sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tee-se-itse puolikuristava panta!

Monien toiveiden perusteella lähdin toteuttamaan pannan teko-ohjetta. Itse kun ompelen noita pantoja paljolti, niin siltä pohjalta oli aika helppo lähteä tätä tekemään. (Kurkkaa tämä!)

Itse en ole koskaan mitään ohjetta pantojen tekemiseen saanut, omalla maalaisjärjellä pötkii oikeasti tosi pitkälle! Helponsin ohjetta huomattavasti, eli pitäisi aloittelijankin osata!

Ja hei, toivottavasti moni lähtee kokeilemaan pantojen tekoa, ja toivon todella, että jokainen, joka pantaa lähtee ohjeen perusteella yrittämään, linkittäisi pannasta kuvan tähän postaukseen, on ihana nähdä millaisia luomuksia sieltä syntyy :-) Ja hei, ensimmäinen panta ei ole koskaan täydellinen, eikä vielä kymmeneskään, mutta eikös se niin ole, että harjoitus tekee mestarin! :-)

Kysyä saa ja pitää, jos ei jotain ymmärrä! :)

Näitä tarvitset:
1. Nylonnauhaa
-tässä ohjeessa käytettiin 10mm ja 20mm nylonnauhaa
-nauhasta tulee pantaosan sisälle vahvike, johon d-tai o-lenkit ommellaan kiinni, lisäksi tarvitset nylonnauhaa kurraosaan

2. Koristenauhaa (ei pakollinen)
-koristenauhasta saadaan pantaan päällisosa
-koristenauhaa ei välttämättä tarvita pantaan

3. Kangasta (esim.fleece,nahka)
-nylonhihna on kova ja saattaa kuluttaa karvaa, joten on enemmän kuin suositeltavaa laittaa pantaan pehmuste

4. D-tai O-renkaita 3kpl
- 2kpl isompaa d-tai o-rengasta,jotka ommellaan pantaosaan
-1kpl pienempi d-tai o-rengas, joka tulee kurraosaan (kurraosaan kiinnitetään hihna)
-d-tai o-lenkkien koko valitaan nylonhihnan leveyden perusteella


Lisäksi tarvitset mittanauhan, sakset, kynttilän/sytkärin, ompelukoneen sekä aikaa! :)

Aloitetaan:

1. Mittaa koirasi kaulanympärys, voit ottaa mitan myös esim.vanhasta pannasta. Muistathan, että mitan tulee olla tarkka mitta!

2. Kun olet saanut selville koirasi kaulanympäryksen,mittaa kankaasta väh.samanpituinen pala, jos kyseessä esim.fleece, taita päät umpeen ja ompele. Nahkaa(varsinkin jos on paksumpaa nahkaa) ei välttämättä tarvitse taittaa päistä, sillä se ei välttämättä silloin mene ompelukoneesi läpi eikä nahka purkaannu reunoista niinkään.
3. Sen jälkeen leikataan kankaan toinenkin sivu, leveys riippuu siitä kuinka leveän pannasta haluat. Meillä on käytössä nyt 20mm nauha, eli himpun verran yli 25mm pannan ajattelin tehdä. Voit laskea kankaan leveyden ajattelemasi pannan leveys x 2, eli ajattelin tehdä n.25mm leveän pannan=leikkaa n.50mm pala.

4. Kun olet leikannut kankaan, leikkaa n.15cm kangasta pitempi pala nylonnauhasta. Nylonnauhaa voit tarvittaessa lyhentää ompelun aikana, mutta lisää sitä et saa. Nyt sinulla pitäisi olla kankaanpala ja nylonnauha leikattuna.
5. Polta nylonnauhan päät esim.kynttilässä/sytkärillä tasaisiksi. Jos et polta päitä,nylonnauha purkaantuu. Useimpiin koristenauhoihin toimii sama, mutta kannattaa olla varovainen nauhojen polttamisessa. Voit koristenauhan kohdalla myös taittaa päät siististi, jolloin päät eivät purkaannu.
6. Nyt sinulla on 2kpl samanpituista nauhaa(=nylonnauha ja koristenauha) päät poltettuna.
7. Ompele koristenauha kiinni nylonnauhaan reunaa pitkin kummaltakin puolelta. Muista päätellä alussa ja lopussa!
8. Nyt sinulla on koristenauha ommeltuna nylonnauhaan ja kankaanpala.
9. Taita reunat keskelle. Alla olevasta kuvasta on havannoillistettu, mitkä reunat taitetaan keskelle.
10. Nyt pitäisi näyttää tältä. Voit taittaa päät ja ommella, jos käytät esim.fleeceä, etteivät päät purkaantuisi.
11. Nyt voit alkaa ommella. Yritä saada nylonnauha mahd.keskelle pehmustetta ja ommeltua tasaisesti nylonnauha pehmusteeseen.
12. Pujota d-tai o-lenkki nylonnauhaan ja asettele se hyvin paikoilleen.
13. Voit jättää nylonnauhaa+d-tai o-lenkkiä hieman pehmusteen yli. Jos haluat pannasta vahvemman, ompele päät pariinotteeseen. Jatka ompelua niin kauan että panta on ommeltu kokonaan.
14. Nyt pantaosa on valmiina. Nyt on kurraosan vuoro. Kannattaa käyttää kurraan hieman ohuempaa nylonnauhaa!
15. Pujota nylonnauha kummastakin pannassa olevasta d-tai o-lenkistä. Pannasta ja koirasta riippuen sommittele sopivanpituinen kurraosa pantaan, ei kannata tehdä liian kireää(et saa välttämättä pantaa koiran kaulaan,jos koiralla on esim.isot korvat) tai liian löysää(koira voi vetäistä päänsä pois pannasta). Joudut taittamaan ja ompelemaan kurraosan, eli kannattaa jättää hiukan varaa nylonnauhaan.
16.Polta nylonnauhan päät estämään purkaantumista!
17.Pujota d-tai o-lenkki kurraosaan.
18.Taita kummatkin nauhat d-tai o-lenkin läpi ja sommittele päät nätisti. Ompele. Jos haluat kestävyyttä enemmän, ompele kurra pari kertaa.
19.Nyt kurraosakin on valmis. Päättele langat ja voit tarvittaessa polttaa langan päät piiloon!
20.Pannan pitäisi näyttää nyt tältä:
21.Tältä se näyttää päällä:

Toivottavasti ohjeesta oli apua ja hei, linkatkaahan teidän tekemistänne pannoista kuvia meille nähtäväksi! :)

104 kommenttia:

  1. tuota pannan tekoa voisi kokeilla tällä ohjeella kunhan pääsis kauppaan ostamaan tarvikkeita! (:

    VastaaPoista
  2. Wau, miten taitava olet! Pannasta tuli hieno! <3

    Itse en TODELLAKAAN osaa ommella mitään, joten en kokeile, mutta sanon silti, että ohjeesi vaikuttaa erittäin selkeältä ja helpolta toteuttaa, jos on käsistään kätevä. :)

    Terkkuja Hertalle ja Kertulle sekä heidän taitavalle emännälleen! <3

    VastaaPoista
  3. Selkeä ohje ja upea tuotos! :D Et tekisi tilauspantaa? Jos teet, niin mikä hinta? Vastaa tuonne; http://hurttateam.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Otin linkin talteen sivuilleni, etten vahingossakaan hukkaa tätä ohjetta :)
    http://neminei.blogspot.com/p/linkkeja.html

    VastaaPoista
  5. Älyttömän hyvä ohje!! Tilasin noita pantatarvikkeita ja tällä lähden ehdottomasti testaamaan :) Yritän laittaa kuvaa sitten ainakin meidän blogiin perkypiranja.blogspot.com!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Laita ehdottomasti kuvia, jos alat testaamaan ohjetta!

    Annamari: Kiitoksia:) Terkut myös teidän poppoolle!

    Jenny: Laitoin viestiä!

    Anise: Kiva juttu :)

    Sanni: Kannattaa ehdottomasti testata! :)
    Jäämme mielenkiinnolla odottaamaan millaisia pantoja saat aikaan :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos ohjeesta! Sai minut innostumaan pantojen tekoon, ja nyt olenkin hurahtanut niin, että tilasin kaikenlaisia nauhoja ja systeemejä että pääsen kunnolla vauhtiin!

    Jo muutama tehtynä, yksi tällä mallilla ja toinen vähän itse sävelletty.
    Tässä se tämän ohjeen mukainen:http://www.petsie.fi/pet.php?petid=209293&s=images&img=21598721&setid=139322

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa! :) Tää pantojen väsäily on mitä ihaninta puuhaa! Saa toteuttaa itseään ja mahdollisuuksia on monia! :) Laita toki lisää kuvia tulemaan,niitä on ilo katsella!

      Hienoja pantoja olet jo saanut aikaiseksi, wau! :-) Ja mikä ihana villakoira siellä poseeraa!

      Poista
  8. Kiitos ohjeesta! Tässä uudessa pannassa hoitokoira Armi joka sai pannan läksiäislahjaksi:https://picasaweb.google.com/reettamartin/ArminKauplapanta?authuser=0&authkey=Gv1sRgCNyd9J38193-nAE&feat=directlink

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään! Wautsi mikä panta, hyvin sopii ihanalle Armi-koiralle! :)

      Toivottavasti innostut väsäilemään vielä lisää pantoja ja laita toki sitten meille nähtäville luomuksiasi :)

      Poista
  9. Tosi hyvä ohje kyllä! :) Tällä ohjeella jopa meikäläinen vois onnistua (ainaki jotenkin) :D Saa nähdä tuleeko joskus kokeiltua, piti oikein laittaa tää ohje muistiin, et ei vahingossakaa vaa hukkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Testailepa toki ja laita sitten ihmeessä kuvaa näytille! :)

      Poista
  10. oon tarpeeks kauan katellu näitä ite tehtyjä pantoja ja nyt sain aikaseks kokeilla ite :) eikun tilaus tulemaan ja hommiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs kiva! Laitahan kuvia, kun saat valmiiksi! :)

      Itsetehdyt pannat on siitä kivoja, että saa juuri sellaisen kuin haluaa! :)

      Poista
  11. Ompelitko tavallisella ompelukoneella tuon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ommellut, mulla itselläni on teollisuusompelukone :) Mutta onnistuu varmasti hyvin myös normaalilla ompelukoneella!

      Poista
  12. Mitä materiaalia tuo valkoinen on? :)

    VastaaPoista
  13. Mekin saatiin panta tehtyä! Kuvia mulla on myös, ne on noi kolme viimeistä: http://tuutikin.kuvat.fi/kuvat/Huhtikuu/Vappu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttääpäs hyvälle! Aivan mahtavannäköistä nauhaa! Ja mikä koira <3

      Poista
  14. Tuli hirveä kipinä ruveta väsäämään pantoja, kun luin tämän ohje-postauksen.. :) Onkos sulla muuten joku suosikkikauppa /-verkkokauppa josta tilailet noita nauhoja, D-lenkkejä, 'nahkoja' ym.? Paikallisessa ompelutarvikekaupassa kun valikoima - varsinkin noiden D-lenkkien ja nauhojen suhteen on aikas kehnoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kannattaa ehdottomasti testata, siinä ei häviä mitään :) Ainut huono puoli on, että voi sitten hurahtaa pantojen tekoon..

      Mä itse tilailen tukuista (kun on tuo firma) mutta ainakin Antassusta saa pienempiä määriä ihan kohtuulliseen hintaan :)

      Joo, ei meiltä Kurikastakaan noita nauhaja ym.saa, vaan mulle tulee suurinosa ulkomailta :-)

      Poista
    2. Ainiin juu, unohdin kokonaan tuon seikan, vaikka siellä Tassytöyrän sivuillakin kävin aiemmin kurkkimassa... Täytyypä siis laittaa Antassuun tilausta, siellä kun esim. nuo D-renkaat on sen 0.15e kpl, täällä Hlan ompelutarvikekaupassa saa maksaa 0.80e kpl, samoin kaikki muukin reippaasti halvempaa.

      Pöh, tuolla tuo ompelemani puolikurkkarin pantaosa odottaa laatikossa ilman kurraosaa, kun ei tuolta omp.tarv.aupasta 10-15mm nylonnauhaa löytynyt. >:(

      Poista
    3. ^Yllättävän halvat hinnat ovat Antassussa verrattuna kangaskauppoihin. Toki kangaskaupoissa tuotteita menee sen verran vähän, että sekin vaikuttaa hintoihin :)

      Muistutan vielä, että kannattaa ostaa tosiaan hitsattuja D-tai O-lenkkejä. Ei hitsatut eivät kestä.

      Innolla odotetaan minkämoisia pantoja saat aikaan :)

      Poista
  15. Mistä sä ostat noita pantatarvikkeita? :D Pakko jossain vaiheessa itekki kokeilla tehä tytöille pannat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku hupsis, lukeekin tossa ylempänä... :D

      Poista
    2. Joo, eli tosiaan mulle tulee melkein kaikki tarvikkeet tukusta, mutta jos haluat tilata itse pienempiä määriä, kannattaa kurkata Antassun sivut :)

      Kannattaa ehdottomasti kokeilla pantojen tekoa! Jos päätät kokeilla pantojen tekoa, laitahan sitten kuvia meillekin :)

      Poista
  16. löytyiskö sulta ohjetta valjaiden tekoon ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kun teen kokonaan kaikki omasta päästä, niin ohjetta ei ole.

      Mutta voin toki väsätä samantyylisen tee-se-itse ohjeen niistä, jos kysyntää vaan on :) Haluaisitko mielummin t-vai y-valjaiden ohjeen? :)

      Poista
    2. vaikka y-valjaiden ,koska t-valjaat osaisin todennäköisesti tehdä omasta päästä :)

      Poista
    3. Yritän saada ohjeen aikaiseksi, josta joku muukin kuin minä saisi selvää :-)

      Poista
    4. Juu! Määkin odotan jo innolla niiden y-valjaiden ohjetta, kun haluaisin kaniselle väsätä :D

      Poista
  17. Hei! Ostin tänään tarpeita paitsi noita renkaita ei löytynyt koko kaupungista. Tein tilauksen Antassulta. Hyvät ja selkeät ohjeet olet laittanut. Kiitos!

    VastaaPoista
  18. Onko miten kalliita nuo D ja O lenkit ja nauhat?? tosi hieno panta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antassulla D-renkaat maksavat noin 0,6€ ja O-renkaat on hieman halvempia. Eli tarvitset 3kpl D-tai O-renkaita, yhteensä tekee siis noin pari euroa.

      Nylonnauhat on noin 1-2euroa/metri ja koristenauhat on myös samaa hinta-luokkaa.

      Kiitos paljon :)

      Poista
  19. Heipsun! Kylläpäs on selkeät ohjeet ja hyvät kuvat :) Teen just tilausta Antassulta ja tilauksen hinta huitelee jo yli 30€ on niin ihania juttuja sie! :DD Kiitos hyvästä ohjeesta!: )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, että joku muukin saa selvää kuin minä :)

      Mulla huitelee aina tilauksien summa pilvissä, minä kun en tunnetusti osaa valita :-)

      Ei mitään, toivottavasti oli apua! Laitahan kuvaa, kun saat pannan valmiiksi! :)

      Poista
  20. Hei! Täällä kans yks pantoihin hurahtanu. Olen tilannut Antassulta myös pari kertaa. Toissapäivänä tuli paketti yli sadan euron edestä :-) Hidas toimitus mun mielestä kun vertaa muihin nettikauppoihin. Pitäis saada tuollanen teollisuuskone...vaikka käytettykin. Onko ne isoja kapistuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Pantoihin hurahtaa kyllä helposti:)
      Toimituksen nopeudesta en tiedä, mutta olen kuullut samanlaisia kommentteja toimituksen nopeudesta kuin sinulla. :/ Toisaalta tuo on yksi harvoista paikoista, mistä saa periaatteessa kaiken pantojen tekoon tarvittavan :)

      Teollisuuskone on kyllä kätevä, jos haluaa satsata pantojen tekoon. Mun teollisuuskone on arviolta noin 1m x 0,7m (sisältää siis pöydän ja hieman työtilaa)

      Poista
  21. oletko mistä hommannut tuota nahkaa?? :)

    VastaaPoista
  22. Kiva ohje, sai minutkin innostumaan! =) Laitoin linkin ohjeeseen omaan blogiini http://sulonelamaa.blogspot.fi/2012/08/sita-sun-tata.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia linkkailusta ja kehuista! :)

      Laitahan sitten meille kuvaa pannasta (tai pannoista ;)) mitä saat aikaan :)

      Poista
    2. Täällä valmistui ensimmäinen tekele! Nyt toista väsäämään. ;) http://sulonelamaa.blogspot.fi/2012/08/tee-se-itse-puolikurkkari.html

      Poista
    3. Kiva juttu :)

      Voi kuinka ihana panta! Ja hyvin näyttää sopivan Sulolle :)

      Laita toki toisestakin pannasta kuvaa mun sekä muiden ihasteltavaksi! :) Me ainakin odotetaan jo innolla!

      Poista
    4. Kiitos vaan! Blogista löytyy taas pari uutta, ja lisää varmasti tulee! :)

      Poista
  23. Heips!

    Ihana ohje, pakko kokeilla! Vaikka olenkin ihan super luuseri kaikkien käsityö juttujen kanssa...

    Pari kysymystä olisi ja toivoisin niihin vastauksia :)

    1. Pystyykö tuohon ohjeeseen soveltamaan siten, että laittaa nylonnaru kurran sijaan tuon pk-ketjun? Tuolla Antassussa on esim. juuri sellainen ketju jonka haluaisin pantaan. En pidä henk. kohtaisesti niin paljon nylonnaru kurrasta...

    2. Voiko nahkapantoja tehdä normaalilla ompelukoneella? Jos ei kovin paksua nahkaa?

    3. Kuinka isoja D-ja O-renkaiden tulisi olla, jos nylonnaru on n. 40mm paksu?

    4. Osaisitko mitenkään neuvoa, kuinka tehdä vinttikoira panta? Se kun on malliltaan hieman paksumpi ja erilaisempi kuin normaalipanta... :)

    Jospa näihin viitsisit vastata ja valaista asiaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Kiitoksia! Yritän vastata kysymyksiin, katsotaan miten käy :-)

      1.Pystyy toki soveltamaan! Ketjukurrassa on yleensä joko kaksi d-lenkkiä ja yksi o-lenkki tai kaikki ovat o-lenkkejä.

      2.Voi ommella, riippuen aivan koneesta. Kovin paksua nahkaa tavallinen ompelukone ei valitettavasti ompele, mutta ohuemmat nahkat pitäisi sujua ihan hyvin :)

      3.40mm pitäisi olla ok :)

      4.Vinttikoira-panta tehdään vähän samalla tapaa kuin puolikuristava panta, mutta keskelle pantaa tulee hieman leveämpi osa. Voin jossakin vaiheessa tehdä vinttaripannastakin jonkimmoisen ohjeen!

      Toivottavasti selvensi! :-)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta, vinttari mallin pannasta olisi ihana saada ohje :)!

      Poista
    3. Toteuttelen nyt syksyn tullessa postausehdotuksia ja jossainvaiheessa ehkä teen vinttaripannastakin ohjeen :)

      Poista
  24. Ihanat ohjeet! :) ja söpöläinen koira!

    VastaaPoista
  25. Parhaat ohjeet mitkä löysin!! Muut olivat epäselviä. Tätä selkeyttää kuvat joka vaiheesta. Tein pannan tällä ohjeella. Kuvis löytyy blogistani: http://emppujanalle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia, kiva että oli apua! :)

      Jostainsyystä en kuitenkaan löytänyt blogistasi pannan kuvaa :o Olisin kyllä enemmän kuin mielelläni nähnyt kuvia tekemistäsi pannasta :) Toivottavasti löydän kuvan vielä :)

      Poista
    2. En ehtinyt sitä sinne vielä päivittää.. Tämän illan aikana sen sinne vielä saan. :)

      Poista
    3. Ei mitään, niin ajattelinkin! Innolla odotetaan kuvaa pannasta:)

      Poista
    4. Nyt on kuvia pannasta koiran kaulassa ja muuten vaan. :)

      Poista
    5. Voi kuinka hienosti panta sopii Nallelle! :) Ja kuinka hienonnäköinen (ja värinen) panta on! Mahtavaa :)

      Poista
    6. Ei olisi onnistunut ilman mahtavia ohjeita. :)

      Poista
    7. Heh :-) Toivottavasti oli hyötyä!

      Poista
  26. Tosi hyvät ohjeet :). Itsekin innostuin tekemään Terralle sun ohjeella:

    http://termiittitreenaa.blogspot.fi/2012/09/kun-oli-tylsaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että ohjeesta on ollut hyötyä näin monelle :)

      Voi kuinka ihana panta! Nuo värit <3 Ja kuinka hienosti värit sopivatkaan Terran väreihin,nappivalinta :)

      Poista
    2. jaahas, nyt olen sitten jo addikti :D. Minua varoitettiin että tähän voi hurahtaa, ja nyt olen sitten hurahtanut!

      lisää pantoja:
      http://termiittitreenaa.blogspot.fi/2012/09/olen-uros-uros.html

      ja tein terran kasvattajallekin :)
      http://termiittitreenaa.blogspot.fi/2012/10/lisaa-pantoja-miten-niin-hurahtanut.html

      Poista
    3. Wautsiwau! Tosi hienoja! :)

      Ja niin vaan tähän jää koukkuun...:D

      Poista
  27. hei tykkäsin tosi paljon ! ostin yli neljällä kympillä pantatarvikkeita ..... :3 hei haluisitko tehä ohjeen myös "normaaliin" pistolukolliseen pantaan koska haluisin tehä myös pentupantoja c:

    VastaaPoista
  28. Tosihyvä ohje ! Itte ostin kanssa pantatarvikkeita monella kympillä =) eipähän tarttee ostaa vähään aikaan. Teen ainakii tolla syn T-vailjaiden ohjeella, mutta ois suurena toivona että tekisit pistolukko pannan ohjeen, muualta en nimittäin löytäny ;( ja pentu tulossa niin pitäs pantoja tehrä =))

    VastaaPoista
  29. Oi voi, itellekkin synty kamala pantojen teko-kuume.. :D Täälläkin haluttaisiin pistolukkopannan ohjetta! ;) Paitsi suurin huolen aihe tässä on se ettei meitin ompelukone ompele kuin ohutta puuvillakangasta :D Millasia nahkoja kannattaisi ostaa? Olisit kestäviä, mutta suht helppo ommella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Laitetaan idea korvan taakse :)

      Kannattaa ottaa hieman paksumpaa nahkaa kuin esim.pukinenahka. Pukinenahka on aika ohutta, eikä kovin moni normaali ompelukone sitä ompele. Ainakaan sujuvasti :)

      Poista
  30. Hei!

    Jätitkö nahan päät huolittelematta vai käänsitkö niitä sisään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Nahka ei purkaannu, joten voit jättää päät huolittelematta, jos saat ne siististi laitettua kiinni. Mutta voit kääntää ne myös sisään (jos on paksua nahkaa, ei tämä välttämättä onnistu!) :)

      Poista
  31. Kun mittaat ensin kaulanympäryksen ja leikkaat sen pituisen kangaspalan, niin tuleeko pannasta kuitenkin pari senttiä löysempi, koska lopputuloksessahan on ne lenkit vielä mukana?

    VastaaPoista
  32. Tulee, mutta itse teen aina niin, että ompelen toisen päädyn d-lenkin kiinni ja toista päätyä mittaan pannasta oikean mittaisen ja leikkaan hieman pois :)

    Itse käytän kummallakin koiralla muutamaa senttiä löysempiä pantoja. Pannat eivät siis kiristä kaulasta meillä ollenkaan :)

    VastaaPoista
  33. Ohje on tosi hyvä! Pitäs varmaan taas kokeilla tehä pantaa, kun kerran yritin, mutta siitä ei sitten suostunu tuleen oikeen mitään :D
    Sit vielä, kun määkin hurahtaisin siihen pantojen tekoon. naapuristakin on jo yks tilannu pannan koiralleen.. raha se vaan lojuu tossa hyllyssä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Kannattaa ehdottomasti koittaa! Ja laita toki näytille sitten kuvaa :)

      Poista
  34. minä en nyt ihan ymmärtänyt ohjetta...:D
    Miten nuo kurraosan nauhat siis pitää taittaa?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli siis;
      1.Pujota nauha jo valmiin pannan o-renkaista, jonka jälkeen panta roikkuu käsissäsi nauhan avulla.
      2.Pujota kummatkin nauhat uuden o-renkaan läpi.
      3.Taita nauhat o-renkaan ympäri toiselle puolelle.
      4.Ompele!

      Toivottavasti tuli asiaan jotain selkoa! Kysy, jos jäi vielä jokin mietityttämään :)

      Poista
  35. Kiito ihan mahtavasta ohjeesta mieheni ( mie muka apuna tehtiin) tuolla ohjeella ja tuli ihan mahtava!! :) https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/480228_157302694452035_1043648304_n.jpg en tiiä toimiiko linkki mut ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkki toimii! :) Kiitos kuvasta! Panta näyttää oikein hyvälle; olet osannut valita tosi hienot värit pantaan! Wau! :)

      Poista
  36. Hieno panta, pakko testata! Voiko tuon kurraosan nylonin vaihtaa ketjuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kannattaa ehdottomasti testata :-) Voi vaihtaa tietysti nylonin ketjuksi.

      Laitathan sitten kuvaa minulle, jos teet pannan? :)

      Poista
  37. oli oikein hyvä ja toimiva ohje! En ollut itse koskenut ompelukoneeseen sitten ala-asteen kolmannen luokan (nyt 21v), mutta selkeän ohjeen ja noh.. äiteen avustuksen voimin saatiin kolmekin pantaa tehtyä. Yksi omalle pommilleni, toinen siskon kleinspitzille ja kolmas tuttavan rottweilerille :)
    Koitan laittaa myös kuvan.. katsotaan onnistuuko.

    -K-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kaikkein parasta palautetta mitä voi saada! Eli siis ihanaa kuulla, että ohjeesta on ollut hyötyä! :) Laitahan ehdottomasti kuvia minun (sekä muiden blogin lukijoiden) ihasteltavaksi!

      Poista
  38. Hei. Pannan teko onnistui melko helposti näillä ohjeilla,mutta mietinnässä nyt pannan kestävyys. Itse ompelin useaan kertaan edestakaisin nuo rengaskohdat sun muut,mutta silti pannasta kurraosa naksahti irti pannasta kun 10kg koira veti. Mietinkinkin nyt,että kuinka nuo tulisi ommella jotta voi luottaa siihen,että panta kestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ohjeesta oli hyötyä.

      Kotiompelukoneella tehtäessä työn jälki ja kestävyys on eri luokkaa kuin teollisuuskoneella tehtäessä. Siksi on tärkeää, että kotiompelukoneella tekijät huomaisivat tehdä kestävemmät (=ommella saumat paremmin). Eli en oikeastaan voi muuten neuvoa kuin että tekemällä enemmän ompeletta pantaan :-)

      Poista
  39. Kiitos vinkeistä, sai tämäkin tumpelo tehtyä muutamat pannat! :)

    http://tyynewhippet.blogspot.fi/2014/02/pantoja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wautsiwau mitä pantoja! :-) Hienoa! Ja kiitos kuvista!

      Poista
  40. Hienot ohjeet! Kiitos! Minulle on jäänyt iso rulla ylimääräistä neon vihreää nylonia. Käyn ostamassa tarvikkeita, ja teen omalle koiralle, ja lahjoitan Espanjaan galgoille! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista :-) Todella hieno idea, joten eikun vain väsäilemään pantoja :)

      Poista
  41. Todella hieno! Saako nylonii ihan perus kangaskaupoista? (eurokangas yms.) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :) Kyllä ainakin isommista Eurokankaista löytyy tuota nylonnauhaa ja ainakin pyytämällä saavat tilattua!

      Poista
  42. Mutta mistä tarvikkeita voi ostaa ja paljon pannan hinnaksi tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvikkeita voi ostaa esimerkiksi kangaskaupasta tai netistä tilaamalla. Nettikaupoista ainakin Antassulta pystyy tilaamaan pienempiäkin määriä tarvikkeita :-)

      Pannan hinnaksi tulee (tietenkin käytettävistä materiaaleista riippuen eli jos käytät esim. nahkaa pehmusteena, niin se on huomattavasti kalliimpaa kuin fleece). Itse heittäisin näin yhtäkkiä pannalle hinta-arvioksi noin viitisen euroa :-)

      Poista
  43. Heips! Pystyykö ihan tavallisella ompelukoneella ompelemaan pannan? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kyllä pystyy, kunhan pidät materiaalien paksuuden mahdollisimman tasaisena ja ompelet ompeleista mahdollisimman vahvat, että varmasti kestävät :-)

      Poista
  44. Hello :)

    Olitko itse tehnyt kaulapannan kaverina olevan hihnan? :)
    -Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuota hihnaa en ole tehnyt, mutta vastaavia olen kyllä itse tehnyt :-)

      Poista
  45. Olisiko mahdollista saada samanlainen ohje Y-valjaista? Vähän mietityttää miten tehdä ne, mutta ohjeita ei löydy mistään.. =(

    Kiitos tästä pannan ohjeesta - ensimmäisestä tuli liian iso. Kannattaa siis tosissaan huomioida että yhdestä D-renkaasta tulee n. 2cm pituutta hihnalle.. 28cm hihna + 5cm renkaista ja saumoista = aivan liian iso 28cm kaulanympärykselle..
    Miten muuten ompelet fleecen siististi, ettei purkaannu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpäs laittaa idea korvan taakse :-) Kiitos ideasta!

      Joo niin kannattaa ottaa - ettei tule liaan isoa pantaa. Taitan lyhyet sivun fleecestä sisäänpäin ja ompelen ne ensi, jolloin fleecestä muodostuu "putkilo". Putkilon pitkän reunat vielä laitan nätisti sinne nauhan alle :-) Toivottavasti selkeni edes vähän!

      Poista
  46. Suurkiitos ohjeestasi ja selkeistä kuvistasi.Jeni,pieni seropi,5 kg,2 v,saa varmasti emännältään monta tälla ohjeella tehtyä pantaa,kunhan noita O- ja D-renkaita saadaan ostettua,sillä kun häänessä on Japanese King Charlesin spanielia,niin kaulakarvat jäävät aina klipsumekanismin väliin.

    VastaaPoista
  47. Ite ompelen D-lenkin ensin kiinni ennen pehmustetta. Ja ompelen 2-3 kohdasta semmoisen 10-15 kertaa edes takaisn. Näin pannasta tulee kestävä isommallekin koiralle. Itse en parin kerran ompeluun luottaisi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)