Luukku 2 : Kehäkäytöstä kehittämässä

Jos ei muuta olla tehty viimeaikoina, niin ainakin ollaan mätsäilty! Me ei koko kesänä oikein päästy minnekään mätsäilemään mun työvuorojen takia, mutta nyt on sopivasti ollut töissä iltavuoroja, niin ollaan viikonloppuisin päästy osallistumaan mätsäreihin. Jauuu!

Meillä on tavoitteena astua virallisiin Pirkon kanssa ensi keväänä ja tavoitteet ovat korkealla. Mä haluan kauniisti ja avoimen rohkeasti esiintyvän cockerin, joka tepastelee omilla jaloillaan kehään häntä heiluen. Nyt meille on ollut siis ihan tärkeintä se hauskanpito kehässä ja se, että Pirkko itse esittäisi itsensä. Toisinsanoen haluan sen olevan ihan itse ryhdikäs ja hyviin esiintyvä, sillä silloin cockeri on musta kauneimmillaan. Se seisoo omilla jaloillaan ja ravaa ihan itse ryhdikkäästi - ei sillä lailla, että mä melkein roikotan sitä näyttelyhihnasta. Niitäkin on nimittäin nähty. Näyttelyt on muutenkin meille sitä erilaista yhdessäoloa arkeen. Mä oikeasti viis veisaan menestyksestä, mulle tärkeintä on vain se hauskuus. Pirkon suhteen on toki lippu laivassa korkealla, kun edellytykset ovat niin suuret :-)

Lähdettiin ystäväni kanssa Hakametsään Tampereelle ihan extempore 5.11.2016 Auringonpaisteesta huolimatta oli oikeesti ihan pirun kylmä! Tuo tuuli teki -7asteen pakkasesta ihan järkyttävän purevan ja piinaavan - siksi mä ainakin näytin ihan michelinukolta. Mulla oli melkein enemmän päällä kuin viime vuonna -23 asteen pakkasessa! :-D Eli oli sanomattakin selvää, että myös koirilla oli kylmä. Siispä jatkuva lämmittely ja BOT:n käyttö tulivat tarpeeseen.

Aloitettiin kehäilyt Martan kanssa. Mua ärsyttää, kun näiden kahden kehät menee aina poikkeuksetta päällekkäin, vaikka yrittäisin kuinka sumplia niitä. Silti osallistun aina kummankin kanssa - Pirkko tarvitsee treeniä ja Martan mielestä taas kehässä on ihan parasta! Se on ihan pähkinöinä esiintymisestä - vähän liiaksikin, sillä mun sormet meinasi olla entiset tuolla kehässä. Oltiin punaisia koiria sitten lopulta kuitenkin. Punaisten kehässä jäätiin sitten viimeisten joukossa pois, kun Martta rupes pelleilemään oikein kunnolla :-D Martta ei olisi millään malttanut seistä paikoillaan. Ihan mälsää, kun vois liikkua ja mennä ja säntäillä ja pusutella äitiä ja tuomaria ja jahdata lintuja ja moikata kamuja jajajajaja....siispä pudottiin pois kehästä.

Siitä suoraan sitten juostiin Pirkon kehään. Kehään päästessä Pirkkoa vastassa oli lagottoneiti. Tuomarilla oli vaikea valinta ja sanoikin, että vanhimman oikeudella sekä kunnialla punainen nauha menee hälle. Mä olin taas supertyytyväinen neidin käytökseen, niin meitä tuo sininenkin nauha lämmitti mukavasti. Neiti esiintyi ja ravaaminenkin sujui varsin hienosti jopa toisen koiran takana. Ja sai Pirkko annettua tuomarille pari pusuakin...

Sinisten kehässä Pirkko rupes näyttämään parastaan, vaikka olikin jo aika väsynyt neiti. Mätsärit on hyvä tapa saada adhd-cockerilapsi väsyneeksi! Se oikein näytti, että "perhana, kyllä mussa on ruutia, kun minä itse niin haluan!!!!!!" - niinkuin neidillä on välillä tapana. Äiti ei tiedä mistään mitään, mutta Pirkko tietää kaiken. Niih. Siispä äidin yllätykseksi (...mutta ei Pirkon :-D) oltiin sinisten ykkösiä! Pirkko heilutteli häntäänsä koko ajan kehässä, mutta sijoituksen saatuamme se pysäytti hännän vispaamisen ihan kokonaan. Tuomarikin totes, että "heiluta nyt vähän ees sitä häntää", mutta ei. Neiti oli kuin viilipytty. Aivan kuin Pirkko ois tiennyt alustapitäen pärjäävänsä..
BIS-kehässä kaikkien meidän 8 ihmisen varpaita ja käsiä paleli sekä koirat olivat ihan jäässä. Miten voikaan tuo hirveä tuuli nostaa pakkasen purevuutta noin paljon? Voihan Suomi!

Kotiintuomisena siis oli Martta isojen PUN- ja Pirkko pienten pentujen SIN1 BIS3! Ei ole vielä ollut mätsäriä, jossa neiti ei olis pärjännyt - kunnon kehäkettu pienestä pitäen :-D Tästä on hyvä jatkaa!

No melkein unohdin..

...nimittäin kailottaa täälläkin, että viime viikolla mamman rakas Martta, Maatuska, Mape, Mapetsuikkeli, Maa, aasi, haisuli, honkkeli ja tietenkin se itse pe*kele täytti huikeet 2vuotta. 2 v-u-o-t-t-a!!!! APUA!

2vuoteen on mahtunut paljon iloa, onnistumisia, tapahtumia, löhöilyä, kilometrejä, työtunteja, monia kymmeniä kiloja nameja - enkä tietenkään voi kieltää, että kaikki olisi ollut aina ruusuilla tanssimista, ei tietenkään ole ollut. Mä oon välillä repinyt harmaita hiuksia päästäni yksitellen ja meinannut heittää kintaat tiskiin, huutanut kadulla täyttä kurkkua kaikki osaamani kirosanat ja treenikentällä oon  vesisateessa puoli-itkuisena miettinyt, miksi hitossa tätä edes teen. Onko tässä mitään järkeä??? Mä edelleen joudun jauhamaan samojen asioiden kanssa välillä, koska no..beussi on beussi. Asiat pysyy mielessä keskimäärin 3sekuntia. Olen ollut jo ihan valmis luopumaan tuosta koirasta, kun tuntuu, että välillä se on niinkuin joku pohojalaanen maalaisjuntti täällä kaupungissa. Asia mikä saa kuitenkin aina mut yrittämään uudestaan ja uudestaan on se, että tuo koira tekee vaikka hamaan tulevaisuuteen asti töitä mulle. Jos mä olen mukana, niin elämässä ei ole muuta. Se ei ole oikeastaan juuri koskaan musta mustasukkainen, paitsi kun rapsuttelen Pirkkoa, niin Marttakin änkee syliin. Jossainvaiheessa vertailin itseä vähän muihinkin koirakoihin - tuntui, että muut kehittyivät, mutta me ei. Sitten palasin maan pinnalle ja tajusin, että me tehdään töitä itsemme takia, ei muiden. Me kehitytään koirakkona omaan tahtiin. Mulle on ihan sama onko mun koiralla pari kisatunnusta tämän ikäisenä vai ei, sillä mulle ihan oikeasti tärkeää on se, että meillä on varmasti hauskaa tehdään me sitten mitä vain ja kaikista tärkeintä on tietty se, että meidän arki toimii. Mun koira on mun koira. Teen sen kanssa mitä haluan, koska haluan, miten haluan ja millä tavalla haluan. Musta on lapsellista aikuiselta ihmiseltä kommentoida muiden kehitystä, varsinkin jos itsellä alla on suhteellisen epäsosiaalinen ja arjessa vähän kinkkinen tapaus. Mutta kukin panostaa mihin haluaa, meillä se on arki ja sosiaaliset taidot - niiden kautta pystytään kehittymään mihin vain, meidän maailma on oikeastaan auki. Ilman niitä voi tulla vähän hankalaa ;-)

Martan välitön luonne vetoaa suurimpaan osaan ihmisistä. Se ei stressaa oikeastaan mistään, sille on iisiä olla vaikkapa bussissa tai tupatentäynnä olevassa koiranäyttelyssä. Se osaa toimia erikokoisten ja -luonteisten koirien kanssa, mikä helpottaa huomattavasti meidän arkea. Se kävelee remmissä ihan vierellä, mutta silti sitä ulkonäön takia väistetään toiselle puolelle katua. Se rakastaa pussailua, se rakastaa sylissä istumista, se rakastaa ihmisiä, se rakastaa ruokaa, se rakastaa toisia koiria, se rakastaa vapaana juoksemista, se rakastaa tekemistä. Se rakastaa mua. Se on välillä jopa hyvin ärsyttävää, mutta toisaalta mikä on parempaa kuin koiran aito rakkaus? Ei mikään.

Silti, mä olen maailman onnellisin beauceronin omistaja. Eilen olin tupareissani niin onnellinen, sillä jossain olen ainakin onnistunut - koirat moikkasivat vieraat nätisti ja tunkivat suhteellisen kiltisti syliin. Nauttivat sitten urakalla jokaisesta rapsutuksesta ja pussailivat tietysti palkkioksi vieraita! 

Onnea 2-vuotias Martta! ♥

Kaunis päivä

Matkasin vanhemmille Pohjanmaalle tässä yks päivä pari viikkoa sitten ja olin kerrankin ajoissa valoisan aikaan matkassa. Kerran olen aiemminkin ollut kesän aikana valoisaan aikaan liikenteessä, mutta silloin en ehtinyt edes auringonkukka-pellolle aikataulusyistä pysähtymään, joten nyt oli ilo otettava irti ja pysähdyttävä! Mulla on kaikista muista koirista paitsi Pirkosta hienot mustavalkoiset kuvat seinällä koristamassa, joten onhan tuosta nuorimmaisestakin hieno seinäkuva saatava :-)

Törmäsimme reissulla vanhaan herrasmieheen, joka oli tuolla kalassa viettämässä ihanan raikasta syyspäivää. Menimme tyttöjen kanssa vähän kauemmas hänestä kuvailemaan, sillä en halunnut häiritä touhailullamme hänen kalaonneaan. Pirkko tietysti uteliaisuuksissaan halusi kovasti mennä hänen luokseen koko ajan ja jouduin useasti neitiä kieltämään menemästä. Papan luvalla annoin neidille luvan poistua kuvauspaikalta. Pappa rapsutteli pentua kovasti, vaikka kertoi pelkäävänsä koiria. Hänellä itsellään on kuulemma aina ollut vain kissoja, joten koirat eivät ole koskaan tulleet hänelle tutuksi. Pappa kertoi seurailleensa meidän touhuja sivusilmällä ja totesi, että "Oletpas jämpti, mutta rento ohjaaja koirien kanssa. Niistä näkee, että ne nauttii touhuta sun kanssa! Sait varmasti hienoja kuvia!" Tiedättekö miltä tuollaiset sanat kuulosti korvissani - vähintäänkin hunajalta♥

Eiköhän näistä kuvista joku pääse ihan seinällekin asti. Pirkko on niin ihanan lutuna nyt, kun sen pentuturkki on niin pörheä ja neidin tukka menee aina tuulessa ihan sekaisin! Hassua miten nopeasti tämä neidin pentuaika on mennyt, kun nyt on jo ikää mittarissa 6kk :-) Mä en kestä miten pussailtava tyyppi tuo muutenkin on, vaikka täytyy muistaa, että se on kotona välillä sellanenkin pirulainen. Neidin vois vaikka vääntää viiteen solmuun ja silti häntä vispais vaan hulluna edestakaisin....♥ Sellainen koiran musta kuuluukin olla, hellyyttävän ihana oma itsensä.

Palkintoporsaat

Käväisin Pohjanmaalla kotona vanhemmillani kuun vaihteessa sairastamassa pari päivää ja viimeisenä sairaspäivänäni olo oli jo niin hyvä, että päätettiin lähteä yhdessä äitini kanssa Jurvaan mätsäröimään pitkästäaikaa. Pitkästäaikaa mukavaa laatuaikaa yhdessä kera koirien :) Tälläkertaa mukaan lähti nuorimmaiset tassuttelijat, sillä ne tarvitsivat eniten treeniä ja sosiaalistamista näyttelyhommaan. Ei ollakaan hetkeen mätsäröity Martan kanssa niin oli mukava lähteä muistuttelemaan taas hommaa neidille! Ja varsinkin, kun juoksut kolkutteli jo ihan ovella, niin korvat eivät ihan olleet paikallaan..teki siis enemmän kuin terää!

Koirat tulivat hyvällä fiiliksellä paikanpäälle, kuten yleensäkin. Pienin oli innoikkaana jo menossa heti kun autosta pääsi vain ulos. Ei oo vielä ihan hiffannut sitä, et autosta ulos päästyään ei aina pääse vapaana kirmaamaan miten sattuu...Ennen ilmoittautumiseen menoa käytiin kaikki tutut koirakot moikkaamassa ja ilmoittautumisen jälkeen kokosin tytöille häkin kehän laidalle. Koirat häkkiin ja sinne menivät kumpikin nätisti nukkumaan. Mä en ymmärrä miten Marttakin viihtyy siellä niin hyvin, vaikka hälle ei ole koskaan varsinaisesti häkkiä opetettukaan. Hän vaan tykkää silti siitä hulluna, kun saa olla rauhassa nukkumassa :-) Pentu ottaa tietysti vanhemmasta mallia mikä on tässä kohtaa enemmän kuin positiivista.

Koirat sattuivat saamaan samat numerot kehiin enkä tyhmänä tajunnut siitä mainita ilmoittautumisessa. Huikkasin kuitenkin pentukehään, että me tullaan viimeisessä parissa ja lähdin Martan kanssa kehäilemään. Martalla oli alustapitäen hyvä moodi päällä ja se näkyi - häntä heilui ja kuunteli käskyjä tarkkaan. Saatiin punainen nauha ja sitten Martan oli aika jäädä odottelemaan ryhmäkehää.

kuva: Sanna-Maria Hannula

Siitä sitten samantien Martta menikin häkkiin odottamaan ja Pirkon kanssa mentiin kehäilemään. Pienin oli vähän pöllämystynyt, kun yhtäkkiä mamma tuli kiireellä herättämään ja neiti joutui kehään :-D Unisena oli hyvä lähteä valloittamaan kehiä, kun viimeisenä parina oli vastassa 2 muuta pentua. Pirkko ei ollut ihan parhaimmillaan - varsinkin kun oli ekaa kertaa mätsärissä, toista kertaa näyttelyhihna kaulassa ja vielä kaikenlisäksi unisena. Mutta suuuupeeerhyvin tää mun pieni 4,5kk lapsi meni, olen niin tyytyväinen♥ En olisi enempää edes voinut tuollaiselta tirpalta odottaakaan! Saatiin sininen nauha siis ihan oikeutetusti.

Kiire tuli taaskin, sillä kehät menivät auttamatta päällekkäin - nimittäin pentujen siniset ja isojen punaiset oli yhtä aikaa. Niin mun tuuria, kun lähden kerrankin kahden koiran kanssa kehään! Onneksi mätsäreissä pystyy helposti vähän järkkäilemään, kun huikkii olevansa kahdessa kehässä yhtäaikaa. Pirkko oli vielä niin pieni, ettei voinut mennä äidin kanssa ja Martta taas...noh, ei piittaa mennä muiden kuin mun kanssa :-D Eli ei jäänyt paljon vaihtoehtoja asialle!

Ensin siis Martan ryhmäkehään. Sinne päästyään koirat sijoittuivat pikkuhiljaa ja niin vain oltiin vielä sijoittuneiden joukossa. Tuomari tykkäsi neidistä kovasti ja saatiin loppujenlopuksi tulokseksi isojen koirien PUN3. Hyvä Martta! Hyvä me! Oujee! Isojen koirissa on aina jotenkin hassua kisailla, kun taso on usein äärimmäisen korkea ja se leikkimielisyys ei siellä valitettavasti näy niin paljon kuin pentukehässä mikä on tosin harmi. Mätsärit on ainakin meille ihanaa yhdessäoloa ja samalla myöskin hyvä harjoitusalusta virallisiin näyttelyihin!

Pentukehässä alkoi kaikki olla lopuillaan eli päästiin näyttämään taitomme sinne viimeisenä. Mä yleensä tykkään katsoa muiden suorituksia, mutta nyt en kerinnyt mikä harmitti kyllä kovasti. Pirkko meni iloisesti ja tasaisenvarmasti eteenpäin. Malttoi seisoa röhnöttää paikoillaan, vaikka tuomari tulikin hipelöimään. Ihmiset on neidin heikkous - se menee ihan sekaisin. Peruscockeri. Lahopää mikä lahopää, sekaisin kuin seinäkello. Vai miten se meni? Ihmisistä sekoaminen on jo ihan hyvissä kantimissa, sillä malttoi nytkin olla lähes hötkyämättä seistessään ja hampaita katsoessaan. Siitä sitten jäätiin neljän sijoittuneen joukkoon ja voi sitä iloa, kun tajusin, että oltiin viimeisiä kehässä! Eli siis ykkösiä! Pirkko ihkaekassa mätsärissään! Huippu-Pirksu! Uuuh!

BIS-kehää odotellessa Pirkko nukkui häkissään unisena, ihan selvästi ilta oli jo ihan tarpeeksi rankka pienelle pennulle. Uusia ihmisiä, paljon koiria, kehässä meneminen, uudet hajut, uusi kenttä ja kaikki muu! Valtavasti nähtävää ja koettavaa pennun silmin. Ei ihme, että väsytti! BIS-kehässä neiti lähinnä laahusti ja makoili ollen kokonaisuudessaan siis pentujen SIN1 BIS6. Pieni kehäkettu näköjään nuoresta iästään huolimatta! Ihanaihanaihana! Ja niin tyytyväinen mamma pieneensä :-) Vielä kun tohtisi ilmoittaa pienen pentunäyttelyyn! Nyt ollaan treenattu vapaana esiintymistä muutaman kerran, sillä sen kautta aion hakea neidille ryhdikkyyden ja taidon esiintyä! Pikkuhiljaapikkuhiljaa askel askeleelta. Voin vannoa, että tää neiti tullaan näkemään kehissä useasti - sitä en lupaa, että esittäjänä olisin minä ;)

Mätsäri oli tosi toimivasti järjestetty, kuten Sukk:lla yleensäkin - järjestäjinä useasti sekä kaukana näyttelyissä kulkeneita ja lähialueen mätsärit kolunneita ihmisiä, niin mitä muuta voi oletakaan! Kehät pyöri reippaasti, tuomarit asiantuntevia ja paikalle selkeät ohjeet. Palkinnoiksi oli kerätty tosi kivat ja hyödylliset palkinnot, joihin oli kyllä nähty selvästi vaivaa.

Martan palkinnot koostui isojen koirien tavaroista, hyödyllisiä siis ihan kaikki. Nahkapanta oli melkein kuin lottovoitto, sillä Martta tarvitsikin yksinkertaista ruskeaa solkinahkapantaa. Meidän pokaalikaappi ja ruusuke-seinä sai taas myös hivenen täydennystä - mihinkähän ne taas seuraavaksi tunkee, kun alkaa tila loppua..:-D Toi pallolelu on muuten hitti ja sen saa kivasti lenkillekin mukaan palkaksi taskuun.

Pirkon pentukehän voitosta tuli aikasta kivat palkinnot myös - etenkin tuota kokoontaitettavaa matkakuppia oon pitkään katsonut, mutta en ole vain malttanut ostaa. Herkut on kans kivat, kun niitä menee tässä taloudessa oikeasti ihan hirveä määrä. Meidän koirat on kyllä aikamoisia herkkupyllyjä, mut ompahan ne lihaksikkaita ja hampaat on kuosissa sen avulla! Syököön siis jatkossakin herkkunsa! BIS-kehästä saatiin villiksille juuri oikeaa ruokaa - miten voikin olla noin hyvä tuuri, kun yleensä kehästä voittaa just sitä mitä koira ei juo! Lahjakortilla ajattelin tilata Pirkolle omat nimilaatat valjaisiin sekä pantaan, niitäkin mä oon jo jonkinaikaa kattellut :-)

Ei siis ollenkaan huono avaus syksyn mätsärikaudella ja ennenkaikkea Pirkon näyttelyuralle! Syksyllä onkin nyt kivasti lähialueella mätsäreitä, mutta enköhän ole melkein jokaisen töissä ja sen ainoan minkä olevan vapaalla, olen tuomaroimassa. Ei mee aina nallekarkit tasan, vai miten sitä sanotaankaan? Toivottavasti joku järkkäis sitten talvella hallimätsäreitä, niin voitais päästä suuremmalla todennäköisyydellä mukaan.

Niin ylpeä näistä ihanista tyttösistä, mamin rakkaat luppakorvat♥

Pikkupirpanasta isoksi koiruudeksi

Martta täytti tässä melkein kuukausi sitten vuoden ja 8kuukautta. Se joka joskus on koiran omistanut, niin tietää kuinka nopeasti tuollainen aika oikeasti menee. Ihan sikatörkeenhuikeen nopeesti. Joo kyllä, niimpä. En ymmärrä, että tuo rontti on ollut meillä pian kaksi vuotta. Kuulostaa jo niin kamalan pitkältä ajalta, että aivan itkettää. Missä se mun pieni 5,3kiloinen terävähampainen tenava on, joka pomppi ympäriinsä ja ihastutti pelkällä ulkonäölläänkin?

Koira, joka on pennusta asti Martta on ollut tosi ihmisläheinen ja seurallinen. Se seurailee mun tekemisiä enemmän kuin mielellään. Jopa joskus rasittavuuteenkin asti. Siksi lähinkin panostamaan jo nuorena siihen, että mun perässä ei tarvi kulkea koko aikaa. En mä katoa kaksion seinien läpi mihinkään, vaikka en olisikaan neidin näköpiirissä. Äkkiä neiti hiffasikin, et mamma pysyy kotona ilman seuraamistakin ja siitä lähtien tosta koirasta tulikin sohvaperuna. Jos neiti on sisällä, niin se on pääsääntöisesti sohvalla tai nyt kuumilla ilmoilla lattialla pöydän alla. Silti, joka kerta kun ollaan suihkussa niin Martta on siellä oven takana odottamassa tai joka kerta, kun tuun kotia niin yhtä iloinen koira on aina vastassa.

Koira, joka melkein heti pentuna oppi olemaan tosi nätisti yksin. Ei minkäänlaista stressiä tai häsläystä, vaan sinne kotiin jäätiin rauhassa nukkumaan. Mulle sanottiin beussia hommatessa, että voisin heittää hyvästit sohvalle, puisella ruokapöydälle ja jopa seinille. Ja ennenkaikkea hei, villiksille!! No, Martta on ollut niinkin tuhoisa, että on pistänyt nenäliinoja ja pari keittiörättiä säpäleiksi. Villisten syöminen nauratti jo mua silloin kun sen lauseen erään beussikasvattajan suusta kuulin, mutta asiasta voi tietenkin olla montaa mieltä. Kukin kasvattakoon ja kouluttakoon koiransa miten lystää, mutta jos se musta on kiinni, niin yksikään koira ei tässä talossa tule syödyksi. Niin..se siitä siis! Martalla pysyy itseasiassa jopa pehmolelut ehjänä, mitä nyt joskus hammas vetää sauman säpäleiksi, mutta neiti ei tahallaan vedä sisälmyksiä pois - saadaan siis rauhassa pitää villisten lempparilehmät ja -possut lattialla. 

Koira, joka muuntautuu treenikaverina moneen. Se on innokas tekemään kaikkea, mikäli se oma mami on mukana. Meidän treeniryhmän kouluttajakin sanoi, et tosta koirasta paistaa läpi voimakkaasti se, että se on mamin koira ja kaikki mitä mamin kanssa duunataan, tehään sata lasissa. Martta on nyt pikkuhiljaa lämpenemään myös muille treeneissä eli sen kanssa voi jo muukin kuin minä leikkiä, vaikkakin neiti onkin aika haluton ipana verrattuna siihen mitä tekeminen on mun kanssa. Toisaalta on ihan selkeä pääasia, että neiti toimii mulla eli ei sen pidä mun treenikavereilla toimiakaan. Tietysti ois kiva jos haussa neiti palkkaantuis lelusta, koska se on selkeästi parempi palkka neidille kuin ruoka. Haussa neidin maalimiesmotivaatio on hyvä, tottis sujuu ja nose workissa se on tarkka tekijä. Me myös uidaan paljon, joka onkin neidin lempparia. Tai oikeastaan neidin lempparia on kahlaaminen, mitä neiti tekisi koko päivän. Muut hommaa mökille koiravahteja, mä päästän koiran vapaaksi ja annan sen lillutella koko päivän vedessä. Toimii! Uimalaan astuessa neiti on ihan sekopää - niin hauskaa tekemistä uiminen on! Nyt luonnonvesissä neiti on myös tullut pari kertaa uimaan. Ekan kerran niin, että mäkin menin uimaan ja toisella kertaa uskalsi jo itse mennä pari kertaa. Vaati kuitenkin rohkaisua ja toistoja, että oppi menemään uimaan samaa tahtia kuin uimalassa.  Nyt ui reippaasti yksin pallon perässä. Kypsyy siis hitaasti, tässäkin.

Koira, joka vaati esimerkiksi ruokinnan suhteen enemmän kuin villakoirat koskaan. Oikean ruokintamuodon löydyttyä neiti alkoi pikkuhiljaa näyttää jo koiralta. Siinä vuoden kieppeillä, kun kylkiluut paistoi läpi ja kaikki muut oireet jylläsi aika voimakkaana, niin ei tuo koira mitään kaunista katseltavaa ollut. Kaiken onneksi pelasti se, että neiti oli silloinkin oma iloinen itsensä. Ruoan vaihdoksen myötä oireet helpottuivat ja sitten kokonaan raakaruokinnalle siirryttyä oireet katosivat kokonaan. Meidän tuttu eläinlääkäri jaksaakin ihmetellä kuinka erilainen koira Martasta on tullut verrattuna esimerkiksi viime vuoden loppuun. Tottahan se toki on.

Koira, jonka rotua kukaan ei oikeasti tiedä. Ette tiedäkään kuinka monesti joudun aina selittämään Martan nähdessään ihmisille tuon rodun - kuvitelkaapa siis tilanne, kun selität koirattomille työkavereillesi ilman Martan näkemisestä millainen neiti on näöltään. Usein tyydynkin vain toteamaan, että se on vähänniinkuin rotikan ja dobermannin risteytys, mutta ei kuitenkaan. On toki tullut jonkinverran tapauksia, jotka tuntevat rodun. Ulkonäön vuoksi neitiä ei usein tullakaan lenkillä rapsuttelemaan, vaikka voin väittää Martan olevan meidän perheen pitkäpinnallisin ja sosiaalisin otus.

Koira, joka sopeutuu niin älyttömän moneen. Martta oli pentuna jo niin rohkea, että ensimmäisinä kotonaolo viikkoina kaupunkireissu juna-asemalle ja eläinkauppaan sai neidin vain kävelemään reippaammin kohti haasteita häntä heiluen. Rekan kyytiin hyppääminen, laiturit, kirjasto-auton pärinä, riippusilta, rämisevät metallialustat tai ylipäätään mikään ei ole saanut neitiä hätkähtämään. Paitsi ystäväni teekkarihattu päässä - voi vitsi mikä vahtihaukku neidiltä pääsi, kun ystäväni tuli käymään! :-D Sit kun kaverini puhui, niin heti oli häntä viuhuen siellä tervehtimässä, mutta olihan se nyt vähintään epäilyttävää, kun joku ihmehattu oli päässä..
On ihan sama jätänkö koiran vanhemmilleni vai Martalle entuudestaan puolitutulle ihmiselle, niin se on sekunti minkä tuo koira muistaa mun olemassaolon ja sitten se rauhoittuu olemaan. Sama asia on ottaa koira töihin mukaan tai vaikka kaverille kylään. Se ottaa iisiä sen aikaa mitä mä hoidan omia juttuja. Yks beussituttu totesikin, et kuinka Martta voi maata sohvalla tuollalailla koivet kohti kattoa, vaikka hän oli kaverinsa kanssa meillä kylässä ja kummatkin heistä oli meille entuudestaan tuntemattomia. Helppo koira kuljettaa bussissa, rekassa, autossa, kaupungin hulinassa tai torilla.

Koira, joka vaatii älyttömästi tekemistä, mut osaa relatakin. Me tehdään paljon kaikenlaista - lenkkeillään, uidaan, nähdään koirakamuja, treenataan ja aivotyöskennellään. Koirat ja myöskin minä pysymme virkeinä. Tykkään tehdä ja touhuta - niin tykkää myös koiratkin. Metsät ja pururadat lienee meidän lemppareita lenkkimaastoja! Huippukuntoinen koira kaikenkaikkiaan.

Koira, joka on äärimmäisen sosiaalinen - varsinkin jos tulee meille kotiin. Sosiaalisuudesta kertookin se, että moni mun kaveri tulee usein meille vain siksi, että pääsee moikkaamaan Marttaa. En tiedä meneekö tuossa nyt jotain väärin, mutta onhan se nyt hellyyttävää katsoa, kun Martta ja mun kaverit makaa lattialla peuhaten keskenään. Meille on tullut pari kertaa remonttimies tai -tarkastaja tänne ja joka kerta on tullut sekä kirjeitse että puhelimitse käsky laittaa koirat toiseen huoneeseen. Joka kerta ne on kuitenkin maannut työmiehen jaloissa onnellisena saamastaan huomiosta ja auttaneet työnjohtajina hommissa. Ja aina on työmies kiittänyt koiria hyvästä työnjohdosta lähdettyään pois eli kyllä noi koirulit vaan hurmaa monet :-) Olisittepa muuten olleet läsnä siinä tilanteessa, kun ekan kerran sanoin kavereilleni, että "tuo koira ei sitten lopeta koskaan pallonnoutamista" tarkoittaen todella tuota sanomaani, mutta olisittepa kuulleet ne tuhahtelut aiheelle. No, nyt mun kaveritkin on oppinut sen kantapään kautta - Martta ei vaan väsy. Joku joskus mulle totesi Martan riehumista katsoessaan, että enkö mä tee tuo koiran kanssa mitään, kun se menee noin sekasin - voin kertoa, että vaikka omistaisin koko elämäni tuolle koiralle ja sen kanssa tekemiselle, se ei väsyisi. Sille on ihan sama onko se koko päivän vedessä juoksemassa ympäriinsä, treeneissä tai koirakaverin kanssa painimassa, niin aina se saa puristettua itseensä lisää energiaa jos on tarve.
Meille on pari kertaa yöllä sännännyt kotiin pari meidän tuttua, jota Martta ei ollut siis silloin koskaan vielä nähnyt. Jos joku on vieraista äärimmäisen iloinen niin Martta - se heiluttaa häntäänsä vinhasti, pomppii paikallaan ja osoittaa olevansa niiiiiin iloinen, että on valmis tekemään mitä vaan sen eteen, että vieras huomaa neidin. Sosiaalisuudesta kertoo myös se, että tuntemattomat koirahierojatkaan eivät haittaa neitiä - ensin ne pusutellaan ja sitten saa hieroa. Ja myös lapset on hauskaa viihdettä neidille, osaa olla niiden kanssa huomattavasti varovaisemmin ja nätisti nuolee poskea, kun lapset kikattaa vieressä. Meidän vieressä onkin koulu ja lapset tulevat usein sieltä neitiä silittämään.

Koira, joka on myös tyhmä kuin saapas. Mua on kivitetty joka kerta, kun sanon tuon lauseen ääneen, mutta kun se on totta. Mitä sitä kaunistelemaan? Sanon toki aina perään, että oon ehkä vähän jäävi sanomaan mitään, sillä omistan lisäksi myös villakoiraa, jotka ovat pennusta asti olleet ihan eri laatuluokkaa kuin Martta viisaudessa. Sen verran viisas tuo koira kuitenkin on, että arkijutuissa sitä ei paljon tarvitse käskeä - kulkee nätisti vierellä, ohittaa nätisti, tulee vapaana jo yllättävän hyvin luokse ilman käskyä ihmisiä tai koiria nähdessään, odottaa liikennevaloissa istumalla ja bussiin hyppää kuin vettä vain. Eli ei se nyt ihan niin tyhmä ole kuin ehkä annan yleensä odottaa. Monesti lenkkipoluilla, kun neiti kulkee vapaana mun edellä ja ihmisiä tulee vastaan, niin ne nähtyään neiti tulee nätisti mun luokse, niin vastaantulevat ihmiset jaksavat ihmetellä kuinka tottelevainen noin iso koira voi olla. Niinno, niin...

Koira, joka on ollut niin paljon helpompi kuin minua varotettiin. En tiedä toki oletinko vain vaikeampaa vai onko Martta joku erityisyksilö, mutta en ole vielä kertaakaan tosissani ajatellut edes tekeväni koirasta kintaita. Se kertokoon siitä, kuinka iisi tapaus neiti on ollut. Ei sillä, on tuon koiran eteen tehty älytön määrä työtunteja, kilometrejä, nameja ja rahaa. Jopa niin paljon, että mun koirahulluus on kasvanut kavereiden silmissä niin paljon, että mulle on tuhat ja sata kertaa sanottu et "teetkö sä muutakuin oot koiries kanssa?"  - tietysti osaksi pilke silmäkulmassa. Mutta silti jokainen noista on ollut sen vaivan arvoista, sillä olen saanut tälläisen kultakimpaleen elämääni.

Koira, joka tulee toimeen oikeastaan kenen tahansa kanssa. Se leikkii äärimmäisen kauniisti pienen Pirkko-pennun kanssa, riehuu rajusti villin Bob-walesin kanssa tai rauhallisesti Alma-collien kanssa. En ymmärrä miten Martalla on oikeesti niiiiiiiiiiiin pitkä pinna Pirkonkin kanssa! Neiti on siis hirmuisen muuntautumiskykyinen - se osaa lukea koiraa. Jos koira tuntuu vaikkapa aralta, niin se ei mene pää kolmantena jalkana sen luo, vaan rauhallisesti tekee omiaan ja saattaa säntillisesti mennä katsomaan toveria. En oikein ymmärrä miten neiti edes pystyy tuohon, kun villikset taas ovat aina olleet joko "nytmennäänhetikatsomaan" tai "ei kiinnosta"-tyyppejä. Beussista kyllä sanottiin, että tuosta ei kyllä koirapuistokoiraa saa - enkä sitä hakenutkaan, mutta en näe ongelmaa miksi en voitais käydä puistoilemassa. Se on hauskaa ja erilaista tekemistä arkeen! Neiti nauttii ja niin nautin minäkin - eikös se ole sen tarkoituskin?

Mulle on todettu erään kaverini toimesta, et "kai sä myyt sun koirat, kun muutat Tampereelle?" - se ajatus oli pöyristyttävä jo silloin, mutta entistä pöyristyttävämpi se on nyt. Tästä koirasta on tullut sanoinkuvaamaton osa elämääni, laumaamme ja perhettämme. Mun äitikin jaksaa pallotella aina heillä ollessaan Marttaa ihan loputtomiin - se on niin pieni kultavauva♥

Ennenkuin sanotte, että lopeta jo tuo pelkästä Martasta höpiseminen, niin kattokaapa alle. Nyt neiti näyttää tältä. Niin pirun hieno neiti. Ai että. Mamin oma pikkukoira. Koira, jolta puuttuu toinen kannuskynsi, mutta tiedättekö? Jos jotain puuttuu, niin jokin toinen asia on yleensä silloin vahvempi? Martalla on vahva sydän, jolla rakastaa. Vahva kroppa, jolla tehdä. Vahva luonne, josta saan iloita.

Tästä tuli nyt tälläinen höpönlöpön-postaus, mutta tajusin viikonloppuna taas kuinka hieno koira mulla on. Niin sievä ja tottelevainen. On tää koiranomistaminen vaan niin antoisaa♥

Ryhmänäyttelyssä Nokialla

Näköjään mä tuhraan viikon ainoan vapaapäiväni joka viikko koiranäyttelyssä eli viime lauantai-aamulla matka kävi kohti Nokiaa ja ryhmänäyttelyä. Oli ihanaa, kun kerrankin oli näyttely johon ei ollut pitkä matka! Olin meinaan niin väsynyt työviikosta, etten olisi kauas jaksanut lähteäkään..

Martta sai kovin Martan näköisen arvostelun, kerrankin oli pitkä arvostelu, joka ei meinannut edes arvostelupaperiin mahtua. Tuomari tiukahkon oloinen, mutta asiallinen Harry Tast Suomesta. Näyttelypaikalle saavuttuamme asetuimme kehän viereen odottamaan, neiti häkkiin ja mä chillailin häkin vieressä. Tuo on ehkä meille paras tapa, sillä tuollainen rento oleskelu rauhoittaa meidän molempien tekemisen maltilliseksi myös kehässä. Neiti nukkui ja mä oleilin vain paikallani. Kehässä neiti meni kivasti, jokseenkin ei ihan niin hyvin kuin Porissa. Vähän sähläsi, mutta niin taisin tehdä minäkin. Eli tasapeli meille kummallekin. Tässä arvostely Harryltä:
"20kk erittäin hyvä tyyppi. Rungossa oikeat mittasuhteet. Hyvin kehittynyt rintakehän syvyys. Tyylikäs kaula. Selässä pehmeyttä. Pitkä kevyt narttumainen pää. Kauniit tummat silmät. Kevyt raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Tiiviit käpälät. Toisella puolella tuplakannukset, jotka ovat irtonaiset ja toisella puolella yksi kannus. Hyvä kesäturkki. Kauniit värimerkit. Pitkä askel, selkä kaareutuu liikkeessä. Taitavasti esitetty"

Tavallaan harmittaa, sillä saatiin "pelkästään" H tuomarilta. Tuomari nimittäin vuolaasti kehui koko arvostelun ajan, että onpas tässä harvinaisen kaunis beussi ja kannuskynnet katsottuaan totesi, että mitäs pienistä...Ennenkö ymmärrätte mut väärin, niin laatuarvosana hyvä ei missääntapauksessa ole huono - eieieiei todellakaan sitä!! Haen lähinnä sitä, että kehästä tultuamme pari beussi-ihmistä tuli kysymään silmät pyöreänä, että miksi noin huono laatuarvosana, kun Martta on niin kaunis ja meni sitäkin kauniimmin. Eli olisin olettanut, että tuollaisen arvostelun jälkeen olisi herunut tuomarilta enemmän, mutta aina ei voi voittaa :-) Tyytyväinen ollaan ja ainakin oli hauska reissu! Myös tuo tuomarin kommentti, että "taitavasti esitetty" lämmitti niin hirmuisesti mieltä. On kiva välillä saada omastakin tekemisestä palautetta!

Oli myös ihanaa, että sain nähdä tuttuja ja kyllä sinne yksi ihana meidän blogin seuraajakin mahtui mukaan. Kiitos vielä Ellille seurasta ja aivan mahtavasta yllätysgrip-pallosta♥ Tytöt on tykänneet siitä ihan sikana!! Paljon onnea vielä teille tosi hyvistä sijoituksista, olitte ne todellakin ansainneet! Toivottavasti nähdään taas uudelleen :-) Ja kiitoksia myös hyvistä kuvista!

Täytyy kehua muuten vielä lopuksi, että ihana nuori mies ruokateltasta hemmotteli meitä kovasti! Pyysin saada suolaista lättyä, vaikka tarjolla oli vain makeaaa versiota. No sellaisen sain ja mentiin sitten pöytään istumaan. Nuorimies tuli tyhjäämään roskista ja näki, kun annoin neidille lätystäni osan ja huikkasi, että haluanko "pilalle menneet" lätyt Martalle ja tietysti sellaiset meille kelpasi! Pian nuori mies tulikin ison lättylautasen ja vesikipon kanssa - piristi ihan superpaljon tuollainen palvelu!Vautsi! Kiitoskiitoskiitos!! Varmasti tullaan ensi vuonnakin uudestaan ryhmikseen Nokialle - oli sen verran hyvät puitteet koko tapahtumalla. Ja matkakin vielä mukavan lyhyt tälläiselle laiskalle..

Pori KV:ssa pyörähtämässä

Missä mun viikot oikein menee?!! Poden oikeasti nyt huonoa omaatuntoa siitä, että mulla ei ole ollut viimeaikoina aikaa mun elämäni tärkeimmille ihmisille ja asioille. Tässä on ollut paljon kaikkea mun henkilökohtaisessa elämässä ja moni asia on viimeaikoina muuttunut. Edessä olisi nyt ens kuussa muutto uuteen asuntoon ja se tuo varmasti ihan uutta perspektiiviä taas elämään. Nyt alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan, että kyllä tää tästä taas lähtee eteenpäin - meitä ei mikään murskaa tai muserra! Kaikki ei ole kuitenkaan unohtunut, sillä koirien kanssa on kuitenkin tullut paljon duunailtua ja päivittäin ollaankin tehty kaikkea mukavaa - muunmuassa uitu, nähty superpaljon koirakavereita, hakuiltu ja metsäilty. Remmilenkeillä ei olla oikeesti varmaan 2kk käyty eli tuskainen tie on syksyllä tulossa, kun aletaan taas liikkua remmillä..:-D Syksyn BH-koe täytyy laittaa uudestaan mietintään, meidän treenaus on ollut sillä saralla pyöreä nolla. Mutta en ota stressiä, päivä kerrallaan eteenpäin!

Oltiin pari viikkoa sitten Martan kanssa pyörähtämässä Porin kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Meidän piti jo vuosi sitten mennä tuonne, kun Martta oli vielä ihan juniori, mutta jostainsyystä jännitys otti vallan ja jätin neidin ilmoittamatta. Nyt oon kuitenkin niin innostunut näyttelyistä, että en oikeasti malta odottaa, että Pirkko kasvaa ja päästään valloittamaan kehiä! Ostin jo neidille oman näyttelykansionkin odottamaan, vaikka värivalikoima olikin tosi surkea. Ostin pienelle turkoosin, vaikka pinkki onkin aikalailla neidin oma väri. Se kelvatkoon!

Näyttelyt meni mainiosti ja kivasti oli beussejakin paikalla. Meillä lähtöpäivänä oli kolea ilma Tampereella, joten varustauduin lämpöisillä vaatteilla ja sadekamppeilla. Näyttelypaikalla oli kuitenkin kuuma hellepäivä, onneksi varasin kylmälaukkuun mukaan kolme isoa limsapulloa vettä. Tulivat todellakin tarpeeseen! Mä edellisyönä muuten ompelin Martalle mukaan tuonne tuon viilennysloimen, kun menin edellisen myymään ja onneksi niin tein, sillä se todellakin on ihan järjettömän hyvä keksintö. Ei olisi neiti todellakaan jaksanut olla päivää tuolla, jos sitä ei olisi ollut mukana. Täytyy kehaista, että Martta on muuten suopunut hyvin häkkiinsä, nytkin kuopi siellä hetken ja teki pesän itselleen, kun odoteltiin kehien alkua. Nukkui siellä niin, että piti melkein herätellä! Ei paljon stressaa kyllä tuota otusta uusi ympäristö, koirat ja ihmiset! Kyllä mä vaan tuon koiran vaan tunnen läpikotaisin, että mistä se tykkää ja mistä ei..

Martan arvosteluun olen tyytyväinen ja erityisesti siihen miten neiti käyttäytyi kehässä. Maanmainio Marttanen! Tuomarina tälläkertaa Jovanovic Nemanja Serbiasta. Tälläisillä sanoilla neitiä kuvailtiin tälläkertaa:
"Correct type, a bit light. Good preportions. Feminine head. A bit round eyes. Elegant neck. Enough wide chest. Needs better topline. Steen shoulders. Good feat. Needs better movement"

Tasaista NUO EH, NUK1 linjaa siis jatkettiin taas. Hyvin tyytyväisiä ollaan saavutukseen, eipä tuon toisen vajaan kannuskynnen takia enempää voida oikein muuta saadakaan. Eli taas tuli noottia siitä, vaikka tiedostettu asia onkin. Mutta silti neiti on maailman hienoin Martta♥ Otan mielummin kuitenkin tervepäisen ja -luustoisen koiran, joka toimii arjessa ja harrastuksissa kuin sellaisen, joka on ulkomuodollisesti upea. Nyt kehässä näkyi se ilo siitä kuinka ihanaa mamman kanssa on tehdä ja se kyllä varmasti paistoi kehän ulkopuolellekin! Näyttelyt on meille yhtälailla hauskaa tekemistä kuin mikä tahansa muukin - vaihtelua arkeen jos ei muuta :)

Näyttelyreissun jälkeen käytiin Yyterin koirauimarannalla, joka muuten oli tosi ihana paikka! Postausta meidän uintireissusta on luvassa myöhemmin :-)

12 x kesän lempparijutut

Kesä on tekemisen aikaa, vaikka kuumuus tekeekin välillä tepposet. Siksi niille hellepäiville pitääkin kehitellä ihan uutta tekemistä koirien kanssa, ettei päivät käy aivan tylsiksi. Tekemisen pitää olla sellaista, että koira jaksaa tehdä sitä mielellään - yksi kikka kolmonen onkin vesi. Siellä kun opettelee vaikkapa uusia temppuja, niin johan on hauskaa puuhaa! Voin kertoa, että siinä virkistyy mukavasti omistajakin, kun harjottelee seuraamista vedessä ja vesi roiskuu kunnolla! Kannattaa kokeilla!

Nyt palataan itse aiheeseen eli meidän kesään on tähän mennessä kuulunut..

...koirakavereiden kanssa leikkimistä omalla isolla kotipihalla vanhempien luona Pohjanmaalla!
...uudessa aitauksessa telmimistä, haistelua ja ihmettelyä
...perhosien ja kärpäsien jahtaamista

...auringossa paistattelua ja nautiskelua - voi mun pieniä kesäkissoja!
...vesikipossa tassuilla lotraamista
...kaverin hännässä ja korvassa roikkumista niin, että kaveri jo melkein suuttuu

...uimaan menemistä, uimaan menemistä ja uimaan menemistä!

...pallon perässä juoksentelua metsässä ja tietty siellä vedessä kans

...temppuja vedessä - Martan mielestä ihan parasta puuhaa!

...loikoilua kaverin päällä sohvalla niin kauan, että kaveri kyllästyy hommaan

...aamuiset lenkit viileässä koko porukalla

...puhumattakaan niistä öisistä seikkailuista metsissä ja poluilla

Siinä on kurkkaus meidän kesään. Mitäs teidän kesään kuuluu?

Match show 2.7 Kauhajoki

Mä lähdin viettämään toissa viikonloppua porukalla vanhemmilleni Pohjanmaalle ja samalla reissulla päätin sitten hyödyntää kaksi kärpästä yhdellä iskulla - me mentäisiin lauantaina Kauhajoella mätsäriin yhdessä nuorimpien kanssa. Pääpointtina se, että Martta saisi hyvää kehätreeniä loppukuusta olevan Pori KV:seen ja alkuelokuusta olevaan Nokian ryhmänäyttelyyn. Lisäksi Pirkko pääsisi näkemään paljon koiria, vaikka ei niiden kanssa vielä voikaan ikänsä ja rokomattomuuden takia tekemisissä. Pidän kuitenkin rokomattomuutta pienempänä riskinä kuin sitä, että koirasta tulee epäsosiaalinen. Eli pienestä pitäen meillä koirat kulkee mukana, vaikkakin koirapuistoilut ja tuntemattomien koirien kanssa ei ollakaan tekemisissä. Tuttuja ja rokotettuja koirakavereita nähdään sitäkin enemmän!

Martalla oli käytössä ekaa kertaa reilu kuukausi sitten ostamani kevythäkki. Vitsit miten se onkaan kevyt kantaa verrattuna esimerkiksi meidän muovihäkkiin! Menee jopa ihan hyvin tuohon mun farmariin, vaikkakin tilaahan tuo vie ihan hirmusesti. Lähinnä sisällä asunnossa meinaa olla säilytysongelma, mihin tuon voisi tunkea, kun ei meinaa oikein mihinkään mahtua eikä viitsisi alakerran kellarivarastoon viedä pölyttymään. Oon kaivannut siis jo pidemmän aikaa jotain rauhoittumispaikkaa neidille, se kun selvästi sellaista kaipaisi näyttelyihin ja mätsäreihin. Mua ärsyttää henkilökohtaisesti tosi paljon se, kun oma koira makaisi näyttelyissä jaloissa nukkuen, niin ohitsekulkeva omistaja päästää oman koiransa oman koirani iholle. Hyvä ettei ihan jyrää koko koiraa. Ei siinä paljon levätä tai rauhoituta eli häkistä tulkoon neidin uusi nukkumispaikka mätsäreissä ja näyttelyissä. Treeneihin en edes yritä saati tarvitse tuota, kun autolla liikutaan aina - tiedä vaikka tulisi tuosta läpi innostuksissaan :-D

Pirkko oli mainiosti koko ajan. Meidän kehässäolo-ajan se odotti omassa boksissaan tai ystäväni sylissä nätisti. Jopa liian nätisti ollaksensa Pirkko the termiittiriiviö..:-D Hengaili koko tapahtuman ajan eikä ollut moksiskaan vieressä menevistä koirista. Saataisiin nyt nuo rokotukset kuosiin niin päästäis kehiä valloittamaan neidin kanssa - mikähän hulabaloo siitäkin tulee, kun me siellä pelleillään..Oli muuten vähän tuttuja tuolla liikenteessä, liekö ihmisillä kesäisin paljon tekemistä tai oliko Nummijärvi liian kaukana lähteä :-D Tiedäpä tuota, kun yleensä Pohjanmaan tapahtumat tulvii tuttuja!

Martta meni kehässä kivasti, kerran pomppelehti jotakin omiaan kehässä, mutta muuten keskittyi hyvin. Ei siis tarvi stressata meidän näyttelyitä, jos kehäkäytös on noin hyvää! Tosin päivä oli kuuma ja se näkyi koirassa, kun väsyi niin nopeasti. Sijoituttiin isoissa koirissa punaisiksi, mutta ei saatu sen kummempaa pärjäämistä tälläkertaa. Täytyy kyllä sanoa, että tiesi kuka tapahtuman järjesti, kun pärjänneet olivat omaa rotua...:-D Mut meil oli niin hauskaa, et ei annettu sen haitata! Tahdon käydä mätsäreissä useamminkin, mutta työvuorot ovat sattuneet joka kerta niin pahasti päälle, että en oo kerinnyt mennä. Ehkä me päästäis kuitenkin Pirkon kanssa vielä tänä vuonna johonkin korkkaamaan kehät!

Seuraavana ois suuntana vajaan parin viikon päästä mätsärikehät Seinäjoella ja sen jälkeen ollaan aikasta valmiita jo Poriin! :) 

Rämäpäät riekkumassa

Oli tiistai-päivä, kun tämän neidin auton nokka lähti kohti Hervantaa ja Ahvenisjärven koirapuistoa. Matkassa mulla oli ainoastaan Martta, sillä nyt oli neidin vihdoin saatava kokoistaan riekkumisseuraa. Nyt kun neiti on lähinnä viime viikot viihdyttänyt pieniä koiria ja Pirkkoa. Oltiin sovittu treffit muutaman koiruuden kanssa puistoon ja nyt meidän oli aika lähteä metsästämään missä tämä yksi Tampereen suosituimmista koirapuistosta oli. Olin katsellut kartasta jo valmiiksi missä kyseinen koirapuisto sijaitsisi ja kysellyt tietty reittiohjeet kavereilta, mutta noh..ei me ekalla yrittämällä sinne yllätysyllätys päästy :-D Omasta suunnistustaustakaan ei ollut edes hyötyä, kun seikkailin väärällä puolella järveä..ei ihme, että puistoa ei näkynyt missään! Lopulta puisto kuitenkin löytyi ja päästiin jättämään auto kivalle paikkaa kadun varteen.

En ole koskaan viihtynyt puistossa noin hyvin. Meitä oli tosi ihana porukka kasassa - niin koirat kuin omistajat tuli tosi hyvin juttuun. Se melkein 2h vierähti puistossa ihan hurjan nopeasti. Mä kun luulin selviäväni sieltä ehkä tunnissa, kun kotona odotti mua läjä rästiin jääneitä töitä. Onneksi eilisen aikana sain niitä jo ihan kivasti kursittua kasaan, niin ei harmittanut sitten miten vapaapäivänsä vietti.

Koirat tuli puistossa mainiosti juttuun, toki kaikki olivatkin suhteellisen nuoria kavereita. Meitä oli mukana menossa rhodesiankoira, labbis, bernhardilainen, walesi ja tietysti sitten Martta. Kyllä sinne pari muutakin koirapuistoilijaa meidän puistossaoloaikana eksyi ja heidänkin koirat oli ihan hyvin juttuun muiden kanssa. Oli hauska nähdä kuinka kaikki koirat leikki kaikkien kanssa - yleensä, kun on vaan ne tietyt kenen kanssa koira leikkii tai saattaa se koira muiden kanssa sit pari leikkihetkeä pitää, mut nyt kaikki leikki tasaisesti kaikkien kanssa koko ajan :-) Nakattiin sitten Iina walesinsa kanssa kotiin ja Iina vinkkasikin pari kivaa uutta metsäreittiä matkan varrelta. Voin vaan sanoa, että meillä oli ainakin väsynyt ja onnellinen koira kotona puistoilun jälkeen! Ja voitte kuvitella kuinka Martta haisteltiin läpi, kun oli ollut yksin jossain koirien keskuudessa..taisivat muut vaan olla kateellisia ;-)

Me itseasiassa koottiinkin jo oma ryhmä Facebookkiin ja aletaan varmaan treffailemaan tällä porukalla jatkossakin niin koirapuistossa kuin ihan vaikka metsässäkin. Oli kyllä harvinaisen mukava vapaapäivän viettotapa - en oo hetkeen viihtynyt itsekään noin mainiosti uusien ihmisten parissa kuin mitä nyt. Tuntuu kuin osan olisi tuntenut jo pidemmän aikaa kuin sen kaksi tuntia :-) Hih! Se kertokoot siitä kuinka koiraihmiset on vaan aina koiraihmisiä - niiden kanssa viihtyy enemmän kuin hyvin.

Lisää kuvia puistoilusta voit kurkkia täältä!