maanantai 11. maaliskuuta 2013

Viikonloppu

Meidän viikonloppu alkoi, sillä että Juti-kultainennoutaja tuli meille viikonlopuksi hoitoon. Kummatkin koirat ottivat Jutin iloisesti haukahdellen vastaan, vaikka kumpikaan ei Jutia aiemmin ollut nähnyt.

Voin sanoa, että viikonloppu meni ihan mahtavasti koirien osalta. Kaikki koirat olivat tosi nätisti ja olen erityisen tyytyväinen Herttaan. Hertta oli tosi rohkea (vaikka kyseessä oli iso koira, ja joka vielä asui meillä) ja sunnuntain lenkillä koirilla oli jopa keskenään pientä leikinpoikasta. Fiilikset on siis ihan parhaat! :) Hyvä Hertta! Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin.



Juti lähettää kaikille ihanille lukijoille terveisiä! :)





Tälläviikolla olisi luvassa ainakin koirakavereiden näkemistä. Näin kevään tullen ollaan tsempattu ja tsempataan koirakavereiden näkemisessä, ihan vain senkin takia, että saatais tuo isojen koirien kammo Hertalta melkein kokonaan pois. Ollaan jo suhteellisen hyvällä mallilla asian kanssa, niin turha enää on luovuttaa.
Mutta pikeimmittä puheitta,
Mukavaa viikkoa! :-)

2 kommenttia:

  1. Ihana Juti :) Varsinkin toi viimenen kuva on ihana, terkkuja multakin Jutille (:

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)