perjantai 14. elokuuta 2015

Mitä kuuluu meidän kesän lemppareihin?

Tämä kesä ei ole ollut ainakaan toistaiseksi järin kesäinen ja se näkyy heti kyllä meidän elämässä. Ei olla keritty juurikaan uimaan tai viettämään rentoja kesäpäiviä ulkosalla - se mitä ollaan duunailtu niin ollaa duunailtu yleensä tyyliin vähintään tihkusateessa. On tää Suomen kesä vaan ihmeellinen, kun välillä tulee monta päivää kaatamalla vettä ja välillä taas on melkein jopa kuuma. Toisaalta tämä kesä on ollut ihanan koiraystävällinen kesä lämpötilojen suhteen - enkä minäkään kyllä oikeastaan valita muustakuin ainaisesta sateesta, sillä oma kesäni on mennyt lähinnä vain töiden parissa. No, eipä tässä auta itku markkinoilla - tuskin kukaan tätä säätä tänne on tahallaan tilannut.

Huono kesä näkyy kuitenkin meidän lempparitavaroissakin. Tähän listaukseen kesätavaroista mukaan eksyi ainoastaan pelastusliivi - muut tavarat veivät siis aikalailla vallan. Meiltä jäi  kesätavaroista käyttämättä ainakin uudet vesilelut, sillä vedet eivät meinanneet alkukesästä millään lämmetä ja nyt ne alkavat jo pikkuhiljaa viilentyäkin..

Mutta ettei menisi ihan lörpöttelyksi, niin ruvetaas tsekkailemaan näitä suosikkeja läpi! Kesän ekoiksi lemppareiksi yltää (yllätysyllätys...) sellaiset klassikot kuin Kongit. Näitä on meillä nyt kolmessa eri koossa, sillä Kerttu on ruvennut ryöväämään Martan isoja Kongeja eli Kertullekin oli ostettava astetta isompi Kongi. Mietinkin tässä, että pitää varmaan Hertallekin hommata tuo M-koko, sillä se vaikuttaa huomattavasti mukavemmalta täyttää kuin pienempi koko ja koiratkin tykkää tuosta enemmän :-) 

Martan lemppareiksi on viimeaikoina lutviutuneet tennispallot. Näitä onkin mennyt rikki jo aika läjä ja meidän pitikin käydä Keskiseltä ostamassa uus tennispallo-putkilo. Ei muuten jäänyt paljon tuollaiselle Wiltonin tennispallo-putkelle hintaa, sillä kaikki tennispallot oli reippaassa alennuksessa. Kerrankin hyvää tuuria sen suhteen! Martta on oppinut noutamaan ja neiti jaksaakin hakea palloa vaikka viikon putkeen - niin innostunut neiti on palloista! Meinasi torilla ollessani varastaa mun jäätelön, kun olihan sekin pallonmuotoinen..

Koska koko kesän on sadellut vettä taivaalta ihan hulluna, niin mun oli vihdoin ja viimein hommattava Hertalle se sademantteli. Tuota sademanttelia oon katsellut valehtelematta varmaan 4vuotta ja aina on tuntunut, että mikään mantteli ei istu neidille kunnolla päälle. Nyt yllätyin kyllä positiivisesti, kun käytiin Mustissa&Mirrissä ja päätin yllättäen kysyä sademantteleista - sieltä löytyikin sitten Hurtan manttelit ja vielä oikea kokokin! Niimpä matkaan lähti mallista punainen versio ja oon kyllä hirmutyytyväinen ostokseen :-)
Kesän (ja varmasti myös syksynkin) piristäjäksi muodostui Rukan keltaiset y-valjaat. Noi on niin hehkeän pirteät ja istuvat Martan päälle niin hyvin säädettävyytensä ansiosta! Ja ennenkaikkea, sopivat mainiosti yhteen mun Hai-kumppareiden kanssa.. ;-)

Kesän ekologisuus on ehdottomasti Becothingsin Pet Bow-ruokakipot. Ostin näitä alennuksesta Pienen Lemmikkiputiikin loppuunmyynnistä kolmea eri kokoa ja vitsit nää onkin niin parhaita - helppoja pitää puhtaana ja ei liu'u lattialla juuri ollenkaan. Meillä on aiemmin ollut kaksi muuta tälläistä bambusta sekä riisinkuorikuidusta valmistettua kuppia ja nekin ovat toimineet varsin kätevästi - näissä vain muotoilu on huomattavasti parempi, sillä kupissa on kunnollinen pohja eikä esimerkiksi vesi roisku juurikaan yli. Paitsi Martalta, jolla vuotaa suupielet kuin pieni puro..

Turkinhoitotuotteista suosikeiksi pääsi Busterin kynsisakset ja kumisuka. Vitsit tuo kumisuka on ihan loistava keksintö Martalle! En ymmärrä miksen tätä ole jo aiemmin hoksannut hommata meille :-D Meillä nimittäin nurkissa pyörii kamalat tukot irtokarvaa, vaikka kuinka yrittäisi kerran tai parikin kertaa imuroida kämppää päivässä ja tää kyllä hillitsee karvanlähtöä huomattavasti. Harjaaminen kutitti aluksi Marttaa ihan hulluna ja neiti sai aina jonkun hepulin, mutta nykyään vain nautiskelee huomiosta..

Ehkä tärkein ja turvallisin suosikki on nämä Hurtan pelastusliivit. Löysin nää alkukesästä alennuksesta ja voin olla vaan supertyytyväinen tähän löytöön - istuu koiran päälle, kelluttaa tarpeeksi ja on ennenkaikkea tukevat! Sain näin hyvät liivit melkein samalla hintaa kuin keppoiset halpaliivit eli ei ollenkaan paha heräteostos :P Nää on ollut nyt melkein joka kerta Martalla päällä uintireissuilla ja neiti tietääkin jo, että kun nää puetaan rannassa päälle niin sit lähetään uimaan!

Ja ettei unohdettaisi sitä tärkeintä eli herkkulinjaa niin sieltä listalle valikoitui HHC lihapullat, Racinel kanafileet ja Hubert Kananpalat! Lihapullat ja kanafileet on olleet jo pitkään tyttöjen lemppareita, mutta nää kananpalat ovat olleet kesän uusin tuttavuus - eikä ollenkaan hassumpi sellainen! Musta noi on just sopivia "snackseja" esimerkiksi annettavaksi harjauksen jälkeen :-)
Löytyykö teiltä samoja kesäsuosikkeja? Mä vähän tässä pähkäilin, että tällänen vuodenaikojen välein tehtävä suosikkien kokoaminen on itselle helpompaa toteuttaa, kun ei tuossa yhdessä kuukaudessa meinaa keritä muodostumaan suosikkeja postaukseksi asti. Eli taidetaan kerätä meidän suosikkeja seuraavan kerran siis tulevana syksynä. Katsotaan silloin muuttuuko lista osittain vai kenties jopa kokonaan - kukapa tuota tietää;-)

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus, hauska kuulla ja nähdä muiden varusteita :)
    Jos viitsit/jaksat/haluat, kumisuka kiinnostaa. Jos sen kuvan lisäisit, postaus olisi täydellinen paketti =D Artulla on yksi kumisuka, mutta jotenkin tuntuu, että se ei ahmi irtokarvoja niin kuin pitäisi.

    Kun taloudessa on useampi koira, uskoisin ettei haittaa, vaikka välillä otetaan sadepäiviä rennommin. Omassa "laumassanne" on varmaan aina enemmän äksöniä ihan kotioloissakin kuin yhdellä koiralla olisi. Mutta toki toivoisi teidän pirteälle porukalle kauniita syyssäitä, jotka innostaa liikkumaan ulkona ja harrastamaan - jos ei nyt enää sitä uimista, niin ainakin muuta leikkiä ja lenkkiä.
    Mukavaa viikonvaihdetta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuultavaa <3 Voi ei, näköjään kumisuka-kuva on jäänyt matkan varrelle - ilmeisesti en voi onnistua ikinä missään ekalla kerralla, haha :-D Kiitos siis huomautuksesta! Meillä toi kumisuka on ollut ihan loistokeksintö - ylimääräistä karvaa lähtee ihan mustanaan välillä ja turkki kiiltää hienosti harjauksen jälkeen.

      Oot kyllä aivan oikeassa, että kun taloudessa on monta koiraa niin sadepäivien rennosti ottaminen sujuu helpommin. Meillä toki Martta painii vähän eri tasossa energiatasojen kanssa kuin villakoirat ja villakoirat ei aina ymmärrä tuon pähkähulluuksia eli Martan energia pitää purkaa sit jollain muulla tapaa :-) Pidetään peukkuja, että syksy tulee olemaan kaunis! Toivottavasti ei ainakaan sataisi yhtä paljon, kun nyt kesällä :) Samoin teille - nauttikaa näistä aurinkoisista ilmoista, vielä kun voi!

      Poista
  2. Kiva postaus!
    Meidän eläimet(ponit, vuohet, lampaat ja tietty koirat) on kyllä nauttinu kans viileestä kesästä!

    Meidän kesän lemppari juttu on ollu varmaan super pitkät mettä lenkit! Se on vaan niin parasta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista!! :-) Supersiistiä, että postaus oli mieluista luettavaa!

      Eläimet on kyllä nauttinut tästä viileästä kesästä enkä mäkään kyllä ole pahakseni pistänyt - olisi vain saanut ehkä hivenen sataa vähemmän :-)

      Oi, puhut kyllä niin tosia - metsälenkit on parhaita <3

      Poista
  3. Meillä noi kuivatut lihapullat menee kyllä sinne ihan listan toiseen päähän. Ostin niitä tarjouksesta useampia pusseja ja kiesus ne hais pahalle! Jopa mun mielestä, vaikka ei koiranherkut yleensä musta millekään erityisemmin haise. Poishan ne piti kumminkin syöttää niin ainut, mitä kehittelin, oli sitten hakupalkoiksi - maalimiehet sai olla sijaiskärsijöitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, voi vitsi! Tässä taas huomaa, että kuinka eri tavalla eri ihmiset tykkää mistäkin :P tai puhumattakaan koirista!

      Hahaha, ootpas sä ovela :-D nyt ymmärrän miksi maalimiehenä kaikkien muiden koirien palkat haisee niin voimakkaalle ja jopa pahallekin - te ovelat laitatte kaikki "huonot" koiranherkut sinne ;-) Täytynee itsekin hetkenpäästä ruveta..:D

      Poista
  4. Toimisikohan tuo kumisuka labbiksella?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin melkein laittaa pääni pantiksi, että todellakin toimii! Martan karva nimittäin on musta tosi samanoloinen ku labbiksilla :-) Kannattaa kyllä kokeilla - tää ei ollut kuin muutaman euron sijoitus :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)