lauantai 19. maaliskuuta 2016

Match show 13.3 Valkeakoski

Hui, onpas siitä ihan törkeen pitkä aika, kun on viimeksi tullut tänne jotain raapustettua. Kyllä, olemme edelleen elävien kirjoissa. Juuri ja juuri. Uuteen kotiin, ihmisiin, ympäristöön, töihin ja kaikkeen muuhun totuttelu on vienyt aikaa ja voimavaroja ihan hurjan paljon. Nyt kuitenkin näyttää jo valoisammalta ja arki alkaa tasaantua. Muutto sujui mainiosti ja ollaan sopeuduttu hyvin tänne. Uudet lenkkipolut ja koirapuistotkin alkavat tulla pikkuhiljaa tutuksi! Ja oon ihan fiiliksissä ainakin ite vielä(kin) tästä uudesta asuinpaikasta - miksi en tänne ole jo aiemmin uskaltanut lähteä? Tarkempaa kuulumispostausta täältä tulossa myöhemmin, kunhan ehdin sen ensin naputella valmiiksi. Kameran muistikortilta löytyisi kanssa läjä kuvia sekä luonnoksista läjä postauksia, jotka odottaa puhtaaksi kirjoitusta ja julkaisua..haluaako joku lahjoittaa oikeasti vuorokauteen vaikka 4 ylimääräistä tuntia? :-D Jostain on kuitenkin lähdettävä purkamaan tätä tapahtumavyyhtiä tänne blogin puolelle ja aloitankin sitten tuoremmaista eli näistä näyttelyjutuista. Meitä muuten pystyy seuraamaan suhteellisen reaaliajassa Instagramin puolelta, joten menkääs sinne! Tiliin pääset käsiksi tästä.

Lähdettiin viime sunnuntaina ystäväni kanssa extemporena Valkeakoskelle mätsärireissulle. Tiesin, että meillä siintää viralliset näyttelyt viikon päästä, niin oli hyvä käydä vähän muistuttelemassa mitä siellä kehässä tehdään. Harjoittelu tuli siis oikeasti tarpeeseen! Ei meinannut neiti muistaa mitä on kehässä ravaaminen ja seisominen - ollaan oltu edellisen kerran mätsärissä tammikuussa ja sen jälkeen kerran näyttelytreeneissä täälläpäin. Ja sen huomasi tosi hyvin :-D

Martta häsläsi ihan hirmusesti ja oli superinnoissaan jo silloin, kun päästiin perille. Neiti ei olisi millään meinannut jaksaa olla paikoillaan odottamassa vuoroaan, sillä ympärillä oli vähintään ihania koiruuksia. Ihan kamalaa, kun jokaista ei voi moikata!! Vuoron odottaminen kestikin yllättävän pitkään, sillä sama tuomari kävi sekä pennut että isot koirat läpi. Teki ainakin hyvää venailla rauhassa, vaikka meinasi kyllä meille ihmisille tulla kylmä tuolla maneesissa. Luulin maneesin olevan edes vähän lämpimämpi kuin ulkoilma, mutta taisi olla justiin päinvastoin - oli meinaan varpaat ja sormet ihan jääkalikkana, kun päästiin lähtemään kotiin. Auton lämmitys täysille, niin alkoi niihinkin pikkuhiljaa tunto palaamaan!

Kehässä meitä oli vastassa australiankarjakoira, joka meni mun mielestä huonommin kuin me - ainakin sen minkä itse ehdin katsomaan siinä ohessa. Säntäili, tempoi, räyhäs ja teki kaikkea muuta. Eipä mitään, saatiin sininen nauha ja päästiin vielä hetkeksi odottelemaan ryhmäkehiä. Ryhmäkehästä tiputtiin kuitenkin pois lopuksi. Kerkesin muuten katsomaan sinisten kehässä sen verran, että olipas meitä tosi tasainen ryhmäkehä - huh, onneksi en ollut tuomari eikä mun tarvinnut päättää sijoittuneita. Tuomarointi on kyllä hirmuisen antoisaa, mutta haastavaa hommaa! Kaikki kunnia kuitenkin tuomarille, meillä ainakin oli  mukava päivä ja saatiin hyvää treeniä ryhmistä ajatellen.

Näillä eväin päästiin tänään sitten Seinäjoen ryhmänäyttelyyn, josta on tulossa postausta aiemmin kuin kuvittelettekaan. Pysykäähän kuulolla! Ja kertokaa hei teidän kuulumisia - mitä teille kuuluu? Mitä olette viimeaikoina duunailleet? Joko kevät saisi teidän mielestä tulla? :-)

8 kommenttia:

  1. Martta on kyllä ihan syötävän suloinen koiruus!! <3

    Me ollaan lähinnä vain lenkkeilty ja käyty pentujen kanssa kaupungissa sosiaalistumassa. Tosi reippaita penneleitähän nuo on! Menevät hännät kippuralla joka paikkaan, tutkivat joka paikan ja yrittävät innostaa vieraita koiria leikkimään :D

    Enne ja Eetu taas on ihan hermoromahduksen partaalla, kun pennut vaan koko ajan kiusaa. Tänäänkin mun piti laskea Enne ja Eetu pihalle, kun tilanne alkoi käydä vähän liiankin inhittavaksi niille.
    Toistaiseksi onneksi on pojilla ollut sopu talossa, mutta nyt alkaa jo vähän huomaamaan, että Eetu on alkanut puolustamaan omiaan Nerolta. Kerran Eetu on Neron nuttuun kahahtanut, mutta Nero taisi siitä vain innostua! Höpsö koira!

    Harmi, kun me ei muuten sinne leirille päästä, kun matkaa tulee se reilu 700km ja aikaa tulis 10h. Harmittaa niin suunnattomasti, mutta ei voi mitään. Teidät ois ollu ihana nähä! <3

    -Vilna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mape kiittää ja kuittaa <3

      Oi muistan niin tuon vaiheen elävästi, kun mekin kuljettiin joka paikassa ahkerasti sosiaalistumassa <3 Se on niin ihanaa, vaikkakin rankkaa aikaa omalla tavallaan. Mukavaa, että teillä pennut on kans rohkeita - helpottaa kummasti sosiaalistamis-projektia!

      Voi eikä :') On siinä Eetulla ja Enteellä kestämistä. No, voin kertoa, että kyllä se ajan kanssa helpottaa ;)

      Olisi ollut kyllä enemmän kuin huippua nähdä! Musta olis niin siistiä saada ns. "kasvot" kirjoituksille :) Mutta ei se mitään, toivottavasti vielä joskus nähdään <3

      Poista
  2. Onpas hauskaa, kun teidän päivitykset tulee tätä nykyä Tampereen huudeilta :) Ollaan oltu kans joskus Valkeakoskella mätsärissä ja oli mukava maaseutureissu, sijoituskin taisi tulla, vaikka yleensä tuomarit eivät perusta noista pomppivista russeleista :P Aktiivisesti olette treenanneet, ei ihme, että menee hienosti! Meillä näyttelytreenit on aina olleet tyyliin yksi kerta ennen h-hetkeä :D Rapsuja!

    P.S. Mulla sama fiilis postausten suhteen, kun tuota Naantalin reissua koostin about 5h, luovutin välissä ja jatkoin seur päivänä kuvien muokkauksen alusta jne... Eikä ollut edes mikään pitkä juttu, mutta kuvia kolmessa eri kanavassa ja laadultaan sitä sun tätä. Tuntuu, että onko blogit jo vähän last season ja Instagram rulettaa, se on niin iisi. Vaikka saan siihenkin aikaa kulumaan, jos ei meinaa kuva onnistua... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo me ollaan nyt siirrytty kokonaan Tamperelaisille huudeille vaikuttamaan :) Hassua, mutta tosi hauskaa!

      Meille tuo reissu oli kyllä hyvin kotimainen, sillä maaseudulta muutettiin kaupunkiin. Oli lehmiä, hevosia, kanoja..ja paljon hajuja! Nyt me ollaan ihan mukavat treenikerrat saatu ennen näyttelyitä, sillä Martalta oli alkuvuodesta kaikki näyttelyjutut niin unholassa, että oli pakko treenata ahkerasti :D

      Niin lohduttavaa saada vertaistukea! Välillä tuntuu, että muut väsää postaukset ajantasalla ja nopeasti ja itsellä venyy postaukset ties minne. Nytkin luonnoksissa roikkuu viime mökkireissun postaus viime loppukesältä - olenko hidas vai hidas? :-D Mut Instagram on niin iisi, et tulee itsekin sitä nykyään päivitettyä paljon enemmän kuin tätä!

      Poista
  3. Kivoja kuvia!
    Meille ainakin kuuluu hyvää:) Ollaan lenkkeilty super paljon ihanassa auringonpaisteessa<3 Harmi vaan että hiihtokelit loppu :( Koiran ohituksetkin on menny viime aikoina super hyvin!!

    Ois kiva kuulla jos oot kuulumispostausta tekemässä niin villakoirista myös jotain :)

    Mahtavaa että ootte kotiutunu tampereelle hyvin!

    -Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuultavaa :) Auringonpaiste on kyllä asia mikä on saanut meidätkin lenkkeilemään ahkerammin! Hiihtämässä mekin kerittiin käymään pari kertaa, mutta siihen se jäikin..ehkä ensi vuonna uudestaan!

      Villikset on kyllä jäänyt nyt ihan liian vähälle täällä blogissa! Martan kanssa on tullut niin paljon duunailtua kaikkea ja niistä on tullut sitten kirjoiteltua enempi :) Ehkä se tästä!

      Tampereelle ollaan kotiuduttu kivasti :) Paljon on ollut tottumista, mutta on se ollut kyllä sen arvoista.

      Poista
  4. Mutta toi on silti kurjaa jos ja kun oma koira menee tosi nätisti ja seisoo hienosti ja muutoinkin kun unelma ja sitten sen toisen kehässä olevan koira hyppii, sinkoilee, istuu ja näyttää hanakasti hampaat ja nappaa sen punaisen niin kyllä se nyt vähän harmittaa. Tai itsellä on jotenkin sellainen käsitys, että mätsäreissä arvioitaisiin enemmän sitä käytöstä niin kyllä siitä hyvästä käyttäytymisestä toivoisi silloin saavan pisteitä.

    Mutta Martta on kyllä kaunis koiruus :-) Ja mitä luin niin teillähän oli tosi hyvin mennyt Seinäjoella, onnea!! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä oikeessa - on se vähän kurjaa, kun tuosta lystistä maksetaan kuitenkin, niin sitten ei pärjää, kun on "vääränrotuinen" tai tuomarin tuttuja kehässä. Ihan mälsää! Jotenkin mäkin kuvittelen, että hyvästä käytöksestäkin tulisi pointseja, mutta ei..:)

      Martta kiittää <3 Teilläkin näytti ryhmiksessä menevän kivasti! Vau, onnea :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)