenkin varovainen olla, kun lumen alta löytyy jäätä. Metsäänkään ei voi mennä, kun siellä on niin paljon lunta. Nyt pakkasta näyttäisi olevan -2, kun Ylläksellä asuu niin pakkasetkin säilyy onneksi :S

    -Vilna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihanaa että oot palannut <3 Superkivaa! Ja tutunkuuloista tuo kiire - sitä on täälläkin :P ja paljon! Huh! Useimmiten tuntuu, että vuorokauden 24 tuntia ei riitä mihinkään :S

      Meilläpäs näyttää olevan ihan samat suosikit! BOTit on kans vallottanut sydämen nyt keväällä ja Orbilocit on vanha tuttavuus jo meille <3

      Tuo kaatuminen oli kyllä vähän takaisku. Nyt muistaa taas tämän talven pistää AINA ne nastakengät jalkaan, piti sekin oppia kantapään kautta...:-D Ja apua, onpa siellä hirmusesti lunta! Wau! Tahtoo kanssa! Olisi niin ihanaa <3

      Poista
  13. Olipa kiva postaus ja kivoja suosikkeja teillä!:D Meidän suosikit löytää täältä :)

    VastaaPoista
  14. Iiiihania suosikkeja teillä!!! <3
    Meillä lähes samat sekä vielä BOTit ja Orbilocit :D

    -Aamu

    VastaaPoista
  15. Onnea ötököistä, talvesi eivät enää koskaan ole entisellään. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmaisit asian niin hyvin kuin sen vaan voi ilmaista! :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)