lauantai 21. joulukuuta 2013

Luukku 21

Nyt on kysymyspostaus saatu päätökseen, jes! Kysymyksiä tuli todella mukavasti, kiitos siitä kuuluu teille! :) Näihin oli enemmän kuin kiva vastailla, sillä kysymykset olivat kattavia ja monipuolisia.

- Montako takkia/pukua sun koirilla on?
 Apua, heti ensimmäiseksi näin vaikea kysymys! Yhtäkkiä sanoisin, että yhteensä vaatteita löytyy noin 15kpl (eli kaikki heijastinliivit, takit, manttelit ja villapaidat)

- Millaisilla keleillä sun koirat pitää takkeja päällään, onko jotain pakkasrajoja tmv?
En pue koirille ns.turhaan vaatteita, eli vaatteen käyttämiseen on yleensä jokin syy. Puku lähtee päälle kovilla kurakeleillä, pimeillä ilmoilla ja heti pakkasasteilla. Kummatkin koirat ovat aika kylmänarkoja, eli mielummin ovat takit päällä ulkona pakkasella, kuin tärisevät siellä kylmästä.

- Mitä sun koirat syövät, jotain tiettyä koiranruokamerkkiä? Suositko jotain lisäravinteita/öljyjä tmv?
Meillä koirat syövät tällähetkellä ANF:in kalkkuna-ohra koiranruokaa. Lisäksi ruuan mukana annan yleensä joko lihaa, raejuustoa, piimää tai juustoa.
Lisäravinteista meillä on käytössä Nutrolin-ravintoöljy sekä välillä annan Plaquen Off Animal-jauhetta.

- Onko sun koirat käynyt näyttelyissä ja jos on, millaisella menestyksellä?
Kummatkaan koirista ei ole ikinä käynyt näyttelyissä.

- Oletko harkinnut ottavasi lisää koiria?
Olen harkinnut ottavani vielä kolmannen koiran, kun sopiva löytyy.

- Miten vietätte joulua?
Me vietämme joulua rauhallisesti kotosalla yhdessä perheeni kanssa syöden jouluruokaa, lenkkeillen ja oleskellen. Mukava joulu siis tiedossa :-)

- Pelkääkö sun koirat raketteja tai joudutko muuten varautumaan uutena vuotena erityisesti koirien kanssa?
Eivät pelkää, onneksi. En joudu varautumaan mitenkään erikoisesti, tosin pidän koirat tarkasti hihnassa, etteivät pääse vahingossakaan säikähtämään pauketta tmv. ja karkaamaan.

- Trimmaatko itse koirasi?
Kyllä trimmaan.
 
-Mitä harrastat koiriesi kanssa?
Tällähetkellä en varsinaisesti harrasta mitään, mutta treenaamme kotona säännöllisesti erilaisia temppuja :-)

-Onko koirillasi jotain allergioita?
Ei ole todettuja allergioita, mutta olen jättänyt vehnän kokonaan pois ruokavaliosta allergia-epäilyn takia.

-Kuinka pitkiä lenkkejä teet koiriesi kanssa?
Riippuu päivästä, sekä säästä, mutta pisin lenkki päivässä on yleensä noin 1,5h ja lyhin noin 30min. Lisäksi ns.pissatuslenkkejä noiden lisäksi.

-Koirien lempiherkku?
Tätä ei tarvinnut kovin montaa kertaa miettiä, mutta HHC:n kanakierretikut ovat ehdottomia lemppareita :-)

-Kuinka pitkään koirat joutuvat olemaan yksin päivisin?
Koirat joutuvat olemaan päivästä riippuen noin 6h yksin.

-Mitkä ovat sun mielestä rodun suurimmat ongelmat luonne- ja terveyspuolella Suomessa?
Terveyspuolella ehdottomasti iho-ja silmäsairaudet. Luonnepuolella sanoisin arkuuden vievän "voiton". 
-Mitä mieltä olet kaksivärisistä villakoirista (niiden jalostuksesta, pitäisikö ne hyväksyä myös FCI-maissa jne.)?
Mielestäni kaksiväriset villakoirat ovat ihanan persoonallisen ja kauniin värisiä. Itse pidän myös kaksivärisistä villakoirista ja mielestäni ne pitäisi hyväksyä FCI-maissa.

-Miten päädyit juuri Hertan ja Kertun kasvattajaan?
Kävimme aluksi kasvattajalla vierailulla katsomassa koiria, ja meille "synkkasi" heti alustapitäen. Olimme samaa mieltä mm. koirista ja niiden kasvatusperiaatteista. Koin tyttöjen kasvattajan olevan meille se "oikea".

-Koetko, että villakoiran turkki olisi erityinen este koiranelämän viettämiselle?
Tätä kysymystä piti miettiä oikein kahdesti ja päädyn vastaukseen, että kyllä koen sen olevan. Esimerkkinä voisin sanoa näyttelyvillakoirat (jotka eivät esim.pääse riehumaan vapaasti hiekkamontulle tmv.), koska turkki menee huonoksi. Toinen puoli taas on se, että villakoiran turkkia ei harjata ja trimmata säännöllisesti (karvat menee silmille, takut jne), jolloin se ei mielestäni ole täyttä koiranelämää.

-Pelkäävätkö ihmiset turhaan villakoiran turkinhoitoa? Oliko turkinhoito helpompaa/vaikeampaa kuin aluksi kuvittelit?
Pelkäävät. Vaikka aluksi turkinhoito vaikuttikin vaivaloiselta ja hankalalta, niin sen muotoutuessa pikkuhiljaa arkirutiiniksi, se alkaa sujua helpommin.

-Mikä/mitkä on sun suosikkivärit rodussa? Halusitko juuri aprikoosin koiran vai ajattelitko muitakin värejä?
Valkoinen, ruskea sekä aprikoosi. Itsellä ei ole värin kanssa mikään kovin suuri merkitys, mutta kyllä tuo aprikoosi vaikutti alunperin kivoimmalta, vaikka valkoisiahan nuo melkein nykyään on :-D

-Jos ei kääpiö, niin mikä kokomuunnos?
Ehdottomasti isovillakoira. Mua jotenkin kiehtoo ajatus siitä, että saisin vielä joskus omistaa sellaisen..

-Onko sulla suosikkivillakoiria (muita kuin omasi :D)? Perustelut saavat olla ihan mitä vain!
Äsh, onpas tämä(kin) vaikea! Kaveripiiristä löytyy tosi ihania villakoira-persoonia, mutta itsellä voiton vie Hertan emä, Lotta. Lotta on niin ihana vanha rouva nykyään ja valloittaa omalla, höpsöllä persoonallaan kaikki♥
 
-Miksi päädyit villakoiraan?
Villakoiraan päädyin monen mutkan kautta. Kaikki lähti siitä, kun entinen koiramme Rollo kuoli tapaturmassa. Surin ja olin sitten pitkän aikaa ilman koiraa. Kuitenkin jokin osa minussa halusi koiran ja päädyin sitten katsomaan villakoiranpentuja.  No, pentukuumehan sitten iski muhun! No ei siinä auttanut kuin tutustua rotuun paremmin ja mitä enemmän tietoa rodusta sain, niin sitä enemmän se vaikutti omalta rodulta. Ja niin meille muutti vuoden 2009 kesäkuun alussa villakoiranpentu. Enkä ole kyllä katunut päivääkään!

-Mitä muita rotuja harkitsit? ja jos sinulla ei olisi villakoiraa minkä rotuinen koira sinulla olisi?
Harkitsin silloin mm.shetlanninlammaskoiraa, mutta lopulta päädyin villakoiraan. Minulla olisi luultavasti joko sheltti, kelpie tai sekarotuinen.

-Mitkä ovat koiriesi hauskimmat/parhaat puolet?
Ehdottomasti parhaimmat puolet ovat sosiaalisuus, toiminnanhalu sekä kyky sopeutua erilaisiin tilanteisiin.

-Mitä ärsyttäviä/ikäviä ominaisuuksia tai tapoja koirillasi on?
Hertan huonoja puolia ei tule juuri nyt mieleen, mutta Kertulla huono puoli on haukkuminen. Vaikka ei Kerttu paljoa hauku ja lopettaa kyllä, kun käsketään, mutta kai tuon voi huonoksi puoleksi laskea..

-Kävittekö jotain pentukurssia, jos kävitte minkä ikäisen pennun kanssa ja oliko se hyödyllinen?
Olemme käyneet kurssin heti, kun koirat saivat rokotukset kuntoon. En koe, että pentukurssia pitäisi käydä oppiakseen jotain hirveän tärkeetä ja erityistä, vaan siksi, että koira sosiaalistuisi, tapaisi ikäisiään kavereita sekä oppisi olemaan rauhallisesti koirakavereiden ääressä. Eli oli hyödyllinen!

-Minkä ikäisenä (koiran ikä) aloit harrastaa koirien kanssa?
En tiedä mikä lasketaan harrastamiseksi, mutta aloitin pennusta lähtien opettamaan pennulle erilaisia temppuja ja taitoja. Agilityn harrastamisen aloitin noin 1-1,5vuoden ikäisenä.

-Mikä on mielestäsi villakoiran duuni/paikka/rooli koiramaailmassa? (=seurakoira, sohvatyyny, harrastuskoira, työkoira jopa?)
Pitkän harkinnan jälkeen vastaisin, että harrastuskoira sekä seurakoira. Ei villakoiraa voi oikein sohvatyynyksikään laskea (vaikka omaa kyllä senkin puolen :-D), eikä työkoiraksikaan.

-Mitkä on sun kolme suosikkitrimmiäsi? (Aivan kaikki lasketaan, ei vain rotumääritelmässä mainittuja.)
Itse tykkään kaikkein eniten terrieri-leikkauksesta sekä modernista leikkauksesta. Kolmantena lempparina on ns. pentuleijona eli skandinaavinen leijonaleikkaus. Omaa silmää ei ns.näyttelyleikkaukset viehätä niin lujaa kuin nuo yllämainitut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)