torstai 6. elokuuta 2015

Elämä on yhtä koirailua, vai onko sittenkään?

Niimpäniin - aina kun meen lupaamaan jotain, niin tulee aina jotain sählinkiä. Toisinsanoen mun alkuviikko muuttui loppuviikoksi eli postaus tulee vasta nyt julki, vaikka alunperin ajatus oli toinen. Elämä on ollut vain yhtä hullunmyllyä auto-,vakuutus- ja työasioiden parissa eikä bloggaamiselle ole paljoa jäänyt aikaa. Vai pitäisikö pikemminkin sanoa, että ei ole jäänyt aikaa millekään ylimääräiselle?

Lukijamäärät poksahteli tässä jokin aika sitten satasissa ja se sai mut miettimään omaa koirabloggailuani. Ensin täytyy kyllä sanoa, että en voi ohittaa sitä tärkeintä eli kiitosta. Kiitoskiitoskiitos teille kaikille ihanille lukijoille♥ Mun mielestä sana "kiitos" on oikeastaan aika lievä sana kuvaamaan sitä tunnetta mitä koen näin suuresta lukijakaartista. Silloin vuonna 2011, kun aloittelin bloggaamistani tämä oli mulle oikeastaan vain päiväkirjan pitämistä itselle - sitähän se toki on vieläkin, mutta nyt meidän "päiväkirjaa" selailee jo aika moni muukin ;-) Lukijamäärät ovat vuosien varrella kasvanut tasaisesti - olin jo ihan fiiliksissä silloin aikoinani niistä 10 lukijasta, niin voitte kuvitella miltä musta nyt tuntuu, kun lukijamäärät on moninkymmenkertaisesti kasvanut tuosta. Jos suoraan sanotaan, niin eipä niillä lukijamäärillä oikestaan merkitystä ole - todella hyvä blogi voi olla siltikin, vaikka ei olisi ainuttakaan lukijaa. Henkilökohtaisesti mulle itselleni te lukijat olette ollut aina avainasemassa (en tarkoita nyt määrää, vaan sitä laatua ;-)), sillä itselleni tässä bloggaamisessa kaikkein antoisinsa on ollut se, että saan kommunikoida teidän lukijoiden kanssa - joskus saattaa kommentti-paljous yllättääkin minut ihan totaalisesti ja jokaiseen kommenttiin vastaaminen tietysti vie myös ihan mukavasti sitä aikaa, mutta silti en siitä luopuisi mistään hinnasta. Musta ainakin on aina niin ihanaa, että te jaksatte kommentoida postauksiin ja esimerkiksi kertoa omia kokemuksianne jostain asiasta. Kaikkein kivointa on se, että jotkut nimimerkit alkaa käydä jo tutuksi ja osaa jo vähän niinkuin "odottaa" nimimerkin kommentoivan tähänkin postaukseen.Ylipäätään musta on vähän kummaa, että bloggaajat ei vastaile lukijoiden kommentteihin - itselle ainakin ajatus siitä, että lukija näkee vaivaa postauksen kommentoimiseen saa minut ainakin ajattelemaan, että minunkin täytyy nähdä se "vaiva" lukijan kommenttiin vastaamiseen. Vastavuoroisuus kunniaan, vai mitä?

Nyt päästäänkin sitten siihen itse aiheeseen - on joskus niin hirveän outoa miettiä kuinka monta ihmistä meitä jaksaakaan seurata! Kuka nyt tällääsen pohojalaasen hullun koiranaisen juttuja koiristaan jaksaisi seurata? No, kyllä meidän höpinöitä "muutama" jaksaa ilmeisesti seurata :-D Tällähetkellä Bloggerin kautta lukijoita on 410, Blogvinin kautta 58lukijaa, Instagramissa 306 seuraajaa ja Facebookissa 159 seuraajaa. Mitä ihmettä - kuinka paljon teitä oikein on?? Vautsi! Näiden lukujen ansiosta ollaan siis yksi Suomen suurimmista koirablogeista.

Mulle on muutamaan otteeseen heitetty kysymys, että miksi mä ees bloggaan? Ja kaikenlisäks vielä koirista - tuo kysymys on nakattu ilmoille puoliksi sillä periaatteella, että "etkö parempaa bloggaamisen aihetta keksinyt". No, enpä tainnut keksiä. Itseasiassa nyt kyllä valehtelen, sill kyllähän mä keksin, mutta blogattuani omasta elämästäni sekä valokuvauksesta reilun vuoden tiesin, että tämä ei ole millääntapaa minun juttuni. Ehkä ajatus siitä, että ihmiset tiesi elämästäni paljon ahdisti mua - olenhan kirjoituksissani aina suhteellisen avoin. Siispä päätin jatkaa bloggailuani vain ja ainoastaan koirarintamalla enkä vielä(kään) ole tähän kyllästänyt - päinvastoin mulla ois intoa tehdä kaikenlaisia postauksia ja juttuja, mutta aika ei vain tunnu riittävän. Tärkein asia miksi bloggaan on se, että se on mulle niin suuri henkireikä arjessa - yksi tapa päästä hetkeksi arjen hullunmyllystä pois. Musta on niin mukavaa, kun saa tuoda omia juttuja sekä kuvia julki, sillä itselleni sekä kirjoittaminen että kuvaaminen on tapa rentoutua ja saada ajatukset karkaamaan positiiviseksi. Bloggaus on harrastus tai ehkä jopa vähän enemmänkin. Lopettaessani bloggaamiseni HauHaulla tämän vuoden alussa olin varma, että vaikka tuo aikakausi antoi minulle paljon niin päätös oli oikea. Työ bloggaajana on rankkaa, mutta toisaalta niin kovin antoisaakin - ihmiset tietävät paljon elämästäsi, mutta itse bloggaajana et tiedä lukijoista kuin pienen murto-osan. Eniten mua"ahdisti" palkallisena bloggaajana ne aikataulut - postaus oli saatava tehdyksi aikataulun mukaisesti, vaikka varsinaista aihetta ei ehkä olisi ollutkaan. HauHaulla toki työilmapiiri oli niin mainio, että sitä jäin oikeastaan vähän kaipaamaan - harvassa työpaikassa ollaan noin iloisia ja yhteistyökykyisiä, pointsit heille! Mutta kuten sanoin, niin halusin itsenäistyä ja olla ns. "oman itseni herra". Tämä ajatus sai minut myös kieltäytymään kutsusta blogiportaali Lemmikkiblogeihin, vaikka päätöstä pitkään mietinkin. En vain kokenut, että saisin tuosta itse "irti" mitään sen suurempaa - ainakaan tällähetkellä. Mahdollisuus oli hieno, mutta jokin sai minut kuitenkin kieltäytymään ja voin kyllä sanoa, että en kadu päätöstäni. Olen kai vähän tälläinen itsenäinen susi, joka tahtoo mennä ja tehdä itse mitä lystää - saavuttaa itse niitä etappeja ja unelmia ilman muita. Tehdä ja päättää itse omista asioistaan. Ja onpa tämän viiden vuoden aikana kehitystäkin on tapahtunut - ainakin omasta mielestäni. Oman kirjoitustaidon kohenemisen lisäksi ainakin kuvien laatu on parantunut ja ulkoasu-koodailutkin ovat olleet jo pitkään hanskassa. Ei siis ollenkaan huonoja kehityksen kohteita, varsinkin kun ajattelee tulevaisuuttani.

Toisaalta ei ole aina helppoa olla bloggaaja - ikäviäkin kommentteja satelee välillä kommenttiboksiin, ihmiset tuntee sinut tapahtumissa (mikä on kyllä ollut minulle ihan superihana juttu!!) ja elämä on välillä vähän rajoittunutta, kun aika ei aina riitä kaikkeen. Muut ihmiset pitää vähän jopa olettamuksena, että koirabloggaajan koirat osaa käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka tosiasiassa munkin koiralauma on välillä ihan hulluja adhd-koiria, jotka ei osaa ainakaan silloin käyttäytyä kuin pitäisi :-D Ollaan siis välillä aika näky, kun huomauttelen tälle apin...siis koiralaumalle käyttäytymistavoista. Eniten mua silmiinpistää nää anonyymit, jotka tietää kaiken. Ja kyllähän ne tietääkin, onhan he sentään kasvottomia anonyymejä. Vuoden alussa, kun julkaisin ekat uutiset Martan tulemisesta taloon sain muutamia kommentteja siitä, että miten villakoiraihminen voi hommata palveluskoiran - siis ihka oikean palveluskoiran. No, en mä tiä muuta tapaa hankkimiselle kuin että ottaa kasvattajaan yhteyttä ja ottaa häneltä pennun ;-) Jokunen kommentti tuli siitäkin miten tämä(kin) koira jää huonolle hoidolle. Juu, kai se sit on jäänyt..

Mulle on joskus satanut kaveripiiristäni ja tutuiltani heittona, että teenkö mä vapaa-ajallani mitään muuta kuin koiraile. No, ulkokuori muille ihmisille saattaa olla joskus tietty tuo, mutta kyllä täältä löytyy mm. ahkera käsitöitä tekevä, lukeva, kavereidensa kanssa pyörivä ja myöskin siellä viihteellä kävijä ;-) Sen mitä tiedät netistä lukemalla, ei ehkä aina ole se koko totuus - jos mun Facebook on täynnä koiria, ei se tarkoita sitä, että elämäni olisi vain yhtä koirailua. Nää kommentit on siis lähinnä sadellut enemmän niiltä tuttavilta kuin kavereilta. Siinäs pitävät mua hulluna koiranaisena jos tahtovat - sitähän mä oon ;-) On olemassa asia mikä mua jokseenkin jopa ehkä vähän ihmetyttääkin on se, että jotkut ihmiset naureskelee, että koiriltani löytyy sekä oma Facebook-sivu, että oma Instagram-tili. Kuka hullu nyt koirillensa sellaiset tekisi? Minulla on tähän kuitenkin jopa kaksi hyvää perustelua - a) bloggaaminen on yksi rakkaista harrastuksistani ja jopa ansionkohteistani, niin tilit ovat tärkeä lisä tälle blogille ja b) koen, että täytän mielummin koirien tilin pelkillä koiramaisuuksilla kuin omani.

Vaikka minulle toisten mielipiteet ovatkin tärkeitä, niin silti en jaksa näistä puolittain ikävistä kommenteista välittää. Kommenttien sanojat ovat yleensä sellaisia henkilöitä, jotka eivät itse harrasta mitään saati ikinä omistaneet koiraa. Tai ovat vain muuten kateellisia. On ihan täysi fakta, että koiran rakkautta ei voi nimittäin tuntea, ennenkö omistaa koiran. Ei kukaan koiraton ymmärrä sitä kuinka koira saa tulla pusuttelemaan aamulla sänkyyn tai miten lähdet vesisateeseen lenkille koiran kanssa? Oon joskus mielessäni pohtinut kuinka koirista voi ylipäätään ees tulla noin rakkaita - ne on vähintään perheenjäseniä ja parhaita ystäviä. Tiedättekö sen ilon, kun saavut kotiin ja vastassa on aina (siis oikeesti ihan jokaikinen kerta!!) superonnellinen koira? Se jos joku on aitoa ja pyyteetöntä rakkautta parhaimmillaan.

Kahden viimeisen kuukauden aikana postauksia on tullut ihan luvattoman vähän - kiitos kahdelle työvuorolle, koirille, pakollisille menoilleni ja ystävilleni, jotka olette järkännyt mulle ihan liikaa tekemistä. Nyt ehkä mahdollisesti kuitenkin elämä vähän rauhoittuu tässä tulevan syksyn myötä ja päästään tänne blogin puolellekin päivittelemään kuulumisia ja kaikkia kivoja juttuja vähän säännöllisemmin. Itseasiassa tämä blogista kesälaitumilla olo on antanut vielä enemmän motivaatiota bloggaukseen ja on ollut tavallaan pieni hengähdystauko ennen paluuta normaaliin arkeen sekä postausrytmiin. Te lukijat olette taanneet minulle kehittymisen ja tämän blogin "menestymisen". Menestymisellä tarkoitan sitä, että olen saanut mm. uusia hyviä ystäviä sen ansiosta, että he ovat tienneet blogini. Toivon, että saan kuulla teistä jatkossakin vaikkapa juuri tuon kommenttiboksin puolella ja näin saada itselle hymyn huulille - varsinkin syksyisin on kiva käpertyä työpäivän päätteeksi sohvalle koirien kanssa ja ruveta lukemaan teidän kommenttejanne.

Se oli sellainen sekametelisoppa-vuodatus. Oli vain pakko koota vähän omia ajatuksia tästä kaikesta yhteen ja tälläinen pläjäys siitä sitten tuli. Nyt täytyy kyllä kysyä, että olenko yksin ajatuksieni kanssa vai onko teille satanut joskus kommenttia teidän koirailuista? Ottaako teidän lähipiiri kuinka koirailunne - nakertaako jonkun aviomiestä kenties se, että koiranpantoja löytyy eteisestä enemmän kuin aviomiehen kenkiä vai onko joltain kaverilta tullut kommenttia siitä, että päässäsi ei pyöri muutakuin koirajutut? :-)

12 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa! Kavereilta saa aika monesti kuulla ainakin sen, että mitäs koirille kuuluu. Itse kyllä ainakin myönnän sen, että kavereiden kanssa jutellessa puheenaihe vaihtuu monesti koiriin. Ja kun kavereita näkee niin eeerittäin monesti mulla on se koira mukana. Koirahullu vai miten se meni... Blogiin tykkään kirjoittaa vain koirajuttuja. Koirista on vaan jotenkin helpompi kirjoittaa. Elämässä on paljon muutakin kuin koirat, mutta koirat on oleellinen asia ainakin mun elämässä! Tätä kuvaa hyvin tuo sanonta: “Dogs are not our whole life, but they make our lives whole.” :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes - kivaa, että täältä löytyy muitakin "kohtalontovereita" :-) Itselläkin vaihtuu usein puheenaihe kaverien kanssa koiriin ja useasti on kyllä koirat mukanakin matkassa. Etenkin nyt kun Martta on nuori, niin neiti on ollut paljon mun mukanani kavereillani ja tottunut näin uusiin ympäristöihin, ääniin ja ihmislaumaan :) Kätevää!

      Oot kyllä oikeassa, että koirista on helpompi kirjoittaa. Se on jotenkin niin luonnollista itselle kirjoittaa rakkaasta elämäntavastaan :-) Ja voin kyllä niin astu tuon lauseen taakse - juuri noinhan se on!

      Poista
  2. Moi!(varoitus pitkästä kommentista!)
    Kyselin sulta jonkun aikaa sitten miten koiran luoksetuloa voisi parantaa ja nytten olen treenaillut koiran kanssa ja se tulee jo luokse kun leikkii toisen koiramme kanssa! Toteutettiin tänään yks tän kesän tavotteista eli mentiin se yli 20 km lenkki (25km/6h oli muuten meidänkin hurjat saksanseisoja mixsit vähän väsyneitä sen jälkee) ja uskalsin pitää koiraa välillä irti! Kuukausi sitten ei olis tullu kuuloonkaan. Jee ollaan edistytty ja kiitosta lähtee sinnepäin hyvistä vinkeistä<3

    Kyllä munkin kaverit aina välillä miettii onko mulla muuta elämää kun koira kun sitä pitää aina olla lenkittämässä ja hoitamassa:D

    Ja blogia luen koska lyösin sen kerran sattumalta ja siinä ooli siisti ulkoasu ja laakukkaat kuvat ja tekstit:)

    Olipas sekavaa selostusta mutta toivottavasti ei haittaa...

    Ps. Taisin nähdä sut lenkillä koirien kanssa mutta en viittiny tulla moikkaamaan kun mun koira on niin sählä noissa ohituksissa ja hihnassa moikkaamisessa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, pitkät kommentit on just parhaita - kiitos hurjasti siis jo etukäteen!! :-)

      Mukavaa kuulla, että oot palannut blogiimme ja ennenkaikkea, että meistä on ollut apua. Onnea kuitenkin saavutuksesta, sä olet sen suurimman työn tuossa tehnyt! Vau :-) Kyllä se kova työ vaan palkitsee aikanaan :) Tosi hieno saavutus!

      Ja olettepa te olleet ahkeria menijöitä! Ei voi muutakuin hattua nostaa tuollaiselle suoritukselle :) Kyllä taisi olla sekä omistaja että koirat tuollaisen lenkin jälkeen väsyneitä!

      Heh, sellasia ne kaverit on - ne pitää huolta, ettei me koirahullut ihan höperöidytä, vai miten se nyt meni :P

      Kiitos hurjasti kehuista, tuollaiset sanat piristää mieltä kummasti ja antaa motivaatiota tähän bloggaamiseen :)

      PS. Voi apua, onko joku nähnyt meidät lenkillä?! Kääk, oltiin varmaan aika näky :-D sano mun sanoneen, niin tietenkään sillä hetkellä ei koirat osannut käyttäytyä? Heh! Ja tulehan ehdottomasti seuraavan kerran moikkailemaan, en mee takuuseen että neiditkään aina niin hirveen nätisti olisivat :P Ainakin tulee hyvää harjoitusta, vaikka ei just silloin sujuisikaan :)

      Poista
  3. Kyllä saa kuulla koirailusta. Vieläpä kun käyn koirapainoitteista eläintenhoitajakoulua. Koulussa ei kyllä kuule :--D (paitsi ollaanhan me kennellinjalaiset jonkinlainen oma ryhmämme muihin linjoihin verrattuna), mutta kun kotiin tulee käymään niin..

    Kuinka vaatteet on aina täynnä karvoja, kaikki raha ja aika menee koiraan (varsinkaan kun sitä ei oikein voi jättää kotiin yksin kun tuhoaa, kämpillä eri asia), puhelin täynnä koirakuvia eikä omia selfieitä joukossa kuin muutama. Kamerassakin vain koirista kuvia, ja sekin täynnä hiekkaa. Niin ja onhan se koirablogikin.

    Vaikka meidän perheessä on aina ollut koiria, niin ei nuo samalla tavalla ole koiraihmisiä. Kura ja karvat on yök, saati sitten märkä ja haiseva koira. Onneksi silti antavat mun olla millainen oon ja myös tukevat tätä koiraharrastusta. Ja on muukin tuttavapiiri suht sinut tämän kanssa, vaikka usein ainakin jonkinlaista kommenttia kuulee :--)

    Täytyy tähän loppuun vielä sanoa, että tää on kyllä oikeesti tosi kiva blogi. Näkee sen ajan ja vaivan mikä tähän laitetaan, ei ole kiireessä vain hutaisten tehty. Kaunis ja selkeä. Juuri sellainen, kuin mistä monet lukijat tykkäävät. Ei siis suotta lukijamäärät ole noin korkeat! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua, niin kovin tuttua! Nuo sanat oon kuullut kyllä niin monesti kavereiltani ja tuttavapiiriltäni :-) Yks hyvä puoli koirakuvissa on puhelimessa - kaverit ei kovin useesti jaksa selailla mun kuvia puhelimesta, kun siellä on vaan useimmiten koirakuvia monta sataa eli omat kaikkein noloimmat kuvat ei tuu katsotuksi kun niitä ei huomaa koirakuvien joukosta :-D

      Ja meillä vähän sama juttu meidän perheessä - kovasti ovat kaikki koiraihmisiä, mutta kukaan ei siedä niin paljon kuraa ja karvoja kuin mä :P haha!

      Voi vitsit, miten ihanaa vastaanottaa tuollaisia sanoja♥ Vautsi! Kiitoskiitoskiitos♥ Nyt hymyilyttää niin hurjasti ja sai taas postausmotivaation kohoamaan pilviin! On niin kiva kuulla, että se vaiva ja aika näkyy myös sinne ruudun toiselle puolen :-) Jes!

      Poista
  4. Eipä oikeastaan ole tullut. Tosi kiva postaus ja itsellä samat ajatukset :D onnea 400+ lukijasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti kehuista sekä onnitteluista♥ Niimpä!

      Poista
  5. Kiva lukea teiltä taas postausta! En ole koskaan kiittänyt, mutta itse tykkään teidän blogista kovasti sen takia kun se on niin aito ja arkinen. Nykyään monet blogit on pelkkää treeniä treeniä.. Ja siitä kyselisinkin, olisiko mahdollista saada erityisesti Martasta juttua nimenomaan aktivoinnin ja harrastusten osalta (mikäli teillä niitä on?). Vaikka en treeniblogeista tykkääkään niin kiinnostaisi kovasti teidän tyylinne tyydyttää koiran tekemisen tarve, käsissäsi kun on kuitenkin varmasti tekemistä vailla oleva nuorukainen!

    Mutta kysymykseesi.. Kyllähän sitä kuulee, että elämä pyörii koiran ympärillä (ja mulla hei tällä hetkellä vaan yksi koira :D), täytyy lähteä lenkittämään koiraa, en voi lähteä tosta vaan extempore reissuille, pitää miettiä baarireissuja vähän pidemmän aikaa et voiko joka viikonloppu mennä ja miten jaksaa aamulla krapulaisena nousta lenkille.. Mut toisaalta, en koe että olisin menettänyt yhtään koiran takia, mielelläni menen vesisateeseen sitä lenkittämään (okei rajansa kaikella, en tykkää vesisateesta!) :D. Tuon miehen kun tapasin niin sillä hetki kesti tajuta alussa että joudun menemään aika pitkälti koiran pillin mukaan, en voi joka ilta olla menossa vaan joku ilta täytyy pyhittää koiran kanssa touhuumiselle. Onneksi kaveripiiristä rupeaa pääasiassa löytymään sellaisia jotka ymmärtää et hullu koiranainen olen enkä siitä miksikään muutu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua mikä kehupaljous täältä tulee♥ Iiks! Oon ihan superonnellinen teidän sanoista ja ennenkaikkea teistä, ihanat lukijani. En voisi omistaa ihanempia lukijoita kuin te :-) Nyt kun rupean itsekin ajattelemaan, niin eipä ole pahemmin tullut harrastuksista ja treeneistä kirjoiteltua, vaikka me touhutaankin säännöllisesti kolmikon kanssa myös niiden parissa. Pitää siis ehdottomasti ottaa seuraavan kerran treeneihin kamera mukaan ja sepustella jotain kertomusta meidän harrastuksista - kiitos siis hurjasti postausehdotuksesta! Noin hyvä idea ei ole tullutkaan mieleeni :-)

      Oot aivan oikeassa - koira sitoo kyllä tosi paljon ihmistä ja nuo extempore-reissut jää useimmiten tekemättä juuri koiran takia. Silti, en vaihtaisi elämästäni koiria pois mistään hinnasta :-) Jotenkin sitä oppii koirien myötä elämään niiden ehdolla eikä mua ainakaan haittaa, että jotkut baarireissut ovat jääneet käymättä sen takia, etten ole saanut koirille hoitajaa. Selviävät kyllä illan/yön keskenäänkin, mutta itseä soimaa välillä huono omatunto aiheesta..:-D

      Mä oon kyllä kanssa huomannut, että miehet ei ymmärrä tuota - ainakaan aluksi. He pitävät koiraa jotenkin "alempiarvoisena" eikä ymmärrä, että se sitoo aika samalla tavalla kuin esimerkiksi lapsi. Ei koiraa noin vain jätetä kotiin odottamaan, jos meinaa lähteä vaikka päiväksi reissuun :-) Mullakin kaveripiiri on jo aikaa ymmärtänyt, että hulluja ja koiranaisia ollaan eikä muututa kyllä ainakaan parempaan suuntaan tästä ;-) Heh!

      Poista
  6. Heippa! :) En ole varmaan aiemmin tänne kommentoinut, mutta lueskelen kyllä postauksiasi säännöllisen epäsäännöllisesti :)

    Mulla on sattunut tosi eläinrakkaita ihmisiä lähipiiriin, harvemmin mitään kuittailua koirista höpöttämisestä saa. Yleensä kaikki kysyykin et "Mitä Lilille kuuluu?".
    Nyt kun mulla on 7vk ikäiset pennut kotona, niin tuntuu, ettei mistään muusta puhukaan kuin pennuista ja mitä pennut teki :D Mulla on myös hyvin samanlaiset harrastukset koiruuksien lisäksi, neulominen, ompelu, lukeminen, kavereiden tapaaminen ja satunnainen viihteellä käyminen.

    Lähinnä koirajuttujen puhumista yrittää hiukan himmata, kun tapaa uusia ihmisiä. Mutta taisin kyllä mennä hehkuttamaan Lilin tiineydestä kevään amk-pääsykokeissakin kun odoteltiin haastattelua, eli hullun koiranaisen maine taattu :D
    Ystäväpiiriin kuuluu sekä koirattomia että koiranomistajia, usein koirattomat ihmiset ei muista, että ennen kotoa lähtöä täytyy viedä koira ulos, tai että koira voi olla yksin vain tietyn aikaa.
    Avopuoliso onneksi rakastui Liliin heti ensikohtaamisesta ja onkin jo sanonut, että "voi mä haluisin pitää näistä pennuista kaikki!" :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua - ihanaa, että nyt kuitenkin päätit kommentoida <3

      Tuttua juttua - multakin usein (yleensä ne yhtä vannoutuneet koirahullut) kysyvätkin ekana koirien kuulumiset ja sitten vasta mun omat :-D Heh! Sullapas on sit ihan just samanlaisia harrastuksia kuin mulla itsellä - taidetaan siis olla persoonina aika samanoloisia :)

      Mäkin aina uusien ihmisten kanssa himmailen (joskus ehkä jopa huomaamattani) koirista puhumista, mutta kyllä ne väkisinkin jossakin vaiheessa tulee puheeksi :) Jotenkin kyllä kummasti eksyy vain aina sellaisten ihmisten kanssa juttusiin, jolla itselläänkin on koira tai ovat muuten vain koirarakkaita.

      Sulla on sitten ihana tilanne, kun avokki on rakastunut samantien Liliin :-) Helpottaa kummasti yhteiseloa, kun tietää, että toinen varmasti tykkää koirista.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)