lauantai 11. kesäkuuta 2016

Te kysyitte - me vastasimme osa 2

Toinen osa kysymyksistä lajiteltu omaksi postaukseksi ja nyt vihdoin pääsen käsiksi näiden vastailuun. Ekan osan kysymyksistä voi käydä täältä tsekkailemassa ja sen jälkeen voi sit aloittaa tämän luku-urakan. Osa kysymyksistä oli tosi helppoja, kun taas osa hankalempia ja hankalat vaativat kin sitten vähän enemmän aivotyöskentelyä. Toivottavasti sain vastattua kuitenkin sillätavalla, että tekin ymmärrätte mun vastauksen pääpointin - kysykää ihmees jos joku jäi vaivaamaan mielen päälle!

Asuminen
Asutteko omakotitalossa, rivitalossa vai kerrostalossa? Kerrostalossa asustellaan tällähetkellä.
Asutte kerrostalossa - plussia/miinuksia? Meinasin sanoa, että valitettavasti asutaan kerrostalossa, mutta enpäs sanokaan! Kerrostaloasuminen on nimittäin osoittautunut oikeesti erittäin mukavaksi vaihtoehdoksi. Plussaa on ehdottomasti se, että ollaan palveluiden, ihmisten ja viihtyisän ympäristön äärellä ja miinuksena juuri se, että ei ole omaa pihaa ja aina joutuu menemään ulos hissin kautta. En ymmärrä, kun aina ihmiset mollaa sitä miten varsinkin ison koiran kanssa ei voi asua kerrostalossa - mun mielestä ihan hyvin voi, tietysti tietyt rotuominaisuudet huomioonottaen. Meillä koirat on alustalähtien opetettu siihen, että sisällä ollaan rauhassa ja ulkona riehutaan, leikitään ja kulutetaan energiat eikä tässä ole koskaan ollut meillä mitään ongelmaa.
Miten onnistuu "iltamenot" tai biletys koirien ollessa kotona, vai onnistuuko? Onnistuu tietenkin - ei koirat ole koskaan olleet iltamenoille este, mutta hidaste ovat tietenkin jonkinverran. Usein me ollaankin ensin mun luona porukalla, sillä mun monille ystävilleni koirat on enemmän kuin kiva juttu ja koko lauma osaa olla rauhassa, vaikka olisi isokin porukka kylässä. Monet mun kavereista tuleekin usein vain katsomaan mun koiria ja sitten vasta mua :-D Yhtälailla koirat osaa olla esimerkiksi töiden kuin biletyksenkin ajan yksin.
Onko koirat tykänneet uudesta talosta ja lenkkimaisemista? Joo, uusi ympäristö ja lenkkimaisemat ovat tulleet tarpeeseen!
Onko teidän talon lähellä koirapuistoja? Joo, kyllä tässä lähellä on parikin kivaa puistoa. Bussilla pääsee kanssa mukavasti menemään ja jos kauemmas mennään, niin sit mennään autolla.

Mielipide 
5 mieluisinta rotua FC2? En tunne kyseistä roturyhmää kovin tarkoin, mutta appenzellinpaimenkoira, hovawart, dobermanni, rottweiler ja suursnautseri varmaan ois yhtäkkisesti lempparit!
Mitä mieltä olet isoista koirista lapsilla harrastuskoirina? Ensimmäinen kysymys on se, että mikä on lapsi? Minusta isot koirat ovat ok lapsilla harrastuskoirana, jos niiden peruskoulutus on kunnossa ja vanhemmat ovat mukana harrastamisessa. Kuitenkaan en yksistään lapsille hommaisi koiraa eli vanhempien on aina oltava koiranhankinnan takana. Itsekin olen saanut nuorena ekan oman koirani ja olen siitä hyvin kiitollinen omille vanhemmilleni.
Pidätkö näyttelyinä hyvinä vai ei-niin-hyvinä? Näyttelyt on osoittautuneet oikeastaan aika kivaksi harrastukseksi, vaikkakin siitä(kin) harrastuksesta löytyy tietysti varjopuolensa. Nyt laitoinkin taas parit näyttelyilmot menemään! Tykätään siis!
Pidätkö dobermanneista, miksi voisit ottaa/et voisi ottaa? Meidän entisessä treeniporukassa oli pari dobberia ja ne oli kyllä hauskoja kavereita - voi vitsi miten ne on pentuja niin suloisia ruttunaamoja
Entäs kelpieistä? Joskus tahdon omistaa! Aivan superhienoja koiria!
Laekenoiseista? Ei ehkä mulle kaikkein sopivin koira.
Pinsereistä? Ei sopisi minulle koirana.
Kääpiöpinsereistä? Niinkuin ei ehkä kääpiöpinseritkään.
Napolinmastiffeista? Upeita ja uljaita!
Pidätkö pikkujyrsijöistä? Kyllä mä tykkään, etenkin marsut on lähellä sydäntä
Pidätkö seropeista? Pidän, musta ne on ihanan persoonallisia ja mukavia koiria siinä missä rodullisetkin kaverinsa. En näe mitään syytä miksi seropit olisi huonompia kuin rodulliset.
Tykkäätkö Rukan varusteista? Ehdottoman hyviä! Tykätään hulluna!
Entäs Hurtan? Menettänyt vuosien saatossa sen "kimalluksensa" mitä joskus ehkä oli..ei huono, mutta ei huippukaan. Meiltä löytyy muutamia Hurtan tuotteita edelleen :-)
Tai Ratian (myös TopCaniksen)? Mulle uppoo Ratiakin, pirteitä vermeitä! Mullemullemulle!! Jotkut on kritisoineet noita Ratian tuotteita lapselliseksi, mutta mun mielestä ne on just kivan pirteitä ja siistejä vermeitä.
Mitä mieltä olet jos joku hamstraa järkyttävästi koiralle varusteita, eli kaikkea mitä ei oikeasti tarvitsisikaan? Tunnistan itseni tästä. Oon toki huomattavasti parantanut tapaani ja enää meidän kaapista ei löydy niin paljoa turhia juttuja eli oon saanut hyvin kierrätettyä turhat tavarat. Lisäks aina säännöllisesti kerään kaiken turhat pois ja laitan laatikkoon odottamaan kirpparia. Paha tapa, joka ei varmaankaan ole täysin parannettavissa.
Mitä mieltä olet iposta eli suojelusta? Ei ole oikeastaan yhtään mun juttuni.
Onko sellaista koiralajeja jota et haluaisi kokeilla ja miksi? Just joku ipo on varmasti sellainen mikä ei vaan tärppää yhtään, muita ei oikeastaan taidakaan olla. En tiedä miksi se ei vain iske.
Paras koira-aiheinen kirja, jonka olet lukenut? Oon tykännyt tuosta uusimmasta koirakirjastani eli dobon kirjasta, se on hyvin toteutettu ja selkeä! Eli valitaan se vaikka lemppariksi tällähetkellä.
Jos saisit valita vain toisen (ja pakko valita jompikumpi!): koira, jolla on vikaa terveydessä vai koira, jolla on vikaa luonteessa? Vikaa luonteessa, sillä se on hyvän koulutuksen avulla ainakin jollaintapaa korjattavissa. Sairasta koiraa ei valitettavasti terveeksi millään saa.
Mitä mieltä olet siitä, että lapsi kouluttaa koiran kokonaan yksin? Taas nostan kysymyksen, että mikä on lapsi? Onko se 7v. vai 14v.? On mahdollista, mutta harva siihen pystyy. Mielestäni alaikäisen vanhemmilla on aina vastuu koirasta loppupeleissä.
Top 5 lempirotusi? Villikset, beauceron, rottweiler, cockerspanieli ja labradorinnoutaja.
Top 5 koiraharrastuslajit? Haku, tottis (erikseen mainittuna sen takia, että tykkään siitä kovasti!!), rally-toko, nose work ja näyttelyt.


Mitä mieltä olet linjajakaumista koiraroduissa? Tarkoitatko tällä sitä, että koirat jaotellaan esimerkiksi käyttö-ja näyttelylinjaisiin? Mun mielestä se on hyvä asia, sillä se tuo rotuun jonkinlaista runsautta, vaikkakin näyttelylinjaisissa on menty ulkonäön suhteen aikalailla metsään ainakin joissain roduissa. Toisaalta eipä ne käyttölinjaisetkaan yhtään sen terveempiä välttämättä ole - niillä sairaudet on jaottunut taas muuhun.
Jakautuminen ei mun mielestä ole ongelma muuten kuin geenipoolin kannalta - saman rodun sisällä on periaatteessa kaksi eri rotua. Nimittäin tosi harva yhdistää käyttö-ja näyttelylinjaa keskenään, koska noh...semmosilla koirilla ei vaan hirveästi tee valitettavasti mitään. Linjajaon suurin etu lienee se, että samasta rodusta löytyy koiria hyvinkin erilaisille ihmisille ja ennenkaikkea, hyvin erilaisiin tarpeisiin. Löytyy perhekoiraa, näyttelykoiraa, harrastuskoiraa ja työkoiraa. Kaikille kaikkea, jos niin voi sanoa. En siis näe linjajakaumissa mitään ongelmaa.
Mitä mieltä olet paperittomien koirien myynnistä ja paperittomuuksista ylipäätään? Mikä mielipide mulla tästä pitäisi olla? Koiria siinä missä paperillisetkin. Paperillisyys usein vain kertoo koirasta huomattavasti enemmän ja luotettavammin. Samalla myös pentutehtailun tukemisen mahdolllisuus pienenee. Paperillisen koiran alkuperän ja taustan siis tietää varmaksi toisinkuin paperittoman.
Rotu jota et ikinä voisi kuvitella itsellesi? Varmasti jokin lyttykuono, esimerkiksi englanninbulldoggi.
Lempirotusi? Haluaako joku arvata? Oiskohan ehkä villis tai beauceron..
Suosikkikouluttaja kenen ohjatuissa treeneissä olet ollut? Mieleenpainuvin on ainakin ollut nyt yksi viimeisimmistä koulutuksista, jossa olin eli Anne Talvitien mentaaliluento.
Lemppari tuotemerkki? (tarkennuksena, että koiratuotteille siis) Tällähetkellä varmasti Rukka tai Top Canis, sillä heidän tuotteitaan meillä on eniten käytössä :-)
Tykkäätkö kaneista? Kyllä, vaikkakaan en itse ole koskaan omistanut.
Mitä mieltä olet rotujen alkuperäiskäyttötarkoituksien säilyttämisestä? Esim. paimennus ja vartiointi beusseilla? Mun mielestä tää on hieno ja tärkeä asia. Se, että roduilla säilytetään alkuperäistä käyttötarkoitusta tuo rotuun sitä monipuolisuutta ihan hirmusesti. Jalostus on mennyt hyvin pitkälle tässä, sillä esimerkiksi villakoirilta puuttuu lähes kokonaan metsästysvietti jota niissä alunperin kyllä oli. Näen tämänkin asian kaksipuoleisena - se on sekä hyvä että huono asia. Itse en henkilökohtaisesti kaipaa edes villakoiralle metsästysviettiä, kun taas paimennus-ja vartiointivietti mun mielestä kuuluu beauceronille. Tietysti tuo saattaa olla myös sitä, että on tottunut näkemään metsästysvietittömän villakoiran kanssa ja beauceronilla vietit ovat vielä säilyneet eli asiaan on jollaintapaa tottunut.
Oletko kiinnostunut koirien kasvattamisesta, harkitsetko joskus ryhtyväsi itse kasvattajaksi? Kyllä mulla olisi suunnitelmissa toimia vielä joskus kasvattajana. Ajankohta tosin ei ole missään kirkossa kuulutettua eli ei ole mikään lähivuosien juttu.
Millainen koira olisi pahin painajaisesi? :D Apua! Pahin painajainen! No ehkä ihmisiin kohdistuva aggressiivisuus ois aika ikävää.
Onko koiran värillä väliä? Voisitko ottaa harlekiinin beussin / muut kuin valkoisen villakoiran? Voisin hyvinkin, mulle väri ei ole mikään suuri prioriteetti koiraa hankkiessa. Mulle vaan henkilökohtaisesti iskee paremmin vaaleat värit villiksissä ja beusseissa musta punaisin merkein - mun mielestä harlekiini on kaunis, mutta jollaintavalla vähän suttuisen likaisen näköinen. Mutta kyllä mä villakoirista esimerkiksi ruskean villakoiran haluaisin enemmän kuin mielelläni :)
Mitä mieltä olet karvattomista koirista? Mun mielestä koiralle kuuluu karva, mutta koiria nekin ovat ja vaativat tarkempaa huolenpitoa omistajaltaan. Itse en jaksaisi vain suojata, puhdistaa ja rasvata koiraa niin useasti kuin karvattoman koiran kanssa pitäisi.

Voisitko omistaa tarkoituksella kasvatetun sekarotuisen koiran? Voisin, mutta jos pitäisi valita rodullinen vai roduton, niin taitaisi vaakakuppi kääntyä silti siihen rodulliseen versioon. Itselle harrastaminen ja kisaaminenkin vielä joskus tulee olemaan tärkeä juttu, niin Suomessa ei valitettavasti sekarotuisen kanssa kisaaminen ole kovin monessa jutussa mahdollista.
Millaisena ylipäätään koet tavoitteellisen sekarotuisten kasvattamisen? Ymmärrän ja en ymmärrä asiaa. En tiedä miksi pitää yrittää jalostaa tahallaan jotain sellaista josta ei tarkasti tiedetä mitä taustalla ja suvussa on. On toki olemassa esimerkiksi rodullisia ulkomailta tulleita koiria, joiden taustaa ei valitettavasti ihan varmaksi sanoa, mutta koen itse sen olevan kuitenkin varmempaa kuin sekarotuisen ystävän tausta. Toisaalta tarkoin valituilla vanhemmilla sekarotuisesta voi tulla maanmainio kaveri, jossa riittää elementtejä vaikka mihin!
Jos saisit sekarotuisen koiran, jossa yhdistyisi usean eri rodun hyviä puolia, mitä rotuja sun sekarotuisessa koirassa olisi? Mun piti oikein tarkoin miettiä tätä, mutta sitten mun pääkoppa meni sekaisin ja ajattelin heittää tähän vain kaksi eri rotua. Mun sekarotuisessa voisi olla esimerkiksi villakoiraa ja sitten jotain terrieriä. Kummatkin rodut on avoimen rohkeita, miellyttämisenhaluisia ja monipuolisia koiruuksia. Vois olla aika hieno kombo!
Pitäisikö kaikkien koiranomistajien pyrkiä ruokkimaan koiria lajityypillisesti raakaruualla? Joo ja ei. Mun mielestä tärkeintä on se, että koira saa laadukasta ruokaa, joka sopii sille. Se saa ruokaa, jonka avulla se voi hyvin. Niinkuin kaikki tietää, niin ikinä ei ole mahdollista, että kaikki koiranomistajat ruokkisi koiriaan samalla tavalla. Siispä valitkaamme koirallemme sopiva ruoka, oli se sitten nappuloita, raakaruokaa tai vaikka märkäruokaa!
Mikä on parasta valokuvaamisessa, mikä saa sinut ottamaan kameran mukaan lenkille? Parasta  valokuvaamisessa on mikäs muukaa kuin se onnistumisen ilo! Se kun tietää kuvausreissun jälkeen saaneensa kivoja kuvia, joita ei millään malttaisi olla muokkaamatta. Kuvia, joita on ilo muokata ja laittaa blogiin nähtäville. Lisäksi se, että onnistuu ottamaan vilkkaista koirista kuvia - se kun ei ole aina kovin helppoa.
Onko sinulla jotain inhokkihommaa koiriin liittyen? En tykkää yhtään irroittaa talvisin villiksistä lumipaakkuja. Haluaako joku tulla talveksi asumaan meille ja auttamaan??
Voisitko koskaan kuvitella ottavasi pitkäkarvaista rotua? Esim. briardia, afgaaninvinttikoiraa, pk collieta, belgianpaimenkoira groenendaelia tai tervuerenia tms? Lähinnä nyt siis turkin puolesta ajateltuna, ei niinkään luonteen, terveyden tms? Voisin. Tykkään toisaalta Martan helposta turkista, mutta tykkään turkinhoidosta ja mikä onkaan parempaa kuin puhdas sekä siisti turkki? Afgaaninvinttikoira ainakin on äärimmäisen kaunis ja elegantti laitettuna, huh! Menee aivan kylmät väreet selässä kun ajatteleekin asiaa!
Tykkäätkö kääpiösnautsereista? Oon joskus nuorempana hoitanut paria kääpiösnautseria, jotka ainakin oli veikeitä tapauksia. Kivan jääräpäisiä, mutta avoimia ja miellyttämisenhaluisia.
Mikä on sun lempiväri käppänöistä - valkoinen, musta, pippuri&suola vai musta&hopea? Piti oikein tyhmänä googletella mitä eroa pippuri&suolalla ja musta&hopealla on..:-D Hah! Mutta mun mielestä musta on vain ylikaunis!
Mitä mieltä olet näyttelyistä? Hauskaa puuhaa siihen asti kun sitä ei ota liian vakavasti ja muistaa pitää sen hymyn siellä suupielissä. Jos itse nautit niin myös koira tykkää!




Nyt alan purkamaan vielä kolmatta osaa teille nähtäville - toivottavasti jaksatte lukea nää kaikki läpi! Näihin on ollut nimittäin tosi kiva vastailla, sillä moni näistä aiheista on sellaisia joista ei muuten tulisi ehkä puhe..Whiii!

11 kommenttia:

  1. Hyviä vastauksia! :)

    Pakko tulla kertomaan oma mielipiteeni linjajakaumista, mulle särähti hieman korvaan tuo "Nimittäin tosi harva yhdistää käyttö-ja näyttelylinjaa keskenään, koska noh...semmosilla koirilla ei vaan hirveästi tee valitettavasti mitään.". Itse olen belgiä seuraavaksi koiraksi suunnitellut (en tosin ihan lähitulevaisuuteen), mutta ongelmana linjajakaumat. Joko on niitä näyttelylinjaisia joilla ei ole käyttöominaisuuksia lainkaan (mutta ulkonäkö miellyttää näyttelyitä ajatellen) tai sitten niitä erittäin ohutkarvaisia ja muutenkin aika ulkonäöllisesti aika epärodunomaisia käyttölinjaisia, joilla taas luonne on juuri sitä mitä haenkin. Kyse on siis siitä, että haluaisin harrastaa sekä PK-lajeja, agilitya jne, sekä näyttelyitä. Ulkonäkö ei ole mulle kuitenkaan niin painava tekijä, että jos sekalinjaisia, hyviä yhdistelmiä ei ole tarjolla, niin mieluummin käännyn ite käyttiksen puoleen :D Itse olen törmännyt moniin ihmisiin, jotka nimenomaan haluaisivat sekalinjaisen, jotta sen kanssa voisi "oikeasti" harrastaa monipuolisesti (monipuolisemmin). Toki olen muutamiin sekalinjaistenkin kasvattajiin törmännyt. Erilaisiin tarpeisiin löytyisi ehkä vielä enemmän koiria (tietyn rodun sisällä), jos sekalinjaisia olisi enemmän, esimerkiksi näyttelylinjainen käyttiksen luonteella ja potentiaalilla. :) Itse pidän tärkeänä asiana jalostuksessa rodunomaisuutta, ja sen kaikkia "osa-alueita", jotka eivät välttämättä täyty, jos keskitytään jalostamaan vain vahvasti jompaakumpaa linjaa edustavia yksilöitä :)

    Mutta ymmärrän pointtisi, ja hyvä postaus tämä oli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Oot oikeassa - olin ehkä tuon lauseen kanssa liian radikaali, vaikka tarkoitus ei ollutkaan. Hain vain juuri tuota, että usein käännytään siihen jompaankumpaan noista. Sekalinjaisissa nimenomaan on tuo rodunomaisuus pysynyt vahvempana, kun kummatkin osa-alueet on otettu huomioon - hyvänä esimerkkinä esimerkiksi belgi :)

      Poista
    2. Ja tähän oli pakko vielä tulla tuomaan omamielipide julki. Tuo kyllä hieman pisti ihmetyttämään, että miten niin ei tee mitään? Itse toivoisin että tietyissä roduissa sekoitettaisiin linjoja enemmän jotta saataisiin niihin esim show linjaisiin enemmän miellyttämisen ja työntekimisen halua. :-)

      Poista
    3. Nojoo, olin ehkä turhan kriittinen ja kärvistelejä :-D Ei ollut todellakaan tarkoitus tuoda ihan noin radikaalisti asiaa julki..mutta kuten sanoin, niin joissain roduissa sekalinjaisuus toimisi kyllä mainiosti ja sitä toivoisi jopa olevan enemmän! :)

      Poista
  2. Harvemmin näen tarvetta kommentoida blogien teksteihin, sillä ne ovat aina blogin kirjoittajan mielipiteitä, mutta satuinpa löytämään pari erityistä kohtaa jotka jäivät häiritsemään.
    En ole koskaan ennen nähnyt että joku sanoisi tottista harrastuslajiksi - kyseessähän on kuitenkin kansallisten lajien yksi osa-alue, kuten ensimmäisenä mainitsemassasi haussa. Toko ja arkitottelevaisuus ovat tietenkin kaksi eri asiaa tottiksen lisäksi, ehkä tarkoitit jompaa kumpaa? :)

    Yllä on jo hyvin huomautettu linjajakaumakommenttisi hataruudesta, mutta tahdon vielä painottaa että vaikka nämä ovatkin mielipiteitä, niin sinuna toisin ne vähän eri lailla ilmi. Sinulla on kuitenkin paljon lukijoita, paljon nuoria lukijoita jotka vasta eksyivät koiramaailman tälle puolelle, ja annat ehkä vääriä tietoja tosiasioina. Aiheeseen itseensä palaten, sekalinjaisia koiria on ja "noh...semmosilla koirilla ei vaan hirveästi tee valitettavasti mitään." väite on todella radikaali veto. Tähän voisin heittää, mitä sitten tekee rodulla jossa ei ole selkeää linjajakaumaa ollenkaan? Sekalinja on yhdistelmä molempia, yleensä ajatuksena molempien linjojen parhaiden puolien yhdistelmä ja tasapainoittava linjaus kahden "ääripään" välille, jolla tuodaan monipuolisuutta rotuun. Jokaisella koiralla tekee jotain, linjasta riippumatta.

    Tietysti, kyseessähän on sinun mielipiteitä käsittelevä postaus - mutta kehotan silti, että katsot vähän mitä kirjoitat ettei tule painettua nettiin sellaista, mikä antaisi sinusta huonoa tai tietämätöntä kuvaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos asiallisesta palautteesta! Meni kyllä aiheeseen - olen kirjoitukseltani ollut aina ja tulen varmasti olemaankin aina vähän epäselkeä. Kysymyksiä tuli paljon ja niihin vastaamiseen meni aikaa, joten ei tullut kaikkiin niin hirmuisesti kiinnitettyä huomiota, vaikka ehkä olisi pitänyt.

      Täytynee korjata omia ajatuksiaan paremmin esille! :)

      Poista
    2. Ja kappas, jäi ensimmäiseen huomioosi vastaamatta :) Tiedän hyvinkin, että tottis on vain pieni osa palveluskoirakokeiden osuutta - siinä painotetaan enemmän ns. maasto-osuuteen kuin tottikseen. Tällähetkellä me painotetaan kuitenkin tottikseen noista osuutena, niin siksi siitä oli maininta erikseen tuolla :)

      Poista
  3. Ihanaa että jonkun muunkin mielestä alkuperäiset vietit on tärkeitä! Mä itse olen osittain ollut jopa huolissani siitä kuinka yhä useammat tuntuvat ottavan koiran vain sen ulkonöän takia ja näin ollen iso pelko, että kohta meillä ei oikeasti ole metsätys-, vahti-, paimen-, veto-, tms koiria!

    Tosi hyviä vastauksia ja pystyn jälleen samaistumaan no aikalailla joka kohtaan. Todella hyviä pointteja toit esille. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sano kuule muuta! Niin mäkin! Ylipäätään se, että kaikki koirat ois samaa sarjaa niin on vieras ajatus - vietit kun tekee koirasta koiran. Sen takia niitä kuuluisi suojella.

      Kiitos paljon :) Yritin tuoda hyvin omia mielipiteitä esiin, mutta aina teksti ei vastaa ihan täysin omaa ajatusta - tarkoitan sitä, että aina se ei mene samanlaisena lukijalle kuin mitä olen itse sen ajatellut :)

      Poista
  4. Oih, olipas mukavia ja pitkiä vastauksia! Nyt me tiedetään yeustä taas vähän enemmän! <3
    Ja seassa myös ihania kuvia <3

    -Vilna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kivaa, et tykkäilit <3 Tämmösiä olikin oikein hauska toteuttaa! :) Yllätyin totaalisesti! Hih!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)