torstai 16. kesäkuuta 2016

Ei kolmatta ilman neljättä...

Nyt se on vihdoin julkista. On ollutkin työ ja tuska pitää tälläistä suurta salaisuutta itsellään. Tainno, kyllähän tästä äitini on tiennyt, sillä onhan tämä meidän yhteinen unelma. Nimittäin oma cockerspanieli. Tää tuli siis tyttöjen seuraksi laumaan eli nyt on neljä karvakäpälää viihdyttämässä ja pitämässä seuraa. Oi tätä onnea! Pakahdun niin ylpeydestä ja ilosta! Ahh! Voi pientä!

Hän on siis viralliselta nimeltään Nortworth Knot for me eli tuttavallisemmin meille vain Pirkko. Neiti on ollut meillä nyt siis eilisestä asti eli vasta tässä tutustumme toisiimme, mutta tämän vuorokauden aikana on tullut todettua neidin olevan älyttömän rohkea ja leikkisä tapaus. Eka yö meni mainiosti, pari kitinää ja sen jälkeen pötkötettiin koko yö rauhassa. Koirat ovat ottaneet uuden tulokkaan rauhassa vastaan, Martta on ottanut neidin suojatikseen ja villikset eivät taas hirveästi välitä, lähinnä nuuskuttelevat ja käyvät moikkaamassa sillointällöin. On ollut ihana nähdä kuinka vastaanottavaisia kaikki ovat olleet, vaikkakaan vielä ei voi nuolasta ennenkuin tipahtaa eli välttämättä kaikki ei mene niin hienosti kuin miltä näyttää. Toivotaan kuitenkin parasta!
Ja ennenkuin aloitatte spekulointeja, niin kyllä - olen aikuinen ja teen tietoisia päätöksiä. Elän elämääni ja todellakin aion toteuttaa unelmiani, sillä me ei eletä täällä ikuisesti. Unelmat on tehty toteutettaviksi ja haaveet haaveiltaviksi - tämä kuului siihen ensimmäiseen satsiin. Tämä on ollut jo vuosia suuri unelmani. Katsokaa nyt tuota naamaa. Pienipienipieni! Neiti on itse täydellisyys

66 kommenttia:

  1. Antaa muiden huudella, kun ei mistään mitään tiedä. Jokainen tekee omat valintansa ja tietää miten monelle koiralle aika riittää. Onnittelut ja tsemppiä pentuarkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut ihan täyttä asiaa - niin kauan kun ei kulje mun saappaissa, niin ei ole varaa kommentoida mun tekemisiä :-D Tämä ei todellakaan ollut mikään hetken mielijohde (niinkuin meidän koirista ei ole kukaan ollut) niinkuin jotkin ovat ehkä mieltäneet asian. En vain itse huutele asioista ennenkuin pentu on satavarma eli suomennettuna, mun sylissä matkalla kotiin ;)

      Mutta kiitos paljon, sitä tarvitaan <3 Ja sitä samaa myös sinne! Teillä(kin) riittää vilskettä siellä :P

      Poista
  2. Onnittelut ihanasta pennusta<3

    VastaaPoista
  3. Onnea penskasta <3
    Onpas hän niin hellyttävän näköinen Pirkko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia hirmusesti <3 Hän on kyllä ihan selvä Pirkko! :-D

      Poista
  4. Ihana pentu, onnea kovasti! Helposti tuo neljäs menee siinä tiedän laumassa, kun ovat kaikki koulutettuja ja hyvin hoidettuja, ja olet vieläpä tottunut jo laumassa elämiseen. Uskon, että sie pärjäät noiden kaikkien kanssa paremmin kuin hyvin! :) Itse tiedän useampia tyyppejä Skotlannin agilitypuolelta ihmisiä, joilla on enemmän kuin viisi koiraa, ja kaikki oikein hyväkuntoisia ja hyvin hoidettuja, joten enemmän kuin kolme koiraa ei tosiaan ole mahdottomuus. Onnea vielä kerran pikkuspanielista, hän on oikein suloinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos Alicia! :) Ja olet oikeassa! Ei voi sanoa, että siinä neljä menee missä kolmekin, mutta ei se kyllä kaukana ole :-) Meillä kun on kaikilla kolmella niin vankka pohja kouluttamisen ja sosiaalisuuden kanssa, niin ovat tosi helppoja koiria niin arjessa kuin missä vain :) jos asia ei olisi noin, niin en todellakaan olisi varmaan uskaltanut ottaa neljättä tähän laumaan..

      Enemmän kuin kolme koiraa ei ole todellakaan mahdottomuus, se on oma asennekysymys :) Mullakin tutuilla isoja hyvin hoidettuja ja koulutettuja laumoja - lähinnä ne, joilla on nolla tai yhden koiran lauma huutelevat ison koiralauman mahdottomuudesta. Mutta vielä kerran, kiitos <3

      Poista
  5. Oho, tulipas tää yllärinä. Kivana sellaisena, loistava rotuvalinta. :D Aiotko pienen kanssa ruveta harrastamaan jotain? Jään kyllä seurailemaan, ihana napero. :) Cockerit on parhautta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Et ole ainut, joka noin on sanonut - tää olikin ylläri kaikille muille paitsi mulle ja äidilleni :P

      Ja kyllä ois tarkotus ruveta neidin kanssa harrastelemaan, kunhan kasvaa ja pääsee jyvälle yhdessä tekemisestä :) Ja täytyy kyllä sanoa, että cockerit on <3

      Poista
  6. Oiii, pentuuuuu <3 tuntuu et kaikki ottaa ny kesällä pentuja. Kyl meillekki se neljäs vielä tän vuoden puolella kotiutuu ;)
    Onnea pentusesta ja totta turiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeessa oot, mullekin tutuille tullut niin monta pentua, että apua <3 Sellasta se koirahulluus on ;)

      Ja eikää, mimmonen karvatassu sinne saapuu <3 Ihanaa!

      Poista
  7. Ihana pentu! <3
    Hertta, Kerttu, Martta & Pirkko, ihana lauma! :D <3

    VastaaPoista
  8. Voi eikä mikä nappisilmä!<3 Paljon onnea pennusta :)

    VastaaPoista
  9. Onnea hurjasti uudesta perheenjäsenestä! 😊 pakko udella kuinka päädyit cockeriin ja meinaatko harrastaa jotain pennun kanssa tulevaisuudessa? Ihana lauma sulla kyllä on kun on niin monenlaista koiraa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon onnitteluista :) Tästä aiheesta tulossa postausta jossakin vaiheessa :) On tosiaan ollut vuosien haave tää rotu. Ja täytyy kyllä sanoa, että rotu-uskovainen täällä ei olla, kun on neljän koiran laumassa 3 eri rotua :-D

      Poista
  10. Onnea ihastuttavan pennun johdosta! <3

    Meillä on kans neljä koiraa ja kukaan ei oo kertaakaan suoraan sanonut mitään negatiivista. Päinvastoin moni on antanut hyvää palautetta ja sanonut, että onpa hienoa, kun ton kokonen lauma kulkee noin mallikkaasti, vaikka 9kk ikäisen ja 11 vuotiaan tahti on kuin yöllä ja päivällä :) Kivaasti nää tässä menee, eikä yhdetkään treenit jää väliin, kun on treenikavereita joka lähtöön ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan hirmusesti<3

      No niimpä! Noin sen pitäisi ollakin :-) Jos on itsellä aikaa ja halua, niin neljän koiran lauma ei todellakaan ole mikään mahdottomuus. Varsinkin jos aiemmat koirat on koulutettuja ja hyvin käyttäytyviä niin yleensä se nuorinkin sujahtaa joukkoon äkkiä ja oppii tavoille :)

      Poista
  11. Onnee onnee! Sulonen tyttö <3 Äet kaet sae ihan kyyneleet silimiisä ku kahto tuota ihanuutta! Minen tunnusta mittää...vakkaenen määrämies :D Vuan ihana on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Iivari <3 Neiti on kyllä aikamoinen hurmuri! Niin pieni ja suloinen <3

      Poista
  12. Ihana 😍. Meilläkin kaikki ihmettelee miten meidän aika riittää neljälle, kohta viidelle koiralle. Antaa ihmisten ihmetellä ja kommentoida, eihän niillä kaikilla ole kokemustakaan koirista . Onnea Pirkosta, uudesta laumanjäsenestä, suloinen on 😍! Sori kun anonyymenä kommentoin (ig @koiraotukset).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä kanssasi - aina riittää ihmettelijöitä ja puhujia, mutta täytyy aina laittaa heidän sanomisensa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :)

      Kiitos onnitteluista <3 Eikä haittaa yhtään, että anonyyminä kommentoit :)

      Poista
  13. Apua onnea uudelle tulokkaalle! Ja onnea myös koko laumalle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihan hirmusen paljon <3 Oon niin iloinen tälläisistä kommenteista :)

      Poista
  14. Voi apua! Onnea pennusta :) Pieni epäilys nousi pennusta, kun viime postauksessa sanoit, että isoja uutisia luvassa lähiaikoina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, arvasit oikein siis! :-D Oli pakko vähän jo paljastaa, kun niin iso salaisuus on ollut niin pitkään salassa pidettävänä!

      Kiitos paljon :)

      Poista
  15. Onnittelut! Hurjan söpö muksu! :)

    VastaaPoista
  16. Oi ihana! <3 Onko näyttölinjanen? Nuo käyttölinjaset cockeri kyllä mielyttää silmää ja vaikuttavat kivoilta, ehkä vielä joskus mulla on semmonenki :D

    VastaaPoista
  17. Aa en kestä miten söpö! Onnea pennelistä! <3 :)

    VastaaPoista
  18. Vautsi mikä suloisuus! Onnea uudesta pennusta :)

    VastaaPoista
  19. Onnea uudesta karvalapsesta! Älyttömän suloinen tapaus. :D
    Ja antaa huutelijoiden huudella. Kyllä uskon että tiedät mitä olet tekemässä. Sain kans kuulla (ja saan edelleen) kuinka otin holskun kun se on niin erilainen kuin havanna. En kuulemma hankkiessani tajunnut että ne on ihan erilaiset rodut. Missä me oltaisiinkaan jos joku ei aina olisi kommentoimassa tekemisiämme. :D
    Tsemppiä pentu arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nea! :) Niinhän se on, et huutelijoita riittää aina, vaikka mitä tekis :-D

      Ja voin niin samaistua suhun - olisit kuullut sen kerran kun eräs suomalainen beussikasvattaja totesi mulle, kun sopivaa kasvattajaa etsin, että beussi tulee tappamaan mun villikset, jos sellasen hommaan...:-D No, hän ei ollut kyllä etsimäni kasvattaja tosiaankaan tuon jälkeen :D Mutta näitä riittää, se ei ole kuin kasvattamis-ja asennekysymys, että laumassa on erilaisia koiria - niin kooltaan kuin luonteeltaakin :)

      Ja kiitos, sitä tarvitaan :P Aika tiukka pimu tuntuu olevan!

      Poista
  20. Paljon onnea pennusta <3 :) Oikein suloinen tapaus. Ja jokainen tietää omat resurssinsa, itse nyt olen pohtinut riittääkö sitä jaksaminen kahdellekkaan kun on paljon koulua ja tekemistä. Jospa sitä sitten vaihdon jälkeen hommaisi toisen koiran Pongon rinnalle. :) Mut ärsyttää kyllä puolesta jos ihmiset jakaa jotain vinkkejä tai paasaa, ihankun sulle tulisi yllätyksenä mitä yksi lisäkoira teettää työtä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihan älyttömästi <3 Ja tämäpä juuri - mun mielestä kellään ei ole sanomista kenenkään koiralaumaan, niin kauan kun koirat ei ole huonosti hoidettuja tai ei ole itse kyseisen henkilön arjessa mukana, että voisi kommentoida hänen hoitamistaan tmv :)

      Ja mä en tiedä pitäskö mun itkeä vai nauraa, kun joku tulee jakamaan vinkkejä tai just paasaamaan neljännestä koirasta - silleen, et onko tämä sinun koirasi vai minun? :D

      Poista
  21. Onnea pikku söpöläisestä <3 Voi kun saisi ruuduvälityksellä myös sitä ihanaa pennuntuoksua :3
    Ihan mielenkiinnosta kyselen (itselläni on koirilla suht pienet ikäerot, ja tätä asiaa olen mietiskellyt jonkun verran), että koirien vanhetessa on sitten useampi vanha koira, eikä niin, että olisi koko ajan esim. vanhus, keski-ikäinen ja nuori. Oletko miettinyt tällaista tilannetta? Itse treenaan ja kilpailen koirien kanssa, ja itselläni kolme on aivan maksimimäärä koirissa, ainakin nykyisessä asunnossa, joten uutta pentua ei voi ottaa, eikä näin ollen myöskään täysillä treenata, kun on vanhukset kuvioissa :D Myös vanhusten saman aikainen mahdollinen sairastelu tai pahimmassa tapauksessa samoihin aikoihin koirista luopumiset tuntuvat kauheilta ajatuksilta. Tulipas sekava sepustus, toivottavasti ymmärsit pointin x)
    Tsemppiä pentuarkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitoskiitos <3 Me lähetettäis pennuntuoksua sinne jos vain saatais :)

      Olen miettinyt, tietty. Toi on tilanne mitä oon itsekin pohtinut ja todennut, että eipä se murehtimalla miksikään muutu. Monta vanhaa koiraa (=mahdollisesti luopumisen tuska saattaa tulla lyhyellä aikavälillä) on aina tietysti jonkinlainen riski, lähinnä toki itselle. Tunnen toisaalta itseni niin hyvin, että se tuska tulee kuitenkin olemaan ihan loputon jokaisen koiran kohdalla - oli se sitten missä ja koska vain. Mä itse kuitenkin nautin mielummin siitä, että koirat ovat koko elämänsä hyviä kavereita (esim. vanhuksen ja nuoren koiran toimeentuleminen on aina ihan eri kuin esimerkiksi nuorilla koirilla) kuin siitä, että ne ei tulisi toimeen ehkä niin hyvin kuin voisi. Koko laumalla nimittäin on toisistaan tosi paljon seuraa, kun kaikilla kuitenkin suhteellisen lyhyt ikäero :)

      Sekava sepustus tuli täälläkin, mutta toivottavasti ymmärsit :-D Ja kiitos tsempeistä!

      Poista
  22. Oii onnea pennusta!!<3 Pakko sanoa että en kyllä yhtään osannut odottaa uutta koiraa varsinkaan cockeria :) Pirkko kyllä varmasti sopii teidän laumaan kun nenä päähän! Ihan uteliaisuuttani kysyn että ootko ajatellu harrastaa tän kanssa jotain ja jos jotain niin mitä?

    -Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Hih, et oo ainut! :-D Yllätys siis kaikille!

      Ja kyllä tästä harrastuskaveria oon haluamassa, postausta siitä erikseen kunhan kerkeen :) Nyt kuitenkin vasta opetellaan arjen juttuja ja tekemisen meininkiä yhdessä..

      Poista
  23. Paljon onnea suloisen Pirkon johdosta - ihana lisä laumaanne! <3
    - Riika ja Muruset -

    VastaaPoista
  24. Onnea pennusta!

    Minä en nykyään kerrokaan kuin harvoille ja valituille tulevasta karvaisesta perheenlisäyksestä. Kun olin ottamassa ensimmäistä koiraa kuulin kauhisteluja miten koira sotkee koko elämän ja kaikki pitää järjestää sen ympärille, miten sinä sen kanssa pärjäät.... Olin ottamassa toista, niin ihan samat voivottelut, lisänä vaan kuinka paljon enemmän työtä on kahdessa. Kolmannen kohdalla ne muutamat harvat vaan huokailivat ja ihmettelivät että KOLME?! Nyt ei kovin moni tiedäkää, että kepon suunnitelmien myötä luku on todennäköisesti loppuvuonna 5.... Minun seuraavalle koiralle löytyy toivottavasti hyvä sijoituskoti, vaikka periaatteessa tässä laumassa yksi lisää menee siinä missä muutkin, mitään aktiiviharrastajiahan me ei olla - mutta koiran kannalta ajateltuna sijoituskoti voisi olla mukavampi vaihtoehto, kun pienemmässä laumassa pentu saa eri tavalla huomiota. Kennelnimi on kieltämättä antanut jonkinlaisen "syyn" useamman koiran pitämiseen, mutta edelleen kuulee kauhisteluja.

    Joillekin se ihan ehdoton maksimi koirissa on 2. Jotkut eivät pysty huolehtimaan edes yhdestä kunnolla. Ja joillakin koiria voi olla jopa parikymmentä ja kaikki hyvinhoidettuja. Resursseja ja mahdollisuuksia on niin erilaisia, että turha on kenenkään tulla tuomitsemaan ETENKIN jos vanhemmat koirat ovat hyvällä hoidolla ja uudelle riittää samalla tavalla aikaa ja vaivannäköä. Pääasia, että pysyy järki päässä ja uuden koiran laitto on mietitty loppuun asti. Meilläkin vaikka hurttia on nyt 4, niin jokainen on ollut pitkän harkinnan tulos ja jokaista on jouduttu odottamaan, nuorimmaista odotin vuoden päivät suunnitellusta astutuksesta luovutusikään.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia onnitteluista :)

      Mä voin niin samaistua suhun, sillä mäkin oon saanut kuulla koirista ihan liiaksi. Paljon on tullut kummastelua, et miten tän ikäisellä voi olla tällänen koiralauma :-D Martan kohdalla kaikki kauhisteli, et kuinka mulla voi olla noin iso ja vaativa koira - aivan kuin Martta voisi vaikka syödä mut :-D

      Tiivistit viimeiseen kappaleeseen kaikki ajatukseni. Kiitos. Juurikin näin. Ja kun kaikki on hyvin hoidettuja ja koulutettuja, niin uusi koira ei pitäisi olla kenellekään ongelma :) Ylipäätään se, että kuinka moni tuntee vaikkapa mun elämäni täysin ja voisi täten sanoa, että en pärjäisi neljän koiran kanssa? Voin kertoa, että vain muutama ihminen on niin paljon mun elämässä mukana, että voi mun resursseja arvioida :) mutta näitä riittää, että toisten elämää ja valintoja arvostellaan, onneksi niistä ei kannata välittää :)

      Poista
  25. Onnea pennusta, vaikka sairas rotu onkin. Toivottavasti ei Pirkko sairastu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En näe edes tarvetta kiittää onnitteluista, minusta tää oli vähän inhottavasti muotoiltu kommentti. Enköhän minä ole tutustunut myös cockerin sairauksiin ja täten tiedän mihin olen ryhtymässä. Ja ylipäätään se, että jokaisella rodulla on heikkoutensa - siksi niihin kannattaakin etukäteen tutustua ja tehdä asian eteen niin paljon kun vain voi :)

      Poista
  26. Onnea pennusta! Tuliko sulle näyttelykoiraksi? Miksi muuten sulle tuli ensiksi beussi jos cockerspanieli oli se pitkäaikainen haave? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ja näyttelytyttöä tästä kaipaillaan, ainakin edellytykset on hirmuisen hyvät!

      Ja niin, haaveita voi olla monia - pk-rotuinen koira on myös ollut suuri haaveeni niinkuin myös cockeri. En varsinaisesti keksi syytä miksi beussi tuli juuri ennen cockeria, mutta ehkä oma kokemus ja se, että sopiva pentue sattui beussista kohdalle :)

      Poista
  27. Voi apua, tämä tuli kyllä ihan täysin puskista! Mutta hän on kovin söpö, onnea pennusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Et oo ainut! Lälläällää :P Mutta kiitos paljon :)

      Poista
  28. Onnea pennusta! Hyvä rotuvalinta :) Itselläni on nyt 3-vuotias cockeri ja en enää rotua vaihtaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että cockeri on valloittanut sunkin sydämen <3 On nää vaan niin ihania!

      Poista
  29. Onnea pennusta! Muut saa kauhistella ja ihmetellä ihan rauhassa, kaikki tietävät itse henkilökohtaisesti parhaiten sopiiko omaan laumaan ja elämään vielä yksi koira lisää. Itse otin juuri kuudennen koirani ja ihan varmasti selän takana ihmetellään ja kauhistellaan. Unelmat on kuitenkin tehty toteutettavaksi ja elämä elettäväksi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain todeta tästä kommentista, että kiitos <3 Tiivistit kaikki ajatukseni tuohon.

      Poista
  30. Voi miten ihana! <3 onnea uudesta pennusta :)!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)