sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Totuttelemassa kaupunkiin

Pari askelta otettu sosiaalisuuteen! Olimme reilu viikko sitten saattamassa mummaani junaan Seinäjoen rautatieasemalle. Mumma oli tullut kylään meille hiihtoloman kunniaksi. Nuo villatytöt ei ole häntä allergisoineet, mutta Martta oli meille vielä suuri arvoitus. Onneksi oli suuri ilo nähdä, ettei mumma saanut allergisia oireita Martastakaan, vaikka neiti kiehnasikin hänen ympärillään lähes taukoamatta.

Mumma kävi varaamassa sisältä lipun itselleen ja sillävälin me odottelimme Martan kanssa ulkona. Pillien vinkuna, tunneli, ihmispaljous ja junien tuleminen laiturille eivät saaneet Marttaa juurikaan hätkähtämään. Harjoiteltiin muutamia eri Martan osaamia temppujakin siinä mielestäni suuressa häiriössä (istu, maahan, sivu sekä seuruun alkeet) ja tyttö vain touhotti mukanani. On tuo vain ihmeellinen koira♥ Ainut asia mihin Martta reagoi olivat junaa odottava collie sekä kaksi ohitsemme mennyttä räkyttävää kiinanharjakoiraa. Muutama haukku, iloinen hännänheilutus sekä ryntäys koirien luokse - ainut vain, että hihnaa pitelemässä oli Martan mielestä suuri ilonpilaaja, joka vielä kaikenlisäksi otti neidin huomion itseensä. Ja taas sitä käveltiin pian kohti uutta ihmisjoukkoa!





Kävimme junalta tullessamme myös Mustissa ja Mirrissä tutustumassa. Sinne vain iloisesti rynnättiin liukuovista sisään ja suoraan myyjän syliin. Kaupassa ollut musta iso muovikoira toki pelotti neitiä ja sille piti tietenkin muutamat haukahdukset sanoa. Martan mielestä tuollaisia ei tuollaisia saisi olla häiritsemässä ostosreissua..
Ostosreissun tarkoituksena oli käyttää kasvattajalta saatu alennuskuponki sekä lunastaa pussi ilmaisia luita. Mä oon vähän katsellut ja kuulustellut täältä netistä, että mistä löytäisin myös vanhempieni luo Martan kokoisen pedin ja nyt vihdoin se löytyi. Voi olla, että ajan saatossa tästä tulee Martan alla kuin matto, mutta onneksi tuonne pystyy lisäämään täytettä jos niikseen on :-) Lisäksi ostin vanhojen ja tylsien kynsisaksien tilallat uudet sakset sekä pikkuisia herkkuja koulutukseen.



Torstaina kävimme Martan kanssa vahvistusrokotuksilla eläinlääkärillä ja perjantai-aamulla lähdin työreissulle Helsinkiin, joten koirat jäivät vanhemmilleni hoitoon. Palasin reissulta lauantai-illalla junalla myöhään, ja Martta tulikin vanhempieni kanssa vastaan mua asemalle. Voi sitä pomppimista ja riemua, kun neiti hoksas kuka sieltä kävelee häntä vastaan! Vanhempi nainen siinä mun vieressä totesikin ja naureskeli, että kyllä koiran ja lapsen ilo on maailman aidointa iloa. No, en voi muutakuin yhtyä hänen sanoihinsa♥

Tänään me ollaan Martan kanssa pesty tuo auto. Neiti juoksi ihan innoissaan kuralätäköissä ja tuon vesisuihkun perässä. Helppoa koiran hauskuutusta vai mitä?! :-D Kesällä tästä hommasta tulee varmaan tuplasti vielä hauskempaa, kun on lämmin ja pieni viilennys ei ole ollenkaan pahitteeksi!

Ikää tulee huomenna tälle pikkuiselle jo 4kk, eli suomennettuna neiti on ehtinyt asustaa meillä tasan 2kk - ei kyllä millään jaksaisi uskoa, sillä aika on mennyt todella nopeasti. Painoa on tällähetkellä neidillä 13,4kg :-)
Ollaan tämän viikon ajan opeteltu Martan kanssa takapään käyttöä, mutta vielä on kyllä aikalailla hakusessa juuri noiden pitkien honkkelijalkojen takia. Oon treenailtu takapään käyttöä aluksi isolle tyynylle ja sitten siirrytty matalaan pesuvatiin. On jotenkin hupsua aina huomata kuinka yhtäkkiä se koira tajuaa, että siellä takana mukana kulkee myös ne takajalat.. ja ette arvaakkaan mitä muuta ollaan harjoiteltu?! No, sitä kuinka ulkoa tullessa tassut pyyhitään tassupyyhkeeseen. Neiti on roikkunut viimeiset pari viikkoa pyyhkeessä kuin hullu ja riekkunut siitä samalla, mutta eilen sain ekan kerran pyyhittyä tassut ilman, että pienet naskalihampaat oli pyyhkeessä kiinni. Hyvä me! :-D

Mun täytyy myöntää, että postaukset ja tapahtumat ei mee tällähetkellä ihan samaa tasoa. Meillä on koko ajan elämässä paljon kaikkea kivaa tekemistä, joista olisi kiva kertoa teille nythetipian, mutta luonnoksissa on aina ennen sitä pari muuta postausta, jotka pitäisi julkaista, joten mikään postaus ei tuu nyt oikeen reaaliaikaan. Yritän kuitenkin aina saada aikaan monipuolisesti eri postausaiheita, eikä esimerkiksi näitä kuulumispostauksia tulisi kovin montaa peräkkäin. Välillä tuntuu vähän hankalalalta eli tää vaatii vähän siis sumplimista :-D
Nyt kuitenkin ryntään vielä pienen lenkin villakoirien kanssa ennen pimeän tuloa! Kivaa, että kevät alkaa tehdä tuloaan, sillä meiltäpäin on melkein kaikki lumet sulanut. Toki en tiedä oliko tuo lumien sulaminen niin hirveen kiva juttu, sillä Martta oli tottunut tekemään asiansa lumelle ja nurmikko ei ollut yhtään kivaa tassujen alla. Sisäsiisteydessä tuli siis hieman takapakkia, mutta onneksi nyt nurmikkokin pissa-alustana on tullut tutuksi neidille. Huh!

6 kommenttia:

  1. Mulla sama ongelma postausten kanssa :D Ja voi kun aika meneeki nopeaa ja Marttakin kasvanut kauheesti :) Voi kun menisi mullakin 6vk nopeasti ^_^ inhoon tätä odottelua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentistasi! Tää on oikeesti ihan kamalaa, kun luonnoksissa on vaikka kuinka monta postausta odottamassa julkistamista, mutta kun ei niitä viitsi kuitenkaan aina hirveässä nipussa julkaista :-D

      Sanos muuta - Martasta on kasvanut iso neiti, vaikka pieni neitihän tuo on siihen nähden kuinka isoksi vielä kasvaa. Äkkiä se aika sunkin kohdalla menee - äkkiä huomaat olevasi pentu sylissä matkalla kotiin :-) Tsemppiä odotukseen ja onnittelut vielä kerran pennusta!

      Poista
  2. Voi kun Martta kasvaa nopeasti! :)
    Minullakin on kotona kaksi pientä koiraa ja nyt olisi kevään aikana tulossa collienarttu. Pari asiaa kuitenkin mietityttää ja laitan tähän muutaman kyssärin, jos osaisit vaikka omakohtaisella kokemuksella vastata! :D
    1. Miten teillä hoidetaan koirien ulkoilut? Pennun kanssa toki saa ravata jatkuvasti ulkona, mutta lähdet varmaan villisten kanssa pidemmille lenkeille erikseen? Mitä Martta sanoo yksinolosta?
    2. Onko teillä aloitettu jo yksinoloharjoitukset? Jos on niin miten?
    3. Miten villikset reagoivat Marttaan? Onko mustasukkaisuutta, ihmettelyä tms.

    Kiitos paljon jos jaksat vastailla :) Toki jokainen koira on yksilö, mutta on kiva kuulla aina muidenkin mielipiteitä! Täällä jänskätään miten pentu suhtautuu opiskelijan elämänrytmiin. Toki kesällä olen paljon kotona, joten se helpottaa huomattavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superit kiitokset kivasta kommentista - tottakai me vastailemme mielellämme kysymyksiin, jos vaikka sattumalta meistä olisi apua! :)
      Martta on kyllä kasvanut huikeasti siitä mitä neiti oli silloin kun meille tuli - paino on noussut 5,3kg:sta 13,4kg:oon!

      1. Me ollaan keskitetty ulkoilut tällähetkellä sillätavalla, että villat ulkoilee kahdestaan, Martta menee erikseen ja välillä mennään nykyään myös "yhteislenkkejä", ihan vain siitä syystä, että siihenkin on totuttava. Villakoirien kanssa mennään tällähetkellä pidempiä lenkkejä kuin Martan kanssa, joten Martta jää silloin kotiin odottamaan. Nää on yleensä tosi kivoja yksinolo-harjoituksia pennulle juuri sen takia, että kyseessä on kuitenkin vain 1,5h-2h yksinolo. Annan yleensä Martalle jotain tekemistä (esim. piilotan nameja kongiin, peittoon tai ympäri huonetta mihin jää), joten jää mielellään odottamaan. Yleensä ennen villiksien lenkkiä menen Martan kanssa oman lenkin, jolloin väsyy hieman ja jää yleensä vain kotiin, eli yksinolosta tulee mieleistä, kun ei huomaakkaan mun lähtöä :)

      2. Aloitin yksinolo-harjoitukset heti pennun kotiuduttua taloon, ensin tietty vain muutaman minuutin-30min yksinoloilla. Martta oppi niihin nopeasti ja siitä sit oli helppo lähteä ihan normaalin arkeen. Kannattaa aloittaa kyllä yksinolot samantien, sillä jossakin vaiheessa koira kuitenkin joutuu olemaan yksin ja opettaminen on helpompaa kun koira on pentu :)

      3. Pennun tultua ekan kerran taloon, oli mukanani kasvattajalta saatu ruokapussi. Kerttu ei edes huomannut Marttaa, vaan kiinnitti huomion ainoastaan siihen ruokasäkkiin. Hyöri ja pyöri siinä ruokasäkin mpärillä vain. Hertta tuli uteliaana ihmettelemään Marttaa ja haisteli pennun läpikotaisin. Martan asetuttua kunnolla taloon, alkoi Kertulla pieni mustasukkaisuus - se ei oikein pitänyt korvissa ja hännässä (!!) roikkuvasta pienestä naskalihampaasta. Kuitenkin, kun olen asiaan puuttunut, eikä Martta enää härnää Kerttua lähes ollenkaan, niin koko kolmikko on sopeutunut toisiinsa oikein hyvin. Kerttu on sellainen, että seuraa Martan perässä lähes koko ajan ja seuraa sen tekemisiä (kun Martta syö luuta, niin Kertunkin on päästävä syömään siihen viereen luutaan :-D). Hertta taas tykkää etenkin ulkona leikittää Marttaa - varsinkin kun on vielä nopeampi ja ketterämpi kuin tää honkkelijalka :-) Eli paljon yhteistä kivaa tekemistä ja selkeät pelisäännöt, niin uskon, että sillä kaikki sujuu hyvin!

      Toivottavasti näistä on jotain apua! Kyllä se pentu sopeutuu opiskelijan elämänrytmiin, vaikka osalla voi vaatia enemmän aikaa kuin toisilla. Tietty kaikki opiskelijahyppäämiset jäi ainakin minulla oikeastaan kokonaan pois, vaikka en mä ikinä mikään kamala menijä ole ollutkaan - ei minulla ole ollut tarvetta, kun kotona asustaa lauma koiria, jotka pitävät varsinkin lauantai-illalla loistavaa seuraa ;-)

      Onnea pennusta ja tsemppiä pentuarkeen! Pentuaika menee nopeasti ohi, eli nautihan!

      Poista
    2. Kiitos paljon pitkästä vastauksesta :) Täälläkin vietetään perjantai- ja lauantai-illat joko koirien kanssa töissä tai lenkkipolulla :D

      Poista
    3. Oi kiva kuulla, että joku muukin! Hyvä me! :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)