Mielummin hullu kuin täysin hullu

Saan jatkuvasti kuulla siitä miten voin elää neljän koiran kanssa. Miten niin miten? Onko siinä jotain kamalaa? Erilaista? Outoa? Ylitsepääsemätöntä? Tuo kysymys on nykyisin enemmän yleinen kuin harvinainen lause. Täytyy kyllä sanoa, että en itse edes ajattele koko asiaa - se on mulle itsestäänselvyys, että karvapäivä on jo neljä kotona odottamassa töistä tullessa. Jokainen kuuluu meidän laumaan tasavertaisesti. Oli sitten 4kg tai 35kg toveri. Se on mun päätös kuinka monta koiraa hankin ja millaisilla ikäeroilla. Itsepä nämä koulutan, maksan ja hoidan, niin eipä pitäisi kenelläkään olla sanomista. So simple, vai mitä? Ajattelin nyt kirjata mun ajatuksia realistisesti ylös, katsotaan samaistuuko kukaan näihin..

Myönnän jännittäneeni jonkinverran Marttaa hankkiessa villiksien ja Martan kokoeroa. Täysin turhaan, Martta on vain meidän lauman kasassa pitäjä. Se vahtii lenkillä, että jokainen pysyy varmasti mukana eikä karkaa kauemmas. Se juoksuttaa villiksiä etenkin ulkona ja Pirkon kanssa neiti taas leikkii yleensä vaan sisällä. Pirkko on taas yleinen leikittäjä ja pelle, sen mielestä on hauskaa leikittää ja ärsyttää muita. Neiti roikkuu välillä Martan poskissa, napsii Kertun häntää tai puree Hertan korvia. On aina superhyperiloinen muiden laumanjäsenten näkemisestä! Hertta taas on rauhan lähettiläs, se ei koskaan tee pahaa ja rauhoittaa näiden kahden nuorimman rämäpään menoa. Hertalla on kaikkiin hyvä auktoriteetti, sillä se ei turhista ärise tai pärise. Kerttu taas on laumassa selkeä poliisi. Sen mielestä kukaan ei saa leikkiä, syödä luuta tai olla rapsuteltavana ilman häntä. Yrittää komentaa muita välillä sen minkä ehtii, mutta sen komentamiset menee muilta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kukaan ei jaksa edes ottaa Kerttua tosissaan :-D Jokaisella on siis selvä oma rooli laumassa.

Pirkko täytti pari päivää sitten 6kk eli suomennettuna se merkkaa sitä, että neiti on asunut meillä 4kk. Se on asettunut mainiosti talon ja lauman tavoille, mitä nyt nuorimpana on eniten tuholainen ja ärsyttää välillä kaikkia sen minkä kerkeää. Hauska kaveri, joka vaatii paksun lompsan ja pitkät hermot. Oikein kunnon cockeri, sanon minä! Häntä heiluu kuin propelli, vaikkakaan järki ei aina leikkaa samalla tavalla kuin kroppa liikkuu.

Karu faktahan on se, että hitosti ne vie rahaa lompsasta, vaatii järkyttävästi hermoja, sänkyyn ei meinaa välillä mahtua, maine on mennyt näiden pelleilyjen takia varmaan koko talossa, järki on mennyt toilailuista, oon huutanut perkelettä kadulla naama punaisena enkä mä ikinä mihinkään kavereiden kanssa edes ehdi, sillä on koirat kotona mua odottamassa. Välillä oikeasti v*tuttaa, kun Pirkon korvat ja tassut on aina ihan kurassa vaikka käytäis ihan pelkkä pissalenkki ja talvella villakoirat on enemmän lumipalloja kuin villakoiria. Nää kulkee pääsääntöisesti hyvin yhdessä hihnassa, mutta välillä villikset jää haistelemaan huolella kaikki hajut, Martalla olisi kiire jo mennä ja Pirkko seilaa edestakaisin. Kulje siinä sitten hermostumatta, jos itelläkin on hermot piukeella. Siivousvihaajana ainainen siivoaminen on sanonko mistä? On niin turhauttavaa siivota ja todeta, että lattiat on ihan samannäköiset kuin ennen imurointiakin. Pirkko söi muuten toissapäivänä kerran käytetyn 60e Janutexin haalarin käyttökelvottomaksi, niin en edes tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. Vaikka se on pelkkää materiaa, niin jokainen koiranomistaja kyllä tietää kuinka tuollainen ottaa pattiin. Tekis mieli välillä repiä omien hiuksien suhteen myös Pirkon otsatukka. Tää ei oo nimittäin eka eikä varmasti viimeinen kerta. Voisko siitä kasvaa jo fiksu ja hyvätapainen koira? :-D

Välillä uskon, että nää on enemmän apinalauma kuin koiralauma. Silti kuitenkaan en vaihtaisi hetkeäkään pois. Ilman niitä mä en olisi elänyt kuitenkaan elämääni onnellisesti. Mä mielummin elän unelmaani kuin haaveilisin vain siitä. Elämä on liian lyhyt sellaiseen. Karvapäät on suoneet mulle monet naurut, ilot, onnistumiset ja ylpeydenaiheet. Ne on hyvin koulutettuja ja sosiaalisia tapauksia kaikki, joten niiden kanssa on ihana kulkea missä vain. Koko lauma on helppo arjessa, kavereiden luona, vanhempien työnä, lenkkipoluilla, eläinkaupassa, treenikentällä, näyttelyissä, vapaana metsässä tai juna-asemalla. Tuntuu hyvältä kuulla välillä kehuja muilta ihmisiltä, vaikka oon vähän jäävi myöntämään, että nää ois hyvin koulutettuja tai niin ihania mitä muut väittää. Kuulostaa niin hassulta, että oma koira vois olla sellainen. Saati koko lauma. Mikään koira tai lauma ei ole täydellinen, mutta tarviiko sen ollakaan? Se on täydellinen juuri sellaisena kuin se on. Ja täytyy myöntää rehellisesti vielä, että en varmasti saisi itseäni lenkille ilman näitä! Kuka nyt yksin tuolla hihhuloisi pimeässä ja sateessa? Ja onhan se välillä kiva, kun ei tarvi mihinkään liikkua, kun kaikki kaverit tietää, että mun työnä saa aina mieluusti kyläillä. Ja mun kaverit tulee vaan välillä kattoo pelkkiä koiria mun työ......

Tiedän, että toimiva neljän koiran lauma ei ole mikään itsestäänselvyys. Se vaatii rahaa, aikaa, kiinnostusta, tilaa, tiukkuutta ja ennenkaikkea huumorintajua. Niin kauan kun ne tuottaa iloa enemmän kuin surua, niin se on kaiken sen arvoista. Se on pätevä peruste kaikelle tälle hulluudelle.

Sanonta "Tuun hulluksi näiden kanssa ja vielä hullummaksi ilman näitä" pätee enemmän kuin hyvin näihin. Päivääkään en vaihtaisi pois. Tai ehkä yhden päivän..taikka kaksi...

Olen vapaa juoksemaan

Huuh! Voin kertoa, että kipeä omistaja ja 4 koiran lauma ovat yhtälönä ihan täysi nolla. Voimat on olleet viime päivinä ihan loppu ja koirien energiatasot ovat siksi kivunneet ihan kattoon. Syystäkin, sillä eivät noi ole saaneet hetkeen mitään järjellistä tehdä. Kotona ollaan vaan löllötelty sohvalla. Täytyy kehaista kyllä sen verran, että on mulla vaan parhaat sairastuskamut - jopa Martta jaksaa olla kotona päiviä rauhassa, vaikka muuten onkin superaktiivinen koira. Se jotenkin tietää, et nyt mami on kipee ja nyt pitää olla rauhassa. Meillä on ilmeisesti Martalla juoksut tulossa, sillä käskyjä on saanut nyt viimeisen vajaan viikon sanoa kaksi kertaa ja muutenkin on ollut poissaoleva. Toki tunkee syliin päivässä 4597 kertaa, mutta vähän on neiti ollut jopa mun silmään outo. Tosi kiva, et saadaan muuttorumbaan yks menkkapylly :-D No onneksi on housut olemassa!

Hiekkakuopat on ihan järjettömän hyvä paikka juoksemiseen. Hiekka villiinnyttää jopa villakoirat juoksemaan ihan jäätävän hullua rallia. Ja niin näytti käyvän myös Pirkolle, joka muuten oli ekaa kertaa hiekkakuopilla mukana. Ei nimittäin olla hetkeen vierailtu tuolla juoksemassa. En kyllä osaa edes sanoa miksei olla oltu, sillä paikkana tuo on kovin hieno ja koirat nauttivat vapaana juoksemisesta ihan 100-0. Mä nautin noiden maisemien lisäksi tuosta rauhasta tuolla, ei käy kuin pieni tuulenvire, mutta muuten on ihan hipihiljaista. Hiekka vaan pöllyää, kun koirat painelee sinne tänne minkä kintuistaan pääsee. Kuola vaan roiskuu ja suu on täynnä hiekkaa.

Pirkko on oikea kaivuri aina metsälenkillä ja vanhempieni pihassa. Se kaivaa, kaivaa ja kaivaa. Ihan hirmuista vauhtia muuten kaivaakin! Mökillä se teki pihaan Martan kokoisen kolon, jossa Martta sitten mökkiloman ajan lekotteli. Ei mikään turha kaveri siis! Hiekkakuopilla Pirkko ei kuitenkaan kerinnyt tuollaiseen ryhtyä, vaan oli tuulispäänä juostava kavereiden perässä. Hertta on muuten ruvennut leikittämään pentua aina välillä - se juoksuttaa ja juoksuttaa pentua sen minkä kerkeää. Se on sille sopiva vastus, sillä pentu on vielä inasen verran kömpelömpi ja hitaampi kuin Hertta. Hertasta on hauskaa tähyillä pennun kanssa yhdessä maisemia isojen kivien ja hiekkakuopan päällä. Pentu on sen mielestä kiva kaveri, jos se ei pompi nenille.

Auto muistuttaa tällähetkellä sisältä enemmän hiekkadyynejä kuin autonpenkkejä, mutta ainakin mulla on onnellisen väsyneitä koiria. Autoon on vielä kaikenlisäksi kertynyt treenitavaraa, 2x kevythäkit, dobo-puolityyny, Pirkon boksi ja vaikka mitä muuta. Kukahan sen tulis siivoamaan....?? Ääh! Ei oo helppoa elää näiden karvapäiden kanssa - ne lienevät sotkevan välillä enemmän kuin ihmislapset :-D Hah!

12 x kesän lempparijutut

Kesä on tekemisen aikaa, vaikka kuumuus tekeekin välillä tepposet. Siksi niille hellepäiville pitääkin kehitellä ihan uutta tekemistä koirien kanssa, ettei päivät käy aivan tylsiksi. Tekemisen pitää olla sellaista, että koira jaksaa tehdä sitä mielellään - yksi kikka kolmonen onkin vesi. Siellä kun opettelee vaikkapa uusia temppuja, niin johan on hauskaa puuhaa! Voin kertoa, että siinä virkistyy mukavasti omistajakin, kun harjottelee seuraamista vedessä ja vesi roiskuu kunnolla! Kannattaa kokeilla!

Nyt palataan itse aiheeseen eli meidän kesään on tähän mennessä kuulunut..

...koirakavereiden kanssa leikkimistä omalla isolla kotipihalla vanhempien luona Pohjanmaalla!
...uudessa aitauksessa telmimistä, haistelua ja ihmettelyä
...perhosien ja kärpäsien jahtaamista

...auringossa paistattelua ja nautiskelua - voi mun pieniä kesäkissoja!
...vesikipossa tassuilla lotraamista
...kaverin hännässä ja korvassa roikkumista niin, että kaveri jo melkein suuttuu

...uimaan menemistä, uimaan menemistä ja uimaan menemistä!

...pallon perässä juoksentelua metsässä ja tietty siellä vedessä kans

...temppuja vedessä - Martan mielestä ihan parasta puuhaa!

...loikoilua kaverin päällä sohvalla niin kauan, että kaveri kyllästyy hommaan

...aamuiset lenkit viileässä koko porukalla

...puhumattakaan niistä öisistä seikkailuista metsissä ja poluilla

Siinä on kurkkaus meidän kesään. Mitäs teidän kesään kuuluu?

Rämäpäät riekkumassa

Oli tiistai-päivä, kun tämän neidin auton nokka lähti kohti Hervantaa ja Ahvenisjärven koirapuistoa. Matkassa mulla oli ainoastaan Martta, sillä nyt oli neidin vihdoin saatava kokoistaan riekkumisseuraa. Nyt kun neiti on lähinnä viime viikot viihdyttänyt pieniä koiria ja Pirkkoa. Oltiin sovittu treffit muutaman koiruuden kanssa puistoon ja nyt meidän oli aika lähteä metsästämään missä tämä yksi Tampereen suosituimmista koirapuistosta oli. Olin katsellut kartasta jo valmiiksi missä kyseinen koirapuisto sijaitsisi ja kysellyt tietty reittiohjeet kavereilta, mutta noh..ei me ekalla yrittämällä sinne yllätysyllätys päästy :-D Omasta suunnistustaustakaan ei ollut edes hyötyä, kun seikkailin väärällä puolella järveä..ei ihme, että puistoa ei näkynyt missään! Lopulta puisto kuitenkin löytyi ja päästiin jättämään auto kivalle paikkaa kadun varteen.

En ole koskaan viihtynyt puistossa noin hyvin. Meitä oli tosi ihana porukka kasassa - niin koirat kuin omistajat tuli tosi hyvin juttuun. Se melkein 2h vierähti puistossa ihan hurjan nopeasti. Mä kun luulin selviäväni sieltä ehkä tunnissa, kun kotona odotti mua läjä rästiin jääneitä töitä. Onneksi eilisen aikana sain niitä jo ihan kivasti kursittua kasaan, niin ei harmittanut sitten miten vapaapäivänsä vietti.

Koirat tuli puistossa mainiosti juttuun, toki kaikki olivatkin suhteellisen nuoria kavereita. Meitä oli mukana menossa rhodesiankoira, labbis, bernhardilainen, walesi ja tietysti sitten Martta. Kyllä sinne pari muutakin koirapuistoilijaa meidän puistossaoloaikana eksyi ja heidänkin koirat oli ihan hyvin juttuun muiden kanssa. Oli hauska nähdä kuinka kaikki koirat leikki kaikkien kanssa - yleensä, kun on vaan ne tietyt kenen kanssa koira leikkii tai saattaa se koira muiden kanssa sit pari leikkihetkeä pitää, mut nyt kaikki leikki tasaisesti kaikkien kanssa koko ajan :-) Nakattiin sitten Iina walesinsa kanssa kotiin ja Iina vinkkasikin pari kivaa uutta metsäreittiä matkan varrelta. Voin vaan sanoa, että meillä oli ainakin väsynyt ja onnellinen koira kotona puistoilun jälkeen! Ja voitte kuvitella kuinka Martta haisteltiin läpi, kun oli ollut yksin jossain koirien keskuudessa..taisivat muut vaan olla kateellisia ;-)

Me itseasiassa koottiinkin jo oma ryhmä Facebookkiin ja aletaan varmaan treffailemaan tällä porukalla jatkossakin niin koirapuistossa kuin ihan vaikka metsässäkin. Oli kyllä harvinaisen mukava vapaapäivän viettotapa - en oo hetkeen viihtynyt itsekään noin mainiosti uusien ihmisten parissa kuin mitä nyt. Tuntuu kuin osan olisi tuntenut jo pidemmän aikaa kuin sen kaksi tuntia :-) Hih! Se kertokoot siitä kuinka koiraihmiset on vaan aina koiraihmisiä - niiden kanssa viihtyy enemmän kuin hyvin.

Lisää kuvia puistoilusta voit kurkkia täältä!

Testissä : Nokian Kolmenkulman koirapuisto

Heipodei vaan taas pitkästäaikaa! Meitsin postausmotivaatio ois huipussaan, mut tää elämä vaan ei ota rauhoittuakseen. Ihan hirmuista hullunmyllyä ollut tämä viime viikkokin. Sitä se tää kevät vaan teettää. Heh! Omien työ-ja opiskelukiireiden keskellä ollaan kuitenkin nähty paria uutta koirakaveria, uitu sekä tutustuttu uusiin lenkkimaastoihinkin. Tänään myös korkattiin hakutreenit tälle keväälle uudessa ryhmässä. Koira työskenteli reippaasti ja tarkasti, joten ei meidän talvitauko sittenkään ole syönyt kaikkia järjenjyviä tuolta pääkopasta. Nyt uudella innolla siis tulevaa kohti! Tekemistä riittää hurjasti, mutta nyt auringon kömpiessä esiin pilvien seasta, niin myös sitä virtaa riittää ihan eri tavalla :-)

Uimisesta puheenollen, niin kävin Tampereen koirauinnilta hakemassa Avoimista Ovista tiistaina meille 10 kerran uintisarjakortin. Oon jo pitkään kärvistellyt tuon ostamista, mutta odotellut hieman tuota halvempaa hintaa. Päästään nyt sitten himpan verran halvemmalla polskuttelemaan ennen kesää. Ihan huisia! Neidistä on nimittäin kehkeytynyt niin hullu vesipeto, että eilenkin se olisi vaan halunnut jäädä altaaseen. Toivottavasti luonnon vedet houkuttavat samalla tavalla neitiä kuin altaassa uiskentelu. Olen nimittäin aatellut tehdä luonnon vesissä uinnista meille kesäpuuhan, jos säät sen vain sallivat ja löydetään kiva uimapaikka täältäpäin.

Samalla reissulla, kun kävin tuon sarjakortin hakemassa niin käytiin myös koirapuistossa. Tuo Kolmenkulman koirapuisto kun on ihan koirauimalan vieressä, niin oli kätevää napata Martta myös messiin samalle reissulle. Neiti oli ihan innoissaan, kun päästiin koirauimalan pihaan ja voi sitä pettymystä, kun ei mentykään uimaan. On niin hauska huomata, et koirauimalan pihaan käännyttyämme neiti on ihan tohinoissaan takakontissa - tsekkailee menoa ja on niin valmis tulemaan ulos nopeasti. "Uimaan, heti, kiitos, nyt, äkkiä, pian, mennään!" taitaa olla neidin päällimmäiset ajatukset. Pissatus-ja lämmittelylenkin jälkeen neiti pääseekin sitten tekemään sitä mitä rakastaa - uimaan. Hassu neiti. Tuosta uimalasta lähdettiin sitten autolla korkkaamaan meille täysin uusi koirapuisto, joka muuten on tosi uusi ja superhieno!

Puistoon on hieman hankala tuntemattoman osata. Sinne menee kaksi reittiä, toinen kävellen ja toinen autolla. Kävellen reitti menee koirauimalan läheltä lähtevästä polulta suoraan, kätevä ja nopea reitti. Autolla sinne pääsee ajamalla Kolmenkulman ABC:ltä Rounionkatua Nokialle päin noin 1km verran. Käänny oikealle Nosturikadulle ja melkein samantien vasemmalle Talttakadulle, jossa pienteollisuusrakennuksia. Aja Talttakadun päähän ja kyllä, juuri kun luulet eksyneesi niin olet oikeassa paikassa. Asfaltti loppuu Talttakadun päässä ja sitten tie jatkuu möykkyisenä hiekkatienä. Aja hiekkatietä niin pitkälle kuin pääset ja yhtäkkiä edessäsi on aukea koirapuistoineen. Hankalahko reitti, kun paikalle ei ole tarkkaa osoitetta, mutta kun kerran ajat niin osaat puistoon aina. Osa tuntee paikan myös vanhana maankaatopaikkana.

Meitä vastassa oli läjä erilaisia koiria - oli appenzellia, sekarotuista, chihuahuaa, labbista, staffia ja pari muuta koiraa. Kaikki koirat olivat innolla portilla vastassa, mutta tuon eteisen ansiosta puistoon oli helppo päästä, kun ei tarvinnut pelätä, että joku puistossa olevista koirista karkaisisi. Kaikki koirat tosi innoikkaan oloisia positiivisella tavalla. Martta sujahti porukkaan nopeasti ja etenkin sekarotuisella, appenzellilla ja Martalla oli ihan omat juttunsa keskenään. Loppuajasta kun koirien leikit rauhoittuvat räpsin heistä kuvia ja nakkelin pallohullulle koiralleni tennispalloa. On muuten tuo tennispallon heittoväline enemmän kuin kätevä kapistus tälläselle omistajalle, joka heittää palloa kuin kuulaa ja sihti on lähes mitätön. Martalla ainakin oli superhauskaa, kun kerrankin pallo lensi pitkälle eikä lennellyt miten sattuu :-D

Nokian koirapuisto-reissu meni siis enemmän kuin mainiosti. Martta nimittäin on viimeisen juoksunsa jälkeen rauhoittunut merkittävästi koirapuistossa. Se on lähinnä sellainen hengailija, joka välillä innostuu leikkimään ja juoksemaan. Tietysti innokkaat urokset ovat tehneet myös tehtävänsä,  nimittäin leikki ei heille aina maistu, vaan he yrittävät mielummin kiusaamaan tyttöä. Mutta en mä mitään koirapuistokoiraa tuosta alunperin halunnutkaan enkä itse edes piittaa koirapuistoista niin paljoa kuin luonnossa liikkumisesta. Tosin en väitä etteikö koirapuistossa olisi aina välillä mukava käydä :-)

Sitten itse arvosteluun koirapuistosta. Pisteitä satelee runsaasti koirapuiston eteisestä - se jos joku on ihan älyttömän hyvä keksintö. Se estää koirien karkaamisen ja helpottaa kummasti uuden koiran tulemista puistoon, kun sen voi päästää vapaaksi jo ennen aitaukseen menemistä ilman pelkoa siitä, että koira karkaa. Tiedättekö sen tunteen, kun menette koirapuistoon ja vastassa on monta koiraa?Pääsette koiranne kanssa sisälle ja yrität siinä sitten ottaa koiralta hihnaa irti, kun ne monta koiraa on oman koirasi kimpussa leikkimässä ja oma koira on jo niin innoissaan, ettei malta pysyä paikoillaan. Joo, mä ainakin tiedän. Tosi vaikeeta hommaa. Plussaa tulee myös kahdesta eri aitauksesta, toinen oli pienille ja toinen isoille. Myös puiston viihtyisyys oli kiva juttu, siellä oli puita, turvallisia kantoja ja isoja kiviä. Aitaus itsessään oli kummallakin puolella tarpeeksi korkea ja avaran iso. Ihmiset olivat jättäneet puistoon myös käteviä kakan keruuastioita sekä tennispalloja ja heittovälineen. Mun mielestä ihan älyttömän ihana idea, kunhan tässä muistetaan järki - ei esimerkiksi leikitä koirien kanssa, joilla saattaa tulla kinaa pallosta. 

Miinusta täytyy valitettavasti antaa valojen puuttumisesta sekä isosta hiekkamurskeesta. Murskepohja ei mun mielestä sovi koirapuistoon eli pienempää hiekkaa tai vaikkapa haketta täytyisi saada tuohon päälle. Valot taas puuttuivat puistosta kokonaan eli illalla sekä talvisin jopa päivisin koirapuistoilu on lähes mahdotonta. Toki puisto on aika uunituore eli nämä asiat saattavat vielä korjaantua. Lisäksi puistoon on tuntemattoman mahdotonta osata, sillä sinne ei ole opastusta eikä netistäkään löydy kunnollisia ohjeita. Toivottavasti nämä asiat korjaantuvat, niin sitten puisto on kyllä ihan täyden 5tassunjäljen koirapuisto :-) Annamme siis tälläkertaa puistolle 4 tassunjälkeä. Puisto on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Psssttt...Oisko teillä ehdotuksia mitä haluaisitte meidän testaavan Tampereen seudulta? Ulkoilumaasto, koirapuisto, eläinkauppa tai vaikkapa koirauimala? :-)

No nyt mulla on se vesipeto!

Kuten tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata Instagramin puolelta, niin meillä on uusi harrastus. Tai voiko tätä edes sanoa harrastukseksi, sillä tää on meille enemmän hauskanpitoa, ihanaa yhteistä aikaa ja ennenkaikkea mukavaa liikuntaa Martalle. Uinti on muutenkin vähän erilaista liikuntaa viikon muun liikunnan lisäksi. Meidän viikkoon mahtuu yleensä ainakin kaksi metsäretkeä, yksi koirapuistoilu sekä runsaasti lenkkeilyä lenkkipoluilla. Uusimpana tuttavuutena ollaan ruvettu myös pyöräilemään. Pyöräilystä onkin kehkeytymässä aikasta hauska liikuntamuoto, sillä Martalle pyörän vieressä kulkeminen on tosi luonnollista. Hih! Kyllä tuosta koirastakin huomaa, että liikunta on tärkeä osa elämäämme - lihakset on meinaan kehittynyt ihan huimaa vauhtia ja koira nauttii kyllä yhdessä tekemisestä ihan täysillä. Se on sitä koiran omistamisen parasta antia. Onnellinen koira meinaan.

Palatakseni kuitenkin itse aiheeseen taas, niin ajattelin nyt kertoa meidän uintiharrastuksesta ihan alusta alkaen, koska tämän harrastuksen tärkeys saattaa yllättää teistä monet. Vanhimmat lukijat ehkä tietävätkin, että olen käynyt villiksien kanssa aina kesäisin louhoksella uimassa ja viime kesänä myös Martta pääsi tutustumaan veden saloihin. Neiti kuitenkin oppi kesän aikana vain kahlaamaan vedessä, mutta uinti tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta - olihan se nyt kamalaa, kun tassut ei yhtäkkiä yltäneetkään pohjaan. Nyt Tampereelle muutettuamme myös uinnin harrastamisesta tuli mahdollista, sillä meiltä ei tästä ole Tampereen koirauintiin kovin pitkä matka.

Mun suuri haave on aina ollut saada vesipeto-koira. Mä en tiedä miksi, mutta mun mielestä on jotenkin ihanaa, että vesi on tärkeä osa koiran elämää. Vedessä uiva ja leikkivä koira on jotenkin ihanaa katsottavaa - siinä näkyy oikeasti se koiran elämänilo ja aito onni! Uinnin tärkeyteen vaikuttaa myös kaksi isoa asiaa - sen tehokkuus ja myös se kesän kaamea kuumuus. Tehokkuus on sitä, että uinti on liikuntamuotona äärimmäisen tehokasta koiralle, niin henkisesti kuin fyysisesti. Kesän kuumuus taas vaikuttaa asiaan siten, että en oikeasti tiedä mitä koiran kanssa tekisi kesäisin, kun kaikkeen tekemiseen on liian lämmin. Uinti on siis liikuntamuoto, jolla saa energisimmätkin koirat tyytyväisen väsyneiksi. Nyt ainakin me tiedetään mitä tehdään ensi kesänä ;-)

Ollaan käyty nyt kerran viikossa koko Tampereella asumisen ajan uimassa. Uintikaverina meillä toimii samanrotuinen konkariuimari Luca sekä hänen grosseystävänsä Domi. Ihan huippu parivaljakko kaikenkaikkiaan! Luca on käynyt jo pidemmän aikaa uimassa ennen meitä, mutta Domi on ollut mukana vasta muutaman kerran meidän kanssa eli hän opettelee vasta uinnin saloja. Ollaan käyty poikien kanssa nyt myös metsäilemässä ja koiruudet ovatkin hyvin tulleet juttuun - ihanaa saada uusia beussiystäviä Martalle, niitä kun ei ole koskaan liikaa♥

Uiminen oli aluksi Martalle hankalaa. Tai siis se, että tassut ei yltäneet pohjaan. Kuitenkin jo toisella kerralla mentiin loppuajasta jo itse uimaan ja kolmannella kerralla se sujui jo täysin ilman ohjausta. Aluksi neiti on aina uinnissa hirveä tohinapärkskijä eli vesi roiskuu vauhdilla ympäriinsä, mutta kun suurin energia on kulutettu, niin uiminenkin tasoittuu. Veteen mennään vauhdilla ja siellä uidaan myös vauhdilla! Pallo ei ole kuulunut vielä toistaiseksi neidin uintireissuille, mutta lauantaina jo sitäkin haettiin altaassa. Selkeästi koko uintihomma alkaa luistaa, kun neiti pystyy jo keskittymään muuhunkin kuin pelkkään uintiin. Anua aina naurattaa se, että tää on meidän yhteinen liikuntaharrastus, sillä neiti seurailee ja ui aina sitä mukaan mitä minä liikun altaan reunalla. Hahaha :-D Luca taas ui altaassa ihan omaksi huvikseen koko sen 30min hakien välillä palloa. Ja voi sitä kitinää altaan reunalla, kun poika tulee uimaan - hän on niin innoissaan!

Täytyy sanoa, että nyt vihdoin ollaan löydetty beussille sopiva väsytyskeino. Neiti ei oo ikinä niin väsynyt kuin on uinnin jälkeen, voi pientä! :-D Uinnin jälkeen on niin ihana käpertyä puhtaan koiran kanssa sohvalle katsomaan tv:tä, kun koira tuhisee onnellisena kainalossa. Tästä on hyvä jatkaa, litsläts polskis!

Löytyykö täältä muita uimareita - kiinnostuneita, aloittelijoita vai konkareita? :)

Musta lammas

Roosa haastoi eilen päivällä meitä mukaan Martan kanssa Kurikan koirapuistoon. Ajattelin, että "Jes, onpa kivaa lähteä Martan kanssa vaan kahdestaan puistoilemaan" ja niin sitten mentiinkin mukaan. Jätin kuitenkin villikset kotiin, kun ajattelin, että meno saattaa yltyä vähän villiksikin siellä enkä oikein tiennyt ketä olisi edes tulossa paikalle, mutta totesin kyllä paikanpäällä, että hyvin ne olisi tähän sekalaiseen seurakuntaan mukaan mahtuneet. Meno oli kyllä hurjaa ja välillä villiäkin, mutta onneksi tosi maltillista loppujenlopuksi. No, ensi kerralla sitten villikset kanssa mukaan :-)

Mukana menossa oli 15-vuotias villakoiramummo, monia ranskanbulldogeja ja tietysti Martalle jo ennestäänkin tuttu sekarotuinen Elmeri. Elmerin kanssa me kuljettiinkin paljon syksyllä yhdessä lenkillä ja koiruudet leikkivätkin silloin paljon! No, tää kerta ei tehnyt poikkeusta, sillä koirat rallitteli ympäri puistoa yhdessä! Välillä pari muutakin koiraa intoutui mukaan menoon..

Meillä oli oikein mukava lauantaipäivä Martan kanssa! Pakkastakaan ei ollut onneksi mahdottomasti,  vaikka tuuli tosin oli sitten sitäkin hyytävämpi. Saimme nauttia puistossa myös lumipyrystä, sillä koko sen ajan mitä siellä olimme niin satoi lunta. Martta jahtasi lumihiutaleita suurimman osan aikaa, kun kukaan ei lähtenyt neidin kanssa touhailemaan tai leikkimään. Välillä tosin etenkin Elmeri kävi viihdyttämättä neitiä, mutta lähti pian takaisin ranskis-kavereidensa pariin väsyttyään Martan kanssa touhaamiseen. Haha :-D Tälläisestä seurasta on myös hyötyä - sain nimittäin tehtyä kivan seuruupätkän ja paikallaolon neidin kanssa, vaikka muut koirat hyörivätkin ympärillä häiriönä. Mageeta!

Totesin taas kerran, että olen äärettömän onnellinen siitä, että Martta on kyllä niin mukava koiruus napata mukaan menoon kuin menoon. Neiti oli nytkin porukan isoin, mutta silti koko ei kuitenkaan haitannut menoa lainkaan. Kaikki koirat juoksentelivat yhdessä ja Martta osasi hyvin varoa pienempiä. Tuli taas kaadettua pari ennakkoluuloa siitä, että tuon näköinen koira voi oikeasti olla sydämeltään täyttä kultaa (ja aivoiltaan täyttä sahanpurua...:-D), sillä kaikki oli ihmeissään kuinka rennosti ja fiksusti neiti oli muiden mukana. Voi tuota mun pientä karvattia, joka luulee olevansa samanlainen vajaa 10kg sylikoira kuin villiksetkin♥ 

Lisää kuvia meidän eilisistä meiningeistä voit katsoa täältä!

Testissä Kasperin koirapuisto

Tämän viikon tiistaina auton nokka lähti kohti Seinäjokea ja Kasperin koirapuistoa. Me oltiin sovittu treffit Riikan ja valkoisenpaimenkoira Lunan kanssa sinne, sillä Riikka halusi sosiaalistaa ja saada neidille varman koirakaverin. En halua rehennellä, mutta voin sanoa nyt tämän vuoden perustella tuon koiran menoa katseltuani, että Martta on just sitä. En oo vielä kertaakaan nähnyt tilannetta, jossa neiti olisi suhtautunut toiseen koirakaveriin epäilevästi. Neidillä nimittäin aina huiskuu häntä kuin propelli ja neiti tahtois aina vain leikkiä kaikkien kanssa. Toisaalta hyvä puoli neidissä on myös se, että Martta ei tunge. Jos toinen koira ei piittaa, niin that'st it. Se ei jää roikkumaan, vaan ottaa sit omat spurtit ja omat haistelut mielummin käyttöön. Sille koirakaverit on parasta ajanvietettä, mutta jos toinen koira ei piittaa neidistä, niin se ei jää neitiä vaivaamaan. Koen toisaalta koirasosiaalisuuden paheeksikin, sillä usein tälläiset koirat muuttuu helposti esimerkiksi toisen koiran hyökkäämänä aroiksi, tai ainakin itse olen kokenut asian näin. Näin kävi meillekin, mutta se ei kuitenkaan vaikuttanut kuin remmikäyttäytymiseen. Onneksi. Olen aina ollut tarkka koirakavereiden suhteen, mutta nyt olen kyllä jatkossa entistäkin tarkempi - varsinkin, kun tiedän Martan ottavan näin helposti itseensä tuollaisista hyökkäyksistä. En ole Marttaa hankkiessa siitä halunnutkaan "koirapuistokoiraa", mutta onhan se nyt mukava lisä arkiseen puuhasteluun, kun saa mennä sinne riehumaan! Me käydään tosin siellä oikeastaan vain jos puisto on tyhjä tai siellä on tuttuja kamuja odottamassa :-)

Luna oli aluksi vähintäänkin epäileväinen Marttaa kohtaan. Se olisi ehkä halunnut syödä Martan, tai ainakin kuvitteli maistavansa korvanlehteä. No, ei kestänyt kauaakaan, kun Luna hoksas et "pirulainen, toihan tahtoo vain leikkiä ja musta kaverin" ja niin sitä mentiin. Kierroksia, kaarroksia, pujottelua, rallittelua, pusuttelua, leikkihyökkäyksiä, haukkumista ja leikkiinkutsua. Siitä oli neitien leikkiminen tehty. Loppuajasta tyttöjen kaveriksi tuli hoffi-uros, jonka kanssa neideillä oli tosi hauskaa!

Koirapuistona Kasperi on tavallaan meille vanha tuttu. Ollaan nimittäin käyty tuolla viimeksi Hertan ollessa pieni, jolloin puisto oli vielä kokonaan metsässä ja aita hivenen rikkonainen. Olikin mukava astua uuteen aitaukseen, joka oli jaoteltu sekä pieniin että isoihin koiriin sekä lisäksi aitaukseen, jossa näki myös aitauksen toiselle puolelle. Puisto on selkeällä paikalla, parkkitilaa on sopivasti sekä aitaukset on ihanasti "metsän keskellä". Lisäksi aitaukset ovat juuri oikeankokoisia - pienille koirille hieman pienempi aitaus ja isoille koirille taas hivenen isompi. Oikein passeli koirapuisto kaikenkaikkiaan! Musta tää puisto on juuri Seinäjoen puistoista parhaimpia viihtyisyytensä ja sijaintinsa ansiosta :-)

Oli ihanaa saada Martalle välillä omankokoistakin seuraa, vaikka neiti nauttiikin pienten koirien kanssa leikkimisestä. On kuitenkin ihan eri saada samankaltainen toveri, kun voi rällästää niin paljon kuin sielu sietää! Tälläisiä kavereita meille ehdottomasti lisää, kiitos! Pitääkin ottaa useammin asiakseen Riikan kanssa nähdä koirien kanssa, kun niillä tuntu niin hyvin synkkaavan :-)

Kasperin koirapuistolle lähtee meiltä siis täydet 5 tassunjälkeä - ihan supermukava paikka viettää aikaa ja ehdottomasti Etelä-Pohjanmaan parhaimpia koirapuistoja!

Huomenna meillä onkin Martan kanssa ohitustreenit Seinäjoella! Me ollaan nyt otettu kevään asiaksi saada ohitukset taas kuntoon sen toisen koiran hyökkäyksen jäljiltä, joten tälläset tilaisuudet on enemmän kuin hyviä :-)