perjantai 7. lokakuuta 2016

Aina ei oo hyvä päivä

Kirjaimellisesti ihan hirveä muuttohässäkkä takana. Takana työntäyteisiä päiviä, yö eläinsairaalassa Hattulassa Kertun kanssa, itkua, stressiä ja vaikeita asioita. On näihin päiviin mahtunut myös iloa uudesta asuinympäristöstä, koirauimalareissu melkein koko porukan kanssa ja aurinkoisia aamuja. Nyt koko lauma on jo kotiutunut uuteen kotiin kohtuullisesti, rapussa osataan jo kääntyä hissistä tullessa oikealle ovelle. Se kertokoot siitä, että kyllä nämä tämän asunnon jo omakseen mieltää. Martta on lopettanut juoksunsa parisen viikkoa sitten, mutta Hertalla ja Kertulla alkoivat juoksut tuossa ihan juuri. Voi sitä rumbaa taas. Taas saa suojata matot, sohvat ja sängyn oikein kunnolla.

Siitä johtuen, kesäkuvakisa saa jatkua vielä 3 päivää! Mun piti vielä mainostaa ja nostattaa kisaa, mutta yksinkertaisesti en ole ehtinyt saati jaksanut edes ajatella asiaa - nyt kun kerta ollaan auttamatta myöhässä, niin annetaan armonaikaa teille unohtaneille. Pahoittelut vastaamattomuudesta sähköposteissa, mä alan purkamaan niitä nyt netin saatuani mahdollisimman pian. Olen pahoillani, mutta välillä elämässä vaan sattuu yllättäviä ja ikäviä asioita. Kivasti on jo osallistujia, mutta vielä mahtuu lisää! Aikaa osallistua on siis ensi tiistaihin 11.10 klo 23:59 asti ja kuvat tulee julki keskiviikkona aamupäivällä.  

Osallistumisohjeet löydät täältä!

Nyt painun raskaan iltavuoron jälkeen koko lauman kanssa pehkuihin. Olen henkisesti ja fyysisesti puhki kaikesta, mutta eiköhän tämä tästä. Kaikki on niin uutta ja outoa. Aina ei ole hyvät fiilikset, varsinkin kun sattunut viime aikoina niin kaikenlaista. On joutunut käymään itsekin läpi aika paljon kaikkea. Suunta on kuitenkin eteen ja ylös! 

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)