sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Testissä : Racinel-koirankakkapussit

Jes!! Suorastaan hihkun ilosta täällä ja koiratkin tuossa heiluttelevat häntäänsä sekä heiluvat ympärillä, sillä he näkevät minun olevan iloinen. Viime viikolla meille saapui rekalla kotiin läjä isoja paketteja, sillä saimme uudelta yhteistyökumppaniltamme Racinelilta tuotteita meille testaukseen. Ihan superkivaa!

Multa pyydettiin bloggaaja-esittely tuonne Racinelin FB-sivuille (kannattaa muuten käydä tykkäämässä tuosta, sillä luvassa on paljon kisoja ja arvontoja) yhteistyön merkiksi, joten esittelin meidät sitten näin: 

"Moi kaikki!
Täällä kirjoittelee aktiivinen koiraharrastaja, bloggaaja ja yrittäjä, Heljä. Kirjoittelen blogiini  kahden sosiaalisen ja vilkkaan kääpiövillakoiratytön sekä beauceron-pennun tassuttelusta läpi arjen ilojen ja edesottamuksien. Tule tiimiimme seuraamaan koiramaista elämäämme ja jätä tassunjälkesi blogiimme - luvassa on monipuolisesti erilaisia postauksia maustettuna kivoilla kuvilla! :)"

Ollaan käytetty jo vuosia näitä Racinelin tuotteita, joten seistään kyllä vakaasti kahden jalan sekä 12 tassun kanssa näiden tuotteiden takana. Lähinnä ollaan käytetty luita ja herkkuja, mutta viimeaikoina ollaan testailtu myös tuota uutta ruokaa ja just näitä koirankakkapusseja - etenkin luut (mm. krokotiilit, siilit ja hammasharjat) ovat tehneet superhyvin kauppansa. Yhteistyön myötä päästiin testaamaan Racinelin eri uutuus-tuotteita, johon kuului muunmuassa laatikollinen koirankakkapusseja.

Nyt kevään tullen ojanpenkat ja kadunvarret oikein tulvii pohojalaisittain "sitä itteensä" eli koiranp*skaa. Unohtamatta tietenkään niitä sanomalehden palstoja, joissa jaksetaan vuodesta toiseen jauhaa tästä samasta asiasta. Asiaan on kuitenkin olemassa yksi ratkaisu, jonka jokainen varmasti tietääkin. Ei ne jätökset meinaan itsestään sieltä ojasta katoa, vaan koiran ulkoiluttajan on ne sinne pussiin kerättävä. Kerääminen on varsin helppoa ja nopeaa, mutta silti monelle niin kovin vaikeaa.

Noita pusseja oon nyt muutaman päivän ajan testaillut ahkerasti ja pikkuhiljaa niistä alkaa jo mielipide. Joskun olen ehkä saattanutkin mainita, että meillä menee koirankakkapusseja asuinpaikan muutoksen jälkeen todella paljon (noin 8kpl/pvä) eli ollaan oikeasti aika suurkuluttajia. Käytössä meillä on ollut ihan halppiskamaa kaupan alennuslaarista ja sitten vähän kallimpaa pussia eläinkaupasta. Kaikki ovat ajaneet asiansa - toiset vähän paremmin ja toiset sit vähän heikommin. Nyt joku varmasti ajattelee, että onko tuo nainen hullu, kun puhuu yksistä vaivasista koirankakkapusseista, mutta asia ei mielestäni ole noin - minusta niidenkin kuuluu olla ominaisuuksiltaan, kestävyydeltään ja lompakolle sopivuudeltaan hyviä. En mä ainakaan halua, että pussi hajoaa kesken lenkin tielle tai että ne ovat liian pieniä "norsunkokoisille" jätöksille. Olen huomannut pusseissa aika paljonkin eroavaisuuksia, vaikka ei sitä ajattelisi, sillä kaikki pussit näyttää aikalailla samalta - osassa on kahvat, kun taas toisissa ei ja jotkut ovat pilkullisia, kun taas osa on ihan normaaleja mustia sekä jotkut kestää koko lenkin, kun jotkut taas ei.

Näin näitä kakkapusseja esitellään kotisivuilla:
"Kakkapussi 100% maatuva Racinel Comfort on ympäristöstään välittävän koiranomistajan valinta. Racinel Comfort maatuva kakkapussit on varustettu kantokahvoilla. Muovi hajoaa pieniksi paloiksi noin 24-48 kk:n kuluessa mekaanisen rasituksen ja ulkoisten ympäristötekijöiden, kuten kosteuden ja lämmön vaikutuksesta. Ei kompostiin, hävitetään sekajätteen mukana. Pakkauksessa on 40 pussia."

Tässä kooste meidän mielipiteestä pusseista:
+maatuvuus - mun mielestä tärkeä osa koirankakkapusseja
+pakkaus - selkeä ja siisti! Helppo kierrättää.
+hintaluokka - rullan hinta menee samoissa hinnoissa kuin muut vastaavat (~2,49€/40pss)
+kestävyys - pussi kesti vähän isommankin koiran jätökset! Tästä suuri plussa :-D
+väri on ihan superpieni osa tätä, mutta on kivaa, että välillä pussit on muitakin kuin pelkkiä mustia
 -pakkauskokoja olisi voinut olla useampia - pieni koira kun ei tarvitse isoa pussia jätöksilleen
-saatavuus - ei löydy ainakaan toistaiseksi täältäpäin kovin monesta paikasta

Näitä pusseja voit ostaa tällähetkellä ainakin Petenkoiratarvikkeelta, joten eikun ostoksille ja siistimään lähikadun ojat ja tienpientareet! Näin saadaan omasta lähiympäristöstä viihtyisämpi, tartuntariski pienemmäksi, lenkkipoluista mieluisampia kulkea kun ei tarvitse varoa "osumia" ja sanomalehtien yleisönosastot hiljenemään.

Kuinka moni teistä on käyttänyt aiemmin Racinelin tuotteita vai onko nämä ihan uusia juttuja - mitä olette käyttäneet ja mitä tykkäsitte? Keräättekö koiranne jätökset tienposkesta vai jätättekö ne sinne maatumaan? Onko kukaan vielä kerinnyt testaamaan näitä pusseja? :) Yksi kommentoijista palkitaan Racinelin tuotteilla!

74 kommenttia:

  1. Kun meille tuo pikkuinen pentu sitten tulee niin kyllä luulen että tulen keräämään kakat pussiin. Täälläpäin on keskellä tietäkin noita kakkoja eikä mitenkään mukavaa kun niiden päältä kävelee;) Pitää kyllä katella näitäkin tuotteita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :-) Oon kyllä samaa mieltä siitä, että ei oo kiva kävellä ja varoa kakkoja keskellä tietä..

      Poista
  2. Mä en oo vielä joutunut kertaakaan ostamaan edes koirankakkapusseja... :D Me lenkkeillään paljon metsissä, mistä mun mielestä ei tarvitse kerätä kakkoja ja sitten aika paljon on tullut kisoista yms palkintona kakkapusseja, joten sen verran mitä tienvarsilta tai hallin pihasta tarvitsee kerätä, hoituu kaikenmaailman ilmaiskakkapusseilla. :) Nytkin niitä on varmaan 3 täyttä rullaa ja just tuli postissa niitä ilmaiskakkapusseja.. :D

    Mutta itseäni just kakkapusseissa mietityttää niiden maatuvuus (kuten muutenkin muovipusseissa yms), siksi just mistään metsästä en kakkoja kerää kun ne maatuu sinne niin nopeasti, eikä metsässä ketään haittaa. Mieluiten itse ainakin käyttäisi sen mitä tarvitsee niin mahdollisimman hyvin maatuvia kakkapusseja, noista ilmais- tai palkintopusseista en tiedä, enkä usko niiden maatuvan kovinkaan nopeasti... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, joku muukin tälläinen ilmottautuu! Minäkään en ollut parisen vuotta sitten ostanut varmaan ainuttakaan pussia (mätsäreistä oltiin saatu jokunen rulla aina palkintona, joten käytettiin niitä sitten tarvittaessa), sillä asuttiin vielä silloin maalla, jossa ei tosiaan tarvinnut kerätä koirankakkoja. Ilmaiskoirankakkapusseja mekin ollaan käytetty jo pidemmän aikaa :-D

      Metsään mäkin oon jättänyt koirankakat, jos ei olla jossain "yleisessä" metsässä, jossa liikkuu paljon ihmisiä ja koiria. Mä en ainakaan meinaan yhtään tykkää astua yhteenkään läjään - oli se sitten oman koiran jätös tai ihan jonkun muun :-D

      Poista
  3. Täällä maalla en ole kakkojen keräämistä harrastanut, mutta pihalta kerään. Kun ollaan harrastuksissa ja tuolla ihmisten ilmoilla niin sitten kerään :) Me ei siis omisteta, kun muutama kakka pussi jotka tuli jonkun herkkupussukan mukana. Pitää kyllä ostaa uusia pusseja, kun nuo tulee käytettyä, kun ei nuo normaalit muovipussit mun mielestä oo kovin kestäviä jos joutuu pussia pitkää kantamaan matkassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, että sieltä löytyy myös vastuullinen koiranomistaja! :-) Koirankakkojen keräys kun ei ole yleisillä paikoilla(kaan) kaikille itsestäänselvyys..

      Joo nää ihan koirankakka-pusseiksi tarkoitetut pussit on kyllä huomattavasti kestävämpiä kuin normaalit pussit. Nimimerkillä muutaman kerran normaali pussi pettänyt keskellä tietä..:-D

      Poista
  4. Me saimme juuri yhdeltä tutultamme näitä Racinelin pusseja testiin. Omasta mielestäni nämä olivat todella hyviä ja jatkossakin tulen näitä käyttämään! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superkivaa kuulla, että sieltä löytyy myöskin näiden pussien innokas kannattaja! :-)

      Poista
  5. En ole oikeastaan ennen käyttänyt Racinelin tuotteita, vaikka merkistä olen kuullutkin jo aiemmin. Ei vaan ole tullut vastaan, ja vielä harvemmin niihin törmää Skotlannissa. Skotlannin lain takia pyrin keräämään omien jättien jätökset, vaikkei se niin mukavaa puuhaa olekaan. Ne on kuitenkin pakko kerätä, ellei halua saada noin 60 punnan sakkoa. Täällä asuinalueellani on myös lähtenyt sellainen kampanja käyntiin, että muutamat ihmiset kulkevat nimenomaan etsimässä jätöksiä ja sitten spraymaalaavat ne kiiltävällä maalilla. Tällä on ymmärtääkseni tarkoitus saada koiranomistajat huomaamaan koirankakkaongelman laajuus, kun ei niitä sakkoja aina saa, vaan ainoastaan silloin, jos joku huomaa ja ilmoittaa. Roskiksia on onneksi todella paljon, joten jätosten kerääminen ei tarkoita koiranomistajien mielessä sitä, että he joutuvat kantamaan täysiä pusseja useamman kilometrin.

    Silloin kun kävelemme korvessa tai jos koira tekee tarpeensa ojan pohjalle en välttämättä vaivaudu keräämään jätöksiä. Pitäisi, mutta kun ei jaksa, enkä todennäköisesti ole ainut... Ja joskus tulee unohdettua korpeen lähtiessä pussit... :D

    Eniten minä inhoan niitä jätöksiä, jotka löytyvät keskeltä yleistä (tai ei niin yleistä) kävelytietä. Siihen niitä ei mielestäni todellakaan pitäisi jättää varsinkin, kun roskiksiakin löytyy täältä oikeasti paljon.

    Ja hei, pointsit sulle, kun jaksat kerätä koiriesi jätökset, vaikka sulla onkin jo kolmen koiran lauma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kattavasta ja ennenkaikkea pitkästä kommentista! :-) Onpas mielenkiintoista kuulla Skotlannin elämästä - siellä tämä "ongelma" on selvästi kurissa, jos kerta jätöksistä sakotetaankin. On oikeesti aika ihailtavaakin, että siellä tuota ongelmaa on otettu "sarvista" kiinni ja esimerkiksi noita roskiksia löytyy sieltä paljon. Meidän peruslenkkipolulta kun ei löydy ainuttakaan roskista eli saadaan raahata pusseja kotiin asti.. :-D Toisaalta noin isojen koirien jätöksien keräys ei varmaan ole mitään hirveen kivaa saati helppoa touhua..hatunnosto siis sulle siitä!

      Sanos muuta! Keskelle tietä tehdyt jätökset on jotenkin jo suorastaan ällöttäviä - aivan kun niitä ei olisi voinut kepillä tai vaikka kengän kärjelläkin vähän potkaista sivuun, jos ei pysty niitä kerta keräämään..Tuonne korpeen lähtiessä lenkille tulee varmasti vähän "puolivahingossakin" unohdettua ne pussit kotiin, heh :-D

      Joo kyllä kolmen koiran kanssa tulee jo välillä kironneeksi tuota keräämistä, mutta toisaalta itse viihdyn huomattavasti paremmin lenkkipoluilla kun ne ovat siistejä eli yritän ainakin omalta osaltani ylläpitää kivoja lenkkipolkuja siisteinä :)

      Poista
  6. Me kerätään aina koiran jätökset, koska mikään ei ärsytä yhtä paljon kun se, että talloo niihin jätöksiin. Täälläpäin vaan harmittavan harva vaivautuu keräämään ja siitä syystä saakin sitten pestä koiran tassut jokaisen lenkin jälkeen :(... Noita Racinelin pusseja olisi ihan kiva päästä kokeilemaan, koska nyt meillä on käytössä läpinäkyviä pakastepusseja, joista torttu näkyy ikävästi läpi kun tuotoksia kantaa lenkillä mukana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatunnosto siitä,että sieltä löytyy ahkera oman koiran jätöksien kerääjä - tosi hienoa! :-)

      Sanos muuta - ei ole kivaa kun koira tai itse astuu jonkun jätökseen, sillä se meinaa aina tassujen tai kenkien pesua kotona. Mun mielestä ainakin aika ällöttävää!

      Nää Racinelin pussit ovat olleet kyllä hyvä valinta - eli jos löydät jostain näitä pusseja niin osta ihmeessä, sillä voin sanoa, että et tule katumaan ;-)

      Poista
  7. Meillä käytetään kakkapusseja silloin, kun on tarvis. Ihan pöpeliköstä en lähde keräämään, mutta tienvarsilta, vaikkei olis hoidettukaan alue, kerään aina. Ja kerään myös muiden kuin omieni jätöksiä silloin, jos satun niitä huomaamaan. Vaikka kakkojen kerääminen on just tuon maatuvuuden osalta ihan hullun hommaa, mä nään silti paljon suurempana plussana siistin ympäristön ja koiranvihaajien pienemmän määrän.

    Meillä on sillointällöin ollut myös Racinelin tuotteita käytössä. Luut ovat varsinkin tehneet hyvin kauppaansa, ainakin just noi siilit, krokotiilit ym. Racinelin namit on myös kuumaa kamaa. Meidän koirien suosikkeja on nuo pihvitikut, jotka on mun mielestä markkinoiden parhaat pihvitikut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeeta, että olet noin ahkera kerääjä! :-) Hatunnosto sulle siitä!

      Koirankakkojen kerääminen kyllä jakaa mielipiteitä - on totta, että ei tarvi kun yhden vähän kovemman sateen, niin suurinosa kakasta on jo pirstoutunut pienemmäksi, mutta toisaalta onko kivaa varsinkin näin kevään tullen kulkea ylipäätään missään, kun jokapaikka oikeesti tulvii sitä kakkaa? Epäsiisteyden lisäksi on ihan täysi fakta, että tienposkessa olevat koirankakat ovat tartuntariski etenkin pienemmille pennuille. Eli itse ainakin mielummin siivoan jätökset, kuin kuuntelen valitusta koirankakoista, omistan tartunnan saaneen koiran tai tulen kotiin kengillä jolla olen astunut jätökseen.

      Kiva kuulla, että sielläkin Racinelin tuotteet ovat tuttuja! Unohdinkin aivan mainita nuo pihvitikut. Ne ovat kyllä olleet meilläkin herkkua, kun ollaan ostettu sillointällöin säästöpakkaus niistä:-)

      Poista
  8. Heippa, olisin kysellyt hieman villakoiriesi trimmauksesta, kun niillä on niin kivan mittaiset turkit =) Ajeletko turkit kokonaan koneella ja minkä mittainen terä sinulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sieltä löytyy kiinnostunut! Ajelen villiksiltä koneella vain mahanalustan, kuonon, korvat, tassut, pepun, kaulan ja kainalot. Loput sitten saksimalla leikkaan ja siistin :)

      Ja ainiin, kiitoksia kehuista :-)

      Poista
  9. Nyt kun rehellisesti sanoo, niin olen laiskistunut todella paljon kakkojen keräämisessä. Ja se hävettää! Kun tämä uusin tulokas (nyt kohta vuoden ikäinen) tuli, olin oikea kakkojenkerääjienkuningatar ja kakkapusseja kului nopeammalla tahdilla kuin mitään muuta. Nyt on kuitenkin tämä tapa hiipunut lähes olemattomaksi, lähinnä sen takia että uudella asuinalueellamme on todella huonosti roskiksia ja jos on, ne on rikki pohjasta jolloin kaikki kakkapussi lojuu maassa :/ ja itseäni ei huvita raahata sitä pussia koko lenkkiä mukana kun pitää palkata koiraa (edelleen ongelmia hihnakäytöksen kanssa) ja usein vielä haluan kuvatakki lenkkimme aikana eikä kädet riitä.

    Jos joku järjestäisi jonkun kakankeruukampanjan niin ehkä pääsisin taas kakankeruu vauhtiin, haha :D ehkä pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja kerätä kakkoja urakalla, pusseja kun on aina taskussa! Kakkapusseina olen käyttänyt ihan pakastuspusseista halpiskakkapusseihin. Ainoa mitä niiltä kaipaan, on ne kahvat!

    Noista racinelin tuotteista vielä, itselleni on osunut joitain herkkuja mukaan mutta en ole pahemmin kyseisiin tuotteisiin tutustunut, en ole ehkä löytänyt heiltä mitään sellaista(ainakaan vielä) mikä erottaisi heidät muista firmoista ja heidän tuotteistaan. Mielenkiinnosta täytyy tutustua heidän valikoimaan, jos löytyisi jotain uutta meidän hurtille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, sitä sattuu kelle tahansa. Ei aina voi saati jaksa olla niin täydellinen koiranomistaja kuin voisi - varsinkin jos tehtävänä on muutakin kuin koirankakkapussin kantaminen. Juuri noiden roskiksien vähyyden takia (sekä tietty myös hihnalenkki-treenien) takia meillä ulkoilutetaan villat ja Martta erikseen - ei meinaa kädet millään riittää poukkoilevalle adhd-lapselle (joka roikkuu välillä villakoirien hännissä tai koirankakkapusseissakin kiinni...), täysille koirankakkapusseille, villakoirille ja joskus myös kamerallekin. Eli mekin toivottaisiin tänne lisää roskiksia - nyt niitä ei ole ainuttakaan meidän lenkkipolkujen varrella, vaikka asutaankin suht keskustassa :/

      Nyt vaan tsemppaamaan koirankakkojen keruussa! Kyllä se siitä taas lähtee :-) Kahvat on kyllä tosi kätevät noissa! Ei tuu sotkeneeksi niin helposti käsiäkään kun pussin reunat ei ole kakassa.

      Me ollaan tykätty ihan hirmuisesti noista Racinelin tuotteista! Kannattaa kyllä testata ainakin noita pihvitikkuja ja "hammasharjaluita" :) Ne ovat olleet meidän neitien suosikkeja jo vuosien ajan.

      Poista
  10. Racinel on meillekin tuttu. Suuriin suosikkeihin kuuluvat ne merkin "hammasharjaluut" eli krokot, siilit sun muut :) Ruokaakin on maistiaispussin verran syöty ja hyvin kelpasi sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että sielläkin Racinel on tuttu juttu! Meillä ainakin nuo "hammasharjaluut" ovat olleet ihan suosikkeja!

      Poista
  11. Mieluummin annan niiden kakkojen maatua sen puoli vuotta kuin kerään ne pussiin, jossa maatuminen kestää 2-4 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipide tuokin, mutta toisaalta itse ainakin koen, että koirankakkojen keräämisestä on enemmän hyötyä kuin haittaa - keräämisellä saadaan mm. koiranvihaajat hiljenemään, tartuntariski pienemmäksi ja tienvarret siistiksi :-)

      Poista
  12. Morjenttes Tytöt! Me ku asutaan maalla, niin täällä ei tarvii kerätä tuatoksia santateitten ja mettäpolkujen reunoilta. Kylillä liikkuessa meillä on aina kakkapussit messissä ja ihmisväki noukkii nöyrästi kaikki meijän tuotokset eli siistiä poikia ollaan. Ihan ollaan käytetty marketista ostettuja mustia kakkapusseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Myrsky ja Tuisku! Kivaa kuulla, että teillä on ahkeria omistajia :-) Hatunnosto heille - jatkakaa samaan malliin!

      Poista
  13. Meillä ollaan käytetty jonkun verran Racinelin herkkuja, mutta muuten on aika tuntemattomia. Tosi usein tulee jätettyä jätökset tienviereen, kun asutaan niin metsässä, mutta kaupungissa aina kerään jätteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, eli Racinelin tuotteet ovat jonkinverran tuttuja kuitenkin :-) Kivaa!

      Metsässä ymmärränkin, että ne kakat sinne usein jääkin maatumaan, mutta kadunvarsilla ne ärsyttävät. Hienoa kuitenkin, että keräät kaupungissa jätökset!

      Poista
  14. Meillä käytetään Racinelin herkkuja, tälläkin hetkellä säilytyksessä on lähes laatikollinen niitä odottamassa, että koirien ruoka-/herkkukaappi kaipaa täydennystä.

    Kerään koirien jätökset, jos jäävät näkyvälle paikalle tai niin, että joku voi ne sotkea. Jos ihan pusikkoon tekevät tarpeensa, niin saavat jäädä sinne. Joka vuotinen perinne on ollut lisäksi kiertää tietty lenkkireitti ja kerätä kaikki (muiden) koirien jätökset lumien sulettua.

    Racinelin pusseja ei olla vielä testattu, en ole edes nähnyt niitä yhdessäkään kaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi siistiä, että sieltä löytyy Racinelin aktiviinen käyttäjä! :-) On nuo tuotteet kyllä ihan huippuja!

      Niimpä, oon kyllä samaa mieltä. Oot kyllä ihan huippu, kun keräät lenkkireitiltänne muidenkin koirien jätökset - se on enemmän kuin hatunnoston arvoinen paikka!! :-)

      Ei noita paljon kyllä vielä kaupoissa olekaan, tarkoitus on ilmeisesti (?) kuitenkin lähiaikoina tulla ainakin joihinkin paikkoihin myyntiin :-) Tällähetkellä noita voi ostaa ainakin Petenkoiratarvikkeen sivuilta :)

      Poista
  15. Meillä ei ole racinelilta mitään käytetty mutta olen kyllä kuullut merkistä. Täällä maaseudulla ei kerätä kakkoja kun koira käy kakkaamassa ojassa niin pitkällä kuin hihna vaan riittää :D toki jos mennään ihmisten ilmoille niin kerään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuitenkin, että olet kuullut merkistä! Nyt vain reippaasti testaamaan ja ihastumaan ;-)

      Oon samaa mieltä, että maaseudulla ei kakkoja paljon tarvitse kerätä jos ei nyt aivan keskellä tietä tee. Meillä onneksi täällä vanhemmillani maalla koirat hakeutuvatkin sinne ojanpohjalle asioilleen..:-D

      Poista
  16. Meillä on syöty Racinelin herkkuja hyvällä halulla, pentuina noi tykkäsi kovasti juurikin noista krokotiili luista. Vanhemmiten eivät kuitenkaan luille oo syttyneet enää, mut herkut menee. Me asutaan niin maalla, että ei kerätä jätöksiä. Yleensä noi tekee tarpeensa tuohon lähimetsään, josta niitä on turha kerätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonnii kivaa, että Racinel on tuttu teidänkin perheessä! :) Meillä ovat nuo krokotiilit ja siilti just superherkkua - vaikkakin viimeaikoina on tullutkin niitä vain harvakseltaan ostettua.

      Maalla asuminen kyllä helpottaa lenkillä käymistä, kun ei tarvitse niitä kakkoja kerätä. Oikeastaan aika luksusta lähteä täällä vanhemmillani lenkille, kun taskunpohjalla ei ole anuttakaan kakkapussia, haha :-D

      Poista
  17. Racinelin kakkapusseja en ole vielä kokeillut. Meillä on aika paljon kakkapusseja kaapissa, kun tapanani on ostaa muutamia tai monta pusseja kerrallaan. Erilaisten pussien ansiosta huomaa, millaisesta pusseista tykkää eniten. Meillä tykätään selvästikin niistä pusseista, joissa on kahvoja, ah- niitä on erittäin helppo solmia kiinni! Myös ne värikkäät pussit on kivojakin :)
    Asutaan sellaisessa paikassa, jossa liikkuu paljon muitakin koiria. On kyllä aika ärsyttävää, että kävelytien varrelle jätetään kakkakasoja, niitä tulee aina vaan lisää... tekee ihan mieli pystyttää kylttejä, joissa lukee "Kerää koiranne kakat!" Ja niiden kylttien viereen uusia roskiksia olisi myös jees, josko saa niitäkin laiskojakin ihmisiä keräämään! :) metsästä en yleensä kerää, tietty jos kakka olisi keskellä polulla, nii otan sen pois sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Olen kyllä just samaa mieltä kanssasi! :-) Eipä sitä tiedä millainen pussi miellyttää, jos ei testaa ja kokeile erilaisia. Minunkin mielestä nuo kahvalliset ovat kyllä parempia kuin ilmaa kahvaa olevat. Värikkäät pussit tuovat pirteyttä lenkille!

      Meilläkin täällä on kadunvarret täynnä koirankakkaa. Ihan mälsää kulkea sellaisissa paikoissa, kun pitää varoa ettei astu läjään. Siksi suuntaammekin usein metsään, jossa on vielä kaikenlisäksi kivempi kulkea kuin tiellä :-)

      Tuollaiset kyltit varmaan herättäisivät vähän koiranulkoiluttajiakin, että ne koirankakat on oikeasti siivottava. Mielestäni kaupunkien/kuntien kuuluisi hankkia lisää roskiksia ja myöskin tyhjätä ne. Eipä ne paljon kadunvarsilla auta, jos ovat ihan täynnä :-D

      Poista
  18. Mä kerään kyllä melkein aina kakat, jos tekee jonnekin puskaan tms niin jätän sinne niin. En oo aikasemmin käyttänyt noita racinelin tuotteita, mutta voi olla että kaupassa oon niihin törmännyt, pitäis joskus kokeilla. Noita kakkapusseja en ostaisi, koska ilmeisesti vaikea saada ja haluun että kakkapussirulla mahtuu sellaseen kakkapussitelineeseen (mikä lie oikea nimi) mikä roikkuu hihnassa :D Se oikeesti helpottaa elämää paljon, kun ei joka välissä tarvi olla lisäämässä kakkaupsseja hihnaan.

    http://myynmaailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni - hienoa, että olet myös vastuullinen koiranulkoiluttaja! :-)

      Suosittelen kyllä kokeilemaan ja tutustumaan Racinelin tuotteisiin. Me ainakin seistään näiden takana ihan totaalisesti :) Mä oon tykännyt näistä pusseista ihan hirmuisesti - toki mielipiteitä löytyy monia ja jokainen tykkää erilaisesta. Meillä tuo mahtuu kakkapussikoteloon, mutta koteloita on niin monen eri mallisia, että kaikkiin tuo ei kyllä mene. Kotelo on kyllä kätevä kapistus :-)

      Poista
  19. Muistan kun käytiin Prahassa niin siellä oli semmosia tolppia josta pysty ottamaan kakkapussin, ei tarvii ihmisten raahata omia pusseja. Niitä pussipaikkoja oli aika paljon ja roskiksia myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi, tahdon Prahan kakkapussitelineet ja roskikset tänne! Suomella on siis paljon kehitettävää vielä ;-)

      Poista
  20. Racinelin tuotteita ei ole paljoakaan ollut täpläeläimen käytössä, muutamia nameja korkeintaan. Pyrin itse keräämään jätökset aina sellaisilta paikoilta, joissa ne häiritsevät muita ulkoilijoita. Kakkapussiostoksia olinkin tekemässä erään blogipostauksen tiimoilta, mutta en ollut varma koon riittävyydestä. Jäi toistaiseksi ostamatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kiva, eli jollaintapaa kuitenkin on tuo merkki tuttu :)

      Tuo on kyllä hyvä muistisääntö - kyllä koiranulkoiluttajan pitäisi vaivautua edes keräämään jätökset sellaisilta paikoilta missä ne häiritsevät muita ulkoilijoita. Kakkapussiostokset ei oo kyllä ison koiran kanssa kaikkein helpoimpia - pikkukoiralle kun menee mikä tahansa pilkullinen pikkupussi, mutta ison koiran kanssa pikku pussi teettää "vähän" ongelmia..:-D

      Poista
  21. Kakkapussit ovat meilläkin ahkerassa käytössä, jos tekevät tarpeensa hoidetuille alueille. Ympärillä kuitenkin riittää myös metsää ja pusikkoa, jonne jätän surutta tuotokset. Käytän vain biohajoavia pusseja, koska tuntuu järjettömältä säilöä ulosteita 100 vuotta muovipussissa ennen kuin maatuvat.

    Racinel on hyvin tuttu merkki ja black label-puruluut ovat ainovia, jotka kestävät malinoisilla hetkeä pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan täysin mielipidettäsi - minusta biohajoavat pussit ovat parhautta juuri sen takia, että ne maatuvat huomattavasti nopeammin :-)

      Kivaa, että teillekin Racinel on tuttu merkki. Nuo puruluut ovat kyllä mukavaa tekemistä koiralle kuin koiralle :)

      Poista
  22. Racinel ei ole mulle kovin tuttu tuotemerkki, kun ei noita missään lähikaupassa myydä eikä oo sitte tullu netistäkään tilattua. Oon kuitenkin varsin kiinnostunut, koska eihän luottotuotteita oo koskaan liikaa! Erityisesti erilaiset herkut kiinnostaa ton ahneen possun kanssa :)

    Koiran jätöksiä ei meillä juuri kerätä, asutaan keskellä metsää ja toi tekee muutenkin tarpeensa johonki metikköön ja ojiin. Toki jos ihmisten ilmoilla kuljettais ni tilanne ois eri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä saat kyllä täydet suositukset noille tuotteille, kannattaa ainakin testata jos ei muuta! :-)

      Hyvä juttu! Maalla onkin mukavaa, kun saa jättää ne jätökset sinne ojanpohjaan maatumaan, kun ei siellä ketään haittaa. Kaupungissa asia on taas mielestäni ihan eri :)

      Poista
  23. Racinelin herkkuja oon välillä syöttänyt, mutta muita tuotteita en niin kovin paljon tunne. Meillä on äidin kanssa aina keväällä ilmojen lämmettyä projekti, että kerätään lähiseudulta koirien kakkoja ihan urakalla jätesäkkiin... Ja lisää kerättävää riittäisi, monet omistajat tuntuvat olevan väliinpitämättömiä asian suhteen.

    Sveitsissä oli sama juttu kuin aiemmassa kommentissa mainitussa Prahassa, niitä pussitelineitä oli tosiaan riittävästi. Täällä Espoossa en ole nähnyt yhtäkään, Helsingissä ja Kauniaisissa muutaman. Sellaiset varmasti auttaisivat tilanteeseen, koska kyllä ainakin itselleni kaikesta uhoamisesta huolimatta joskus on sattunut niin, että ei ole tullut otettua pussia mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että näin moni on testannut tai edes kuullut Racinelin tuotteista! :)

      Olettepas te äitinne kanssa ahkeria - hatunnoston ja käsien taputuksen paikka! Lähialueella liikkuvat varmasti arvostavat tekoanne suuresti :)

      Aivan kyllä kadehdin Prahan ja Sveitsin menoa - Suomella on siis vielä paljon opittavaa tässä. Onpas jännä, ettei etelässäkään päin noita pussitelineitä ole - voisi kuvitella, että siellä olisi. Toki moni varmasti valitettavasti hamstraisi pusseja sieltä, eli täyttäminen tulisi kalliiksi. Ehkä kuitenkin vielä joskus Suomessakin saadaan kunnon pussitelineet ;-)

      Poista
  24. Ei olla käytetty, mutta juuri yhdestä fb-kisasta odotellaan herkkufileitä saapuvaksi. :-) Kakat keräilen, jos ei ihan ryteikköön tee. Ei olla näitä testailtu, mutta kuulostaa hyvältä ja ihana väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onpas teillä sitten onni suosinut! Tulet varmasti pitämään tuotteista :)

      Suosittelen testaamaan kyllä näitä pusseja - me ainakin tykkäsimme!

      Poista
  25. Meillä kerätään jätökset pussiin, kun kaupungissa asutaan ja pääsääntöisesti lenkkeilleen. Mutta LISÄÄ TOIVOISIN koirankakkaroskiksia kaupunkiin! Se varmasti edesauttaisi ihmisten keräilyaktiivisuutta. Metsälenkelle ollessa kakat saavat rauhan jäädä maatumaan :) Tämmöisiä pusseja en olekkaan ennen nähnyt, ihan uusi tuttuvuus. Houkuttelisi kyllä vaihtaa normaalit kakkapussit maatuvaan malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! :-) Hyvä te!

      Niimpä, roskiksia ei kyllä varmaan ole missään paikkakunnalla/kaupungissa liikaa. Uskon kyllä, että lisäämällä roskiksia myös kakkojen keräysinto nousisi - kuka nyt haluaa kuskata samaa pussia monta kilometriä?

      Suosittelen testaamaan - itselle ainakin tuo maatuvuus on suuri plussa näissä! :)

      Poista
  26. Hei!
    Minulla on kokemusta vain Racinel Take Care kissanhiekasta. Olen ollut tuotteeseen todella tyytyväinen. Hiekka on riittoisaa ja pitää hyvin hajut kurissa. Vaikkei minulla koiraa olekkaan niin nämä kakkapussit ajaisivat hyvin kissataloudessakin asiansa. Kissani ei tarpeita ulos tee, mutta pitäähän ne hiekkalaatikostakin putsata pois. Tähän mennessä olen käyttänyt siihen kaupasta ostettuja pusseja, mutta näitä voisi ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistiä, että sinulle on Racinel kissanhiekan kautta tuttu juttu! Tässä taas nähdään kuin monipuolinen merkki tämä Racinel on :-)

      Nyt vain ostamaan ja testaamaan Racinelin pusseja ;-)

      Poista
  27. Meillä jätöksiä on vähän hankala lenkillä kerätä, täältä syrjästä ei niin niitä roskiksia löydy. Mutta muualla kerätään, missä on mahdollista laittaa kerätyt jätökset roskiin. Olisi kyllä hyvä plussa jos tännekkin päin tulisi niitä roskiksia! :)
    Racinelin luita ollaan osteltu silloin tällöin, muuten ei ole niin kokemusta. Luut ovat kyllä kelvanneet tosi hyvin meidän hurtille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Meillä vähän sama juttu - roskiksia ei täältä löydy muualta kuin meidän kotipihassa oleva roskis. Aika hassua, sillä mun mielestä kaupunki ei voi olettaa, että ne koirankakat kerätään, jos roskiksiakaan ei ole :/

      Mukavaa, että luut ovat tuttuja ja ne ovat olleet herkkua koirille :)

      Poista
  28. Meillä on ollut Racinelin herkkuja naperoilla ja hyvin on maistunut! :) Helsingissä kun asutaan, niin jätökset kerätään (iloisen värisiin) pussukoihin. Vielä kun muutkin koiranulkoiluttajat sisäistäisivät tämän, niin olisi tienreunat keväällä kivemmassa kunnossa. Täältä kuitenkin kun löytyy noita roskiksia joka kulmalta! Metsässä tai pellolla ulkoillessa saa jätökset jäädä maatumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superjuttu, että Racinelin herkut ovat olleet teillä käytössä! Jee :-)

      Oon kyllä samaa mieltä - jokainen koiranulkoiluttaja kun keräisi ne oman koiransa jätökset, niin jokainen tienreuna olisi siisti ja puhdas. Etenkin kun sieltä Helsingin suunnalta löytyy paljon roskiksia, toisinkuin täältä Pohjanmaalta :-)

      Ja oi teilläpäs on sitten pirteitä koirankakkapusseja! :-)

      Poista
  29. Meillä käytössä Racinelin herkut ja ruokaakin testattu yhteistyön merkeissä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että teidänkin perheessä Racinel on ollut käytössä! :)

      Poista
  30. Täälläkin Racinelia käytössä, tosin herkkujen muodossa. Peten koiratarvikkeessa on sattunut olemaan tarjouksessa niitä laatikoita, esimerkiksi kuivatut maksakuutiot on jääneet koulutusnameiksi, joita käytetään silloin kun mikään muu ei kelpaa :D meillä on ollut vähän sitä ongelmaa että herkut ei kelpaa kodin ulkopuolella treenatessa, joten maksanamit on tulleet tarpeeseen.
    Kakkapusseja taas harvemmin ostetaan, kun täällä meillä päin on paljon pussiautomaatteja kaupungin puolesta. Siltikään kaikki ei kerää koiriensa jätöksiä, ei voi ymmärtää! Jos kaikki jättäisi keräämättä niin täällä hukuttaisiin aika nopeasti p*skaan, sen verran monta koiraa tässä parin korttelin säteellä tiedän asuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oujee! Kivaa, että maksakuutiot ovat tehneet teillä kauppansa :) Me ollaan kans noita maksakuutioita tilattu Peteltä juuri tuosta tarjouksesta laatikoittain ja on maistunut kyllä neideille ihan hirmuhyvin.

      Supermahtavaa, että teillä on siellä pussiautomaatteja. Kelpaisi kyllä meillekin tännepäin! Olen siis hivenen kyllä kateellinen, sillä uskon, että pussiautomaatilla edes joku voisi sattumalta kerätä ne oman koiran jätökset roskiin :) Mutta toisaalta, kuten sanoit, niin silti löytyy aina niitä jotka ei kerää, vaikka roskis ja pussi olisi vieressä :/ typerää!

      Poista
  31. Hei, miten sulla keltaiset hai saappaat on pelittänyt ? Omani ovat nimittäin tajuttoman liukkaat loskakelillä ja märällä ruoholla - muuten hyvät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Mä oon ainakin tykännyt ihan sikana - oon kulkenut näillä nyt lenkillä melkein aina, vaikka ei oo ollutkaan mikään kura- tai sadekeli :-)

      Mä en oo huomannut liukkautta muualla kuin jäällä. Oonkin meinannut vetää lipat niin monesti jäällä, ettei toista :-D Onko sulla ollut hait liukkaalla loska+asfaltti-yhdistelmässä vai missä?

      Poista
  32. Hei!

    Kiva postaus, sillä koiran jätösten siivoaminen ympäristöstä on tärkeää, luo viihtyisyyttää ihan meille kaikille, näille nelijalkaisillekin! :) Meidän "hienohelmat" haluavat kakkia mahdollisimman kauas "piiloon" pusikkoon taikka ojan pohjalle, joten sellaisista paikoista en jätöksiä poimi. Taajamassa kun kuitenkin asumme omakotitalo-alueella, niin jos joskus sattuvat kakkimaan hoidetulle nurmikolle tms., niin silloin kakit kerätään kyllä pussiin! Kesustassa kun vierailemme, silloin täytyykin sitten keräillä enemmän, kun niitä ojan pohjia ei löydykään. Meillä on ollut käytössä pusseja laidasta laitaan, en ole edes merkkejä painanut mieleeni. Tämä Racinelin maatuva versio kuulostaa todella hyvälle, sillä tuo maatumis-ominaisuus pussisissa on hyvä! Harmillisinta jätösten keräämisessä on juuri tuo, että siellä pussisssahan (kaatopaikalla sitten) jätökset maatuvat kovin hitaasti, ei siis kovinkaan ympäristöystävällistä. Roskalaatikoita saisi ehdottomasti olla myös enemmän, jotta ei koko lenkkiä tarvitsisi köpytellä kakkipussi kourassa! ;)) Racinellin tuotteita en ole testaillut muutenkaan kai ollenkaan, sillä kannatan kotimaisuutta ja pyrin ostamaan Murusille vain kotimaisia herkkuja ym.! :))

    - Riika -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Tälläisiä kommentteja on aina niin ilo vastaanottaa :-)

      Hyvä periaate! Hatunnosto myös sinulle - noin vastuullisen koiranomistajan kuuluukin toimia.

      Suosittelen kyllä lämpimästi tätä Racinelin maatuvaa pussia - nää on meillä ollut nyt käytössä tovin, enkä vaihda kyllä ihan hevillä pois. Tuo maatuvuus on kyllä ehdottomasti suuri plussa :-) Minustakin on vähän kumma, että luonnossa nuo maatuisivat niin paljon nopeammin kuin normaalissa muovipussissa kaatopaikalla. Maatuvilla pusseilla prosessi onneksi edes hivenen nopeutuu.

      Olen kyllä samaa mieltä roskiksista - niitä saisi olla huimasti enemmän :) Silloin varmasti myös koirankakkojen kerääjät lisääntyisivät!

      Totta tuokin! Me tykätään Racinelista, vaikka ei täysin kotimaista olekaan. Mekin suositaan lähes poikkeuksetta kotimaisuutta, mutta kolmen koiran lauman kanssa on jostain säästettävä - ja yleensä ne ovat sitten nämä herkut:/ Ehkä tulevaisuudessa sitten - nyt pysytellään Racinelissa :-)

      Poista
  33. Racinelin herkkuja on taidettu testailla ja toimiviksi on todettu! Täällä keskellä metsää asuessa on se hyvä puoli, että kakkoja ei tarvitse ojienpohjilta keräillä, kunhan vähän katsoo, mihin koiransa antaa tehdä. Se on kyllä törkeää, kun joku jättää koiransa kakat keräämättä toisen pihan nurkalta/rajalta.

    Tässä omassa tottumuksessa on kyllä se huono puoli, että kun lähtee jonnekin enemmän ihmisten ilmoille, niin kakkapussit saattavat helposti unohtua matkasta ja autossa säilytettävät pussit usein tarttuvat treenipäivinä treenireppuun, joten niitäkään harvemmin on. Pyrkimys on kuitenkin pitää aina autossa yksi rulla, jotta ei tarvitse miettiä, mistä keksii jotakin kakkapusseiksi laskettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeiii vähänkö kiva, että löytyy muitakin Racinelin tuotteisiin luottavia! :-)

      Niimpä! Kyllä sitä vain osaa arvostaa, kun ei tarvitse niitä kakkoja kerätä - itsekin huomaan sen, kun oon käymässä vanhemmillani maalla :) Kuhan nyt ei tosiaan tee toisen pihan rajalle/nurkalle, niin kaikki on ok.

      Mäkin oon hoksannut, että yksi rulla autossa on enemmän kuin fiksu veto. Nimimerkillä välillä oon saanut metsästää pussia joltain kaverilta tiukan paikan tullen, kun itsellä ei olekaan taskunpohjilla yhtäkään..:-D

      Poista
  34. Racinel on täysin uusi tuttavuus, johon mielelläni kyllä tutustuisin paremmin :)

    Kakkapusseja pursuaa takkien taskut, mutta en ole löytänyt vielä sopivan jämäkkää, pientä ja kahvallista pussia joka pitäisi tavaran sisällään mutta maatuisi. Biopussit tuppaavat olemaan vähän höttösiä laadultaan. Korjataan hoidetuilta alueilta jätökset pois mutta lenkkeillään paljon metikössä ja peltojen keskellä, jolloin ympäristöystävällisempää on jättää ne sinne maatumaan. Etenkin kun tuolla isovillalla on tapana mennä sinne pahimpaan ryteikköön asioilleen... :D Turussa on roskiksia ihan kiitettävästi, mutta kaipaisin niitä myös syrjäisempien luontopolkujen varteen - ikävä kulkea kakkapussi kädessä pari tuntia ja samalla yrittää valokuvata! :D

    jupuli(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Racinel kuulostaa sellaiselta jota voisit testata :-) Sitä se kyllä on - ihan huipputuote!

      Nyt oon kyllä ihan just samaa mieltä - nää pussit ei oo onneksi kyllä millääntapaa höttöisiä tai heikkoja, sillä nää kestää isonkin koiran jätökset. Sain tuolta pääsiäismätsäristä maanantaina tuollaisen biopussin, joka oli sellainen höttöinen. Kaivelin sen sit taskusta paikanpäällä ja sain jätökset pussiin, kunnes pohja petti. Kirosin siinä sitten aikani, että ei kannata kyllä niihin luottaa kun käytössä on tälläisiä:-D

      Hienoa, että keräät koirasi jätökset! Syrjäisämpään paikkaan ne voi mielestäni jättääkin maatumaan (maatuu nopeammin kuin pussissa ja ei haittaa ketään siellä) :-) Etelässä päin noita roskiksia on ihan mukavasti, mutta täälläpäin niitä ei ole lähes yhtään. Saisi olla kyllä enemmänkin - näin ihmiset keräisivätkin niitä jätöksiä paremmin.

      Heiluvan pennun ja koirankakkapussin kanssa meno ei oo aina helppoa - saati jos mukana on vielä villakoirat, vaikka ne kulkeekin hyvin hihnassa :-D eli pussit saa olla kestäviä ja helppoja kuljettaa!

      Poista
  35. Meillä ei hirveesti Racinelin juttuja taida olla vaik onkin ihan tuttu merkki sinänsä. :D Meidän taloyhtiön ja asuinalueen Facebook-ryhmissä on ollut ihan hirvee taistelu noista koirankakoista ja ärsyttää saada koirankakat keräävänä omistajana kommentteja kuinka hirveitä me koiralliset ollaan jne jne. Mä sit aina keräilen muidenkin jätöksiä tienposkesta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, hyvä kuulla! :)

      Voi vitsi, tuollainen on kyllä typerää. Lyttäämisellä ei saada aikaan muutakuin pahoja mieliä - varsinkin jos itse vielä kerää ne oman koiransa (sekä muidenkin) jätökset sieltä tienposkesta..ärghh! No, suuri hatunnosto ja tsemppaus kuitenkin sinulle! :-)

      Poista
  36. Me ei olla ikinä kokeiltu noita Racinelin kakkapusseja.
    Kun Enne ja Eetu olivat pentuja ( ne ovat samasta pentueesta) m käytettiin Hauskan maatuvia vihreitä biopusseja. Ne olivat todella hyviä, mutta ajan myötä ne alkoi käydä liian pieiksi noiden kakoille, koska niitä oli vin yhtä kokoa. Siirryimme niihin ihan tavallisiin mustiin marjetin kakkapusseihin ja niitä me sitteen käytettiinkin pari vuotta.
    Nyt tänä vuonna keväällä, kun olin shoppailemassa Mustissa ja Mirrissä koirille nameja, löysin sellaisia kakkapussi "pidikkeitä". Niissä oli sellainen klipsi joka tulee remmiin ja sinne sisälle sitten sai kakkapusseja. No ostin kummallekkin koiralle sellaiset mustat ( värivaihtoehdot musta ja pinkki), mutta niihin kävi vain ne Mustin ja Mirrin pienet kakkapussit ( jotka ovat aika kalliita). Testasin kotona sitten niitä "pidikkeitä" ja ne osottautuivat aika painaviksi, joten e niitä kuitenkaan käyttänyt ( nyt ne lojuu kaapissa). Kakkapussit osottautuivat kuitenkin todella hyviksi ja kestäviksi. Ne ovat mys hajustettuja, joten ei kakat niin pahasti haise kun niitä kantaa :P
    Olivat kyllä hontansa väärtit!
    Nyt käytämme edelleen niitä kakkapusseja ja väreinä meillä on: tummansininen ja mintunvihreä.

    - Vilna

    VastaaPoista
  37. Olen yrittänyt lähettää kommentin jo ainakin sata kertaa, onkohan se tullut perille?

    - Vilna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli perille, mihinköhän aiemmat katosi :O

      Suosittelen testaamaan :) noi on tosi edullisia ja tuonne mahtuu isommankin koirat jätökset. Mikä parasta, noi ei hajoa matkan varrella! Vaikka luulisi ehkä, mutta kakkapussien osto ei oo kyllä kovin helppoa :P

      Pitänee testata noitakin pusseja, kunhan nämä ensin loppuisivat :) Mukava kuulla muidenkin suosituksia hyvistä pusseista!

      Poista
  38. Vieläkö hai-kumpparit pelittää täyillä? Hakusesa kesäteatteriin keltaisia haita 2-3 paria.MÖISITKÖ?? Voitais maksaa 20-30€+postarit jos ...siis missä päin olet?
    Reetta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)