torstai 13. joulukuuta 2012

Luukku 13

Nyt joulun tullen on kiva itse väsäillä lahjoja. Tässä ohje pienellä vaivalla ja rahalla tehtäviin naruleluihin. Kun tajuat ohjeen kunnolla ja innostut, niin värkkäilet näistä vaikka kaverien koirille kivat lahjat pukinkonttiin. Alla olevan lelun tekemiseen menee tekijästä riippuen 15min-30min. Mitä näppärämpi oot, sitä vähemmän aikaa menee :)

Nää voi heittää huoletta pesukoneeseen kun alkaa oikein näyttää siltä.

Itse käytin näissä lelukorista aikoinaan ylimääräiseksi jäänyttä putkikudetta (=ontelokude). Voit käyttää myös esim. maton kudetta tai fleecestä leikattuja suikaleita.

Eli tarvitset:
-sakset
-ontelokudetta tai muuta vastaavaa

Aloitetaan:
1. Leikkaa ontelokuteesta 8kpl noin 180cm mittaisia pätkiä. Lelusta tulee tällöin noin 35-40cm pitkä. Jos haluat lyhyemmän lelun, niin ota lyhyempiä pätkiä ja jos taas pitemmän, niin ota pidempiä pätkiä. Kannattaa ottaa huomioon, että käytössä lelu venyy hieman.

2. Solmi kaikki pätkät yhteen solmulla.
3. Muodosta pätkistä "parit". Nyt sinulla pitäisi olla periaatteessa 4 eri narua (yhdessä narussa on 2 eri pätkää). Järjestele narut kaikki eri suuntiin selkeästi.

4. Nyt alkaa se hankalin vaihe. Kun tajuat tämän vaiheen kunnolla, niin pystyt tekemään leluja nopeasti. Ja älä lannistu vaikket heti tätä kohtaa tajuaisikaan! Eli vie ensimmäinen naru lenkiksi toisen yli, toinen naru kolmannen yli, kolmas neljännen yli ja neljäs ekasta narusta syntyneen lenkin sisästä. Näin saat alla olevan kuvion aikaan. Kiristä nyt alla oleva kuvio tasaisesti narunpäistä vetämällä, että saadaan siisti ristikko. Toista tätä kuviota niin kauan kun lelu on haluamasi mittainen.

5. Lelusta pitäisi tulla tämännäköinen, mutta kuvio ei synny ihan heti, joten älä hätäänny! Kuvio muodostuu pikkuhiljaa.

6. Kun lelu alkaa olla sopivanmittainen tai kude on loppumassa, päätä lelu eli tee solmu toiseen päähän. Lopuksi siisti kummatkin päät vielä leikkaamalla turhat kuteenpätkät pois!
7. Tässä valmis työ! Kuvassa myös vertailukohteena reilu 2vuotta vanha tasaisessa käytössä ollut narulelu. Kuten huomaatte tuo ei ole mennyt juuri miksikään.
HUOM! Solmun kireys vaikuttaa siihen, kuinka "tiivis" patukasta tulee. Löysä solmu tuottaa muhkean patukan, mutta patukka venyy enempi käytössä. Sopivan kiristyksen löydät vain kokeilemalla ja testailemalla :) Tekemisen iloa!

6 kommenttia:

  1. Hei ihana postaus :) ♥ Jos jostain materiaali löytyy niin kohta teen omalle koiralleni tuollaisen :D

    VastaaPoista
  2. Miten mä en tajua tota ekaa vaihetta :D Vaikka yritän. Olisko mahdollista, et ottaisit mulle videota siitä jossa teet sen _hitaasti_ ja laittaisit vaikka Youtubeen? Sitten laittaisit linkin mun blogiin siihen videoon? :) :D (flattielamaa.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh :/ Tuo on aika hankala, mutta kun sen kerran tajuaa, niin sit sen osaa koko loppuelämän :)

      Eli kohtaa 4, et tajunnut? Vai mitä?

      Katselen, josko jossain vaiheessa hommaisin uutta materiaalia leluisin ja tekisin selkeyttävän videon tähän :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)