Uusi ihastukseni - Hurtta Out Slush-haalari

Me aloitettiin Mustin ja Mirrin kanssa yhteistyö viime vuoden puolella. Sitä kautta ollaankin päästy testaamaan vaikka mitä ihania ihanuuksia♥ Nyt onkin sit urakalla testattu lenkeillä kaikkea saamaamme, joten luvassa on huikeita jutskia nyt keväällä. Hiiih, oon niin mukavaa olla taas mukana meiningeissä!

Tälläkertaa Pirkolle testiin pääsi Hurtan Out Slush-haalari graniitin/tatin värisenä. Kokoja löytyy ihan chihuahuasta irlanninsusikoiraan ja jokaisesta koosta löytyy välikokoja - jopa meidän Pirkolle löytyi sopiva koko! Pirkolla on koko 45M. Meille ei oo aiemmin Hurtan vaatteet käynyt juuri tuon takia, että ei ole ollut tarpeeksi kokoja, joten oli suuri yllätys, että nyt niitä todellakin oli! Haalarissa on tärkeää, ettei ota liian pientä kokoa, sillä se saattaa estää koiran luonnolliset liikkeet. Ei myöskään pidä valita liian suurta haalaria, sillä se voi taas jäädä jalkoihin ja sotkea näin koiran ihan solmuun.

Haalari oli mulle lähes ventovieras tapaus merkkinä ja mallina, sillä oon aiemmin nähnyt vain kerran kyseistä vaatetta kaverin koiralla päällä ja hän kyllä on tästä hirmuisesti tykännyt. Siispä lähdettiin testaamaan vaatetta avoimin mielin.

Näin tuotetta kuvataan Mustin ja Mirrin omilla kotisivuilla - "Slush Combat -haalari auttaa taistelussa kuraa ja sadetta vastaa. Se suojaa koiran ihoa ja turkkia tehokkaasti kosteudelta ja vähentää turhia pesukertoja. Laadukas haalari helpottaa arkea huomattavasti, sillä se on huomattavasti helpompi puhdistaa kuin koira – tai kotisi. Muita hyviä ominaisuuksia haalarissa ovat:

-säädettävä vyötärö, pääntie ja lahkeet
-konepesunkestävä kangas
-taluttiminen kiinnitysaukot valjaille
-vedenpitävä, mutta hengittävä päälliskangas, joten haalari on mukava koiran yllä
-3M heijastimet, jotka tuovat turvaa pimeän aikaan ulkoiluun"

Meille ehdottomasti tärkeintä oli sopivan koon lisäksi puvun keveys. Se on jollaintapaa jopa huomaamaton - niimpä se ei haittaa edes Pirkon menoa. Tää on ainut vaate mihin ei ole Pirkon hampaat vielä yltäneet. Neiti on meinaan repinyt BOT:n hajalle kauluksesta, Hansbon mantteli koki uuden elämän eikä Janutexin sadehaalarikaan säästynyt tuunaukselta. Lisäksi keveys takaa sen, että se on hengittävä ja miellyttävä päällä. Siksi hampaat eivät ehkä ole yltäneetkään vielä haalariin asti. Ohkaisuuden ansiosta haalari on helppo suihkuttaa kurasta puhtaaksi, mutta vielä tärkeämpää on se, että se kuivaa nopeasti. Sen saisi myös ilmeisesti heittää pesukoneeseen, mutta meillä ainakaan ei vielä ole ollut edes tarvetta. So cool!

Cockerin omistajat tietää, että ei tuota ronttia pysty pitämään ensinnäkään a) havunneulasilta, roskalta ja moskalta, b) kurasta tai c) vedestä erossa. Mutta pakko se on jollaintavalla suojata, sillä kukaan ei jaksa sitä hiekkarallia kotona joka kerta lenkin jälkeen saati kuka jaksaisi selvittää kamalia oksatakkuja ihan joka päivä. Not me. Suuri plussa on, että haalari on karvaisellekin koiralle helppoa pukea vetoketjun alla olevan karvasuojan ansiosta. Pieniä asioita, mutta silti niin tärkeitä. Karvaisten koirien omistajat kyllä tietää mistä mää puhun. Mikään ei oo inhottavampaa kuin se, et karvat on vetskarin välissä jumissa. Ottaa pattiin jo ajatellakin koko asiaa, siispä tää oli iso peukku meiltä!

Pirkko oli äidilläni hoidossa Espanjan reissun aikana noin pari viikkoa ja hältä tuli kommenttia näppäristä lahkeista, joissa on siis nepparikiinnitys. Oli kuulemma helppo pukea Pirkon päälle haalari ja se on jo tosi hyvin, että äiti jaksaa pukea haalarin. Se kertokoot haalarista kokonaisarvion, jos äitikin saa sen Pirkolle pujotettua. Kaikella rakkaudella vaan äiti, kun luet tätä :P

Yhden miinuksen mää löysin - miksi ei olla voitu laittaa pukuun nemmän heijastimia? Koiran vaatteissa ei ole koskaan niitä liikaa ja selvästi tähänkin oltais voitu niitä muutama enemmän upottaa. Pääosin tämänkin käyttö meillä painottuu pimeisiin aikoihin, joten olisi hienoa jos niitä ois ollut enemmän. Silti me annetaan 5 tassunjälkeä koko haalarille, kun ei mitään suurempia vikoja löydetty. Mä ostinkin jo töistä meiltä erityiskestävää heijastinteippiä, jolla ajattelin tuunata haalariin lisää heijastimia ensi syksyksi. Nyt onneksi on jo iltalenkeillä niin valoisaa, ettei heijastimia ja valoja enää juurikaan tarvita. Kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa hipsii..

(*postaus toteutettu yhteistyössä Mustin ja Mirrin kanssa)

Luukku 15 : Silloin, kun Pirkko oli pieni ja söpö...

....Ja enää se ei ole kumpaakaan! Haha :-D Neidistä on kasvanut kunnon möttiäinen, taitaa painaa nyt sen 14kg suunnilleen ja on kyllä aikasta vankka tapaus. Hyvä niin, sillä mun mielestä vielä pieni pentupyöreys on ihan sallittua! Pirkon olemuksesta tekee vielä puolet isomman neidin pentuturkki, joka onneksi alkaa pikkuhiljaa valmistua. Pitäisi varatakin muuten trimmaus ens vuoden puolelle, että päästään laittamaan neiti vähän aikuisemman näköiseksi kaveriksi.

Tässä muutamia ennen julkaisemattomia kuvia Pirkosta pentuna vielä kasvattaja Ninan työnä. Oli onni, että oli kesä ja paljon lämpöisiä päiviä, sillä meidän sisäsiisteys opettelu helpottui huomattavasti sen myötä. Pennut saivat paljon olla ulkona ja nauttia lämmöstä. Oih, olisipa vielä kesä! Voi noita aikoja - tuntuu, että noistakin on ikuisuus, vaikka oikeasti ei olekaan.

Aiheuttaako teissä nämä pienet ja ihanat cockerilapset pentukuumetta? Mussa nimittäin ei itseasiassa juuri ollenkaan, Pirkko on hoitanut tehtävänsä näköjään huolella..:-D

Luukku 2 : Kehäkäytöstä kehittämässä

Jos ei muuta olla tehty viimeaikoina, niin ainakin ollaan mätsäilty! Me ei koko kesänä oikein päästy minnekään mätsäilemään mun työvuorojen takia, mutta nyt on sopivasti ollut töissä iltavuoroja, niin ollaan viikonloppuisin päästy osallistumaan mätsäreihin. Jauuu!

Meillä on tavoitteena astua virallisiin Pirkon kanssa ensi keväänä ja tavoitteet ovat korkealla. Mä haluan kauniisti ja avoimen rohkeasti esiintyvän cockerin, joka tepastelee omilla jaloillaan kehään häntä heiluen. Nyt meille on ollut siis ihan tärkeintä se hauskanpito kehässä ja se, että Pirkko itse esittäisi itsensä. Toisinsanoen haluan sen olevan ihan itse ryhdikäs ja hyviin esiintyvä, sillä silloin cockeri on musta kauneimmillaan. Se seisoo omilla jaloillaan ja ravaa ihan itse ryhdikkäästi - ei sillä lailla, että mä melkein roikotan sitä näyttelyhihnasta. Niitäkin on nimittäin nähty. Näyttelyt on muutenkin meille sitä erilaista yhdessäoloa arkeen. Mä oikeasti viis veisaan menestyksestä, mulle tärkeintä on vain se hauskuus. Pirkon suhteen on toki lippu laivassa korkealla, kun edellytykset ovat niin suuret :-)

Lähdettiin ystäväni kanssa Hakametsään Tampereelle ihan extempore 5.11.2016 Auringonpaisteesta huolimatta oli oikeesti ihan pirun kylmä! Tuo tuuli teki -7asteen pakkasesta ihan järkyttävän purevan ja piinaavan - siksi mä ainakin näytin ihan michelinukolta. Mulla oli melkein enemmän päällä kuin viime vuonna -23 asteen pakkasessa! :-D Eli oli sanomattakin selvää, että myös koirilla oli kylmä. Siispä jatkuva lämmittely ja BOT:n käyttö tulivat tarpeeseen.

Aloitettiin kehäilyt Martan kanssa. Mua ärsyttää, kun näiden kahden kehät menee aina poikkeuksetta päällekkäin, vaikka yrittäisin kuinka sumplia niitä. Silti osallistun aina kummankin kanssa - Pirkko tarvitsee treeniä ja Martan mielestä taas kehässä on ihan parasta! Se on ihan pähkinöinä esiintymisestä - vähän liiaksikin, sillä mun sormet meinasi olla entiset tuolla kehässä. Oltiin punaisia koiria sitten lopulta kuitenkin. Punaisten kehässä jäätiin sitten viimeisten joukossa pois, kun Martta rupes pelleilemään oikein kunnolla :-D Martta ei olisi millään malttanut seistä paikoillaan. Ihan mälsää, kun vois liikkua ja mennä ja säntäillä ja pusutella äitiä ja tuomaria ja jahdata lintuja ja moikata kamuja jajajajaja....siispä pudottiin pois kehästä.

Siitä suoraan sitten juostiin Pirkon kehään. Kehään päästessä Pirkkoa vastassa oli lagottoneiti. Tuomarilla oli vaikea valinta ja sanoikin, että vanhimman oikeudella sekä kunnialla punainen nauha menee hälle. Mä olin taas supertyytyväinen neidin käytökseen, niin meitä tuo sininenkin nauha lämmitti mukavasti. Neiti esiintyi ja ravaaminenkin sujui varsin hienosti jopa toisen koiran takana. Ja sai Pirkko annettua tuomarille pari pusuakin...

Sinisten kehässä Pirkko rupes näyttämään parastaan, vaikka olikin jo aika väsynyt neiti. Mätsärit on hyvä tapa saada adhd-cockerilapsi väsyneeksi! Se oikein näytti, että "perhana, kyllä mussa on ruutia, kun minä itse niin haluan!!!!!!" - niinkuin neidillä on välillä tapana. Äiti ei tiedä mistään mitään, mutta Pirkko tietää kaiken. Niih. Siispä äidin yllätykseksi (...mutta ei Pirkon :-D) oltiin sinisten ykkösiä! Pirkko heilutteli häntäänsä koko ajan kehässä, mutta sijoituksen saatuamme se pysäytti hännän vispaamisen ihan kokonaan. Tuomarikin totes, että "heiluta nyt vähän ees sitä häntää", mutta ei. Neiti oli kuin viilipytty. Aivan kuin Pirkko ois tiennyt alustapitäen pärjäävänsä..
BIS-kehässä kaikkien meidän 8 ihmisen varpaita ja käsiä paleli sekä koirat olivat ihan jäässä. Miten voikaan tuo hirveä tuuli nostaa pakkasen purevuutta noin paljon? Voihan Suomi!

Kotiintuomisena siis oli Martta isojen PUN- ja Pirkko pienten pentujen SIN1 BIS3! Ei ole vielä ollut mätsäriä, jossa neiti ei olis pärjännyt - kunnon kehäkettu pienestä pitäen :-D Tästä on hyvä jatkaa!

Kaunis päivä

Matkasin vanhemmille Pohjanmaalle tässä yks päivä pari viikkoa sitten ja olin kerrankin ajoissa valoisan aikaan matkassa. Kerran olen aiemminkin ollut kesän aikana valoisaan aikaan liikenteessä, mutta silloin en ehtinyt edes auringonkukka-pellolle aikataulusyistä pysähtymään, joten nyt oli ilo otettava irti ja pysähdyttävä! Mulla on kaikista muista koirista paitsi Pirkosta hienot mustavalkoiset kuvat seinällä koristamassa, joten onhan tuosta nuorimmaisestakin hieno seinäkuva saatava :-)

Törmäsimme reissulla vanhaan herrasmieheen, joka oli tuolla kalassa viettämässä ihanan raikasta syyspäivää. Menimme tyttöjen kanssa vähän kauemmas hänestä kuvailemaan, sillä en halunnut häiritä touhailullamme hänen kalaonneaan. Pirkko tietysti uteliaisuuksissaan halusi kovasti mennä hänen luokseen koko ajan ja jouduin useasti neitiä kieltämään menemästä. Papan luvalla annoin neidille luvan poistua kuvauspaikalta. Pappa rapsutteli pentua kovasti, vaikka kertoi pelkäävänsä koiria. Hänellä itsellään on kuulemma aina ollut vain kissoja, joten koirat eivät ole koskaan tulleet hänelle tutuksi. Pappa kertoi seurailleensa meidän touhuja sivusilmällä ja totesi, että "Oletpas jämpti, mutta rento ohjaaja koirien kanssa. Niistä näkee, että ne nauttii touhuta sun kanssa! Sait varmasti hienoja kuvia!" Tiedättekö miltä tuollaiset sanat kuulosti korvissani - vähintäänkin hunajalta♥

Eiköhän näistä kuvista joku pääse ihan seinällekin asti. Pirkko on niin ihanan lutuna nyt, kun sen pentuturkki on niin pörheä ja neidin tukka menee aina tuulessa ihan sekaisin! Hassua miten nopeasti tämä neidin pentuaika on mennyt, kun nyt on jo ikää mittarissa 6kk :-) Mä en kestä miten pussailtava tyyppi tuo muutenkin on, vaikka täytyy muistaa, että se on kotona välillä sellanenkin pirulainen. Neidin vois vaikka vääntää viiteen solmuun ja silti häntä vispais vaan hulluna edestakaisin....♥ Sellainen koiran musta kuuluukin olla, hellyyttävän ihana oma itsensä.

Palkintoporsaat

Käväisin Pohjanmaalla kotona vanhemmillani kuun vaihteessa sairastamassa pari päivää ja viimeisenä sairaspäivänäni olo oli jo niin hyvä, että päätettiin lähteä yhdessä äitini kanssa Jurvaan mätsäröimään pitkästäaikaa. Pitkästäaikaa mukavaa laatuaikaa yhdessä kera koirien :) Tälläkertaa mukaan lähti nuorimmaiset tassuttelijat, sillä ne tarvitsivat eniten treeniä ja sosiaalistamista näyttelyhommaan. Ei ollakaan hetkeen mätsäröity Martan kanssa niin oli mukava lähteä muistuttelemaan taas hommaa neidille! Ja varsinkin, kun juoksut kolkutteli jo ihan ovella, niin korvat eivät ihan olleet paikallaan..teki siis enemmän kuin terää!

Koirat tulivat hyvällä fiiliksellä paikanpäälle, kuten yleensäkin. Pienin oli innoikkaana jo menossa heti kun autosta pääsi vain ulos. Ei oo vielä ihan hiffannut sitä, et autosta ulos päästyään ei aina pääse vapaana kirmaamaan miten sattuu...Ennen ilmoittautumiseen menoa käytiin kaikki tutut koirakot moikkaamassa ja ilmoittautumisen jälkeen kokosin tytöille häkin kehän laidalle. Koirat häkkiin ja sinne menivät kumpikin nätisti nukkumaan. Mä en ymmärrä miten Marttakin viihtyy siellä niin hyvin, vaikka hälle ei ole koskaan varsinaisesti häkkiä opetettukaan. Hän vaan tykkää silti siitä hulluna, kun saa olla rauhassa nukkumassa :-) Pentu ottaa tietysti vanhemmasta mallia mikä on tässä kohtaa enemmän kuin positiivista.

Koirat sattuivat saamaan samat numerot kehiin enkä tyhmänä tajunnut siitä mainita ilmoittautumisessa. Huikkasin kuitenkin pentukehään, että me tullaan viimeisessä parissa ja lähdin Martan kanssa kehäilemään. Martalla oli alustapitäen hyvä moodi päällä ja se näkyi - häntä heilui ja kuunteli käskyjä tarkkaan. Saatiin punainen nauha ja sitten Martan oli aika jäädä odottelemaan ryhmäkehää.

kuva: Sanna-Maria Hannula

Siitä sitten samantien Martta menikin häkkiin odottamaan ja Pirkon kanssa mentiin kehäilemään. Pienin oli vähän pöllämystynyt, kun yhtäkkiä mamma tuli kiireellä herättämään ja neiti joutui kehään :-D Unisena oli hyvä lähteä valloittamaan kehiä, kun viimeisenä parina oli vastassa 2 muuta pentua. Pirkko ei ollut ihan parhaimmillaan - varsinkin kun oli ekaa kertaa mätsärissä, toista kertaa näyttelyhihna kaulassa ja vielä kaikenlisäksi unisena. Mutta suuuupeeerhyvin tää mun pieni 4,5kk lapsi meni, olen niin tyytyväinen♥ En olisi enempää edes voinut tuollaiselta tirpalta odottaakaan! Saatiin sininen nauha siis ihan oikeutetusti.

Kiire tuli taaskin, sillä kehät menivät auttamatta päällekkäin - nimittäin pentujen siniset ja isojen punaiset oli yhtä aikaa. Niin mun tuuria, kun lähden kerrankin kahden koiran kanssa kehään! Onneksi mätsäreissä pystyy helposti vähän järkkäilemään, kun huikkii olevansa kahdessa kehässä yhtäaikaa. Pirkko oli vielä niin pieni, ettei voinut mennä äidin kanssa ja Martta taas...noh, ei piittaa mennä muiden kuin mun kanssa :-D Eli ei jäänyt paljon vaihtoehtoja asialle!

Ensin siis Martan ryhmäkehään. Sinne päästyään koirat sijoittuivat pikkuhiljaa ja niin vain oltiin vielä sijoittuneiden joukossa. Tuomari tykkäsi neidistä kovasti ja saatiin loppujenlopuksi tulokseksi isojen koirien PUN3. Hyvä Martta! Hyvä me! Oujee! Isojen koirissa on aina jotenkin hassua kisailla, kun taso on usein äärimmäisen korkea ja se leikkimielisyys ei siellä valitettavasti näy niin paljon kuin pentukehässä mikä on tosin harmi. Mätsärit on ainakin meille ihanaa yhdessäoloa ja samalla myöskin hyvä harjoitusalusta virallisiin näyttelyihin!

Pentukehässä alkoi kaikki olla lopuillaan eli päästiin näyttämään taitomme sinne viimeisenä. Mä yleensä tykkään katsoa muiden suorituksia, mutta nyt en kerinnyt mikä harmitti kyllä kovasti. Pirkko meni iloisesti ja tasaisenvarmasti eteenpäin. Malttoi seisoa röhnöttää paikoillaan, vaikka tuomari tulikin hipelöimään. Ihmiset on neidin heikkous - se menee ihan sekaisin. Peruscockeri. Lahopää mikä lahopää, sekaisin kuin seinäkello. Vai miten se meni? Ihmisistä sekoaminen on jo ihan hyvissä kantimissa, sillä malttoi nytkin olla lähes hötkyämättä seistessään ja hampaita katsoessaan. Siitä sitten jäätiin neljän sijoittuneen joukkoon ja voi sitä iloa, kun tajusin, että oltiin viimeisiä kehässä! Eli siis ykkösiä! Pirkko ihkaekassa mätsärissään! Huippu-Pirksu! Uuuh!

BIS-kehää odotellessa Pirkko nukkui häkissään unisena, ihan selvästi ilta oli jo ihan tarpeeksi rankka pienelle pennulle. Uusia ihmisiä, paljon koiria, kehässä meneminen, uudet hajut, uusi kenttä ja kaikki muu! Valtavasti nähtävää ja koettavaa pennun silmin. Ei ihme, että väsytti! BIS-kehässä neiti lähinnä laahusti ja makoili ollen kokonaisuudessaan siis pentujen SIN1 BIS6. Pieni kehäkettu näköjään nuoresta iästään huolimatta! Ihanaihanaihana! Ja niin tyytyväinen mamma pieneensä :-) Vielä kun tohtisi ilmoittaa pienen pentunäyttelyyn! Nyt ollaan treenattu vapaana esiintymistä muutaman kerran, sillä sen kautta aion hakea neidille ryhdikkyyden ja taidon esiintyä! Pikkuhiljaapikkuhiljaa askel askeleelta. Voin vannoa, että tää neiti tullaan näkemään kehissä useasti - sitä en lupaa, että esittäjänä olisin minä ;)

Mätsäri oli tosi toimivasti järjestetty, kuten Sukk:lla yleensäkin - järjestäjinä useasti sekä kaukana näyttelyissä kulkeneita ja lähialueen mätsärit kolunneita ihmisiä, niin mitä muuta voi oletakaan! Kehät pyöri reippaasti, tuomarit asiantuntevia ja paikalle selkeät ohjeet. Palkinnoiksi oli kerätty tosi kivat ja hyödylliset palkinnot, joihin oli kyllä nähty selvästi vaivaa.

Martan palkinnot koostui isojen koirien tavaroista, hyödyllisiä siis ihan kaikki. Nahkapanta oli melkein kuin lottovoitto, sillä Martta tarvitsikin yksinkertaista ruskeaa solkinahkapantaa. Meidän pokaalikaappi ja ruusuke-seinä sai taas myös hivenen täydennystä - mihinkähän ne taas seuraavaksi tunkee, kun alkaa tila loppua..:-D Toi pallolelu on muuten hitti ja sen saa kivasti lenkillekin mukaan palkaksi taskuun.

Pirkon pentukehän voitosta tuli aikasta kivat palkinnot myös - etenkin tuota kokoontaitettavaa matkakuppia oon pitkään katsonut, mutta en ole vain malttanut ostaa. Herkut on kans kivat, kun niitä menee tässä taloudessa oikeasti ihan hirveä määrä. Meidän koirat on kyllä aikamoisia herkkupyllyjä, mut ompahan ne lihaksikkaita ja hampaat on kuosissa sen avulla! Syököön siis jatkossakin herkkunsa! BIS-kehästä saatiin villiksille juuri oikeaa ruokaa - miten voikin olla noin hyvä tuuri, kun yleensä kehästä voittaa just sitä mitä koira ei juo! Lahjakortilla ajattelin tilata Pirkolle omat nimilaatat valjaisiin sekä pantaan, niitäkin mä oon jo jonkinaikaa kattellut :-)

Ei siis ollenkaan huono avaus syksyn mätsärikaudella ja ennenkaikkea Pirkon näyttelyuralle! Syksyllä onkin nyt kivasti lähialueella mätsäreitä, mutta enköhän ole melkein jokaisen töissä ja sen ainoan minkä olevan vapaalla, olen tuomaroimassa. Ei mee aina nallekarkit tasan, vai miten sitä sanotaankaan? Toivottavasti joku järkkäis sitten talvella hallimätsäreitä, niin voitais päästä suuremmalla todennäköisyydellä mukaan.

Niin ylpeä näistä ihanista tyttösistä, mamin rakkaat luppakorvat♥

Ompeluiloa

Pitkästäaikaa pääsin väsäilemään omillekin koirille jotain - Pirkko sai nimittäin ihkaekat omat valjaansa! Ennen neidillä on ollut lainassa Kertun Ratian valjaat, mutta ne kävivät mahasta liian pieneksi aikasta äkkiä. Kertulla kun on painoa 4kg ja Pirkolla tällähetkellä jo yli 8kg, niin voitte kuvitella kauanko Kertun valjaat mahtui Pirkolle! Hertan valjaatkaan eivät enää mene tällä pikkuiselle, joten omat oli ehdottomasti saatava! :-) Mä vähän kävin kurkkimassa laiskuuttani eläinkaupassa, mutta totesin surkean valikoiman olevan voimassa edelleen. Oli siis itse ryhdyttävä tuumasta toimeen!

Ihastuin tähän majava-kankaaseen jokin aika sitten ja nyt se löysi vihdoin oikean paikkansa. Se sopii kivasti Pirkon punaiseen turkkiin. Kuosi itsessään ei tule hirveästi valjaista irti muutakuin tihrustamalla lähellä, mutta se ei oikeastaan edes hirveästi haittaa, sillä pääosassa ovat lähinnä värit. Maanläheiset sävyt sopivat mainiosti tuolle neidille - haluaisinkin tuolle isona ruskean nahkahihnan ja metsänvihreät nahkavaljaat♥ Tai ei punainenkaan huono vaihtoehto olisi punaiselle cockeritytölle!

Halusin tehdä pienelle kankaiset valjaat, vaikka aito nahka onkin mun juttuni koiratarvikkeissa. Nämä nimittäin saa nakata tarpeentullen pesukoneeseen. Neidillä on tapana möyriä kuraojissa lenkillä sen minkä kerkeää, joten valjaiden pesumahdollisuus on ihan välttämätön juttu! Muutenkin valjaat ovat ihanan pehmeät tuollaiselle pullealle pennulle. Valjaat ovat vielä pienelle hieman löysät ja kun ovat sopivat muuten, niin mahan säätövaran ansiosta pystyy vielä hivenen sitä säätämään.

Näillä kelpaa nyt tallustaa pitkän aikaa! Syksy ja kurakelitkin ovat sopivasti tulossa, niin saa sitten nämä valjaat heittää pesuun koneeseen lenkin jälkeen. Taidan samalla kyytiä nakata aina Pirkonkin, se kun on jokaikinen kerta on kurainen lenkiltä tullessa..luojankiitos muut koirat osaa edes vähän väistää kuraojia :-D

Lisää kuvia tekemistäni tuotteista täällä!

Pienin kasvaa ja vahvistuu

Instagram on ollut jo pitkän aikaa hyyyyvin aktiivinen (jopa ehkä liikaakin...), mutta kun puhelimella on niin helppo ottaa kuvia ja jakaa ne sinne. Pari sekuntia ja homma on valmis.  Blogi vaatii aina tietokoneen esiin kaivamisen ja himpun verran enempi aikaa, joten tää jää paljon helpommin tekemättä. Mua on oikeasti viimeaikoina riepoteltu edestakaisin - sähköposti huutaa työsähköposteja, tekemittömiä töitä on lukemattomia, jäätävä stressi edesauttoi mun kipeäksti tulemista, syksyn harrastuskuviot on ihan auki ja kyllä tuo muuttorulianssikin alkaa tuosta pikkuhiljaa käynnistyä. Ensimmäinen kysymys lienee, että miten voikaan yhdelle ihmiselle kertyä näin paljon tekemistä näin lyhyeen aikaan. Toinen kysymys lienee se, että miten mulle voi kertyä tavaraa puolessa vuodessa ihan liikaa..huh, kukahan jaksaisi taas muuttaa?! Onneksi tiedossa on monta ihanaa asiaa muutossa - iso asunto lasitetulla parvekkeella ja kunnon kokoisella kylppärillä. Niitä koiraperheenä arvostaa kovasti :-)

Nyt kuitenkin itse kuulumisiin. Pienokainen kasvaa kasvamistaan. En ehkä voi enää puhua pienokaisesta, sillä painoa neidillä on jo huimat 8kg. Ei mahdu neiti enää pentuboksiinsakaan kunnolla, täytyy varmaan käydä jostain ostamassa isompi muovihäkki matkustukseen. Alkaa olemaan auto täynnä koiria aina, kun yhdessä mennään.. Tämä 4kk potra neiti on mennyt jo kiloissa villistyttöjen ohi aikoja sitten - painaa jo nyt melkein tuplat mitä Kerttu :-) Toiset rokotuksetkin on jo saatuna ja 2 pentuvarausta lähti sen reissun myötä tälle neidille. Että olenkin kiitollinen ihanista tutuista eläinlääkäreistämme - he jos jotkut ovat aarteita, joista pidän kaksin käsin kiinni♥ Ison koiralauman kanssa tutut ja turvalliset eläinlääkärit ovat kuin avain lukkoon. Pirkon laumaan sopeutuminen meni kyllä ihan nappiin ja hyvin on jo arjenkin taidot hallinnassa. Villiksiä Pirkko käy joskus vielä silloin tällöin pentumaisesti härkkimässä kun nukkuvat, mutta muuten antaa hyvin olla rauhassa ja arvostaa uljasta ylhäisyyttään. Lenkillä vapaanaollessaan villikset jopa leikittää pienintä, mikä on jo musta tositosi hyvin! Neidin sisäsiisteys vaihtelee - välillä menee viikko ihan sisäsiistinä ja toisena viikkona sitten tulee taas vaikkapa yöllä pisut. Mutta en ota stressiä - se vie niin paljon aikaa, kun vain tarvitaan :-)

Pirkko on saavuttanut jo meillä kaksi eri lempinimeä, jotka ovat "pullukka" ja "tuholainen". Pullukka-nimi tulee siitä, että neiti nyt vain sattuu olemaan sen mallinen. Tuholainen taas juontaa juurensa siitä, että neiti on jo mukavasti merkannut eri tavaroita hampaanjäljillään. Meillä ei koskaan ole kukaan koirista syönyt mitään kiellettyä, mutta Pirkko on kyllä yhden hyllyn reunat pyöristänyt, pyykkikorin reunat karhentanut ja sängynreunan tehnyt persoonallisemmaksi. Meikkipussin kahvakin meni itseasiassa yks päivä uusiksi, kun neidin mielestä se oli ilmeisesti liian vanha ja raihnainen. Välillä siis tuntuu, että voisin tehdä tuosta lapaset tai seinätapettia. Hohhoijjaa..

Neiti on nähnyt nyt paljon Martan koirakavereita. Martan koirakaverit tosin painottuu pääosin isoihin koiriin, mutta ainakin tää neiti on nyt sitten tottunut isojen kanssa rellestämään. Aluksi oli vieraisiin koiriin hivenen varautunut, mutta nyt sekin ujous on jo kaikonnut. Lapsiinkin on jo jonkinverran totuttu - naapurin lapset ovat nimittäin aina yhtä onnellisia laumasta. Lapset jaksavat jo kaukaa huutaa tyttöjen nimiä kovaan ääneen kadulla. Pentu on siis saanut jo olla mukavasti lapsienkin kanssa "puolivahingossa" tekemisissä eikä ole nopeista liikkeistä, äänenvaihteluista tai muustakaan hämillään. Rakastaa vaan, kun joku rapsuttaa♥

Pennun motoriikan kehittymistä on ollut antoisaa seurata. Se kasvaa niin vauhdilla, kun saa mennä ja tehdä oman mielensä mukaan. Välillä on ollut tassut tiellä ja kompastuttu, mutta sieltä on noustu kovalla voimalla ylös ja eikun taas menoksi! Pirkko ui ekan kerran 7viikkoisena ja siitä lähtien on aina pienen matkaa uinut sen minkä jaksaa. Hassua ajatella, sillä Martalla meni vuosi uimaan opeteltaessa..:-D Metsässä tuo painelee sen minkä jaloistaan pääsee, nyt neiti onkin ollut mulla hakutreeneissä mukana melkein joka kerta tallaamassa maastoja. Ja tietysti ihastuttamassa treeniporukkaa! Tuo ihastuttaminen on muuten jännä juttu - meillä menee Pirkon kanssa kävellessä 200m ehkä joku 30min, kun Martan kanssa kävelee sen parissa minuutissa jos sitäkään. Pirkkoa vaan kaikki haluaa tulla rapsuttamaan ja pussailemaan - voin kertoa, että on tosi kiva alkaa opettamaan koiraa kävelemään kadulla, kun se on jo nyt oppinut, että kaikki ihmiset moikkaa ja pussailee häntä...pitkä ja kivinen tie varmasti tulossa tämän kanssa! Sosiaalinen koira on pääosin hyve, mutta ei tosiaan aina :-D

Pirkko kävi kerran mun tutulla trimmattavana ja olin itse siinä samalla oppimassa. Nyt oon muutaman kerran siistinyt neitiä ja yrittänyt oppia mittasuhteita cockerin trimmauksessa. On suorastaan lahja, että on hyvä pohja trimmaukselle jo olemassa, mutta toisaalta nyt on niin erilaisesta  rodusta kyse, että se ei paljon lohduta mieltä. Sakset ja kone pysyy hyvin ruodussa, mikä helpottaa hommaa huomattavasti - ei ainakaan virheet paista niin pahasti läpi kuin ehkä voisi. Pirkko ottaa mun sähläilyt ja trimmausyritykset hyvin lungisti nukkuen ja seisoskellen - sitä ei haittaa koneen hurina tai kuivaajan kova meteli ollenkaan. Se vaan chillailee ja torkkuu sen minkä kerkeää. Tosi helpottavaa kyllä mulle, kun oon vielä kohtuu epävarma cockeria trimmatessa.

Pentu on herättänyt monissa ihastusta siitä kuinka rohkea neiti on, mutta täytyy sanoa, että Martan pentuaikoihin verraten neiti on paljon ujompi versio. Ei missääntapauksessa pelokas tai ujo, mutta mietteliäämpi ja varmempi menijä kuin Martta. Martta meni jokapaikkaan aina kauhealla tohinalla eikä miettinyt ikinä mitään, mutta Pirkko on hivenen maltillisempi versio. Menee häntä vispaten jokapaikkaan, se taitaa ollakin Pirkon oma tuotemerkki. Hännänvispaus jaksaa huvittaakin monesti ihmisiä - pieni koira, mutta häntä vispaa kuin propelli. Ei haittaa hurjasti huriseva kirjasto-auto, kaikuva rappukäytävä, kaupan aula, Kodin Terran betonilattiat tai mitkään muutkaan neitiä. Se on vain iloinen, kun saa olla mukana ihastuttamassa! Yksi asia mikä on varma - neidissä ei ole "off"-nappulaa. Meillä on aina pennuilla ollut selkeät "on" ja "off"-nappulat, mutta ei tällä pennulla vaan. Ilmiselvä valuvika cockerissa. Ei ole virtanappia laisinkaan, ilmeisesti ovat kaikki maanantaikappaleita. Ne menee, tekee ja touhuaa sen minkä kerkeää. Mutta silloin kun nukkuu, niin nukkuu sitten pitkään - ekana yönä yöunet oli pennulla 10h täysin sikeässä unessa. Hah! Ollaan kyllä muutenkin koirien kanssa aikamoisia unikekoja. Moni tuttava itseasiassa välillä päivitteleekin, että miten meillä koirat voikaan nukkua niin pitkään haluamatta laisinkaan ulos...välillä noita vanhimpia saa jopa vetää ulos, kun millään ei haluttais jättää unia kesken. Mä tietysti ehkä meistä pahin unikeko tosin oon..eli en voi arvostella koiria, ne on tulleet täysin omistajaansa.

Sopivaa pentukurssia oon jo pitkään meille etsinyt, ois nimittäin pitkästä aikaa kiva päästä johonkin ryhmään pentuilemaan. Nyt olisi yksi tiedossa, joka sopisi varmasti ehkä työkuvioihinkin. Nyt kun tehosterokotuskin on jo saatuna, niin voidaan pentutreffeillä ja mätsäreissäkin ruveta käymään pikkuhiljaa, kun varoaika tuosta olisi vain ohi. Syksylle olisi kiva saada joku arkitottis tai toko-kurssi sitten pentukurssin jatkoksi. Ei pääsis käyttäytyminenkään unohtumaan sillätavoin neidillä syksyn pimeinä ja hiljaisina aikoina, kun ketään ei näy missään eikä itseäkään mikään huvita.

Oon loppuvuodelle vähän tsiikaillut, jos ilmoittaisin neidin johonkin pentunäyttelyyn. Hämeenlinnan pentunäyttely ois ainakin sopivan matkan päässä, ehkä siis sinne pitäis nokka suunnata. Sitä ennen kuitenkin lähdetään valloittamaan 1,5viikon päästä Jämsää ja koiraleiri Onnidogia! Mukaan lähtee tälläkertaa nuorimmaiset, sillä vanhimmaiset on helpoin saada hoitoon ja pienimmäiselle uudet maisemat tekee eniten terää. Mielenkiintoinen pidennetty viikonloppu tiedossa, tulkaahan moikkaamaan!

Ei kolmatta ilman neljättä...

Nyt se on vihdoin julkista. On ollutkin työ ja tuska pitää tälläistä suurta salaisuutta itsellään. Tainno, kyllähän tästä äitini on tiennyt, sillä onhan tämä meidän yhteinen unelma. Nimittäin oma cockerspanieli. Tää tuli siis tyttöjen seuraksi laumaan eli nyt on neljä karvakäpälää viihdyttämässä ja pitämässä seuraa. Oi tätä onnea! Pakahdun niin ylpeydestä ja ilosta! Ahh! Voi pientä!

Hän on siis viralliselta nimeltään Nortworth Knot for me eli tuttavallisemmin meille vain Pirkko. Neiti on ollut meillä nyt siis eilisestä asti eli vasta tässä tutustumme toisiimme, mutta tämän vuorokauden aikana on tullut todettua neidin olevan älyttömän rohkea ja leikkisä tapaus. Eka yö meni mainiosti, pari kitinää ja sen jälkeen pötkötettiin koko yö rauhassa. Koirat ovat ottaneet uuden tulokkaan rauhassa vastaan, Martta on ottanut neidin suojatikseen ja villikset eivät taas hirveästi välitä, lähinnä nuuskuttelevat ja käyvät moikkaamassa sillointällöin. On ollut ihana nähdä kuinka vastaanottavaisia kaikki ovat olleet, vaikkakaan vielä ei voi nuolasta ennenkuin tipahtaa eli välttämättä kaikki ei mene niin hienosti kuin miltä näyttää. Toivotaan kuitenkin parasta!

Ja ennenkuin aloitatte spekulointeja, niin kyllä - olen aikuinen ja teen tietoisia päätöksiä. Elän elämääni ja todellakin aion toteuttaa unelmiani, sillä me ei eletä täällä ikuisesti. Unelmat on tehty toteutettaviksi ja haaveet haaveiltaviksi - tämä kuului siihen ensimmäiseen satsiin. Tämä on ollut jo vuosia suuri unelmani. Katsokaa nyt tuota naamaa. Pienipienipieni! Neiti on itse täydellisyys♥