sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Hampaat kuntoon!

Sain toissaviikolla sähköpostia koirien hampaidenhoito-kuukauden parissa työskentelevältä Juha Mattilalta, että olisinko kiinnostunut vastaanottamaan ja testaamaan Dentastix-puruluita sekä hammasharjaa ja -tahnaa. No, voitte vain arvata vastaukseni - tottakai meille kelpaa tälläinen :-)
Juha Mattilan sanoja lainatakseni;
"Koirien suun sairaudet ovat yllättävän yleisiä. Tuhannet koirat kärsivät Suomessa suun sairauksista ilman hoitoa. Useiden kansainvälisten tutkimusten mukaan, jopa kahdeksan kymmenestä yli kolmevuotiaasta koirasta kärsii ientulehduksesta. Kuitenkin koiran hammassairauksien estämisessä yksinkertaisetkin asiat vievät pitkälle. Ennaltäehkäisy on ehdottomasti paras - koirien päivittäinen hampaiden harjaaminen on paras tapa pitää lemmikin suu ja hampaat puhtaana, ja kunnossa. Toinen hyvä tapa on antaa koirille säännöllisesti puruluita. 

Suomalaiset koiranomistajat eivät kuitenkaan ole kovin ahkeria, sillä vain noin joka kolmas ylipäätänsä harjaa koiransa hampaita, kun kysyimme asiaa. Lisäksi yli puolet koiranomistajista eivät tutkituta koiransa hampaita ollenkaa tai harvemmin kuin toinen vuosi. 

Usein oman koiran hammashuolia on kuitenkin vaikea tunnistaa, sillä ne ovat hyviä piilottamaan kipunsa. Koiran suun terveydestä on kuitenkin tärkeä pitää huolta, sillä hoitamattomina ne voivat johtaa vakavampiin terveysongelmiin. Varsinkin jos ikenet ovat tulehtuneet, bakteerit voivat levitä kehoon ja aiheuttaa ongelmia munuaisissa, maksassa ja sydämessä." 

Ulkokuoreltaan (ja sisällöltään!) aivan ihana paketti saapui tälläviikolla postilaatikkoon. Koirat olivat tottakai innokkaina avaamass pakettia...
Ohjevihkosia sekä herkkuja :-)


Hertta pääsi ensimmäisenä tutkimaan pakettia ja tunnistettuaan uuden hammasharjan neiti tiesi heti, mikä on homman nimi. Meillä nimittäin pestään epäsäännöllisen säännöllisesti hampaita. Itseasiassa viimeisen kuukauden aikana olemme ryhdistäytyneet niin paljon, että voisin jopa sanoa, että hampaita pestään säännöllisesti. Hyvä me! Aluksi kumpikaan neideistä ei tykännyt hampaiden pesusta, mutta muutaman harjoittelukerran jälkeen alkoi homma sujua - ahkera harjoittelu siis tuotti tulosta!

Nyt kysynkin, että harjaako teistä kukaan koiranne hampaita? Epäsäännöllisen säännöllisesti vai peräti säännöllisesti? Entä syövätkö koiranne puruluita? :-)

14 kommenttia:

  1. Itse pyrin harjaamaan koirani hampaat jokainen sunnuntai, vaikka se joskus saattaakin jäädä. Dentastixi Jose saa lähes joka toinen tai kolmas päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka mukavaa kuulla, että siellä harjaillaan ja syödään Dentastixejä säännöllisesti! Hyvä hyvä :-)

      Poista
  2. Dentastixejä syötin meijän koiralle kunnes ehkä puolisen vuotta sitten rupesi oksentamaan aina sen syötyään, joten lopetettiin niiden tarjoaminen. Sinänsä jännä, sillä oli syönyt hyvällä maulla monta vuotta, mutta yhtäkkiä ne aiheutti oksennuksen, eikä mitään muuta olla keksitty mikä olisi sen aiheuttanut.

    Nyt kun uusi ruokavalio muuttui ja kaikki mahdolliset luut kiellettiin, niin ollaan aloitettu harjoittelemaan hampaiden pesua, vielä ihan tahnaan tutustumisella yms. Yritetään saada siitä säännöllinen rutiini kunhan hampaiden pesu tulee tutuksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :)
      Aika jännä juttu, vaikea sanoa tarkkaa syytä, kun kuitenkin aiemmin kroppa kestänyt kyseisiä luita aiemmin. Olisiko tullut kenties yliherkkyys noille?

      Nimenomaan! Aloittamalla ensin helposti vain maistatuttamalla hammastahnaa, niin koira tottuu sen makuun ja ymmärtää pikkuhiljaa jutun pointin :-) Hyvä te!

      Poista
  3. Meillä harjataan koirien hampaat poikkeuksetta päivittäin (mies on ottanut sen oikein elämäntehtäväkseen) :) Lisäksi luita ja juurikin noita Dentastixejä, joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka hienoa kuulla, että teillä mies (!!) on ottanut tämän tehtävän hoitaakseen :-D Suuri hatunnosto!
      Teillä on hampaidenhoito selvästikin kunnossa, hienoa!

      Poista
  4. En ole koskaan harjannut eikä meillä ole tarvetta harjata. Syövät raakaruokaa ja hampaat pysyvät valkoisina. Joskus saatan semmoisella rapsutuspiikillä rapsutella hammaskiveä aivan ienrajasta, johon sitä välillä kertyy luista huolimatta. Teollisia luita syövät vähän, mutta joskus herkkuna saattavat saada semmoisenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, ettei sielläpäin ole ollut hammasongelmia :-)

      Poista
  5. Täällä pestään hampaat 2-3 kertaa viikossa ja joka päivä koira saa Dentastixin ja ruuan sekaan laitetaan PlaqueOff jauhetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvälle! Teillä on ihan selvästi hampaidenhoito hallussa :-)

      Poista
  6. Hei!

    Aivan ihana blogi sinulla! todella selkeää! ja mukavaa luettavaa!
    jatka samaan malliin! :)

    Tervetuloa pistäytymään blogissani osoitteessa:
    http://karvatassujenvilinaa.blogspot.fi

    sielä pääset seuraamaan karvapallon odotusta,
    koulutusta ja kehitystä pennusta aikuiseksi! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)