tiistai 1. syyskuuta 2015

Puhelinkuvia osa 13

Mihin tää aika katoaa, kun nyt on jo syyskuun eka päivä?? Vitsit, pian saakin kääriytyä peittoihin sohvalle hyvän kirjan, koirien ja kaakaokupin kera kynttilänvaloon. Eikä pidä tietenkään unohtaa niitä ihania syksyisen viileitä iltalenkkejä tai haravointipäiviä viikonloppuna! Musta syksy on niin ihanaa siihen saakka, kunnes pimeys ja sade alkaa viedä voiton - silloin voisin vaikka samantien hypätä jo talveen!

Meidän kesä oli kaikenkaikkiaan niin kiireinen, että tämä bloginpitokin jäi vähän puolitiehen. Tarkoitus oli väsäillä vaikka ja mitä kivoja postauksia luonnoksiin syksyä ajatellen, mutta...no, ajatukseksi jäi! Lisäksi tuon teinin totuttaminen eri tilanteisiin, treenit, kaverit, työt ja muut menot täyttivät kalenterini aikalailla täyteen. Muutenkin Martan tulon jälkeen neiti on luonnollisesti vienyt eniten aikaa, mutta on tämä suuri panostus jo nyt palkinnutkin. Kesällä me Martan kanssa mm. oleiltiin sekä harjoittelimme paljon eri ympäristöissä ja kilometrejä kertyikin auton mittariin ihan mukavasti..toisaalta mulla on nyt käsissä sellainen koira, jonka kanssa tuun varmasti pärjäämään melkein tilanteessa kuin tilanteessa eikä se stressaa oikeastaan mistään sen suurempia. On tietysti muistettava, että kyseessä on hyvin nuori eikä millääntavalla "valmis" koira (voiko koira edes koskaan olla ns. "valmis"??), mutta ainakin pohjat asialliselle koirakansalaiselle ovat mielestäni suhteellisen hyvät. Pentukoiran kanssa on yleensä niin helppo liikkua ja totutella eri juttuihin, kun se on vielä kaikelle niin paljon avoimempi kuin esimerkiksi muutaman vuoden vanha koira. Siksi itse oonkin kokenut tän pentu- ja junioriajan sellaiseksi, että aikani ja rahani ovat käytettävissä koiraan niin paljon kuin tarve. Kyllä työ tekijäänsä kiittää sit aikanaan..ehkämahdollisestitoivottavasti ;-) Ollaan ainakin yritetty jos ei muuta!

Nyt syksyn tullen pääsen toivottavasti panostamaan myös villakoirien kanssa ylimääräiseen tekemiseen sekä ennenkaikkea tähän blogin pitämiseen. Pitäkää ainakin peukkuja - ikinä kun ei tiedä mitä kaikkea tulee vastaan ja mihin kaikkeen aika kuluu..

(Edelliset puhelinkuvapostaukset löytyy täältä ja täältä)
1. Ystäviä ikuisesti♥ 2. Uimaan menossa - hellettä piisasikin ihan riittävästi! 3. Päätiin BF:n testiryhmään testailemaan aktivointipeliä! Jee :P 4. Martta on kyllä maailman rohkein lapsi - ei alustat, ryminät tai ahtaat paikat saa koiraa edes hämmentymään. Tässä Martta on rekan kyytissä :-D

5. Trimmaus alkakoon! 6. Ihmepehko-villakoira, en tunnusta omistavani.. 7. Tälläisen villakoiran kyllä omistan - maailman parasta on omistaa puhdas koira! 8. Oltiin Martan kanssa katsomassa Softenginen keikkaa Kurikassa ja ei edes yli 600hengen yleisö saanut tätä ipanaa hämmeentymään. Neiti rauhallisesti seuraili mua väkijoukossa ja keräsi rapsutuksia ihmisiltä :-)


9. Tee lyhyempi työpäivä ja kotona odottaa tälläinen näky! Toivottavasti oli ensimmäinen ja viimeinen kerta..tais olla iskän alimmat rimat jotenkin huonot, kun piti niitä vähän parannella..:-D 10. Mökkikamat pakattu ja nokka kohti Keski-Suomea! 11. JIHUUUUUUU!!!!! 12. Tuota vesilelua tuli heitettyä varmaan ainakin tuhat kertaa - Martta oli vedestä niin innoissaan :-)


13. Mökkivahti hommissaan.. 14. Sata sydäntä15. Näihin maisemiin pitäis kyllä päästä useammin - ehkä seuraavan kerran sit syyslomalla! 16. Vissiin väsykin painaa päälle..rankkaa tää lomailu!
17. Nyt ei pääse kukaan Kerttukaan ahneuksissaan Martan ruokaan käsiksi, kun on tiivis ruokasäiliö.. 18. Otettiin parsoni Peppi meidän kans aamulenkille mukaan :-) 19. Mätsäripalkintoja lajittelemassa - onneksi oli apurina noin ahkera työnjohtaja! 20. Mökkikuvia muokkailemassa..
21. ja 22. Peppi pääsi meidän kanssa iltalenkille ja -uimaan...Martta oli tästä seurasta enemmän kuin innoissaan :-D 23. Markkinahälinässä kävelemässä sekä perjantaina että lauantaina! Neiti oli taas niin upee24. Treeneistä tulossa - meni vissiin vähän myöhälle!
25. Markkinahulinoiden jälkeen lähdettiin vielä katsomaan hevosuinteja koko koiraporukan kanssa - Marttaa vähän jänskätti vielä hevoset.. 26. "Moi, mitä kuuluu?" 27. Vihdoin ja viimein uus auto! Nyt kelpaa kurvailla treeneihin ja koiratapahtumiin :-) 28. Tää on niin kamala kuva, mutta pakko jakaa - Martta ottaa päikkäreitä ulkona ja näyttää ihan raadolta! En ymmärrä miten neiti on ylipäätään saanut itsensä osaksi auton alle..

29. Lehtihaastatteluun menossa Hertan kanssa ja vitsit kun olikin kauniin sumuista! 30. Neiti valmiina haastatteluun! 31. Ja sen jälkeen neidit pääsi juoksentelemaan koirapuistoon..oli muuten aamulla aikaisin hiljaista olla puistoilemassa :.D 32. Samalla tuli jätettyä tuonne ekat mätsäri-ilmoitukset..enää vajaa 2viikkoa H-hetkeen, apua!
Nyt vihdoin pääsen niihin mökkikuviin käsiksi ja pääsen väsäilemään sitä mökkipostaustakin vihdoin! Eihän meidän mökkireissusta ookkaan kuin pari viikkoa...:-D Heh!

10 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Harmi ku meidän pikkuneiti on tuolloin sun järkkäämänä mätsäri päivänä kahta viikkoa vaille 4kk..ei aivan riitä ikä vielä kehään asti.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos kehuista! :-) Voi vitsit, harmi juttu :/ Lämpimästi tervetuloa kuitenkin kuikuilemaan paikalle pennun kanssa - on ainakin hyvää sosiaalistamistreeniä :P

      Poista
    2. Joo. .ehdottomasti täytyy tulla katselemaan, jos aikataulut vaan sopii yksiin!:)

      Poista
  2. Oi teillä on samana päivänä mätsäri, kuin meillä (Hurttahuoneella) täällä Järvenpäässä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpäs näyttää! Toivottavasti kummatkin mätsärit kerää hyvin porukkaa :-)

      Poista
  3. Kiva postaus :) 14. 26. kuvat oli ihania <3 <3

    VastaaPoista
  4. Olet monessa yhteydessä mainostanut blogiasi Suomen suosituimpana koirablogina, miten perustelet tämän? Lukijamäärän perusteella esim. tämä http://www.armiharmi.blogspot.fi/ blogi on omaasi suositumpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otatko seuraavalla kerralla silmät käteen ja luet mainostukseni uudestaan? Olen mainostanut blogiani _yhtenä_ Suomen suurimmista koirablogeista, en Suomen suurimpana - niissä on aika vissi ero kuitenkin :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)