maanantai 27. toukokuuta 2013

Sydämentykytyksiä..

En tiedä oikein mistä aloittaisin..Aluksi meinasin, etten kirjoittele tästä mitään, mutta päätinkin sitten kertoa. Aloitan nyt siitä, että Kerttu aiheutti eilen pari ylimääräistä sydämentykytystä sekä minulle että meidän porukoille.
Lähdin siis eilen ihan normaalisti Kertun ja Hertan kanssa autolla liikkeelle tarkoituksenamme matkata läheiselle metsäautotielle. Ilta oli jo pitkällä ennenkuin lähdimme matkaan, joten ilmakin oli jo ehtinyt viilentyä. Ei olla nyt kovin aktiivisesti keväällä autolla matkusteltu ja sitä kautta Kerttu hieman stressaa matkustuksesta. Lähtee kyllä enemmän kuin mielellään mukaan, mutta auton lähdettyä liikkeelle, alkaa stressaaminen. Kyselin eläinlääkäriltä neuvoja tähän, ja sainkin neuvoksi hankkia Adaptil Feromonisuihkeen.
Eilen sitten suihkautin muutaman kerran autoon suihketta ja hetkenpäästä toin koirat autoon.

Matkustimme metsäautotielle ja Kerttu ei stressanut mielestäni niin paljoa autossa. Liekö harhakuvitelmaa vai totta, sitä en tiedä...

Perille tultuamme, lähdimme kävelemään hiljakseen metsäautotietä pitkin ja pysähtelimme koko ajan kuvailemaan ja nauttimaan luonnosta. Koirat kulkivat irti, koko ajan ihan mun läheisyydessä. Noin 40min käveltyämme (sisältää siis pysähtymiset ja kuvailut) paiskaa Kerttu yhtäkkiä maate, ihan velttona. Voitte vaan kuvitella, kuinka siinä vaiheessa meinasi paniikki iskeä. Kokosin kuitenkin itseni, vedin syvään henkeä ja menin katsomaan muutaman metrin päässä olevan Kertun työ. Kerttu ei reagoinut nimeensä sekä Kerttu oli veltto ja poissaoleva. Namitkaan eivät kelvanneet, vaikka yleensä kaikki menee sekunnissa alas. Siinä vaiheessa tiesin, että nyt on joku pahasti pielessä. Sain soitettua heti meille kyydin kotia (oltiinhan menty jo hyvän matkaa metsäautotietä) ja samalla soittelin päivystävälle eläinlääkärille. Käytiin siinä sitten läpi kaikki mahdollinen. Epäilyksiä oli käärmeenpuremasta lämpöhalvaukseen, mutta oireet eikä tapahtumat oikein täsmänneet. Käärmettä en ensinnäkään matkalla nähnyt, mutta käärmeenpurema olisi voinut olla hyvin mahdollinen. Pidimme kuitenkin meteliä, musiikki soi mulla puhelimesta ja koirat kulki koko ajan ihan läheisyydessä. Mikään paikka ei kuitenkaan ollut turvoksissa eikä puremakohtaa näkynyt. Lämpöhalvauskaan ei tuntunut kovin mahdolliselta; itsellä takki päällä, joten ilma ei ollut kovin lämmin sekä autossa oli ilmastointi.
Saatiin neuvoksi juottaa kylmää vettä, laittaa kylmän pyyhkeen Kertun ympärille ja lähteä hetkenpäästä ulkona käymään. Puoli tuntia siinä kului, kun Kerttu alkoi olla taas normaali. Eläinlääkärin kanssa mietittyämme, tulimme siihen tulokseen, että Kerttu on saanut jonkinlaisen allergisen reagtion tuosta Adaptil Feromoni-valmisteesta. Koitetaan jossainvaiheessa tässä kesällä tuotetta uudelleen, mutta jätetään ainakin toistaiseksi tuote kaapin perukoille.
Kyllä pisti miettimään heti, että mikä on, kun Kerttu ei reagoi nimeensä ja oli ihan veltto. Kertulle ei yleensä tarvitse kuin muutaman sanan vähän "leperrellä", niin tyttö sekoaa ihan totaalisesti. Kerttu on kyllä ikuinen ilopilleri ja äkkinäinen vaisuus herätti heti kaikki mahdolliset epäilykset mitä erilaisimmista sairauksista. Onneksi selvittiin kuitenkin pelkällä säikähdyksellä! Huh!

PS. Oletteko huomanneet jo uuden ulkoasun? Mitä tykkäätte? Kiitos kuuluu Jennylle ja bannerintekijälle! :)

19 kommenttia:

  1. Ihana tää uus ulkoasu :) Hui,oli teil kyllä aikamoinen ilta! :0

    VastaaPoista
  2. Olipas tosiaankin pelottava tilanne. Onneksi Kerttu voi jo paremmin. Kovasti rapsutuksia pikkuiselle. <3

    Ja Blogi näyttää tosi hyvältä. :)

    VastaaPoista
  3. Hyi, voi kuvitella kuinka kamala tilanne tuo oli :/ joskus toivoisi, että nää koirat osaisivat puhua ja kertoa mikä on hätänä :( onneks selvisitte säikähdyksellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä! kaikkein pahinta on se, että varsinkin koirat saattavat "piilotella" sairauttaan:/

      Poista
  4. Kerttu parka ;( Onneks tosiaan toipui pian eikä ollut kyse mistään vakavemmasta.

    Itsekin olin 'hieman' paniikissa kun Mimmi 4 vuotta sitten sairastui suolituppeumaan ja jouduttiin leikkaamaan. Vielä oli kauhea helle ja vesikään ei pysynyt sisällä. Pari päivää se oli oksennellut mutta ajateltiin et on vaan syönnyt jotain sopimatonta. Olihan se jo todella heikossa kunnossa ja jouduttiin laittaa heti tiputukseen. Onneks kuitenkin meni muutama päivä niin oli jo parempi. Muistan kun ekoina päivinä käytin vaan pihalla niin sekin teki kipeää ja piti varoo ettei vaan hyppää minnekkään ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä!
      Voi teidän Mimmiä! Siellä on käynyt siis vielä köpelömmin kuin meillä:/ Onneksi kaikki meni hyvin! :)

      Poista
  5. Jep ;) Eläinlääkäri sano et se ois todennäkösesti ollu syntymästä asti mut lopulta suoli meni niin tukkoon ettei mikään pysyny sisällä, vaan leikkaus oli ainoa vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että..mutta onneksi leikkauksella saatiin vaiva kuntoon! :)

      Poista
  6. Hui kamala! Varmasti on pelästyttänyt... Onneksi kaikki kääntyi parhain päin. <3 Ulkoasu on oikein kiva ja kesäinen! Tykkään. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! En osannut odottaa, että kys. aine näin vaikuttaisi, joten yhtäkkinen kohtaus aiheutti lievän pelästymisen..:/

      Kiitoksia :)

      Poista
  7. Hui olkoon! Onneksi mitään vakavempaa ei lopulta sattunut, mutta varmasti vähän kurjaa kun ei kuitenkaan tiedä mikä tuon kohtauksen aiheutti.

    Minäkin pidän ulkoasusta kovasti! Bannerin haukotuskuva on ihan mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep..vahva epäilys on, että kohtauksen aihettu tuo Adaptil Feromoni, mutta tietenkään sitä ei voi varmaksi sanoa:/

      Paljon kiitoksia! Kiva jos miellyttää silmää :)

      Poista
  8. Blogisi on 10 parhaan joukossa linkattujen blogien seasta! :)

    http://tassujenkertomaa.blogspot.fi/2013/06/10-mieluisinta-blogia.html

    VastaaPoista
  9. Upea ulkoasu!
    Hui onneksi Kerttu meni kuitenkin parempaan päin... Itse olisin myös pelästynyt ... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :)

      Joo, kyllä itse vähän tuli pelästyttyä..:/

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)