perjantai 24. kesäkuuta 2016

Testissä Racinel-tuotteet

Nyt on aika kertoa tuloksia ja mielipiteitä lopuista Racinelin tuotteista. Saimme siis Racinelilta paljon kaikkea kivoja juttuja testattavaksi reilu vuosi sitten - olisitte nähneet silloin kolmikon riemun, kun ne näkivät ison laatikollisen pelkkiä leluja tai ison laatikollisen pelkkiä kanafileitä? Nehän suorastaan syöksyi sinne tutkimaan! Parasta oli, että satsi tuotiin meille rekalla pihaan - arvaatkaapa oliko koirilla hauskaa, kun saivat terassilla tutkia laatikoita ja kurkkia sisään? Herkkuja ollaan syöty suhteellisen maltillisesti (lue: ahmittu huolellisesti) ja lelujakin on ollut meillä käytössä jo neljällä eri koiralla. Osaa tavaroista ja herkuista ollaan lahjoitettu suuren määrän takia meidän koirakavereille testattavaksi ja saatu heiltä sitten kommentteja tuotteista :-)

Racinel on meille tuttu merkki jo vuosien takaa. Kuten sanottu, niin ollaan käytetty oikeastaan kaikkea heidän tuotteistaa, ihan pihvitikuista krokotiililuihin. Oli siis mukavaa vastaanottaa näitä tuotteita meille kotiin, varsinkin kun suurinosa näistä oli meille kaikenlisäksi vielä uusia juttuja. Mikä onkaan parempaa kuin testata tuotteita, joista ei vielä ole minkäänlaista omaa mielipiteitä?

Meille tuli testiin läjä leluja, sipsejä, luita, nameja ja petejä. Matkapeti on meillä ollut käytössä, mutta itse pedit ovat toistaiseksi pysyneet paketeissaan. Tai itseasiassa yksi niistä meni kaverin kleinille pediksi ja on kuulemma sopinut sille hyvin! Voisin pistää näistä jotain arvontaa vihdoin nyt pystyyn, kun saan keksittyä hyvän idean kisaan, ehdotuksia otetaan vastaan ;-) Oisko kesäkuvakisa hyvä?

Ekan postauksen Racinelista voit lukea täältä!

Racinel Have Fun-pehmolelut
"Lelutiimiin kuuluu mäyräkoira, krokotiili ja majava. Lelut on pehmeitä ja tehty kestävästä kankaasta - etenkin majavan häntä ihastutti ja villitsi koiria hurjasti. Leluja riepotetaan ja heitellään meillä päivittäin, sekä yksin että yhdessä mun kanssa. Ne ovat olleet nyt reilun vuoden ahkerassa käytössä eikä niistä ole kuin yksi mennyt hivenen saumoista rikki. Lelujen parhaimmistoa!"





+kestävää kangasta - on kestänyt Martan pentunaskalitkin aikoinaan sekä Pirkonkin hampaat ovat niitä jo järsineet!
+hauska ulkomuoto
+koirille teetti etenkin tuon harmaan majavan häntä hupia - se välillä melkein ihan valui kuolaa :-D
-ei kovin helposti saatavilla kaupoista
-vain yksi koko
-ompeleet olivat osassa leluista heikkoja, joten yksi kroko repesi kokonaan saumoistaan

Racinel Original Snacks-sipsit
"Sana sipsi kuulostaa koirien herkkuina ensinnäkin oudolle ajatukselle. Kuka nyt syöttäisi sipsejä koirille? Ajatuksenakin ihan hassu! Kuitenkin sipsit ovat olleet hauskoja herkkuja koirille - näitä on kiva antaa vaikka palkaksi harjauksesta tai sisälle tultaessa ulkoa. Sipsin koko oli mun mielestä kätevä, sillä se sopii monenkokoisille koirille. Villakoirille tuo koko oli sellainen, että ne saivat hivenen pureskella ja Martalle se oli enemmänkin nami eli ei vaatinut pureskelua juuri ollenkaan."


+hauskoja pikkuherkkuja koiralle esim. kiitokseksi harjauksesta tai kynsienleikkuusta
+maistui mainiosti kolmikolle - suupieliä livottiin kun oltiin syöty näitä! Kaverikoiratkin ovat tykänneet!
+kaksi väriä ovat pirteitä!
+selkeä pakkaus
 +/- vaikka koko sopiikin monenkokoiselle, olisi mielestäni kokoja voinut olla enemmän

Racinel Black Label-purudonitsi
"Pururengas on perinteinen ja erittäin korkealaatuinen naudannahkainen puruluu. Suurta plussaa meiltä saa 100% luonnollisuus. Marttaa etenkin ihastutti solmuluiden ulkonäkö ja sisällä oleva maistuva herkkuluu - tuollaista solmuluuta on tosi hauska nakella pitkin seiniä sisällä. Mä olinkin sitten vähemmän innostunut nakkelusta...villakoirat eivät jaksaneet juurikaan innostua solmuluista, mutta Martan syömät solmuluun palat olivat herkkua niillekin!"

+hauska ulkomuoto
+solmuluuksi yllättävän turvallinen, sillä pieniä irtoavia osia ei juurikaan ollut
+vaativallekin koiralle riittää solmuluussa tekemistä
-oikeastaan vain Martta innostui näistä - syynä ehkä luiden muoto ja koko
+parempi saatavuus kuin muissa näissä tuotteissa
+kahta erilaista laatua
+/- hinta (yhden donitsin hinta oli n. 3,5€/12,5cm)
-vain yksi koko

Donitseja voi ostaa täältä (vaalea ja tumma)

Racinel Black Label-pururullat
"Näistä innostui oikeastaan koko sakki ja saatiin koirakavereiltakin hyvää palautetta. Normaaliin pötköluuhun verrattuna näissä riitti paljon enemmän tekemistä. Koirat järsivät näitä päivän aikana vähän mennen tullen - aamupalaksi, päiväpalaksi, iltapäiväpalaksi, iltapalaksi..."
+nää sopii etenkin Martalle kuin nakutettu - just sopivankokoisia vähän isommallekin koiralle!
+kahta erilaista laatua
+parempi saatavuus kuin muissa näissä tuotteissa
+/- hinta (yksi pakkaus on noin 5€, eli yhdelle luulle tulee hintaa 2,5€)
-vain yksi koko


Näitä luita voi ostaa täältä (vaalea ja tumma)!

Racinel Original Snacks-namit
+namien muoto (helppo pilkkoa pienemmäksikin!)
+maistuvuus (=nousi meidän kolmikon lempparinameiksi!)
+namien muoto eli nää sopii hyvin koirannameiksi :-D
+pussien koko (150g) oli sopiva
-Vain yhtä kokoa (pienille koirille pitää pilkkoa namit ja isolle koiralle ehkä antaa monta?)
-pussin minigrip kesti pari ensimmäistä kertaa, sitten petti

Racinel Comfort Bayo-matkapeti
"Ihan superkätevä ottaa esim. näyttelyihin tai hallitreeneihin mukaan, koska taittuu kätevästi rullalle! Ollaan käytetty tätä myös paljon hieronta-alustana, sillä se on ihanan pehmeä ja juuri sopivankokoinen"

+hinta (noin 25euroa)
+kaksipuoleisuus, pehmeää karvaa ja kovempaa puuvillaa
+laadukasta materiaalia (pellavaa, puuvillaa ja polyesteriä)
-vain yhtä kokoa eli pienelle koiralle tää on turhan suuri
-karvan väri turhan vaalea koirille, likaantuu herkästi

Me seistään vankasti näiden tuotteiden takana. Nää on ihan huippuja tuotteita ja tullaan käyttämään näitä ehdottomasti jatkossakin. Racinel on osannut "vetää oikeista naruista" ja saanut kehitettyä juuri oikeanlaisia ja kestäviä tuotteita. Meillä syö koko neljän koiran lauma pelkkää Racinelia ja se kertokoot siitä, miten näistä tykätään. Kiitos siitä Racinel

(*postaus toteutettu yhdessä Racinelin kanssa)

12 kommenttia:

  1. Mä ihastuin noihin leluihin, etenkin tuo kroko ja majava näyttää juuri sellaisilta mistä omat koirat tykkäisivät. Mistäköhän noita leluja vaan saa, kun en ole ainakaan missään täälläpäin nähnyt? :/

    Nuo sipsit voisivat myös olla kokeiltavan arvoisia, varsinkin silloin kun mies vetää sipsiä naamariin, niin koira yleensä istuu vieressä kuola valuen, joten näitä voisi tarjota turvallisesti myös karvakaverille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on huippuja, etenkin majavan häntä on koirien lemppari - se on aina kuolassa ja majavaa varastetaan toisten suusta sen minkä kerkeää :) Pikaisen googlettelun perusteella ainakin Petsgo-verkkokauppa myy noita. Aika harvassa kuitenkin tuntuu noiden myynti olevan :(

      Noi sipsit on niin uskottavia, et miespuoliselle oon saanut kerran itsekin niitä syötettyä :-D Hhahahaha! Mut suosittelen testaamaan :)

      Poista
  2. Meilläkin on Racinelin tuotteet todettu erittäin hyviksi!
    Nuo pururinkulat ei vaan kestänyt meillä kovin kauaa. Enne ja Eetu söivät ne heti samana iltana, kun ne oli annetukin :/
    Esim. Hau-Haun pururinkulat kestävät meillä erittäin pitkään :)

    Namejakin ollaan kokeiltu, mutta ne ei ollut koirien mieleen :/
    Pakko noita sipsejä on kyllä saada. Kun itse syö sipsejä, niin koirat voi rouskuttaa noita sitten kans :D
    Ja tuo matkapeti on ihan huippu! Koirat tykkää!

    -Vilna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jee! Ai, meillä taas kestää hurjan kauan - tässä taas huomaa kuinka erilaiset puruvoimat koirilla on :)

      Sipsit on tosi jees, mun mielestä hauska idea :) Ja peti on niin kätevä kuljettaa mukanakin! Tykkään, tykkään ja vielä kerran tykkään :)

      Poista
  3. Noita racinel originaaleja saa muuten aika samanlaisia normi kaupoista, semmosia isoja pusseja ja Best friend tekee niitä. On kans tosi hyviä ja ei kuivu kovin nopsaan :)

    VastaaPoista
  4. Mitenköhän mulla on mennyt ohi koko merkki, en tiennyt yhtään mitään koko merkistä:D Kivat arvostelut, sait kyllä ainakin meikäläisen tutustumaan paremmin tähänkin merkkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oot ilmeisesti elänyt laatikossa Racinelin suhteen :) Kannattaa ehdottomasti tutustua, on sen arvoinen merkki!

      Poista
  5. Meillä oli joskus tollainen majavapehmolelu. Kahden lapinkoiran käytössä kesti öö kaks päivää, vaikka normaalisti pehmotkin kestää meillä pitkään. Se vaan lahos alta n. heti ja sitten nuorempi innostu, kun sen sai niin helposti revittyä palasiksi. Ei tykätty!

    Mutta noita Racinelin luita ja nameja on meilläkin ollut. Luut ovat olleet laadukkaita, mitä tuolta hinnalta jo odottaakin. Ei oo ihan sellasta halki, poikki ja pinoon - syöty viidessä sekunnissa -kamaa, vaan kestävät vähän kauemmin. Namit ovat myös meillä maistuneet ja koko on mun mielestä ainakin ihan sopiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis meillä majava on kestänyt nyt pennullakin hyvin, mutta krokotiilit ovat menneet yhtenään Pirkolla rikki..se kangas vaan repeytyy ja purkaantuu käytössä :D

      Luut on kyllä olleet suosikkeja, niissä riittää purtavaa Martalle ja teräshammaspennullekin :-D

      Poista
  6. Mäyräkoirille mäyräkoiralelkku? Kesäkuvakisa oikein mainio idis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäyräkoirille mäyräkoiraa ehdottomasti! Täytyy laittaa skaba pystyyn! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)