maanantai 11. huhtikuuta 2016

No nyt mulla on se vesipeto!

Kuten tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata Instagramin puolelta, niin meillä on uusi harrastus. Tai voiko tätä edes sanoa harrastukseksi, sillä tää on meille enemmän hauskanpitoa, ihanaa yhteistä aikaa ja ennenkaikkea mukavaa liikuntaa Martalle. Uinti on muutenkin vähän erilaista liikuntaa viikon muun liikunnan lisäksi. Meidän viikkoon mahtuu yleensä ainakin kaksi metsäretkeä, yksi koirapuistoilu sekä runsaasti lenkkeilyä lenkkipoluilla. Uusimpana tuttavuutena ollaan ruvettu myös pyöräilemään. Pyöräilystä onkin kehkeytymässä aikasta hauska liikuntamuoto, sillä Martalle pyörän vieressä kulkeminen on tosi luonnollista. Hih! Kyllä tuosta koirastakin huomaa, että liikunta on tärkeä osa elämäämme - lihakset on meinaan kehittynyt ihan huimaa vauhtia ja koira nauttii kyllä yhdessä tekemisestä ihan täysillä. Se on sitä koiran omistamisen parasta antia. Onnellinen koira meinaan.


Palatakseni kuitenkin itse aiheeseen taas, niin ajattelin nyt kertoa meidän uintiharrastuksesta ihan alusta alkaen, koska tämän harrastuksen tärkeys saattaa yllättää teistä monet. Vanhimmat lukijat ehkä tietävätkin, että olen käynyt villiksien kanssa aina kesäisin louhoksella uimassa ja viime kesänä myös Martta pääsi tutustumaan veden saloihin. Neiti kuitenkin oppi kesän aikana vain kahlaamaan vedessä, mutta uinti tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta - olihan se nyt kamalaa, kun tassut ei yhtäkkiä yltäneetkään pohjaan. Nyt Tampereelle muutettuamme myös uinnin harrastamisesta tuli mahdollista, sillä meiltä ei tästä ole Tampereen koirauintiin kovin pitkä matka.

Mun suuri haave on aina ollut saada vesipeto-koira. Mä en tiedä miksi, mutta mun mielestä on jotenkin ihanaa, että vesi on tärkeä osa koiran elämää. Vedessä uiva ja leikkivä koira on jotenkin ihanaa katsottavaa - siinä näkyy oikeasti se koiran elämänilo ja aito onni! Uinnin tärkeyteen vaikuttaa myös kaksi isoa asiaa - sen tehokkuus ja myös se kesän kaamea kuumuus. Tehokkuus on sitä, että uinti on liikuntamuotona äärimmäisen tehokasta koiralle, niin henkisesti kuin fyysisesti. Kesän kuumuus taas vaikuttaa asiaan siten, että en oikeasti tiedä mitä koiran kanssa tekisi kesäisin, kun kaikkeen tekemiseen on liian lämmin. Uinti on siis liikuntamuoto, jolla saa energisimmätkin koirat tyytyväisen väsyneiksi. Nyt ainakin me tiedetään mitä tehdään ensi kesänä ;-)


Ollaan käyty nyt kerran viikossa koko Tampereella asumisen ajan uimassa. Uintikaverina meillä toimii samanrotuinen konkariuimari Luca sekä hänen grosseystävänsä Domi. Ihan huippu parivaljakko kaikenkaikkiaan! Luca on käynyt jo pidemmän aikaa uimassa ennen meitä, mutta Domi on ollut mukana vasta muutaman kerran meidän kanssa eli hän opettelee vasta uinnin saloja. Ollaan käyty poikien kanssa nyt myös metsäilemässä ja koiruudet ovatkin hyvin tulleet juttuun - ihanaa saada uusia beussiystäviä Martalle, niitä kun ei ole koskaan liikaa

Uiminen oli aluksi Martalle hankalaa. Tai siis se, että tassut ei yltäneet pohjaan. Kuitenkin jo toisella kerralla mentiin loppuajasta jo itse uimaan ja kolmannella kerralla se sujui jo täysin ilman ohjausta. Aluksi neiti on aina uinnissa hirveä tohinapärkskijä eli vesi roiskuu vauhdilla ympäriinsä, mutta kun suurin energia on kulutettu, niin uiminenkin tasoittuu. Veteen mennään vauhdilla ja siellä uidaan myös vauhdilla! Pallo ei ole kuulunut vielä toistaiseksi neidin uintireissuille, mutta lauantaina jo sitäkin haettiin altaassa. Selkeästi koko uintihomma alkaa luistaa, kun neiti pystyy jo keskittymään muuhunkin kuin pelkkään uintiin. Anua aina naurattaa se, että tää on meidän yhteinen liikuntaharrastus, sillä neiti seurailee ja ui aina sitä mukaan mitä minä liikun altaan reunalla. Hahaha :-D Luca taas ui altaassa ihan omaksi huvikseen koko sen 30min hakien välillä palloa. Ja voi sitä kitinää altaan reunalla, kun poika tulee uimaan - hän on niin innoissaan!
Täytyy sanoa, että nyt vihdoin ollaan löydetty beussille sopiva väsytyskeino. Neiti ei oo ikinä niin väsynyt kuin on uinnin jälkeen, voi pientä! :-D Uinnin jälkeen on niin ihana käpertyä puhtaan koiran kanssa sohvalle katsomaan tv:tä, kun koira tuhisee onnellisena kainalossa. Tästä on hyvä jatkaa, litsläts polskis!

Löytyykö täältä muita uimareita - kiinnostuneita, aloittelijoita vai konkareita? :)

32 kommenttia:

  1. Ilo on kunnon konkari! Viime kesänä ui monia kertoja viikossa. Ihan parasta lenkkien varrella, ennen/jälkeen treenin ja saarireissuilla. <3 Uimalassa ollaan käyty jokunen kerta ja tykätään kyllä. Odotetaan vesien lämpeämista ja uimalaan sitten varmaan syksymmällä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä on kanssa Ilo vesipeto! Ihanaa! Vesi on kyllä ihana elementti koiran elämässä :)

      Nyt vain kelien lämpenemistä odotellessa - onneksi uimala palvelee niin päästään uimaan säännöllisesti :)

      Poista
  2. Meillä molemmat koirat on ihan hulluja vesipetoja. Rannalla juoksee suoraan veteen kun vaan hihnan irrottaa. :D Uimalassa molemmat ui isolla innolla.

    Mä tykkään kans siitä, että koirat ui mielellään. Helpottaa tosiaan kesäisinkin paljon. Meillä on 400m joelle ja siinä käydään paljon kesähelteillä kun aina ei jaksa lähteä ajelemaan oikein koirarannalle. Varsinkin kun kesäpäivisin siellä on paljon porukkaa niin ei ihan rennosti pysty olemaan, kun joutuu paljon vahtimaan omia ja niitä vieraita koiria ettei juokse iholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh ai että vesipetoja! Huisia! Vesi on ilmeisesti aika monen koiran lempparia ;)

      Koiraranta kuulostaa ihanalta idealta, mutta juuri tuo, että siellä on muitakin kuin vain itse niin on tietysti sekä hyvä että huono homma :-) Onneksi teillä on melkein siinä kotipihassa noin hyvä mahdollisuus uinnille. Helpottaa kummasti etenkin kesäisin kun ei tarvi autoilla uimaan :P

      Poista
  3. Oishan tuo ihan kiva jos suostuis koira uimaan :D palloo ku sille veteen heittelee niin huutaa ja juoksee vaan ees takas rannalla. Viime kesänä sain sen pari kertaa uimalla hakemaan pallon kun oli hetken rantaviivaa pitkin yrittän sitä saada mut ei se siitä kovin tykänny ja saikin hirveet hepulit sen jälkeen hiekalla :D
    Kesäsin vaan pelkään yli kaiken et se saa lämpöhalvauksen, niin ois kiva viillennys ja urheilumuoto mut ei niin ei :/

    Mukavaa että teillä on onnistuttu! Kohta Martta pysy vedestä pois ollenkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko kokeillu itse mennä veteen ja siellä "leikkiä" ja näyttää että on kivaa ja sillain houkutella koiraa veteen? Sillain me saatiin meidän koira innostumaan uimisesta

      Poista
    2. Tuttu tunne Soile! :D Meillä ihan sama homma, mutta juokseminen tehdään vedessä kahlaten :) Mutta juuri tuollaisilla hyvillä kokemuksilla pääsee uinnin saloihin ja ainakin meillä on tuosta koirauimalasta ollut hurjasti hyötyä. Siellä uittaja on opastanut ja ohjannut oikeaan uintitaktiikkaan sekä saanut varmuutta uimiseen ja ennenkaikkea veteen menemiseen! :D Suosittelen siis uimalakäyntejä jos tuntuu, että uinnista ei tuu mitään :) Uinti on meinaan niin hyvä viilennyskeino ja urheilumuoto kesäisin.

      Martta on kyllä tullut ihan hulluksi vedestä, jei!! :-D

      Poista
  4. Ettekste asu Tampereen Kalevassa ja Koirauinti on Nokialla? Vai eikse oo sun mielestä pitkä matka? :)

    Ootteko muita harrastuksia aloittanu - tokoo tai muita? Miten saat kaiken sovitettua niin, ettei Martalle tuu liikaa stressiä? Vai onko se kova stressaamaan? Miten vaikuttiko siihen mitenkään uuteen paikkaan muutto?

    Onko Hertta ja Kerttu sulla mukana?

    Uinti on kyllä ihan mahtava harrastus. Me käytiin jo eilen vähän kokeilemassa Hatanpään arboretumissa, mutta vielä ei voi mahaa syvemmälle päästää ettei tuu pissatulehdusta. Ihan vedessä käyminenkin oli hauskaa ja sieltä löytyi kaikkea kivaa tongittavaa ym. :)

    Kiinnostaisi kuulla, jumppaatteko mitenkään tai pidättekö yllä notkeutta ja venyttelettekö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo asutaan ja tuo Tampereen Koirauinti on tosiaan Nokialla. Mulle tuo matka ei kyllä itseasiassa ole mikään, niin nopee ja helppo kulkea autolla :) Oon tietysti ehkä tottunut pitkiin matkoihin Pohjanmaalla esimerkiksi treeneihin, niin yksi 30min ei tunnu missään :-D

      Ei olla aloitettu vielä, koska mulla on työvuorot ollut niin haastavia ja sopeutuminen tänne on vienyt aikaa. Nyt kevään korvilla olis tarkoitus hakea tottisryhmään :) Hakuryhmään päästiinkin tässä juuri viime viikolla.

      Martta on maailman lupsakoin koira - ei siis stressaa oikeesti juuri mistään. On oppinut pennusta lähtien, että kun ollaan kotona, niin nukutaan ja rentoudutaan tassut kohti kattoa, mutta sitten kun tehdään, niin sitten tehdään :) Muutto itseasiassa sujui enemmän kuin hyvin - aluksi tietty oli opettelua, mutta nopeasti sopeuduttiin tänne.

      Uinti on kyllä ihana harrastus - niin mulle kuin koirallekin. Musta on niin ihanaa nähdä se koiran onni, kun polskii menemään vedessä. Oon kuullutkin tuosta Hatanpään Arboretumista, millainen paikka se on? Siellä voi ilmeisesti koiratkin uida? Täytyypä käydä! Kesän korvilla on korkattava luonnonvedet ja hyvät uintipaikat ois enemmän kuin jees! :D

      Täytyy myöntää, että ihan liian vähän tulee jumpattua. Tietty treenataan esimerkiksi syviä lihaksia säännöllisesti ja sen lisäksi hierotaan sekä venytellään paljon, mutta itse jumppailua tulee tehtyä ihan liian vähän. Haluaisin kyllä meille vielä dobo-pallon, niin se tukisi meidän tekemistä hurjasti sekä tietysti motivoisi hirmusesti tekemiseen :) täytyypä ottaa hankintalistalle vihdoin ja viimein..

      Poista
    2. Olis kiva lukea postaus jumppailusta, syvien lihasten treenaamisesta ym.

      Arboretumissa pääsee koiraa uittaan ihan siinä heti jos lähtee rantaa pitkin käveleen niinkun vastarannalla jos kattoo järven yli, niin on ratinan se uus asuinalue, niin siitä kun kävelee rantaa pitkin...siinon ihan rannassa joku tosi vanha tiilitalo, jossa on jotain taiteilijoitten työhuoneita (?) ja toisella puolella on Hatanpään sairaala ja rintaklinikka, niin heti tän "taidetalon" jälkeen on sellanen "ranta", aika kivinen, mut kelpaa koirille. Ja se on puitten varjossa ettei senkään takia turhaan kuumota koiraa jos on oikeen helle.

      Sit toinen paikka on kun kävelee vaan rantaa pitkin eteenpäin, niin sitten on vähän isompi ja parempi ranta, mut siellä käy ihmisetkin uimassa, helteellä. Ei siis mikään virallinen ranta, mut myös ihmisten uimapaikka et se ei oo sen takia ihan niin hyvä. Siinon lähellä se arboretumin kahvila.

      Sitten kun vielä kävelee ihan rantaa eteenoäin niin tulee sellanen niemi, niin heti sen niemen jälkeen/vieressä on kans hyvä paikka koirille.

      Mut nää kaikki on kyl sellasia, et koiralle pitkä lieka, jos ei pysy vedessä koko ajan, tai oo muuten hallinnassa, koska ihmisiä ja koiria siä liikkuu ihan älyttömästi!

      Poista
    3. Pitää laittaa idea korvan taakse ja kaveri kuvaamaan meidän juttuja :P

      Kiitos hyvistä neuvoista! Eiköhän noilla pääse hyvin perille :) Martta onneksi pysyy hyvin vapaana eikä välitä muista ja luulen ettei vapaanaolo tuota ongelmaa, vaikka olisi hulinaa ympärillä. Tietysti pitkän liinan nappaan ainakin ekoilla kerroilla mukaan - aivan jo malttamattomana odotan kesää ja uintikelejä! :) Oispa lämmin! Oispa kesä! Oispa uintikelit!

      Poista
  5. Voi ei kuinka kivaa! :-) Martta selvästi nauttii! Me ei olla ainakaan vielä käyty missään varsinaisessa koirauimalassa, kun meillä on käytännössä oma uimaranta tuossa kilometrin päässä. Sky on meillä ihan mahdoton vesipeto ja parasta on varsinkin jos se saa muutaman lelun mukaansa. Kyllä tosin koirauimala on käynyt mielessä, koska neiti selvästi tahtois päästä räpiköimään. Nyt kun tien varret tulvii niin eiköhän tuo yritä joka lenkillä johonkin kahlaamaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mape on ihan fiiliksissä uinnista! Ja niin oon mäkin, koska Marttakin on! :-D

      Uimaranta ois niin ihana jos se ois noin lähellä - ihan täydellistä! Suosittelen kuitenkin uimalassa käymistä, se on ainakin hauska kokemus jos ei muuta! :-D Vesipedolle talvella uimalaan pääseminen on mukavaa, sillä uintivedet ovat vielä tuolloin jäässä. Antaa siis mukavasti potkua ja valmistaa kesän uintimahdollisuuteen :)

      Onnea ja tsemppiä kurakahlailuihin! Mä oon jo niin täynnä näitä kurakelejä :-D

      Poista
  6. Reskopteri on oikea uimamestari ja osaa kaikki hienoimmat hypytkin. Talvikaudella tulee harrastettua vähemmän, mutta josku käydään koirauimalassa. Kesäisin tuo on pidettävä hihnassa jos mennään vaikka lenkillä kosken vierestä - menisi hetkeäkään miettimättä kosken kuohuihin.. Ens kesänä ajateltiin mennä katteleen vepe-treenejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uintihypyt on parasta! Marttakin on siinä jo mestari - hypyistä ollaankin saatu monet hyvät naurut! :-D

      Täh, oikeesti! Eikä! Voi Resko! Se on uimapeto! Tai pikemminkin uimamaisteri :D Vepe kiinnostaisi meitäkin, sillä se olisi varmasti mielenkiintoista ja koiralle mieluista puuhaa :)

      Poista
  7. Mä oon aina toivonut itselleni uimisesta pitävää koiraa! Meidän sheltit ovat kaikki olleet tosi haluttomia edes tassujaan kastelemaan ja lukuisista yrityksistä huolimatta ne pysyttelevät mieluiten kuivalla maalla ja väistävät kaikki vesilätäkötkin ja sateella jäävät mieluiten sisälle. Vesi siis ällöttää ihan kaikissa tilanteissa. Cavan kanssa ollaan nyt käyty kerran uimassa koirauimalassa ja hyvältä näyttää. Alun ihmettelyjen jälkeen innostui ottamaan hurjia loikkia veteen ja ui nätisti hakemaan leluja. Ehkäpä mullakin on siis kasvamassa tulevaisuuden vesipeto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, etten ole tämän haaveen kanssa yksin :) Uiva koira on parhautta!

      Meillä kanssa villikset on vähän samassa kastissa - ne on vesi-ja kurahulluja, mutta satunnaisesti. Kesäisin uivat jos on todella lämmin, mutta muuten eivät niinkään välitä vedestä.

      Kyllä sulla on pian vesipeto - voin melkein luvata, että uimalassa käymällä koiralla pysyy uintimoodi päällä ja sen pystyy sitten varmasti helposti siirtämään luonnonvesiinkin :) Toivotaan ainakin parasta!

      Poista
  8. Meilläkin koira ihan hullu vesipeto sen jälkeen kun uskalsi ekaa kertaa mennä kunnolla veteen ;) Uinti on kyllä kesällä ihan parasta liikunta jos on kuuma! Metsästysreissuilla noutaa aina linnut vedestä ihan innoissaan<3

    -Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuiuiuiuiiiui! Vesipedot on <3 Kesällä uinti on ehkä parhainta ikinä, varsinkin jos itsekin pääsee uimaan :) Innolla siis odotan tulevaa kesää!

      Poista
  9. Oih, ihana Martta uimamaisteri! <3

    Enne ja Eetu rakastaa uimista isolla R:llä. Veteen mennään aina vaikka väkisin :D
    Koirauimalassa ei olla käyty, kun lähin on jossain huitsin nevadassa, kun korvessa asutaan :P
    Varmasti nuokin uisivat siellä mielellään, pitää kattoa joskus.

    Tänäänkin lenkillä, kun Enne ja Eetu äkkäsivät lammen, niin sinne mentiin sellasta vauhtia, että minä jouduin roikkumaan vain remmin jatkona. Molemmat lähtivät heti uimaan ja minä sitten kalastin niitä sieltä poies, kun vesi on kuitenkin vielä aika kylmää. Molemmat olivat sitten ihan martyyrejä, kun eivät päässeet uimaan :D
    Kesällä sitten vasta!

    En tiedä mikä siinä on, mutta Enne ja Eetu Rakastaa laiturilta veteen hyppimistä. Myös serkkuni beussi rakastaa sitä. Saa nähä tuleeko Martalle sama juttu :D
    Onkohan se joku beussien yhteinen lempiharrastus? :P

    -Vilna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe <3 Martta tosin taitaa olla vielä uimapeto, eikä uimamaisteri :P

      Voi ihanaa kuultavaa, että Enneelle ja Eetulle uinti on tuttua ja kivaa puuhaa <3 Tuttu tunne, että koirauimala on huitsin nevadassa - niin oli meilläkin ennen Tampereelle muuttoa :) Suosittelen käymään joskus jos satutte esimerkiksi kesälomareissulle jonkun uimalan äärelle.

      Eikä! Uivatko Eetu ja Enne jo nyt? Eikö ole yhtään kylmä :P Kääk! Mutta mitäpä sitä uimahalujaan pidättelemään jos tarkenee ;)

      Martta pomppii tuolla uimalassa hurjia uimahyppyjä, mutta laiturilta hyppääminen on varmasti ihan uutta ja outoa. Saas nähdä jos joskus innostuis vaikka mökillä hyppimään :) Beussi on varmasti kyllä luonnostaan vesipeto <3

      Poista
  10. Mäkin olen ihan innoissani, koska edellinen omistaja kertoi, että Tosca rakastaa uimista! :) Odotellaan kuitenkin kesää, koska rahaa ei ole liiaksi. Ehkä sitten ensi talvena käydään kokeilemassa uimalaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että sielläkin on vesipeto! :) Uimalassa käynti on kyllä mukavaa puuhaa, mutta aika arvokasta kylläkin. Kesällä asia sitten korjaantuu, kun luonnon vedet lämpenevät :) Jihuu!

      Poista
  11. Talvella olisi kyllä niin kiva käyttää koiria uimalassa! Tosi hyvä liikuntamuoto! Mutta Rovaniemellä ei ainakaan vielä toistaiseksi ole koirille uimalaa ja lähin on Oulussa :/ Kotoa löytyy samainen liivi, mikä Martalla on noissa kuvissa. Viime kesänä uitettiin koiria veneellä ja ensi kesänä yritetään vielä enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani, uinti on kyllä ihan huippu liikuntamuoto! :) Jopa beussin saa sillä väsyneeksi..:P

      Kesällä tietty on kätevä uittaa koiria, kun vedet lämpenevät. Tekin pääsette sitten uittamaan koiria useammin :) Tai sitten teette kevätretken ja matkaatte Ouluun, jos ette malta odottaa luonnonvesiä :P

      Poista
  12. Uiminen on kyllä niin kiva harrastus. Meidän lähin uimala sijaitsee sellaisen vajaa tunnin ajomatkan päässä ja omalle rahapussilleni on vähän turhan kallis harrastus noin pitkällä tähtäimellä ja säännöllisenä. Kuitenkin kun bensat+ molempien koirien uintimaksut niin auts. Opiskelija kun olen...:// Gloria kyllä nauttisi todella paljon ja Romeon puolestaan haluaisin opettaa uimaan. Ollaan käyty aina kerran talvessa, mutta jos tuon haluaisi pitää lihaskunnon kohottajana niin pitäisi käydä melkeimpä viikottain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uinti on kyllä hauskaa, niin koiralle kuin omistajalle. Musta ainakin on niin ihanaa nähdä se koiran ilo ja nautinto hommasta :)

      Oikeessa oot, että uinti ei ole mitään halpaa touhua. Olisi kyllä hienoa käydä vaikka 2krt viikossa uimassa, mutta tulisi hirmukalliiksi :/ Silloin pystyisi sanoa, että uinti toimii lihaskunnon kohottajana. Mäkin satsasin nyt sarjakorttiin, kun tähän mennessä oon ostanut vain yksittäisiä vuoroja kerran viikossa. Meiltäkin ajelee uimalaan sen 30min eli bensaan menee myös jonkin verran rahaa. Opiskelijana itsekin joudun nipistämään tämän takia jostain muusta jutusta, mutta itse koen tämän olevan meille tärkeä juttu. Valintakysymys aikalailla :) Nyt luonnonvesien lämmetessä tekin pääsette varmasti säännöllisemmin uimaan, ainakin toivottavasti :) Uinti-iloa Glorialle ja Romeolle!

      Poista
  13. Missä hakuryhmässä olet? Ja entä tottisryhmässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan nyt Martan kanssa yksityisessä hakuryhmässä :) Tällähetkellä ei treenata tottista missään ryhmässä, mutta tarkoitus ois kesäksi päästä johonkin treenailemaan.

      Poista
  14. Mäkin olen miettinyt, että olisi kiva käydä läheisessä koirauimalassa, nyt ennen kuin vedet lämpiävät järvistä. :) Uiminen ei Isan juttu ole, mutta tiedä sitten, vaikka se siellä oppisikin uimisen ilon. ;D Uuno taas on ihan hurja vesipeto. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti koittaa ainakin käydä :P Ei sitä tiedä vaikka Isakin oppisi uimisen salon - meille nimittäin kävi Martan kohdalla niin :) Eli uimalaan ja äkkiä :P

      Poista
  15. Mä vähän jälkikäteen vastailen, mutta meiltäkin löytyy vesipeto! Vähän pohdiskeleva sellainen tosin, mutta kun uimaan pääsee niin ei sitä meinaa järvestä saada pois. Ollaan Kodan kanssa myös nyt kesällä päästy vesipelastusta treenailemaan, vaikkei tosiaan ole collielle perinteinen laji... Ja ymmärrän sen kyllä hyvin, onhan ton turkin kuivaaminen aika hirvee urakka... Alotettiin myös koirauimalassa pentukurssilla, kun itekin kovasti halusin koiran, joka ui.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)