lauantai 15. elokuuta 2015

Me ollaan niin lomalla!

Voi vitsit, oon melkein jopa ylpee itestäni - kerrankin joku postaus tulee reaaliajassa! Päästiin tänne Keski-Suomeen mökille tänään tässä aamupäivästä ja matka sujui nätisti aurinkoisessa säässä matkustaen. Ilma on todella lämmin ja kesäinen, onneksi tuossa autossa on ilmastointi! Helpottaa kummasti sekä omaa että eläimien oloa autossa.

Eilen mulla tosiaan alkoi 1,5viikon kesäloma ja tais muuten alkaa hyvään aikaan, sillä on luvattu hyviä kelejä! Täällä ollaan nyt muutama päivä lomailemassa ja sitten loppuloma sujuukin kotosalla erilaisia tekemättömiä töitä tehdessä - mulla onkin ainakin läjä postauksia suunnitteilla, valokuvauskeikkojen kuvia muokkaamatta ja videoita editoimatta. Pitääkin nyt opetella kunnolla tuon Macin videotyökalun käyttö, sellainen kun siinä kerta on..

Tämän muutaman tunnin aikana koirat on riekkuneet kuin hullut. Martta on polskuttanut vedessä lähes koko ajan ja villakoirat ovat tutkineet ympäristöä sekä kerjäilleet ihmisiltä rapsutuksia. Martta on tullut ihan hulluksi vedestä, neiti hakis vesilelua ja ihan vaikka vain juoksis vedessä koko ajan. On suuri onni, että tää meidän mökin ranta on kuin luotu koirille - tää ranta on mienaan joka suuntaan tosi matala ja hiekkapohjainen. Koirien on siis ihana melskata ja kahlata ympäriinsä. Ehkä mäkin tarkenen mennä saunasta uimaan, sillä vesi on ihan huikean lämmintä! Nyt se kesä on vihdoin siis tullut :-)

Nyt täällä tuvassa makaakin 3 rättiväsynyttä koiranretaletta pöydän alla ja sauna lämpenee tuolla kovaa vauhtia. En tiedä voiko tässä enää olla onnellisempi - tälläistä irtiottoa me ollaan niiiin tarvittu! Pitäkää ihana viikonloppu ja nauttikaa näistä säistä vielä kun voi

2 kommenttia:

  1. Oi että ihanan näkönen ranta oispa meilläkin tommonen hyvä ranta koirien uittamiseen!

    Oon kyllä vähän kade ku sulla on lomaa just ku tuli hyvät ilmat:D Mun pitäis huomenna palailla koulun penkille....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä aivan täydellisen ihana ranta koirien uittamiseen - ei voisi olla parempi tuuri kyllä tuon rannan suhteen♥

      Vitsit, en ymmärrä kuinka hyvä tuuri mulla on lomani suhteen - kuuma on ja aurinko paistaa! Kerrankin kannatti säästää lomat elokuulle :-) Heh! No, pian mäkin sinne koulun penkille taas palaan, että ei hätää :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)