lauantai 17. lokakuuta 2015

Viime möksäilyreissu kokonaisuudessaan

Ja niin vain taas venähti tämänkin postauksen julkaiseminen! Mä tuossa jo naureskelinkin mökkireissun aikaan, että kato vaan, niin varmaan menee tämän postauksen julkaiseminen lähelle seuraavaa mökkireissua. No eipä kauas heittänyt, sillä lähetään käymään nyt tulevana viikonloppuna mökillä :-) Kesän mökkireissu oli kyllä tarpeen, sillä sain omat akut ladattua tuon parin päivän aikana ihan täyteen. Aloin jo olla uuvuksissa kaikenmaailman työreissujen, treenien, koulujuttujen ja ylipäätään kaiken suhteen, joten oli pakko päästä pienelle lomalla. Parasta oli, kun Martta oppi noiden päivien aikana veden salat oikein kunnolla, vaikka vielä(kin) neidillä on pieni epäilys itse uimista kohtaan. Perässä ja pienellä avustuksella tulee jo kyllä tosi näppärästi uimaan asti, mutta kahlailee ja nauttii vedestä mielummin itsekseen. Neiti suorastaan nykyään jopa syöksyy veteen kahlailemaan!

Meidän matkustaminen mökille kestää yleensä noin 4,5h, joskus vähän enemmänkin kun pysähdytään matkalla useammin. Koirat onneksi jaksavat matkustaa pitkiäkin matkoja - ainoastaan Kertulla on välillä vähän stressiä matkustamisesta. Pientä kitinää ja vinkumista on alkumatkasta, mutta loppumatka sujuu onneksi aina muittamutkitta. Koko laumasta (yllättävää kyllä!) Martta on se hiljaisin matkustaja ja välillä sen jopa unohtaa takakonttiin. On noloa myöntää, mutta mulla on pari kertaa käynyt niin, että kun olen päässyt kotiin sisälle asti, niin muistan jonkun puuttuvan - ja eikun takaisin autoon hakemaan Martta!


Tää meidän mökki on kyllä ihan huippu paikka täyttää kenen tahansa akkuja. Mökki on tunnelmaltaan niin kotoisa ja kaikki omat lapsuuskesät tulevat joka kerta vahvasti mieleeni, kun tänne pääsee touhuamaan. Koirat saavat viipottaa vapaana koko ajan ja ranta on todella matala sekä turvallinen - voiko parempaa lomailupaikkaa maailmassa edes olla? Mä itse asuisin tuolla mökillä aina jos saisin, mutta työt, koulu ja muut menot on täällä kotipuolessa eikä tuonne matkustaminenkaan pitkän matkan takia ole mahdollista ihan joka viikonloppu.

Koirat juoksivat koko loman ajan melkein koko ajan vapaana. Martta vedessä ja villakoirat maalla. Martta juoksi varmaan ainakin kymmenen kilometriä tuolla vedessä vesilelun ja tennispallon perässä. Huomattiin muuten, että tennispallotkin kelluu.. tai itseasiassa Martta huomas, kun otti ahneuksissaan pallonkin veteen joukkoon! Vitsit on niin ihanaa nähdä kuinka koiratkin nauttii tuolla mökillä ihan täysin rinnoin Siinä nauttii jo omistaja pelkästä siitä suuresta ilosta!

Mökillä oleilimme ulkosalla paljon ja uimme vieressä olevassa järvessä. Kesän ainoat kunnon helteet sattuivat juuri tuolle lomallemme eli kerrankin meillä oli oikeasti hyvä tuuri! Lisäksi lenkkeilimme lähimaastossa, keräsimme mustikoita ja teimme niitä ns. "mökkihommia" :-)

Välillä mietin mikä apinalauma mulla olikaan matkassa, kun terassilla istuskellessamme iltaa sai koirat rähäkän aikaan mustikoista. Noi on ihan superkiihkeitä mustikansyöjiä ja näköjään tää lomalla olo sai aivot kiehumaan yli ja oli aika pistää järjestykseen muut kilpailijat. Mun on vaan puututtava näihin tälläisiin tapauksiin sekunnissa, ettei pääse tapahtumaan mitään suurempaa - kokoero kun Martalla ja villoilla on niin suuri. Tää oli yksiä niitä harvoja tappeluita mitä nää on nyt tän 11kuukauden aikana laittaneet pystyyn, niin hyvin näille näille on onneksi ollut arvojärjestys selvää. Nyt vaan kun Martta on kunnon teini, niin saattaapi kyseenalaistaa arvojärjestystä vielä muutamaan (sataan...) kertaan. Pitää vaan omistajana olla tarkkana kuin porkkana - onneksi näistä kukaan ei kuitenkaan oo mikään kiihkeä tappelija, vaan kaikki on pikemminkin lupsakoita laumanjäseniä! Tai mitä nyt Kertulla on vähän temperamenttia joskus vähän liikaa, mutta muuten..

Tälläkertaa mökkireissu sujui ilman haavereita - ei siis saatu yhtäkään kannuskynttä repeämään tai mitään muutakaan ylimääräistä..:-D Villakoirat on ollut jo pitkän aikaa ihan hulluina siileihin ja neidit bongasivatkin mökin reunalta sellaisen sunnuntai-iltana. Tarkimmat voivatkin kuulla videolta pari haukuntaa, kun villat ovta bonganneet mökin rappujen alta siilin. Kyllä nousi Kertulta silloin suuri meteli, kun siili ei lähtenytkään karkuun, niinkuin meidän kotopihassa asustava siili usein tekee. Neidit siis tykkäävät seurata kauempaa kotipihan siiliä ja katsella mihin se tallustelee..näin siis tälläkin kertaa!

Mä otin lomani aikana muutamia hajanaisia videonpätkiä ja nyt kokosin niistä tälläisen "tunnelmapala"-videon. En tiedä yhtään tykkäättekö katsella videoitakin, mutta oon ite jotenkin innostunut näistä uuden tietokoneeni myötä - sillä, kun on niin näppärä koota ja tehdä erilaisia videoita :-)
 
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin - eilen starttas meidän syksyinen mökkireissu! Ihanaa päästä taas tänne luonnonrauhaan touhuamaan. Toivottavasti tästä reissusta tulee yhtä antoisa ja hyvä

4 kommenttia:

  1. Oi ihania kuvia ja kiva kuulla teidän onnistuneesta reissusta! Missä päin tämä mökki muuten sijaitsee? :) Kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Voi kiitos paljon <3 Meidän mökki sijaitsee täällä Pieksämäellä. Osa mieltää tämän vielä Keski-Suomeksikin, vaikka Etelä-Savoahan tämä taitaa olla :P

      Samoin teille! Toivottavasti säät suosii sielläkin :)

      Poista
  2. Tosi kivoja kuvia! Ja onpas muuten matalalla vesi :D

    http://vellajakumppanit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti! Tuo on kyllä vallan mainio koirien uimapaikka, kun vesi on pitkälle asti tosi matalaa :-) Koirat nauttivat pelkästä rantavedessä kahlailustakin!

      Käyn kurkkaamassa blogisi, kiitos linkkauksesta :)



      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)