torstai 24. lokakuuta 2013

Syysloman viettoa..

Syysloma kului kivoissa merkeissä, lähinnä koirien kanssa. Käytiin monilla pitkillä lenkillä, opeteltiin uusia temppuja ja meillä oli lisäksi hoitokoira Peppi hoidossa kahteen eri kertaan.Koirat nauttivat hirmuisesti toistensa seurasta ja vetivätkin välillä aikamoista rallia sekä sisällä että ulkona. Kerron Pepin ja tyttöjen yhteiselosta myöhemmin erillisellä postauksella :)
Koirien herkkukaappi on jo jonkin aikaa ollut hieman tyhjän puoleinen. Ei kuitenkaan tyhjä, mutta ei kyllä kovin täynnäkään. Joten otin ja ostin koirille hieman uusia herkkuja varastoon :-) Ostin muutamia vähän erikoisempiakin (esim. putkiluut) luita, joita tytöt eivät ole aikaisemmin syöneet.

Lähdimme kaverini kanssa käymään perjantaina kyläkauppa Keskisellä, Tuurissa ja entuudestaan tiesin, että siellä on halpoja koiratarvikkeita. Ostin siis sieltä koirille uuden shampoon, vaikka vanhaa onkin vielä melkein puoli pulloa jäljellä. Hintaa tällä oli vaivaset 9,50euroa, normaalisti, kun hinta huitelee siellä lähemmässä 15eurossa...
Viikonloppuna tuli myös pyörähdettyä Tiian, Juulian ja Elli-Nooran kanssa Seinäjoki KV:ssa. Tuli tehtyä kiva reissu hyvässä seurassa! Tuli nähtyä myös paljon hienoja koiria ja ostettua koirille lisää luita. Juuri noista luista, kun tykkäävät niin hirmuisesti :)


Lisää kuvia Seinäjoki KV:sta voitte katsoa täältä! Seuraava postaus onkin sitten villakoira-blogeista! :)

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)